Maailma loppuu täällä

Sri Lankan Unescon kahdeksasta maailmanperintökohteista pääosa on kulttuurikohteita, mutta joukossa on kaksi luontokohdettakin, eli Sinharajan metsäpuisto ja saaren keski-ylänkö (Central Highlands of Sri Lanka). Horton Plainsin kansallispuisto on yksi kolmesta jälkimmäiseen kuuluvasta alueesta ja sisällytimme sen Sri Lankan kierrokseemme.

Horton Plains sijaitsee Nuwara Eliyan lähellä ja suosituin tapa tutustua siihen, on tehdä puistossa noin kahdeksan kilometrin mittainen World’s End Loop, jonka varrelle jää alueen tunnetuin nähtävyys World’s End, eli maailmanlopun kallio, mutta myös vaatimattomampi Little World’s End ja muutama vesiputous.

Kuten useimmat fyysiset aktiviteetit Sri Lankalla, myös retkemme Horton Plainsiin alkoi aikaisin aamulla, jo ennen auringon nousua. Asuimme Nuwara Eliyassa Scottish Planter Glendevon Bungalowissa. Pieni boutiquehotelli oli kyllä kiva koti pariksi yöksi, mutta Horton Plainsin kannalta sen sijainti oli hiukan etäinen. Aamulla pimeässä 0530 alkanut matkamme World’s End Loopin alkuun kesti lähes kaksi tuntia – siitä huolimatta, että matkaa oli ”vain” n. 50 km. Mutta Sri Lankan ylängöllä tiet ovat pieniä ja mutkaisia ja lyhyelläkin matkalla kuljetaan mäkiä ylös ja alas. Alkumatka taittui ”omalla” autollamme, mutta noin puolessa välissä vaihdoimme jeeppiin, jolla noustiin viimeiset parikymmentä kilometriä kansallispuiston porteille.

Kansallispuiston portilla

Aamun vähitellen valjetessa päivä ei kuitenkaan varsinaisesti valjennut, sillä noustessamme yhä ylemmäs maisemat olivat pilviverhon peitossa. Horton Plainsin kansallispuisto on parin kilometrin korkeudessa – toki jo Nuwara Eliyakin on korkealla, yli 1800 metrissä. Lopulta olimme kuitenkin puiston portilla. Kuljettajamme käy ostamassa meille liput ja me käytämme tilaisuutta hyväksemme ja poikkeamme näköala-wc:ssä!

Puiston portilta on vielä hiukan matkaa vaelluspolun alkuun. Näkyvyys oli edelleen huono, mutta sen verran näkyvyyttä kuitenkin oli, että näimme ensimmäiset sambarhirvet polun reunalla. Puistossa voi teoriassa nähdä paitsi näitä sambarhirviä, joita sen alueella on tuhansia, jopa leopardin (Sri Lankan leopardeja) ja vaikka makakeja, mutta me näimme vain hirviä. Vaelluspolun varrella saatoimme nähdä vilaukselta makakejakin, mutta havainnot olivat sen verran nopeita, ettei niistä voi varmaksi sanoa.

Vaelluspolulle lähdimme kahdestaan, eli niin ”oma oppaamme” kuin jeepin kuski jäivät luontokeskukseen ja kertoivat odottelevansa meitä takaisin kolmen tunnin päästä. Taisivat osata asiansa, sillä aikaa meiltä lopultakin tuolla reitillä menikin melko tarkkaan juuri tuo kolme tuntia. Oppaamme oli tietysti jo havainnoinnut meitä noustessamme Dambullan luolatemppeleille ja Sigiriyalle ja suoritti näiden arvioidensa perusteella pikaisen laskelman ja totesi, että kolme tuntia teiltä menee :-) Varmistivat vielä, että meillä on eväät ja juotavaa mukana, sillä tämä on tosiaan luonnonpuisto, täällä ei kukaan myy mitään luontokeskuksen jälkeen.

Aluksi polku lupasi helppoa kierrosta. Ensimmäinen varsinaiselle kierrokselle vievä yhdyspolku oli kauniisti kivetty ja vaikka polulla olikin pientä laskua ja nousua, niin matka oli helppo kuin kävely kesäisen Helsingin kaduilla. Varsinaisen kierroksen voi kiertää myötä- tai vastapäivään ja pohdittuamme hetken tilannetta risteyksessä päätimme lähteä ensin vesiputouksille, siis vastapäivään. Päätökseemme vaikutti lähinnä edelleen melko alhaalla roikkuvat pilvet ja ajattelimme, että ehkä aamu kirkastuisi siihen mennessä kuin ehtisimme World’s End ja Little World’s End jyrkänteille.

Chimney Pool

Yhdyspolun jälkeen polku muuttui tavallisemmaksi vaelluspoluksi. Aluksi meitä hiukan huvittivat polun varrella olevat kyltit, joissa luki Easy. Joo, olihan tämä Easy, mutta miksi siitä pitää kertoa. Nautimme maisemista ja tutkimme polun varren kasvillisuutta. Chimney Poolia kävimme katsomassa vähän lähempääkin. Kuten Suomen kansallispuistoissa, täälläkin selvästikin voi myös yöpyä – tai ainakin täällä oli telttoja ja ihmisiä.

Baker’s Fall

Jatkaessamme matkaa eteenpäin polun varren kylteissä alkoi paikoitellen näkyä myös kylttejä Difficult. Onneksi emme vielä tienneet tulevista More Difficult -kylteistä! Difficult tarkoitti yleensä sitä, että polku kapeni parinkymmenen sentin levyiseksi ja ylä- ja alamäissä portaita ei ollut tai ne muodostuivat yksittäisistä kivistä tai puun rungoista.

Baker’s Fallin kohdalla aloimme vähän epäillä jaksamistamme ja teimme pikapäätöksen, ettemme laskeudu (luultavasti) satoja portaita alas putouksille kiivetäksemme ne kohta taas ylös vaan tyydyimme katsomaan sitä ylempää puiden lomasta.

World’s End / Great(er) World’s End

Baker’s Fallin ja World’s Endin välillä polku oli ehkä haastavimmillaan ja onnittelimme itseämme, että olimme menossa alamäkeen siinä missä vastaantulijat kiipesivät ylöpäin. Tosin ihmisethän ovat niin eri kuntoisia ja kun parhaimmillaan vastaamme tuli nuori pariskunta, joilla oli mukanaan, rintarepussa, pieni vauvakin, totesimme, että kyllä mekin tästä selviämme :-) World’s End, kierroksen etukäteen mainostettuna kohokohtana siivitti myös hyvin askeleitamme.

World’s End on jylhä kallio Horton Plainsin tasangon reunalla. Pudotusta alas rotkoon on noin 1200 metriä. Meillä oli tuuria, sillä osuimme paikalle juuri sopivasti: aamuinen usva oli haihtunut eivätkä pilvet, jotka päivän mittaan kuulemma usein peittävät näkymän, olleet vielä ehtineet solaan.

Meillä oli tuuria myös sikäli, että paikalla oli vaan muutamia yksittäisiä pariskuntia. Hiukan ennen World’s Endiin saapumistamme väistelimme polulla meitä vastaan tullut vähän isompaa ryhmää, mutta he olivat siis juuri sopivasti ehtineet poistua kallion reunalta.

Sri Lankassa turvallisuus on, toistaiseksi ainakin, oikeastaan ihan mukavasti, itse kunkin omalla vastuulla. Kallion reunalla ei ole kaiteita, joten kannattaa olla varovainen. Onnettomuuksia on kuulemma täälläkin tapahtunut – kuten maan junissa, joissa hulluimmat turistit roikkuvat kuvien takia ulkona jopa junan liikkuessa.

Viivähdimme paikalla hetken, ottaen – varovasti – muutamia kuvia ja mutustellen loppuosaa hotellista mukaan saamamme aamiaispussin sisällöstä. Tarkastimme myös puhelimen kartalta vähän, että miltä reitti seuraavaan kohteeseen näytti. Ei niin, että karttaa olisi tarvittu polun löytämiseksi, se oli ihan riittävän hyvin merkitty ja kuljettu, mutta olihan se kiva tietää vähän minkälaisia mutkia olisi edessä.

Mini / Little World’s End

Jos päätöksemme kiertää polku vastapäivään oli näkyvyyden kannalta hyvä, niin Little World’s End menetti kyllä vaikuttavuutensa jos juuri sitä ennen on nähnyt Great World’s Endin. Little World’s Endin kohdalla pudotusta rotkoon on vain 100 metriä, mutta ei sitäkään tietysti kannata pudota, eli rotkon reunalla kannattaa täälläkin olla varovainen.

Little World’s Endin jälkeen elättelimme hiukan toivetta, että polku tästä takaisin on varmaan ihan helppo, jotenkin sellaisella logiikalla, että jos osa kävijöistä käy vaan täällä tai vaan tätä kautta World’s Endillä, mutta toiveajattelua! Polku oli ehkä leveämpi, mutta pääosin ylämäkeä ja kivistä sellaista, joten jatkoimme kiveltä kivelle hyppelyä tai pikemminkin kiipeämistä, mutta nyt ylämäkeen.

Aamun edetessä pitemmälle vastaamme tuli myös aikaisempaa enemmän paikallisen oloisia perheitä, lapsineen ja isoäiteineen – jalkineina useimmiten rantasandaalit tai balleriinat. Tavallisissa lenkkareissa taisimme olla tilanteeseen nähden ihan väärin pukeutuneita :-)

Pitkä ajomatka takaisin

Jos aamuhämärissä matkamme Scottish Planteristä Horton Plainsiin kesti lähes kaksi tuntia, niin saman verran se, luonnollisesti, kesti takaisinkin. Alkumatkasta vaikutti jopa siltä, että tämä voi kestää TODELLA pitkään, sillä nyt puistoon oli tulossa bussilasteittain paikallisia. Isot bussit ja pieni kiemurteleva tie tarkoitti sitä, että aika monessa mutkassa ihmeteltiin, että kumpi peruuttaa tai mahtuisiko jompi kumpi väistämään vielä vähän lähemmäs tien reunaa putoamatta. Olin ihan tyytyväinen, että taitoimme matkaa jeepillä, mutta silti muutamassa kohdin teki mieli sanoa, että voisinko tämän tilanteen ajaksi poistua autosta, etenkin kun istuin autossa sillä reunalla, josta näki minkälainen pudotus olisi edessä, jos auto putoiaisi!

Lopulta kuitenkin selvisimme vähän alemmas ja vähän isommalle tielle, ongelmitta, ja aikanaan hotellillemmekin – ja suihkuun ja myöhäiselle lounaalle/aikaiselle illalliselle.

Kaikki hyvin, ei tämä sittenkään ollut maailmanloppu.