Vuosi 2021 kuvina

Kaadettu puu

Vuosi sitten vaikutti siltä, että alkava vuosi vietetään pitkälti kotikulmilla. Teimme lähes joka päivä kävelylenkin kotimme lähellä, vaihtoehtoina Westendin suunta, Nuottaniemen suunta tai Niittykummun suunta. Mikään muu ei muuttunut paitsi luonto ympärillämme. Dokumentoin sitä jonkinlaisella säännöllisyydellä, otin muutamia kuvia jokaisen kuukauden alussa ja puolivälissä. Yhdeksi kuvauskohteekseni päätyi yksinäinen puu Koukkuniemen rannalla.

Tältä puu näytti viime vuonna, kaksi kuvaa per kuukausi, yhteensä 24 kuvaa.
Lumi tuli vasta tammikuun puolella ja se suli pois huhtikuun alussa. Vasta kesäkuun alussa puu oli täydessä lehdessä. Lokakuussa lehdet alkoivat putoilla ja kuun lopulla puu olikin jo taas paljas. Lokakuun lopussa vietimme viikon Napolinlahdella, mutta palasimme Suomeen juuri kuun vaihteessa.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä palasin kamerani kanssa rannalle ottaakseni kuvasarjan 21. kuvan – enää muutama kuva ja 24 kuvan sarja olisi valmis. Rannalla odotti yllätys – puuta ei enää ollut! Tai oli, mutta se oli kaadettu! Maisema oli muuttunut, lopullisesti. Jatkoin kuitenkin kuvasarjaani loppuun asti, mutta viimeisessä neljässä kuvassa puu makaa rannalla pitkin pituuttaan.

Puu oli sahattu poikki, eli joku oli kaatanut sen tarkoituksellisesti ja suunnitelmallisesti – vai lähdetkö Sinä kävelylle saha mukanasi siltä varalta, että ex tempore saisit idean, että kaadanpa tuosta puun?

Kaadettu puu poiki kaksi lehtijuttua

Tuo ranta on lähellämme, mutta kaupungin aluetta, eli en minä toki tuota puuta mitenkään omistanut. Mutta ei omistanut kukaan muukaan, paitsi kaupunki.
Sen verran tapaus kuitenkin harmitti minua, etenkin tämän pienen valokuvausprojektini myötä, että laitoin aiheesta juttuvinkin paikallislehdelle, joka sitten tarttuikin siihen. Toimittaja jopa tarkisti kaupungilta, että kaupunki ei tosiaan tätä puuta kaatanut.

Paikallislehden jutun jälkeen Helsingin Sanomatkin kiinnostui tästä pienestä edesmenneestä puusta. Ehkei nyt niinkään juuri tästä puusta, mutta espoolaisesta tavasta hankkia itselleen esteetön merinäköala. Puiden, tämänkin, kaataminen, on tietysti laitonta, mutta kun puu on kaadettu, se on poissa. Oikein huonolla tuurilla syyllinen voi jäädä kiinni ja saada pienet sakot, mutta sitä kai pidetään pienenä hintana merinäköalasta.
Helsingin Sanomien toimittaja sattui muuten kiinnostumaan asiasta juuri kun olimme Punta Canassa, Dominikaanisessa tasavallassa. Mutta onnistuihan se, pieni haastattelu ja kuvien käyttöluvan antaminen maapallon melkein toiseltakin puolelta.

Kaadettu puu
Kaadettu puu marraskuun alussa
Tags from the story
,
Join the Conversation

10 Comments

  1. Aika hauska idea ottaa kuva samasta paikasta kuukausittain. Me ollaan joskus toteutettu idea vuodenajoittain, mutta joka kuukausi saisi tietysti vielä paremman sarjan. Ehkäpä sellaisen voisi tammikuussa aloittaa vaikka ihan kotipihalta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Tuon paikan on kyllä syytä olla lähes kotipihalla, muuten vaikka vaan joka toinen viikko tehdystä kuvausreissusta tulee melkein haaste itsestään! Itse asiassa otin kolmesta paikasta kuvasarjaa (vaikka nyt julkaisin vain yhden) ja näiden paikkojen kiertäminen oli ehkä 3 kilometrin lenkki ja joinakin kertoina oli melkein vaikea saada sitä sovitettua säähän ja muihin aikatauluihin.

  2. says: Nimetön

    Hieno kuvasarja ja tarina puusta. Olin sen toki jo aiemminkin lukenut lehdestä, mutta nyt siitä tuli vielä koskettavampi sinun kertomanasi. Surullinen juttu! Itsekin kävelen paljon rantaraitilla. Myös Kivenlahdessa Amfin rannassa oli kaadettu puita merinäköalan saamiseksi, tervaleppiä muistaakseni. Ja Kauklahden Bassenmäellä joku kaatoi kadun varrelle istutetut uudet tammet. Mikä puunvihaaja tai useampia Espoossa oikein asuu?

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Ehken tosiaan itsekään olisi juuri tuohon puuhun kiinnittänyt huomiota, ellen olisi sitä tavannut kuvata jo vuoden mittaan.
      Ikävä puoli noiden puiden kaatamisessa on tosiaan se, että vaikka syyllinen jäisi kiinni, niin puut ovat jo menneet. Sakkoja parempi ”rangaistus” voisi olla, että kaupunki aina näissä tilanteissa istuttaisi tilalle nopeasti kasvavia pajuja tms. puita merinäköalan eteen :-)

  3. Lempäälässä taloyhtiön pihan ulkopuolella olevalle puulle kävi samoin. Jopa oli puu korjattu pois. Ihmeellisesti syyllistä ei ole löytynyt, ei se suomalainen ehkä niin kateellinen olekaan, kun kaveria ei ole käräytetty

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Joskus kaatumisvaarassa olevia puita on tietysti pakko kaataa – meillä pihapiirissä kaadettiin jonkinlaisella yhteispäätöksellä sentään iso puu, josta tapasi pudota tahmeita lehtiä tai muita osia autojen päälle, kun parkkipaikat olivat juuri sen alla.

  4. says: Laura Olin

    Älyttömän kiva idea – ja siis mitä hittoa! Kuinka joku voi vaan kaataa puun tuolla lailla? Nyt kun muistelen, niin taisinpa lukea tuosta lehdestä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Laura! Ihan mukava projekti tämä oli jo vuoden mittaan, ilmankin tuota dramaattista loppua :-) Täytyy myöntää, että tuolloin marraskuussa olin hetken aikaa melko ihmeissäni, että mitä nyt on tapahtunut, missä se puu on?!

  5. Hauska idea tuo saman kohteen kuvaaminen, ihanasti näkee eri vuodenaikojen muuttumisen. Ikävä juttu kyllä puun kaataminen, tuo nopeasti kasvavien pajujen istuttaminen voisi olla ihan hyvä idea :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Kuvasin myös yhtä rakennusprojektia, jossa taas näki miten talot etenivät viikko viikolta. Ehkä vielä joskus julkaisen kuvasarjan siitäkin, vaikka sen liittymä matkailuun on vielä tätäkin sentään maisemaa edustavaa kuvasarjaa pienempi :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *