Grünerløkka, Telthusbakken ja Damstredet

Damstredet

Olemme vierailleet Oslossa loman merkeissä kolmesti ja sen lisäksi useamman kerran, kumpikin, töiden puolesta, mutta niillä reissuilla ei juuri kaupunkia tullut nähtyä. Nyt halusimme nähdä ainakin joitakin meille myös uudempia alueita Oslossa – ei siis kuninkaanlinnaa tai Holmenkollenia tällä kertaa!

Grünerløkka

Grünerløkka tai Løkka on sikäli alueenakin uusi, että 90-luvun loppupuolelle asti tylsänä ja harmaana työläisten ja eläkeläisten alueena tunnettu alue on sittemmin noussut uuteen kukoistukseensa. Nyt Olaf Ryes -aukiota ja sitä reunustavia katua kuten Thorvald Meyers gate ja Markveien luonnehditaan yleensä adjektiiveillä värikäs ja elinvoimainen. Riippuen vähän siitä mistä olet alueelle tulossa, niin päädyt ehkä suoraan raitiovaunulla Thorvald Meyers gatelle tai bussilla vähän enemmän itään, mutta lähelle tuota keskusaukiota kuitenkin. Oslon keskustasta, vaikka rautatieasemalta, voi toki kävelläkin Grünerløkkaan, matkaa vaikka rautatieasemalta on vain pari kilometriä.

Siinä missä Karl Johanilla, Oslon pääkadulla, ja sen lähistöllä, liikkeet ja ravintolat ovat usein isojen ketjujen (tai luksusmerkkien), niin täällä on enemmän omintakeisia putikkeja ja ravintoloita. Maaliskuun lopussa elämää kaduilla ja aukioilla on vielä vähemmän, mutta Olaf Ryes -aukion kahvilat olivat kyllä jo valmiina lämpimiin kevätpäiviin ja jo kohta kesään.

Grunerlokka Grunerlokka Grunerlokka Grunerlokka

grunerlokka
Jutussa mainitut kohteet ovat suunnilleen tämän reitin varrella

Mathallen

Grünerløkan länsireunalla on Mathallen, joka löytyy karttaohjelmista nimellä Mathallen, Vulkan. Vulkan on sekin yksi Oslon uusia asuinalueita, ja onpa siellä jo hotellejakin, kun vaikka Scandic Vulkan. Mathallen on auki tiistaista sunnuntaihin, eli ei kannata yrittää sinne maanantaina, kuten me ensin teimme. Mutta paikkasimme virheemme pari päivää myöhemmin!

Grünerløkan keskusaukion suunnalta Mathallenia lähestyttäessä kannattaa sen verran tehdä mutkaa, että käy katsomassa pienen Nedre Fossin putouksen. Ei se nyt putouksena ihan ihmeellinen ole – ei vedä vertoja vaikka Vanhankaupungin koskelle Helsingissä – mutta kyllä se muutaman metrin kiertomatkan arvoinen on.

Mathallen ei ole järin suuri ja se on sekoitus kauppahallia, ruokaravintoloita ja kahviloita, samaan tyyliin kuin Torvehallerne Kööpenhaminassa. Ravintoloita on juuri sopivasti noin yksi vaihtoehto kuhunkin makuun: kalaa, riistaa, italiaista, espanjalaista, pizzaa ja sen lisäksi jälkiruokavaihtoehtoja: jäätelöä tai herkullisia leivonnaisia.

Mathallen VulkanMathallen VulkanMathallen VulkanMathallen Vulkano

Telthusbakken ja Egebergløkkan

Mathallenilta edelleen länteen päin Grünerløkan kaupunginosa jää jo taakse, mutta taas, jos olet lähellä, niin kannattaa vielä jatkaa retkeä muutaman kohteen verran.

Telthusbakken ja Damstredet ovat pari lyhyttä kadunpätkää, joilla on säilynyt kauniita puutaloja 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle. Eikä kyse ole mistään kotiseutumuseosta, vaan talot ovat normaalissa asuinkäytössä. Pala sanotaan nyt vaikka ”vanhaa Porvoota” melko keskellä Osloa!

Nousimme Telthusbakkenia ylös, pysähdellen aina välillä katsomaan taaksemme jääviä maisemia – ei siis tietenkään siksi, että jyrkkä mäki olisi meitä väsyttänyt! Täällä on myös iso Egebergløkkan siirtolapuutarha-alue, mutta maaliskuun lopulla se ei vielä ollut varsinaisesti ilo silmälle. Puutarha on yli 100 vuotta vanha ja sen 60 pienellä tontilla viljellään edelleen innokkaasti.

Telthusbakken Oslo Telthusbakken Oslo Telthusbakken Oslo Telthusbakken TelthusbakkenTelthusbakken Telthusbakken

St. Olavsleden Oslosta Trondheimiin

Ylhäällä pysähdymme hetkeksi Gamle Aker -kirkon edustalle. Kirkon arvellaan olevan perustettu jo 1080 ja sellaisena olevan Oslon vanhin rakennus. Meitä kiinnostaa kuitenkin enemmän kirkon edustalla oleva kivinen pylväs, joka kertoo, että täältä Nidaroksen katedraalilla Trondheimiin on 639 kilometriä. Opimme viime kesänä Trondheimissa käydessämme, että Norjassakin on ollut – ja on – suosittu pyhiinvaellusreitti, St. Olavsleden. Nidarokseen, nykyiseen Trondheimiin, voi kulkea montaa eri tietä, mutta suosituin reitti on ehkä juurikin Oslosta lähtevä reitti. 643 km pitkä reitti on eri vaihtoehdoista pisin ja sen vaeltaminen kestää vähintään 32 päivää.

Gamle Aker kirke Oslo Gamle Aker kirke

Æreslunden

Seuraavan mutkan matkaamme teemme Vår Frelsers gravlundin hautausmaalle, joka sekin sattuu olemaan ihan lähellä.
Taiteilija Edward Munch varttui näillä kulmilla, pääosin eri osoitteissa juurikin Grünerløkan kaupunginosassa, ja on haudattu kuten moni muukin kuuluisan norjalainen tälle hautausmaalle. Hautojen sijainnit voi tarkistaa hautausmaan porteilla olevasta taulusta tai kuuluisimpien, kuten vaikka Edward Munchin osalta, vaikka maps.me -sovelluksesta.

Tarkkaan ottaen vanha hautausmaa koostuu useammasta alueesta, joista vanhin alue tunnetaan nimellä Æreslunden ja se on Norjan tärkein kunniahautausmaa, jonne on haudattu Edward Munchin ohella mm. Henrik Ibsen ja vaikka Christian Krogh, joka tunnettiin myös mm. Edward Munchin opettajana.

Vierailu Edward Munchin haudalla täydensi hyvin matkamme yhtä pääkohdetta, eli syksyllä 2021 avattua uutta Munch -museota, joka ansaitsee tietysti vielä ihan oman juttunsa.

Munch hauta Oslo Ibsen hauta OsloMaaliskuu Norja

Damstredet

Viimeinen kohteemme tällä suunnalla on Damstredet, joka on toinen vanhojen kauniiden puutalojen reunustama alue Akersveienin ja Fredensborgveienin välissä. Näkymät tällä hiukan mutkaisella kadulla ja/tai mäkeen rakennetuilla portailla ovat jos mahdollista vieläkin kauniinpia kuin Telthusbakkenilla. Toki meillä oli hiukan tuuriakin, että kohdallemme sattui aurinkoinen päivä, mutta toisaalta nämä värikkäät talot värittäisivät kyllä harmaammankin päivän!

Damstredet Damstredet Damstredet Oslo Damstredet Oslo Damstredet Oslo Damstredet Oslo Damstredet

Tags from the story
,
Join the Conversation

8 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Grünerløkan(kin) alueella näytti olevan kivasti hotellejakin – ja varmasti Airbnb-vaihtoehtoja, jos niistä pitää.

  1. Olen myös yöpynyt Grunerløkkan kulmilla työreissulla. Kauppahalli on mainio, mutta kulmilta löytyy myös muuten varsin hyviä ja oslolaisittain kohtuuhintaisia ravintoloita. Mielestäni yksi Oslon mukavimpia alueita.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tanja! Muutaman hotellin tuolla kuljeskellessamme alueella huomasimmekin – jo todennäköisesti vaan ne isoimmat (ja rakennuksina rumimmat :-) )

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Niin oli, meiltäkin, nämä alueet Oslossa kokematta vielä kahdenkin vierailun jälkeen – vasta kolmannella ”tärppäsi” :-)

  2. Todella ihastuttavaa aluetta ja hienoja kuvia, jotenkin en osannut ajatella että Oslossa voi näyttää tuoltakin! Itse en ole käynyt kaupungissa vielä lainkaan, vain lentokentällä jonkin välilaskun merkeissä joskus. Ja itse asiassa ihan koko eteläinen Norja on tutkimatta, joten nähtävää todellakin riittäisi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anne! Oslo taitaa keskivertosuomalaiselle, vähän enemmän matkailevallekin, olla jäänyt jotenkin vaikka Tallinnan, Tukholman ja Kööpenhaminan taakse paitsioon, vaikka upea kaupunki se(kin) on!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.