Maaseutukierros Itä-Timorissa

Jos maabongaus on Sinun juttusi, niin Balilta kannattaa lähteä käymään Indonesian kanssa Timorin saaren jakavassa Itä-Timorissa.
Pieni, köyhä maa ei ole varsinainen turistimagneetti, joten suoria lentoyhteyksiä saarelle on lähinnä Denpasarista ja Australian Darwinista – niitäkin harvakseltaan.
Maa vastaanottaa kyllä mielellään turisteja: EU:n kansalaisilta ei vaadita viisumiakaan ja tätä nykyä koronaan liittyvät vaatimuksetkin rajoittuivat terveystietokortin täyttämiseen. Kyllä siinä kysyttiin rokotuksista, mutta kukaan ei ainakaan meiltä tarkistanut rokotetodistuksia.

Tapamme mukaisesti, kun kyse oli kuitenkin melko eksoottisesta maasta, jonka turvallisuustilannekaan ei ehkä ole ihan maailman siistein, olimme varanneet hotellihuoneen lisäksi paikallisoppaan, jonka seurassa pääasiassa saarta tutkimme. Osaltamme ohje välttää liikkumista Dilissä pimeään aikaan ei ollut ongelma, sillä pitkien päivien jälkeen vetäydyimme jo mielellämme huoneeseemme alkuillasta.

Tutkimme Itä-Timoria (Timor-Leste) kahden intensiivisen päivän verran oppaan seurassa. Kolmantena päivänä lähinnä talsimme Dilin rantoja poiketen ajoittain kaupoissa ja ravintoloissa tarpeen ja kiinnostuksen mukaan.

Itä-Timorin teillä ei hurjastella

Maaseutukierros Dilin lähistöllä näytti meille mitä köyhyys itsenäisyydestään vuosikausia taistelleessa maassa tarkoittaa. Kilometreissä emme käyneet kovinkaan kaukana Dilistä, kierroksen pituus oli ehkä vain 100 kilometriä, mutta päivän mittaan istuimme autossa arviolta 4 tuntia, hitaimmillaan etenimme 10 kilometrin tuntivauhtia. Jos Islannissa suositellaan reilun kokoista nelivetoista kulkuneuvoa Reykjavikin ulkopuolelle lähdettäessä, niin sama pätee Itä-Timorissa. Itä-Timorissa vaikeusastetta lisää tienviittojen ja muiden opasteiden puuttuminen – käytännössä ensikertalaisella ei ole saarella asiaa rattiin Dilin ulkopuolella.
Toki matkan varrella oli myös reippaita nousuja ja jyrkkiä laskuja – korkeimmillaan kävimme yli 1000 metrissä.

Pari vuotta sitten tulva rikkoi joitakin teitä, isojakin. Aileusta Diliin palatessamme havahduin moottoritien alkaessa, että oppaamme valitsi mielestäni väärän puolen tiestä, mutta hetken päästä tajusin, että pakkohan se oli, koska toisen puolen kaista puuttui puoliksi, paikoitellen kokonaan! Mitään kovin isoa tai selkeää kyltitystä asiaan liittyen en huomannut, mutta paikalliset kuulemma tietävät miten pitää menetellä!
Ylhäällä vuoristossa maaseutukylien väliset tiet saattoivat olla paria kertaluokkaa huonommassa kun suomalaiset mökkitiet tai vaikka safareilla käytettävät tiet Itä-Afrikassa. Sadekauden aikana näille teille ei ole mitään asiaa.
Siellä täällä ylitimme myös pienempiä jokia – eihän niitä siltoja nyt joka paikkaan tarvita. Yhtä vesiputousta lähestyessämme päättelin edessämme aukeavaa pientä järveä katsellessamme, että ok, tämä tie vie meidät vaan katsomaan tätä vesiputousta ja sitten palaamme takaisin. Hetken ehdin miettimään, että mitenkähän tässä päästään ympäri, mutta sitten tajusin, että emme ole kääntymässä ympäri. Tie jatkuu pienen järven toisella laidalla, eli käytännössä ajamme vesiputouksesta muodostuvan joen yli.

Paavin vierailu on ollut kova juttu

Jos Indonesia on maailman väkirikkain muslimimaa, jossa kuitenkin Balin saaren asukkaat ovat pääosin hinduja, niin Itä-Timorissa katolisuus on voimissaan. Itä-Timor on entinen Portugalin siirtomaa ja portugalilaiset toivat maahan niin kielen kuin uskonnon. Lokakuussa 1989 Paavi Johannes Paavali II vieraili Itä-Timorissa ja katolinen, keskellä väkivaltaisuuksia elävä kansa, otti hänet ilolla vastaan.

Portugalilaiset olivat lähteneet Itä-Timorissa neilikkavallankumouksensa jälkimainingeissa syksyllä 1975. Maan itsenäisyyttä kesti kuitenkin vaan hetken, sillä jo seuraavana kesänä Indonesia miehitti maan. Pieni maa ei kuitenkaan luovuttanut, vaan väkivaltainen vastarintaliike jatkui vuosikymmeniä päättyen itsenäisyyteen toukokuussa 2002.

