Norjassa kaikki hyvin!

oslo matkakustannukset

Kolme päivää Oslossa – ja kolme päivää lomaa pandemiasta, melkein.
Norwegianin lennoilla Helsingin ja Oslon välillä oli vielä maskipakko, vaikka Skandiavian sisäisillä lennoilla sekin on kuulemma jo poistettu.
Hotellissa varaudumme ensimmäisenä aamuna aamiaiselle mennessämme siihen, että tarvitsisimme maskeja, mutta kun huoneemme numeroa kysyneellä tarjoilijalla ei ollut maskia rohkaistuimme kysymään häneltä, että mitkähän nykyiset säännöt Norjassa on ja hän sanoi, leveästi hymyillen: ”Ei maskeja, olemme kaikki hyvin iloisia”.
Eikä tosiaan, ei busseissa, ei museoissa, ei junissa, ei missään näkynyt maskeja. Paitsi meillä tullessamme lentokenttäjunassa, kun emme vielä tienneet, ettei niitä tarvitse enää käyttää. Paluumatkalla sopeuduimme jo, mekin, laumapaineeseen, ja matkustimme vielä lentokentälle ilman maskeja.

Koronarokotustodistuksetkin olivat ainakin Norjassa mennyttä aikaa. Emme ottaneet niitä esille kertaakaan, emme edes maahan tullessamme.
Suomeen palatessamme ne kuitenkin tarkistettiin Helsinki-Vantaan lentokentällä. En jäänyt ottamaan selvää, että miten maahantulo olisi sujunut rokottamattomana.

Norja on kuulemma myös lopettanut sairaalassa olevien koronapotilaiden määrän raportoinnin. Eipä kai niitä sairaalassa olevien influenssapotilaidenkaan määrää aikaisempina talvina ole tavattu raportoida uutisissa päivittäin?

Ainoa, missä korona vielä Oslossakin näkyi oli Oslon rautatieasemalla useassa pisteessä oleva koronan kotitestien jakelu. Otimmekin, vastaisia mahdollisia tarpeita varten muutaman paketin, mutta emme muutamaa kymmenen testin pakettia, joita meille ensin tarjoittiin. Siis ilmaiseksi.

Talven ja kevään rajamailla

Maaliskuun viimeisinä päivinä Oslon talvi veteli ehkä viimeisiään. Parhaimmillaan iltapäivisin lämpötila nousi yli kymmenen asteen, mutta yhtenä päivänä yksittäinen lyhyt sadekuuro pyöritti kyllä vielä ilmassa valkoisia hiutaleitakin. Pääosin oli kyllä ihan riittävän lämmintä kulkea kaupungilla kevyttoppatakissa ilman päähinettä ja käsineitä. Ja mikä ihaninta, kaikki kadut olivat lumettomia, jäättömiä ja jopa hiekattomia!

Ensimmäisenä päivänä otimmekin kaiken irti kaupungilla kävelystä. Ajoimme bussille Grünelokkan kaupunginosaan ja kävelimme sieltä katsomaan kauniita värikkäitä puutaloja Damstreketin ja Telthusbakkenin varrella. Tarkoituksena oli myös pistäytyä Mathallenissa, mutta olimme valmistautuneet huonosti, se olikin maanantaisin kiinni!

Facebookissa julkaistuja kuvia pääset katsomaan klikkaamalla Meriharakka – Iirislahdesta maailmalle ja takaisin tekstin alla olevaa päiväystä.

Upea Munch-museo

Toisena päivänä kävimme tutustumassa viime syksynä Oopperatalon viereen avattuun Munch-museoon, joka taiteen lisäksi tarjoaa myös upeita näköaloja talon 12. kerroksesta. Oopperatalon kattoa tallustimme jo kymmenen vuotta sitten, joten sinne emme tällä kertaa kiivenneet, mutta sen sijaan kävimme katsomassa Deichmannin kirjastotaloa, joka sekin oli meille uusi. Ulkoapäin rakennus toi mieleen Halifaxin, sisältä paikoitellen Oodin. Tai ehkä kaikkiin kirjastoihin vaan nykyisin toteutetaan saman tapaisia oleskelutiloja. Fish & Chips -aterian jälkeen katsastimme, edelleen siis ihan Thon Opera -hotellimme kotikulmilla, rannan saunamaailmoja. Sauna tai etenkään uinti ei kuitenkaan vielä maaliskuussa meitä houkutellut!

Kon-Tikin matkassa Pääsiäissaarelle

Kolmannen päivän retkikohteeksemme valikoitu Bygdoyan saari ja siellä olevista museoista Kon-Tiki. Pitihän sitä päästä vähän Osloa kauemmaskin maailmalle, eli Thor Heyerdahlin matkassa Pääsiäissaarelle ja vaikka Galapagokselle! Ostettuamme 24 tunnin lipun julkiseen liikenteeseen päätimme sitten vielä palata Mathallenille syömään siellä päivän lounaan – etenkin kun olimme maanantain retkellämme suunnittelemattomuuttamme sillä suunnalla ohittaneet myös Edward Munchin haudan, joten paikkasimme nyt molemmat missit samalla retkellä.
Illalla kävimme vielä tsekkaamassa Aker Bryggen aluetta. Kymmenen vuotta sitten se oli jotain ihan uutta, mutta nyt se jo joltain osin vaikutti entuudestaan tutulta. Ihan kivoja rantanäkymiä täälläkin. Uusi kansallismuseo jäi osaltamme mahdolliseen seuraavaan kertaan, sillä se aukeaa vasta kesäkuussa.

1189 euroa + 1932 pistettä

Kustannusten osalta Oslon matkamme laskusta pääosa muodostui hotellilaskusta (918 euroa / 4 yötä). Thon Opera -hotellin valitsimme sen sijainnin takia. Tiesimme saapuvamme myöhäisellä iltalennolla ja hotellin sijainti lähellä rautatieasemaa tarkoitti, että matkaa Flytogetilta hotellille oli vain muutaman askeleen verran. Muutenkin hotellin sijainti oli mitä parhain niin ajatellen Munch-museota kuin muita retkiämme, sillä bussit kaikkiin suuntiin lähtivät melkein samasta korttelista. Hotelli vastasi kaikin puolin odotuksiamme, kiva huone, toimiva kylpyhuone niin suihku- kuin ammevaihtoehdolla, aamiainen, joka tarjosi kaikki kuviteltavat vaihtoehdot kotitekoista mysliä ja smoothieita myöten. Bonuksena vielä auringonlaskunäkymät suoraan hotellin ikkunasta iltaisin.

Pistelennot olivat oikeastaan jo ilmaiset, sillä olin jo pandemian alkuaikoina laskenut Norwegianin pisteet menetetyiksi, mutta niin ne vaan sitten palautuivat käyttöön. Tosin paluumatkalla päätimme sittenkin maksaa istumapaikoista, sillä menomatkalla päädyimme, tietysti, ihan koneen perälle ja sumppuun ikkuna- ja keskipaikalle. Näistä maksoimme 19,80. Pisteillä maksettujen lentojen arvo maksukuitin mukaan oli 193,78 euroa, eli Norwegianin pistehän on melko tarkkaan 10 sentin arvoinen.

Norwegianilla(kin) vain istuimen alle mahtuva pieni reppu kulkee nykyisin ilman lisämaksua, joten ostimme lisäksi yhden lentolaukun mennen tullen. Lentolaukkuja ei nykyisin ainakaan tällä välillä olisikaan saanut koneeseen ilman, että siitä on maksettu, sillä lentolaukun oston myötä sain Boarding Group A:n siinä missä Lasse sai check-inissä Boarding Group C:n ja lähdössä ilmoitettiin, että jos Sinulla on joku muu Boarding Group kuin A, niin käypä viemässä laukkusi lähetettäväksi ruumalaukkuna. Näin sekä Helsingissä että Oslossa. Tavallaan ihan reilua niitä kohtaan, jotka ovat laukustaan maksaneet sen huikeat vajaa 10 euroa per laukku per suunta.

Junia, busseja ja museoita

Lennon ja hotellin lisäksi matkasta kertyi normaalin tapaan kuluja matkoista lentokentälle, Helsingissä paikoitus (67 euroa) ja Oslossa menopaluuliput lentokenttäjunalle (68 euroa). Harvoinpa nämä menevät näin päin, yleensä aina Helsingin paikoitus maksaa näistä enemmän!

Kolmen päivän aikana ostimme kerran 24 tunnin lipun busseihin ja ratikoihin ja sen lisäksi yhden muun lipun, muuten kävelimme kaupunkia ristiin ja rastiin, yhteensä 25 euroa. Kertalipun hinta oli euroissa 4,20, yli 67 vuotiailta 2,16. Paikallisliikennettä varten kannattaa ladata Ruter-sovellus ja naputella sinne luottokortin tiedot viimeistään hotellilla ennen ensimmäistäkään matkaa. Lentokenttäjunaan ostimme menopaluuliput lentoaseman automaatista, toki sitäkin varten olisi varmaan löytynyt joku sovellus.

Munch- ja Kon-tiki -museon pääsymaksuihin meni yhteensä 60 euroa.

Matkamuistojakin tuli kerrankin ostettua muutama: Kon-tiki -museosta mukaan lähti pieni Boliviassa askarreltu laiva, Oslossa kaikkialla näkyvän Ukraina-tuen jonkinlaisena osoituksena auringonkukkakuvioinen huivi ja melkein jo tarpeeseen uusi kauppakassi, tällä kertaa Munch-teemalla. Huivin hinta ei vaatteena kelpaa matkakuluihin, mutta nuo kaksi muuta maksoivat yhteensä 31 euroa.

Ruoka ei edellekään ole mielestäni matkaan liittyvä meno, mutta kieltämättä siihen Oslossa meni jo vähän enemmänkin rahaa kuin Espoossa ruokakauppaan. Tyypillinen kahden hengen ateriamme maksoi noin 50 euroa, ilman alkoholia tai jälkiruokaa. Hotellihuoneeseen kaupasta ostamamme juomat tai pikkusyömiset olivat samoissa hinnoissa kuin Suomessa.

Maaliskuisen Oslon reissun myötä lentokarttamme vuodelta 2022 näyttää tältä. Toivotaan, että pari seuraavaakin reissua onnistuvat ja karttaan piirtyy lisää punaisia viivoja vielä ennen kesääkin!

Lennot 202203 Oslo matkakustannukset

Tags from the story
,
Join the Conversation

12 Comments

  1. says: Daniel

    Kyllä se on mukavaa, kun Pohjoismaissa on palattu jo normaaliin elämään. Tai no, kaikissa Pohjoismaissa Suomea lukuunottamatta. Arlandassa ja Kastrupissakaan ei maskeja näy, eikä terveystätejä. Eikä siitä mitään katastrofia tunnu seuraavan.

    Olin muutama vuosi sitten kaverin suosituksesta Oslossa pari päivää. Hyvin samanlainen oli minunkin ohjelmani, Kon-Tiki mukaan lukien. Suomalaiselle kaupunki ei ollut mitenkään hirvittävän kallis, mutta onhan sitä matkalla tottunut siihen, että hintataso on kotimaata alhaisempi. Norjassa näin ei ollut. Oslo oli minusta käymisen arvoinen kyllä, mutta kertaamaan en ole lähdössä, en ainakaan ilman erityisen hyvää syytä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Kieltämättä tuo vapautuminen tuntui ja näkyi minusta kaikkialla Oslossa, eikä käsittääkseni Norjan luvut olleet sen huonompia kuin meilläkään. Sittemmin ovat tosin tainneet lakata niitä julkaisemastakin! Meillä on tämä ”kertausprojekti”, jos vaikka kymmenen vuoden välein ”merkittävimmissä” kaupungeissa – minusta sekin tuo kivasti ideoita kaupunkimatkoihin, jotka nekin aina välillä ovat ihan kivoja.

  2. Kiva kuulla, että normaali elämä on palaamassa sinnekin vaikka Suomessa tilanne ei taida vielä olla ihan paras mahdollinen. Täällä Kaliforniassa on lähes kaikki rajoitukset poistuneet ja tilanne on paras mitä koko pandemian aikana on ollut. Mutta tosi paljon ihmiset omasta halustaan vielä pitävät maskeja. Toivottavasti kesään mennessä Suomessakin tilanne on yhtä hyvä.

    Oslo oli meillä vähän mietinnässä nyt kun etsimme välilaskupaikkaa kesän Suomen reissua ajatellen. Meidän suora lento katosi harmillisesti pandemian aikana. Tukholma ja Reykjavik olivat myös listalla. Oli mukava lukea tästä Oslon reissusta kun siitä ei ihan hirveän usein blogeissa näe.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Tukholma nyt ainakin pois listalta :-) – eikös sen suhteen amerikkalaisia ole jo kauan sitten ohjeistettu, että Ruotsissa on tosi vaarallista :-) :-) :-)
      Tai siis vakavasti ottaen, varmaan onkin, jossain määrin vaarallista, jollain alueilla tätä nykyä.

  3. Ei mitenkään yllättävää, mutta ei Oslo tosiaan edulliselta vaikuta tämän yhteenvedon perusteella. Olen kyllä miettinyt, että voisi siellä käydä. Varsinkin nyt, kun kuulin, että siellä on saunamaailma. Sellainen kiinnostaa, en tiennyt, että norjalaisetkin ovat saunojakansaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Isoin menoerä on varmasti asuminen – ja samalla se on menoerä, jonka osalta voi jossain määrin valita, että paljonko siitä haluaa maksaa. Valitsemaamme edullisempia vaihtoehtoja löytyy varmasti.

    2. Minua kiinnosti myös nuo hintajutut, kun oon suunnitellut että vois tehdä Osloon pienen muutaman päivän reissun tässä kevään-syksyn välillä. Taitaa kaikki Pohjoismaat olla aika hintavia. Mutta kiva että siellä elämä alkaa jo palailla normaaliks.

    3. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Senioreina, joilla ei enää ole erityisiä tavoitteita säästää rahaa, matkustamme mielellämme mukavasti, mutta toki Oslossa voi asua varmasti paljon edullisemminkin.

  4. Komppaan muita, ihanaa lukea, että maailmalla ollaan jo palattu normaaliin! Ehkä Suomessakin joskus… ;)

    Oli myös kiva lukea matkan kustannuksista! Ei mielestäni ollut mitään super kallista, ellei asumista lasketa. Ehkäpä siis suuntaan tänä vuonna myös Osloon!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Majoituksen hinta tosiaan joustaa – ja ostamalla 24 tunnin tai pitemmällekin ajalle lipun julkiseen liikenteeseen Oslossa pystyy kyllä liikkumaan kauempaakin keskustasta kuitenkin melko edullisesti.

  5. Kiitos tiedosta, että yks cash-point piste vastaa 0,10 e. Oonkin miettinyt, mikä omien pisteiden arvo mahtaa olla. Oho, kylläpä maailma aukeaa – ihan on itsellä vielä laput silmillä! Äitini tuli tänään myös Tukholmasta ja kertoi, ettei kenelläkään ollut siellä maskeja, tosin Ruotsissa ei oo vissiin juuri muutenkaan käytetty maskeja. Oslo on kyllä kohde, mihin Norja-fanina on ehdottomasti joskus päästävä!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Taitaa olla niin, että ihmiset yleisemminkin tottuvat yllättävän nopeastikin vallitsevaan olotilaan eivätkä sitten tuli selvittäneeksi, että maailma tosiaan on isolta osin auki. On ollut jo pitkään :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *