Junamatka Sri Lankassa

Juna Kandy Ella

Sri Lankassa on vaikea ohittaa paitsi rantoja myös junamatkaa, tyypillisimmillään junamatkaa Kandystä Ellaan (tai Badullaan) – tai toisin päin. Toki muitakin välejä on tarjolla ja esimerkiksi Colombosta monet matkaavat jo Kandyynkin junalla.

Sri Lankan rautatiet ovat brittien siirtomaahallinnon perua 1800-luvun loppupuolelta. Rautatie rakennettiin alunperin kuljettamaan teetä ja tiiviisti pakatut teelaatikot olivatkin vuosia reitin ”päämatkustajia”. Sittemmin nopeasti kasvavan väestön myötä rautatiestä tuli paikallisille tärkeä liikenneyhteys. Junaliput ovat edelleen tosi edullisia, länsituristille luokkaa ”ilmaisia”.

Matka Kandystä Ellaan kestää teoriassa 7½ tuntia, mutta käytännössä lienee useammin ainakin tunnin tai pari enemmänkin, joten emme olleet siitä ihan villin kiinnostuneita. Colombo – Kandy väli on luokkaa 3 tuntia.

Nanu Oya Sri Lanka
Nanu Oyan asema Nuwara Eliyassa
Nanu Oya Sri Lanka
Etäisyyksiä Nanu Oyasta

Nanu Oya Sri Lanka

Nanu Oya – Ella

Kandystä olimme jo Horton Plainsin takia matkanneet (autolla) Nuwara Eliyaan, joten valitsimme lopulta maistiaiseksi junamatkasta välin Nuwara Eliyasta (asemana Nanu Oya) Ellaan. Tämän välin pituus oli teoriassa 3½ tuntia, mutta oikeasti siihenkin meni iso osa päivästä, sillä juna oli jo Nanu Oyan asemalle tullessaan noin tunnin myöhässä aikataulustaan.

Nuwara Eliyan ja Ellankin välillä matkan varrella voi nähdä teeviljelmiä ja teenpoimijoita, pieniä viljelytilkkuja, eukalyptusmetsiä, vihreitä kukkuloita ja avaria näkymiä alas laaksoissa sijaitseviin kyliin. Ensimmäisten kilometrien aikana innostut jokaisesta uudesta näkymästä, mutta tietysti matkan edetessä ihan uudenlaisia juttuja tulee eteen harvemmin. Silloin voi vaikka yrittää paneutua radan mutkiin ja yrittää saada kuvia kauniisti kaartuvasta junasta.

Nuwara Eliya Ella junalla

Nuwara Eliya Ella junalla
Teeviljelmiä ja teelehtien poimijoita – sitähän Sri Lankan ylängöt ovat

Nuwara Eliya Ella junalla

Nuwara Eliya Ella junalla
Viljelysten yksityiskohtia, nämä tallentuivat kameraan laajoja näkymiä kauniimmin  – mielestäni

Nuwara Eliya Ella junalla Nuwara Eliya Ella junallaNuwara Eliya Ella junalla

Kandy Ella juna

Kandy Ella juna
Nämä kuvat junasta on otettu junan liikkuessa. Oviaukot ovat täynnä ja jotkut jopa roikkuvat junan ulkopuolella.

Nine Arch Bridge

Me jäimme junasta Ellassa, mutta monet  suosittelevat jatkamaan matkaa vielä Badullaan asti, jolloin matka olisi kulkenut myös yli Nine Arch Bridgen, yhdeksän kaaren sillan. Siinä missä Sri Lankan junat ja niiden ulkopuolella roikkuvat matkustajat on sekin kovin suosittu kuva Sri Lankaa esittelevissä matkailumainoksissa. Rata tekee myös kuulemma tällä osuudella sen verran silmukkaa, Demodarassa, että junastakin on mahdollisuus ottaa kuvia sillasta.

Siltaan voi kuitenkintutustua myös Ellassa sijaitsevalta näköalapaikalta, josta voi halutessaan laskeutua alas radallekin ja tutustua siltaan kävellen. Istuvatpa uskaliaimmat sillan laidallakin heilutellen jalkojaan ilmassa – ehkä ne samat tyypit, jotka ovat jo ottaneet Instagram-kuvia roikkuen liikkuvan junan ovella. Sillalle voi Ellan asemalta kävelläkina, tosin on sinne hiukan matkaa. Junia menee kuitenkin vaan muutamia päivässä, joten pääosan aikaa rata on täällä vapaasti vaikka käveltävissä. Voit toki myös tarkistaa junien lähtöajat Ellasta ja yrittää saada jopa kuvan junasta sillalla, mutta silloinkin kannattaa varautua odottamaan, sillä ne junat ovat usein enemmän tai vähemmän myöhässä.

Me tyydyimme ottamaan Ellan asemalta tuktukin, joka vei meidät näköalapaikalle, josta näimme sillan ja otimme siitä pari kuvaa. Emme viitsineet kiivetä radallekaan, tällä kertaa :-)
Käytössämme jo taas olleella autolla näköalapaikalle ei voinut mennä, sillä tie näköalapaikalle on normaalille autolle liian kapea.

Tuktukeja Sri Lanka
nine arch bridge nine arch bridge

nine arch bridge
Näköalapaikalla sillan yläpuolella

Liput hyvissä ajoin – tai asemalta

Junamatkoihin Sri Lankassa on tarjolla runsaasti käytännön ohjeita niin lippujen hankkimiseen kuin sopivan vaunun ja istuinpaikan valintaan. Emme hankkineet lippuja itse, vaan kuljettaja/oppaamme hankki ne meille, mutta tämän verran selvittelin kuitenkin asiaa.

Junissa saattaa olla kolmenkin luokan vaunuja, ensimmäinen, toinen ja kolmas luokka. Toisessa ja kolmannessa luokassa on vielä vaihtoehtona etukäteen ostettu istumapaikka tai lippu ilman sitä. Näitä pelkkiä lippuja saa ilmeisesti aina ostettua asemaltakin, mutta istumapaikan käsittävät liput pitää varata etukäteen, jopa viikkoja tai kuukausia aikaisemmin. Tai sitten ostaa ne tiskin alta, kuten kuljettajamme taisi tehdä, mutta satunnaisen turistin voi olla vaikeampi löytää näitä kanavia. Joku nettiohje varoitti myös siitä, että jos yrittäessäsi ostaa lippuja saman päivän junaan Sinulle sanotaan, että ne ovat loppu, niin kyse on siitä, että Sinut on luokiteltu turistiksi, jonka ei oleteta tyytyvän junalippuun, johon ei kuulu istumapaikkaa.

Osa jutuista netissä ylistää kolmannen luokan vaunuja kaikkein autenttisimpina ja parhaina paikkoina saada tuntumaa paikallisiin ja heidän tapaansa matkustaa. Paikalliset itse saattavat silti arvostaa sitä, että ainakin osassa junia ei enää kolmannen luokan vaunuja olekaan ja hekin saavat/joutuvat matkustamaan toisen luokan pehmustetuilla penkeillä.

Ensimmäiseen luokkaan tai näköalavaunuihin, joita niitäkin on, en ehkä ensimmäiseksi hakeutuisi, sillä ilmastoituina niissä matkustetaan suljettujen ikkunoiden takana siinä missä toisen luokan vaunuissa ikkunat ovat tyypillisesti auki tai ne ainakin voi avata.

Nuwara Eliya Ella junalla

Juna Kandy Ella
Kaunis, mutta käytännössä hyödytön aikataulutaulu Nanu Oyan asemalla – ja junan vauhtia tyypillisimmillään

Kummalla puolella junaa?

Istumapaikkojen valinnan osalta netti on puolestaan täynnä ohjeita tyyliin, että Kandyn ja Nuwara Eliyan välillä paikan pitäisi olla oikealla puolella (junan menosuuntaan nähden), mutta Nuwara Eliyasta Ellaan välillä vasemmalla puolella. Jos matkaat koko välin, niin vaihda siinä sitten paikkaa, jos juna on täynnä ja kaikki paikat on myyty! Me saimme paikat tuolle vasemmalle puolelle ja aluksi olimme sitä mieltä, että me näimme enimmäkseen pitkää heinää, kun taas toiselta puolelta näkyi jotain muuta, mutta tilanne kyllä vaihtui moneen otteeseen, eli en ehkä sittenkään kovin paljoa stressaisi näitä ohjeita ”oikeasta puolesta”.

Nuwara Eliya Ella junalla
Sopivalla puolella junaa saattaa hetken pystyä seuraamaan vaikka krikettipeliä

Avoimilla ovilla – vaikka henki menisi

Jos ostat lipun asemalta saman päivän junaan, niin voit siis joutua seisomaan matkan tai osan siitä, jos juna on täynnä. Toisaalta osa ihmisistä tuntuu haluavankin seistä matkan, mieluiten avoimessa oviaukossa osittain ulkona junasta.
Tähän toki liittyy kuolemanvaara, joka tätä kirjoittaessani realisoitui vain muutama päivä sitten – ja on realisoitunut monen monta kertaa aikaisemmin. Mutta jostain syystä juuri Sri Lankassa junamatkoja mainostetaan kuvilla, joissa ihmiset roikkuvat junan ulkopuolella. Näiden mainoskuvien ja Instagramin innoittamana arviolta puolet junamatkustajista kuvauttaa itsensä roikkumassa avoimesta ovesta. Useimmat sentään melko järkevästi junan seistessä asemalla, vaikka parhaat efektit, tuulessa hulmuavat hiukset ja kesämekot jäävätkin silloin saavuttamatta. Mutta toisaalta henki säilyy todennäköisemmin!

Osa matkustajista viipyili avoimien ovien äärellä koko matkan ajan, mutta etenkin asemilla väki vaihtui oviaukoissa taajaan ja pienellä jonottamisella jokaiselle halukkaalle löytyi oma mahdollisuus itsensä kuvattamiseen oviaukosta roikkuen.

Junamatka Sri Lanka Junamatka Sri Lanka Junamatka Sri Lanka

Roikkuja Sri Lanka juna
Pitihän sitä sitten roikkua itsekin, tosin vaan asemalla junan ollessa pysähdyksissä

Ota mukaan eväät ja säädä kamerasi

Käytännön juttuja, joihin lippujen ja junan luokkien ohella kannattaa etukäteen paneutua ovat myös junaeväät. Junassa myydään samosoja ja teetä, mutta ruokaa ei välttämättä riitä kaikille ja saatat karttaa katuruokaan liittyviä riskejä, joten kannattaa varautua matkaan omilla eväillä ja juomilla. Junissa on samantapaiset vessat kuin vaikka junissa Suomessa, joten juomista ei ainakaan sen takia kannata rajoittaa.

Jos aiot ottaa kuvia matkan varrelta myös järjestelmäkameralla, kannattaa sen suljinnopeus ehkä jo etukäteen valita riittävän lyhyeksi – juna liikkuu kuitenkin useimmissa kohdin ihan reipasta vauhtia. Jos kohdalle sattuu pilvinen päivä on metsäisissä kohdissa ehkä hämärääkin, joten ISO-asetuksiinkin kannattaa tarvittaessa paneutua.

Näillä eväillä, kyllä junamatka Sri Lankassa on kokemisen arvoinen – vaikka sitten tällaisena vähän lyhyempänä versiona Nanu Oyasta Ellaan.

Junamatka Sri Lanka
Elämää 2. luokan vaunussa – lipuntarkastaja ja samosan myyjä
Tags from the story
, , ,
Join the Conversation

16 Comments

  1. Tässä olikin hyviä vinkkejä omaa junamatkaa suunnittelevalle. Hyvä tietää, ettei istumispuolella ole väliä, sitä olenkin itse hieman pohtinut. Ja hyvä tietää myös tuo aikatauluasia, että Kandy-Ella 7,5 h on vähintäänkin optimistinen arvio.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Toki puolellakin on vähän väliä, mutta ehkei siitä kannata ottaa stressiä, junassa voi kuitenkin liikkuakin omalta paikaltaan.
      Aikatauluista, ehkä joku on joskus matkustanut Sri Lankassa junalla, joka on ollut ihan aikataulussakin, mutta toistaiseksi ei ole silmiini sattunut moista juttua :-)

  2. Junavaunut on tosiaan ilmeisesti uusittu sen jälkeen kun olimme tuolla, digitaaliset näytöt ja kaikki… Vaikka olemme kahteen kertaan olleet Sri Lankassa ja käyttäneet junia monestikin, niin lipun ostamisen vaikeuteen emme ole keksineet selitystä emmekä ymmärrä systeemiä edelleenkään. Tätä pitää pohtia miltei jokaisessa artikkelissa Sri Lankasta :) Varmaan sujuvin ja helpoin keino on laittaa joku paikallinen ostamaan liput.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Raija! Tai ainakin osa junavaunuista on uusittu ja selvästikään ainakaan kaikissa junissa ei enää ole niitä kolmannen luokan vaunuja.
      Jossain jutussa jonka luin, niin asemalta paikkaliputtoman ”päivän lipun” ostaminen voi olla turistille haastavaa, sillä lipunmyyjät saattavat olettaa, etteivät turistit halua sellaisia lippuja, mutta kuulemma tiukkaan inttämällä senkin pitäisi onnistua. Täyden palvelun matkalla junaliputkaan eivät tietysti olleet ongelma :-)

  3. Junamatka Sri Lankassa on kyllä yksi aivan must-juttu siellä selvästi, varmasti tulisi itsekin sellainen tehtyä. Upeat turistikuvat ja -selfiet ovat jossain paikoin tappavia, kuten myös esimerkiksi Moherin kallioilla Irlannissa, jossa juurikin kävin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Kun näistä kuitenkin varoitetaan, niin jää miettimään, että ajattelevatko jotkut sitten oikeasti, ettei minulle mitään voi tapahtua vaikka muille – vai onko sen kuvan houkutus niin ylitsepääsemättämän suuri? Tai tapahtuvatko nämä jotenkin vähän kerrallaan, otanpa vielä pari askelta, taivutanpa itseäni tästä junan ovesta vielä vähän … ja sitten jo pudotaankin.

  4. says: Ne Tammelat

    Tuo junamatkailu kuulostaa kyllä niin must-tekemiseltä tuossa kohteessa, että pitää palata näihin erinomaisiin ohjeisiin, mikäli reissu tuonne tulee ajankohtaiseksi :) Todella hieno tuo kaarisilta ja kerrassaan ihana ”roikkumiskuva” sinusta Pirkko <3

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Joitain muita junalla Sri Lankassa -juttuja lukiessani olen jäänyt siihen käsitykseen, että turisteille noiden lippujen ostaminen on kyllä jotenkin hankalaa, käytännössä, vaikka teoriassa kaikki olisikin suoraviivaista, eli suosittelen paikallisia toimijoita avuksi, vaikka siitä sitten, länsimaisittain, vähän joutuisi maksamaankin. Mutta sitten pääsisikin nauttimaan junamatkasta, eikä aika, energia ja mielenkiinto menisi lippu- tai aikataulukuvioiden kanssa sähläämisessä :-)

  5. Mulle tulee tuosta sillasta mieleen se silta, missä Tylypahkan pikajuna viilettämässä höyryä puhkuen. Itse kävin ihailemassa junasiltaa Glenfinnanin kylässä Skotlannissa ja ihan sattumalta näin myös sen The Jacobite höyryjunan. Tuolla sillalla kukaan ei tosiaankaan kävele tai istuskele.

    Kohtuu typerää roikkua oviaukossa, kun juna liikkeessä. Mutta meitähän on moneen junaan ;-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Mekin pysähdyimme joskus katsomaan tuota siltaa Glenfinnanissa Skotlannissa! Jotenkin kyllä miettii näistä lukuisista Instagram-kuolemista ympäri maailmaa, että miten tyhmiä ihmiset voivat olla, vai päteekö noissa aina se ”viisaus”, että eihän mitään juuri minulle juuri nyt voi tapahtua. Ja sitten se tapahtuu.

  6. Tämä oli tosi mielenkiintoinen ja hyvä postaus! Just tällasia konkreettisia käytännön vinkkejä on kaikkein mukavinta blogeista lukea. Kiitos siis tästä!

    Me ollaan suunniteltu kans Sri Lankan reissua jossain vaiheessa, ja erityisesti tää junamatkailu kiinnostaa. Mulle tulee jotenkin Sri Lankasta mieleen sellanen vanhan ajan maailma. Etenkin tuo Nanu Oyan asema -kuva vaan vahvisti tätä mielikuvaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Sri Lanka on tosi monipuolinen kohde, mutta valitettavasti maan tilanne on jo kuukaudessa muuttunut edelleen huonompaan suuntaan – siinä määrin, että sähkökatkojen, polttoainepulan, sairaaloiden lääkepulan ja viimeisimpänä ulkonaliikkumiskieltojen myötä tuskin juuri nyt toteuttaisimme tätä matkaa, joka kuukausi sitten oli ihan upea!

  7. Tässä oli hyviä käytännön vinkkejä, ihan ”oikeasta” istuinpuolesta, matkustusluokasta, eväistä ja kamerasta lähtöisiin. Maisemat olivat jo pelkästään matkan arvoiset. Australiassa on myös sellaisia turistijunia, joissa voi roikkua ulkona, mutta ne ovat sen verran hitaita ja turvallisen oloisia, että en ole koskaan kuullut kenenkään loukkaantuneen saati kuolleen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sandra! Onhan näissä vähän tietämistä – mm. tuo, että ensimmäinen luokka ei sittenkään turistille välttämättä ole paras luokka :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.