Paavin vierailuun liittyy useitakin paikkoja Dilissä ja sen ympäristössä.
Tasitoluun rakennettiin valkoinen tornimainen rakennus, jossa paavi saattoi puhua aukiolle kerääntyneelle kansanjoukolle. Samaisella aukiolla, Tasitolun järvien rannalla, maa julistettiin myös itsenäiseksi vuonna 2002 mm. Kofi Annankin, Bill Clintonin ja silloisten Australian pääministerin ja Portugalin presidentin kunnioittaessa tilaisuutta läsnäolollaan.
Kolmen pienen järven rannoilla sijaitsevien vaatimattomien omakotitalojen asukkailla oli siis aitiopaikat kansakunnan historiallisena hetkenä.

Läheiselle vuorelle on pystytetty Johannes Paavali II:n patsas.
Diliä kiertäessämme käymme vielä kirkossa (Immaculate Conception Cathedral, Dili). Kirkko oli sopivasti valmistunut edellisenä vuonna, joten paavi kävi Dilissä vieraillessaan siunaamassa senkin.

Ihan katolista perintöä ei taida edustaa näkemämme puu, johon ripustettuja ämpäreitä, kasseja ja reppuja hiukan ihmettelimme. Paikalliseen tapaan istukat tuodaan tänne. Jokainen astia edustaa syntynyttä lasta.

Perinteinen kylätalo ja kylän vanhin

Paavia ja katolisuutta vanhempia perinteitä Itä-Timorissa edustavat perinteiset esi-isien talot. Taloja on eri muotoisia, mutta oleellista aiheessa on ilmeisesti, että talot liittyvät aina ympäröivään yhteisöön, joka huolehtii niistä.
Pylväiden varassa seisova puusta rakennettu talo ei asiaan paneutumattomaan silmään eronnut ihan hirveästi jossain muualla päin maailmaa näkemistämme perinteisistä pyöreistä olkikattoisista rakennuksista, mutta se, että tämänkin talon ympärillä oli ehkä pieni, mutta kuitenkin elävä yhteisö, oli uutta.

Perinteisen talon ympärillä lähimmissä vaatimattomissa asumuksissa asui perhettä useammassa ilmeisesti useammassa sukupolvessa. Vähän kauempana näkyi kylän/suvun pesupaikka ja kotieläimet, mm. siat melkein pyörivät jaloissa.
Tärkein henkilö oli kuitenkin kylän vanhin, jonka vastuulla talo kuulemma oli. Meille esiteltiin vanha, hauraan tuntuinen nainen, jonka ikää suvun nuoremmat jäsenet arvailivat 90 ikävuoden pintaan. Oppaamme innostaessa nainen suostui kuvattavaksi ja poikkeuksellisesti pieni kuvauspalkkio tuntui tällä kertaa olevan enemmän kuin paikallaan.

Kun olimme selvinneet paavista ja kylänvanhimmasta, jatkoimme hidasta nousuamme vuoristoon. Pysähdyimme vielä yhdelle isolle kirkolle Glenossa, joskin varsinainen kohteemme oli löytää sopiva näköalapaikka, josta näkisimme saaren korkeimman vuoren, Mount Ramelaun, joka nousee lähes 3000 metriin. Emme edes kysyneet, että olisiko tarjolla ollut jotain vaelluspolkuja itse vuorelle!

Projeto Montanha

Nähtyämme jo yhtä jos toista – ja selvittyämme monen monesta mahdottoman tuntuisesta kuopassa tiessä, saavuimme lounaalle Projeto Montanhan ravintolaan. Projeto Montanha on brasiliaisten (huomaa yhteys, portugalin kieli) perustama sosiaalinen yritys Aileun kylän lähialueen lapsille ja nuorille. Täällä he oppivat kieliä, käsitöitä, ruuanlaittoa, musiikkia ja maalausta, ainakin. Pienessä kompleksissa on paitsi erinomainen ravintola, myös muutamia vierashuoneita, jos haluaisit nauttia Itä-Timorin maaseudun tunnelmasta vähän pitempään ja pieni kauppa, jossa myydään lasten ja nuorten tekemiä tuotteita. Näitä tuotteita myydään myös pääkaupunki Dilin matkamuistokaupassa Things & Stories.

Itä-Timor on – toiveistaan huolimatta – turismin osalta sen verran alkutekijöissään, että vakio-ostoksemme, jääkaappimagneetin osalta, muuta tarjontaa kuin näiden nuorten tekemät, ei juuri ollutkaan! Siinä missä Balilla päädyt paikassa kuin paikassa kulkemaan kymmenien matkamuistoja tyrkyttävien kojujen ohi lähes paikassa kuin paikassa, niin täällä, jos haluat ostaa jotain matkamuistoksi luokiteltavaa, niin joudut etsimään pitkäänkin ellei seurassasi ole opas, joka tietää kaupungin/kylän ainoan mahdollisen ostospaikan.

