Viikko Facebookissa – eikun Espanjassa

Viikko Alicantessa

Sosiaalisessa mediassa matkaamme seuranneet ovatkin jo ehkä nähneet kaikki nämä jutut, mutta haluan tarjota ne myös Sinulle, joka et sosiaalisesta mediasta ehkä välitä blogijutun muodossa. Lisäksi Facebookin algoritmit tapaavat näyttää tai olla näyttämättä juttuja oman mielensä mukaan, eli vaikka käyttäisitkin Facebookia, niin et välttämättä ole nähnyt ainakaan kaikkia näistä. Vinkkinä noihin algoritmeihin liittyen muuten, että jos tykkäät jutuista tai yksittäisistä kuvista Meriharakan Facebook-sivuilla, niin näet niitä jatkossa todennäköisemmin.

Vietimme siis viikon Alicantessa – tai tarkkaan ottaen itse Alicantessa olimme vaan puolet ajasta – sillä teimme myös kolme päiväretkeä: Murciaan, Benidormiin ja vuoristoon ja Elcheen. Emme kuitenkaan halunneet muuttaa joka päivä, joten asuimme koko ajan samassa Eurostars Centrum -hotellissa Alicantessa. Hotellin valinnassa sen sijainti lähellä niin rautatieasemaa kuin linja-autoasemaa oli harkittu juttu, sillä tiesimme etukäteen käyttävämme ainakin junaa, ehkä myös busseja päiväretkille. Lisäksi rautatieasema oli vuokra-autojen noutopiste keskustassa, sillä emme halunneet vuokrata autoa koko ajaksi ja ottaa sitä jo lentokentältä.
Retkikohteiden valinnassa käytimme normaaliin tapaan niin maabongareiden aluelistoja kuin listaa Unescon maailmanperintökohteista.

Alicanteen

Alicanteen matkustimme aikaisella Finnairin aamulennolla, joten iltapäivällä ehdimme jo maistelemaan aurinkoista tammikuuta Välimeren rannalla:

Alicantessa

Ensimmäinen kohteemme Alicantessa oli kiivetä kaupunkikuvaa eri suunnista hallitsevalle linnoitukselle. Valitsimme tosiaan vaihtoehdon kiivetä, joskin sinne kuulemma olisi myös päässyt jonkinlaisella hissillä. Palasimme takaisin kaupunkiinkin samaa reittiä, tosin paluumatkalla kiertelimme samalla hiukan Alicanten pientä vanhaa kaupunkia, joka sattui sopivasti reitin varrelle.

Päiväretki Murciaan

Hiukan sateisena lauantaina junailimme mennen tullen Murcian kaupunkiin. Junamatka suuntaansa kesti noin 1,5 tuntia. Perillä Murciassa katsastimme pieniä puutarhamaisia aukioita, katedraalin ja omalaatuisen Salzillon museon.

Vuokra-autolla Benidormiin ja vuoristoon

Sunnuntaina suuntasimme vuokra-autolla ensin Espanjan Manhattanille, eli Benidormiin, jossa Välimeren terassi osoittautui haastavan paikoituksen arvoiseksi. Algarin putous oli kyllä putous, mutta ei minkään idyllisen luontopolun päässä vaan keskellä aikamoista turistirysää, eli taitaa olla suosittu paikka kaikesta betonista huolimatta. Guadalestin linnoitus, joka sekin vaati kiipeämistä, sen sijaan oli hieno ja jokaisen askelman arvoinen!

Elchen palmut – Unescon maailmanperintökohde

Alunperin ajattelimme, että ehtisimmekö sunnuntaina vielä Elcheenkin, mutta hyvä ettemme yrittäneet sitä hasardiaikataululla, sillä Elchen kahdessa isoimmassa palmupuistossa riitti pitemmäksikin aikaa nähtävää – sunnuntain päiväretken päätteeksi meiltä olisi valoisa aika loppunut ehdottomasti kesken.

Elchen kuuluisimmasta keisarillisesta palmusta jaoin heti tuoreeltaan pari kuvaa:

ja sitten vähän myöhemmin lisää kuvia palmuista ja puutarhojen muutamista väriläikistä, mm. mandariinisorsista:

Ocean Race -museo Alicantessa

Alicanten viimeiselle päivällemme jäi Ocean Race -museo ja kauppahalli. Parin ajoittain sateisen päivän jälkeen sääkin taas suosi meitä lyhyen reissumme lopuksi.

 

Tags from the story
, , , ,
Join the Conversation

8 Comments

  1. Varsin kattavasti ehditte tekin erilaisia asioita viikon aikana näkemään ja kokemaan. Jylhiä maisemia muuten tuolla vuoristossa, en ollut tajunnutkaan että tuollakin seudulla on niitä niin paljon. Tuntuu jotenkin, että reissuissa en ikinä kyllästy vuoristomaisemiin!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Tämäkin reissu oli osaltamme taas mainio osoitus siitä, että nämä maabongareiden listat, tässä tapauksessa aluetasoinen lista, tapaa ”löytää” nähtävää ja koettavaa ihan kaikkialta maailmasta kunhan asiaan vähän paneutuu. Murciaan päädyimme uuden alueen takia, mutta näkemisen arvoinen kaupunkihan se oli. Ja Elcheen sen Unescon maailmanperintökohdestatuksen vuoksi ja kyllähän se usein takaa sen, että kohde on vierailun arvoinen. Vuoristo tuli sitten ihan kaupan päälle, kun etsin joitakin luontokohteeksi talvellakin kelpaavia kohteita.

  2. says: Hannele Laakso

    Kiitos tästä! Alicante on näkemättä ja nythän kiinnostus nousi huimasti. Olipa upeita kuvia palmupuistosta! Mandariinisorsa on joskus vieraillut Suomessakin ja se on kyllä hupaisa ja upea otus!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Alicante on ihan ok kohde – etenkin kun ajattelee, että sinne pääsee suoralla lennolla.

    1. says: Pirkko

      Espanja toimii – tai toimi tammikuussa – aika pitkälti EU:n koronapassilla, eli sitä piti kyllä näyttää aika taajaan.

  3. Mielenkiintoinen tämä idea koota sometarinat omaksi postaukseksi – pisteet siitä! Itsellä ei ole juurikaan virtaa jonkinmoisia Insta Storiesia lukuun ottamatta laittaa mitään someen – taidan olla aika harvinaisia matkailijoita siinä suhteessa. Istun siis sometusajat mieluummin paikalliset olueiden parissa :-D

    Mukava viikko ja oli hieno huomata missä Murcia tarkalleen sijaitsee, se kun on tuttu nimi jalkapalloilua seuratatessa. Benidorm olisi kyllä myös nähtävä omin silmin, siitä kun mielikuvia jos jonkinlaisia mielessä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Senioribloggaajan blogia seuraavat myös monet ihmiset, jotka eivät käytä sosiaalista mediaa lainkaan ja olenkin siksi alkanut koota näitä myös blogin puolelle.
      Samasta syystä painotan edelleen Facebookin käyttöä Instagramiin verrattuna, sillä niistäkin, jotka käyttävät sosiaalista mediaa, vanhemmissa ikäluokissa ainakin on paljon myös heitä, jotka eivät kuitenkaan välitä Instagramista.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *