Banksy. A Visual Protest – 12 tärppiä Mänttään

Banksy feature

Helsinki Biennaalin kaikkien teosten kiertäminen Vallisaaressa käy jo melkein urheilusta, joten keskittyminen kannattaa. Banksy. A Visual Protest -näyttely on sekin laaja valikoima katutaiteilija Banksyn töitä, mutta kuitenkin sen verran pienellä alueella, että kunhan Mänttään asti selviää, niin näyttelyn kiertäminen ei ole fyysisesti rasittavaa. Aivojaan sen sijaan joutuu vaivaamaan melkein jokaisen teoksen kohdalla.

Banksyn, maailman kuuluisimman katutaiteilijan, suhde taidemaailmaan on aina ollut torjuva. Salaperäinen, tuntemattomana pysyttelevä, taiteilija sen sijaan vetää puoleensa museoita ja gallerioita. Banksyn teoksista maksetaan suuria summia ja rakennuksia, joiden seinään sellainen ilmestyy ostetaan vain sen takia ja seinä saatetaan irroittaa rakennuksesta.

Serlachius-museon Banksy. A Visual Protest -näyttelyn nimen perässä on vielä yksi sana: Unauthorized. Banksy ei ole osallistunut näyttelyn kokoamiseen millään lailla. Banksyn mielipiteitä Serlachius-museo kuitenkin kunnioittaa mm. siten, että näyttelyyn ei ole pääsymaksua, sillä Banksy ei halua museoiden ansaitsevan rahaa hänen teoksillaan.

Jos et ole aikaisemmin tutustunut Banksyyn tai hänen tapaansa tehdä taidetta, kannattaa ehkä aluksi lukaista Wikipedian tiivis esittelyteksti.

Mäntän näyttelyssä pysähdyin erityisesti näiden Banksyn töiden kohdalla:

1 Teokset isolla screenillä

Keskelle näyttelytilaa olevassa rakennuksessa pyörii kahdella seinällä kuvasarja Banksyn töistä: taustaseinän kuvissa keskitytään kunkin työn johonkin yksityiskohtaan samaan aikaan kun sivuseinällä näytetään työ alkuperäisessä ympäristössään. Monet töistä ovat luonnossa pieniä, jopa huomaamattomia, joten välillä vaihtuvat kuvat vaativat nopeaa reaktiota, että ehtii sekä katsomaan kuvan teoksesta kuin sen ympäristöstä. Itse päädyin katsomaan kuvasarjan osittain kahteen kertaan!

Serlachius Banksy. A Visual Protest Serlachius Banksy Serlachius Banksy Serlachius Banksy

2 Love is in the Air – Flower Thrower

Molotovin cocktailin sijaan mellakoitsija heittää kukkakimpun. Banksy luo mielikuvan, että kuvan hahmo on varustautunut mellakkaan tai sotaan. Aseen korvaaminen kukilla ilmentää kuitenkin tuhon asemesta rauhaa ja toivoa.

Love is in the air Banksy. A Visual Protest

Näyttelyssä on esillä myös levyn kansia, joissa on käytetty Banksyn töitä ja tämä Love is in the Air -teos olikin nähtävissä myös parissa levyn kannessa.

Love is in the air Banksy
Love is in the air Banksy. A Visual Protest

Love is in the Air -teoksen inspiroimia ovat myös Serlachius-museon useana versiona toteuttamat näyttelyn mainosvideot, joiden tiimoilta näyttelyyn mennessämme vitsailimmekin toisillemme, että varo, ettei jostain suunnasta kohta lennä kukkakimppu. En löytänyt näitä mainosvideoita netistä, mutta näyttelyn 7 minuutin mittaisen esittelyvideon löysin.

3 Love is in the Air – Girl with Balloon

Ennen Mäntän Banksy. A Visual Protest -näyttelyä olemme maailmalla nähneet viime vuosina Banksyn töitä Amsterdamissa ja Stuttgartissa.

Tämä kuva tytöstä ja ilmapallosta sai muutama vuosi sitten julkisuutta taidehuutokaupassa, jossa teos tuhosi itsensä, eli työn kehyksissä oli silppuri joka ehti silppuamaan työn alaosan ennen kuin se pysäytettiin (oletan). Tämä työ päätyi sittemmin Stuttgartiin  ja siellä esille Staatsgalerien kokoelmiin. Katso tästä jutustamme kuva puoliksi silputusta työstä.

Girl with a balloon Banksy Girl with a balloon Banksy. A Visual Protest

4 Monkey Queen

2000-luvun alussa Britanniassa keskusteltiin osallistumisesta Irakin sotaan. Bush ja Blair väittivät, että Irakissa oli laajoja aseohjelmia ja sen alueelle oli kätketty suuria määriä joukkotuhoaseita. YK ei löytänyt tästä todisteita, mutta Yhdysvallat aloitti silti sodan Irakia vastaan.
Taiteilijat vastustivat sotaa, johon myös Iso-Britannia osallistui: Banksy pilkkasi monarkiaa esittämällä kuningattaren kruunulla ja jalokivillä koristautuneena
apinana. TimeOut London -julisteessa kuningattaren vartiosotilaana on apina.

Monkey Queen Banksy Monkey Queen Banksy

5 His Master’s Voice

HMV-levymerkin tunnus oli aluperin englantilaisen taiteilijan Francis Barraudin öljymaalaus vuodelta 1899.
Banksy ei pidä käsitteestä “isännän ääni” ja hän muokkasi tuotemerkin täysin vastakkaiseksi: koiranpentu ei kuuntele tuttua ääntä, vaan pitelee käpälissään sinkoa ja tähtää sillä gramofonin äänitorvea. Säyseä kuuntelija on muuttunut sabotööriksi ja valmis vaientamaan isännän äänen lopullisesti.

HMV Banksy. A Visual Protest

6 Napalm

Valokuvaaja Nick Út ottaa Vietnamissa kesällä 1972 yhden 1900-luvun kuuluisimmista kuvista: tummaa pilvitaustaa vasten näkyy sotilaita ja juoksevia lapsia, jotka pakenevat
napalmipommituksen kohteeksi joutuneesta kotikylästään. Yksi lapsista on yhdeksänvuotias Kim Phúc, joka on alaston ja pahoin palanut. Hänen epätoivoinen huutonsa
ja valokuva – joka toi kuvaajalleen Pulitzer-palkinnon – nousivat pian yhdeksi julmimmista todisteista Vietnamin sodasta ja samalla kaikista muistakin sodista.

Näimme kuvasta yhden kopion vieraillessamme Ho Chi Minh Cityn “Amerikkalaisen imperialismin ja Etelä-Vietnamin nukkehallinnon sotarikosten museossa” ja etenkin Vietnamissa kuvan näkeminen teki vaikutuksen.

Banksyn teoksessa lapsen hätä rinnastetaan kahden globaalin viihdemaskotin epäaitoon hymyyn ja työtä pidetään yhtenä Banksyn vaikuttavimmista töistä.

Napalm Banksy Napalm Banksy. A Visual Protest

7  The Di-faced Tenner

Vuonna 2004 Banksy painoi miljoona puntaa väärennettyjä 10 puntaa. Kuningatar Elizabeth II:n tilalla setelissä on kuva edesmenneestä prinsessa Dianasta. Seteleitä käytettiin useissa mainosjipoissa ennen kuin se ilmestyi taidemarkkinoille. Tarinan mukaan Banksy itse jakoi niitä mm. Notting Hillin karnevaaleissa. Banksyn mukaan ihmiset eivät huomanneet seteleitä väärennetyiksi ja alkoivat käyttää niitä.
Tenner on ensimmäinen Banksyn työ, joka on otettu osaksi British Museumin kokoelmia.

Banksy Tenner

8 I Can’t Believe You Morons Actually Buy This Shit

taidekritiikki

I Can't Believe You Morons Actually Buy This Shit

9 Bombing Middle England

Tähän teokseen minut pysäytti erityisesti sen vieressä olevan kuvauksen lause ”Aamuvirkut ihmiset ovat syypäitä sotaan, kuolemaan ja nälänhätään”. Minäkin miellän itseni aamuvirkuksi, joten …?
Kolme englantilaiseen keskiluokkaan kuuluvaa herttaista vanhusta näyttää harrastavan kaikessa rauhassa nurmikeilailua. Mutta kuvan oikeassa
reunassa keilapallot ovatkin räjähtämäisillään olevia pommeja, mikä muuttaa kaiken.

Banksy kuvaa porvariston näennäistä viattomuutta, joka saattaa johtaa hyvin erilaisiin näkymiin.

Bombing Middle England

10 No Ball Games

Teoksellaan No Ball Games taiteilija kritisoi holhousvaltiota, joka harjoittaa ylisuojelevaa politiikkaa tai puuttuu yksilön valintoihin tarpeettomasti. Jopa lasten leikkejä säädellään ja ohjaillaan. Mutta, niin lasten leikeissä, kuin monessa muussakin asiassa, yksilöiden mielikuvitus tulee usein avuksi ja sääntöjä ja rajoituksia voidaan kiertää. Lapset eivät leiki pallolla vaan kieltotaululla – kuten taiteilija leikkii järjestelmän harmaalla vyöhykkeellä.

No Ball Games Banksy. A Visual Protest

11 Barcode

Banksyn kritiikki kulutusta kohtaan kohdistuu kapitalismiin ja erityisesti taidemarkkinoihin, joilla ostajat eivät hänen mielestään usein ymmärrä taidetta. Kuluttamisella tavoitellaan onnea, mutta samalla se aiheuttaa riippuvuutta. Kapinointi on välttämätöntä ja se voi tuottaa tulosta.
Esimerkkinä kapinoinnista on vaarallinen leopardi, joka on murtautunut viivakoodikalterien läpi – viivakoodihan on kehitetty tuotteiden hintamerkinnäksi, jotta ihmisvirtojen etenemistä kassalla voidaan nopeuttaa ja tehdä ostoksilla käymisestä entistäkin mekaanisempaa ja persoonattomampaa.

Barcode Banksy. A Visual Protest

12 Choose Your Weapon

Serlachius-museoiden Banksy -näyttelyssä on esillä myös yksi yhdysvaltalaisen Keith Haringin työ.
Työ liittyy Banksyn Choose Your Weapon -töihin, joista näyttelyssä on esillä kaksi versiota. Banksyn työssä koiran kävelyttäjä käyttää hupparia ja naamiota (aikaan ennen koronaa) ja edustanee tyytymättömiä nuoria. Nuoren miehen aseena ei ole veitsi tai ampuma-ase vaan “miehen paras ystävä”.
Maalauksen syntyaikoina viranomaiset tekivät kaduilla järjestelmällisesti henkilötarkastuksia, ja niiltä välttyäkseen jengien jäsenet hylkäsivät aseet ja veitset ja hankkivat tilalle
taistelu- tai tappajakoiria. Jengiläiset jopa jalostivat uusia taistelukoirarotuja kun esimerkiksi pitbullien pitäminen kiellettiin ja terrorisoivat koirien avulla kokonaisia Lontoon kaupunginosia. Viranomaisten taistelukoirayksikkö takavarikoi näinä vuosina (2009-2010) yli tuhat koiraa. Banksyn työ on kommentti tilanteeseen sijoittamalla kuvaan taistelukoiran tilalle Haringin “Barking Dog” -teoksen koiran. Hänen aseensa on katutaide. Työstä tehtiin 19 eriväristä kopiota.

Choose your weapon Choose your weapon Banksy. A Visual Protest

Näistäkin pidimme Mäntässä

Vierailimme Banksyn näyttelyssä kesäkuun puolivälissä etukäteen varaamallamme tunnin slotilla. Matkaa Espoosta Mänttään on vajaa 300 kilometriä, jota emme halunneet aikatauluttaa minuutin tarkkuudella, joten olimme perillä jo reilusti ennen aikaamme, mutta juuri sopivasti nauttiaksemme ensin lounaan museon mainiossa Gösta-ravintolassa.

Gösta-museossa on Banksy-näyttelyn lisäksi pari muutakin pientä näyttelyä, Jani Leinosen Totuus ja Santeri Tuorin Posing Time. Erityisesti jälkimmäinen videoteos, jonka vaikuttavin osuus on kuvattu Islannissa, kiehtoi pitempäänkin katsottuna.

Näyttelyn jälkeen teimme vielä kävelykierroksen Taavetinsaarella, jonne johtava siltakin on jo taideteos. Tänä kesänä saarella oli osana Mäntän kuvataideviikkojen tarjontaa mm. Alpo Koivumäen eläimiä: kirahvi, kameli ja krokotiili retkellä Suomen kesässä.

Poikkesimme myös Pekilossa, kuvataideviikkojen keskuksessa, mutta emme kaiken jo näkemämme jälkeen jaksaneet siellä innostua kovin monesta työstä. Aino Kajaniemen vene oli kyllä hieno ja Hanna Råstin Vertigo oli mukava nähdä, sillä olemme osallistuneet useammallekin Hannan vetämälle valokuvauskurssille. Helsingin Sanomien toimittaja näki Koira ja makkara -työssä Mona Lisan ja kieltämättä, olihan siinäkin jotain.
Videoteoksia oli paljon – etenkin Nastja Säde Rönkön teos A day for you, with you, jossa taiteilija tekee muiden ihmisten töitä, kutakin päivän verran, oli idealtaan kiehtova ja toteukseltaankin ihan kelvollinen.

Pitkän päivän lopuksi ajoimme Mänttä-Vilppulassa Vilppulan puolelle yöpymään suomalaiseen kesämaisemaan Peltolan luomutilalle. Kerran olemme yöpyneet Mäntän Klubillakin, mutta tällä kerralla valitsimme luonnonläheisemmän paikan.

Ravintola Göstä Mänttä

Santeri Tuori Posing Time
Santeri Tuori Posing Time

Taavetinsaari 2021 Mäntän kuvataideviikot 2021 Peltolan luomutila

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Hanna Ra?st (@hanna_rast)

Join the Conversation

16 Comments

  1. Vaikka tämänkaltaiset asiat ei ole ihan se omin juttu, niin Banksyn töiden näyttely kyllä kiinnostaisi. Mänttä-Vilppulaan ei kuitenkaan rehellisyyden nimissä taida olla kesällä aikaa matkustaa, sillä niin paljon kaikkea ohjelmaa täksi on kesäksi suunniteltu.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Olemme muutamaan kertaan käyneet Mänttä-Vilppulassa, joku Serlachius-museoissa tai Kuvataideviikoilla ja todenneet sen hienoisesta etäisyydestä (pääkaupunkiseudulta) huolimatta ihan mukavaksi lähimatkakohteeksi. Joskus tapaan ainakin omassa mielessäni arvottaa jotain kohdetta, että miten kaukaa “tämän takia” kannattaisi matkustaa ja kyllä Mänttään tuo 300 kilometriäkin on ihan perusteltua :-)

  2. says: Ne Tammelat

    Meidän tie ei taida tänä kesänä viedä tuonne näyttelyyn, mutta kiitos todella mielenkiintoisesta katsauksesta siihen! Tuo Banksyn tapa visualisoida tapahtumia kolahtaa kyllä kovasti ja täytyy vakavasti harkita jossain vaiheessa näyttelyssä käymistä & syvempää perehtymistä aiheeseen. Se taidehuutokaupassa silputtu taulu oli kyllä aika temppu :D

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! … ja meille henkilökohtaisesti oli kyllä aika yllätys, että ihan vaan Stuttgartin kadulla kävellessämme suunnilleen tuli vastaan mainos, jossa kerrottiin sen nyt olevan museossa kyseisessä kaupungissa, siis se silputtu työ!

  3. says: indivue

    Tuo Banksylta siteeraamasi lause ”Aamuvirkut ihmiset ovat syypäitä sotaan, kuolemaan ja nälänhätään” kolahti niin hyvin, että tiedän, että pitäisin tästä näyttelystä.

  4. Tämä olisi tosi mielenkiintoinen näyttely, mutta Mänttään on melko hankala päästä julkisilla kulkuvälineillä. Oon nyt jäänyt arpomaan, että jaksanko lähteä säätämään julkisillä sinne menemistä vai jätänkö vain näyttelyn välistä. Tosin kohta sinne ei varmaan edes enää saa lippuja.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Museolla taitaa kyllä olla ihan omia kuljetuksia Tampereelta juurikin siksi, että muuten julkisilla tuo on vähän haastava kohde.

  5. Aijai, odotan innolla tuonne pääsyä. Jätin kuvien katsomisen tarkoituksella hieman huteraksi, niin pääsee nauttimaan niistä täysillä omin silmin. Mänttä on muutenkin kiva paikka, suomalaisessa museoelämässä jopa edelläkävijä.

    Sinänsä harmi, että Mänttä Food & Art vaihtui Turkuun. Jotenkin se Mäntässä oli sellainen ISO juttu, Turussa vähän pienempi, kun siellä on niin paljon kaikkea muuta. Harvoin sitä on itsekin päässyt nauttimaan usean eri Michelin-tähdillä varustetun kokin luomuksia, kuin taannoin Mäntässä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Vaikka Espoosta Mänttään onkin matkaa, niin olemme sen viime vuosina kolmesti jo taittaneet. Kertoo kyllä sekin jotain Mäntän tasosta.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.