Lounaaksi nautimme lasagnea, joka tuotiin kummallekin meistä omassa porisevassa padassaan. Jälkiruuasta jouduimme kieltäytymään, sillä annokset olivat suuria.
Lounaan jälkeen vastasimme innokkaasti kyllä ehdotukseen tutustua projektiin hiukan tarkemmin ja pääsimme kiertämään työpajoissa erinomaista englantia puhuvan nuoren oppaan seurassa. Poikkeuksellisesti teimme myös pieniä ostoksia nuorten kaupassa, jääkaappimagneetin ohella matkaan tarttui muutama virkattu lasinalunen ja söpö kangashiiri.

Kulkukauppiaan värikäs auto

Aileun kylässä pysähdyimme myös oppaamme tädin/sedän/muun sukulaisen talon pihaan, jonne kannaltamme onnistuneesta samoihin aikoihin saapui kauppa-auto. Kauan kauan sitten viettäessäni kesiäni Paraisilla kesähuvilamme lähistölle tuli kerran viikossa myymäläauto, jolla tietysti käytiin vähintään ostamassa jäätelöt, vaikka pääosa ruokatarvikkeista olisikin haettu Paraisten keskustasta. Täällä ruokaa ei ollut tarjolla, mutta vaatetta, asustetta, koruja ja erilaista kotitaloustavaraa – vielä kokemaani vanhemman ajan kulkukauppias siis!

Tuosta täti/setä/muu sukulainen -kuviosta vielä, ilmeisesti pienessä maassa monet tosiaan ovat sukua toisilleen tai tuntevat toisensa ja loppujakin, ainakin jos heidän kanssaan ollaan hyvissä väleissä, kutsutaan heitäkin veljiksi tai sisariksi. Suku on lähellä ja menneisyyden traagiset tapahtumat yhdistävät. Oppaammekin kertoi menettäneensä Indonesian miehityksen aikana 5 sukulaistaan ja matkan varrella, juurikin Aileussa, hän pysähtyi hetkeksi isoisänsä, yksi näistä menehtyneistä, haudalle.

Riisiä, kahvia ja vaniljaa

Balilla olimme siellä täällä nähneet pienimuotoisesti riisiterasseja niitä varsinaisesti kovin ponnekkaasti etsimättä, mutta niitä kuitenkin on Balilla niin paljon, että ne kuuluvat sikäläiseen maisemaan. Balilla riisiterassit olivat vihreitä, vehreitä ja eri vaiheissa kylvöstä sadonkorjuuseen. Opimmekin, että vähän riisin laadusta riippuen satoja voidaan saada vuodessa jopa neljä. Itä-Timorilla, vain muutama sata kilometriä Balilta itään, pääosa riisiterasseista olivat nyt keltaisia ja kuivia – sato oli jo kerätty. Jossain pienen ojan kokoisen joen varrella näkyi muutama vihreämpi alue. Resursseja kasteluun on täällä harvassa, joten pääosa viljelijöistä voi kylvää seuraavan kerran vasta sadekauden alkaessa.

Riisin ohella päädyimme vähän syvällisemminkin paneutumaan kahvin viljelyyn Timorin saarella. Alunperin tarkoituksenamme oli, kuulemma, poiketa Timor Global -yrityksessä tutustumassa kahvin valmistusprosessiin, mutta koska kyseinen vierailu samalle päivälle osuneen pääministerin vierailun takia jäi tyngäksi, niin oppaamme halusi välttämättä viedä meidät vielä Projeto Quintal Portugalin kahviviljelmille. Ok, voisimmehan me täälläkin vilkaista kahvipensaita, että eroavatkohan ne paljon vaikka Keski-Amerikassa näkemistämme.

Mutta Projeto Quintal Portugal osoittautui kahvinviljelystä vain kevyesti turistina kiinnostuneelle aivan liian tuhdiksi tietopaketiksi aiheesta! Ensin ajoimme taas lähes ajokelvotonta pientä tietä kilometrin verran päästäksemme alueelle, jossa he opettavat paikallisille kahvipensaiden uudistamista siten, että ne pidetään parin metrin korkuisina sen sijaan, että niiden annetaan kasvaa nelimetrisiksi. Opimme myös (?) että kahvipensaiden yläpuolelle nousevat puut ovat oleellisia asiassa. Ne tarjoavat suojaa polttavalta auringolta, sillä oikeastaan täällä on turhan kuuma kahvipensaille. Kahvipensaiden joukkoon on myös istutettu muita kasveja, jotta viljelijöiden tulot eivät riippuisi vaan yhdestä lajista. Lopuksi päädyimme vielä keskelle kahvilajike robustaa puolustavaa projektinpoikasta – ilmeisesti arabica viihtyy täällä vielä huonommin kuin robusta, jonka arvo markkinoilla taas on huonompi kuin arabican. Robustan käsittelyprosesseja kehittämällä asialle yritetään tehdä jotain. Jep, liikaa informaatiota teenjuojalle!

Dili Vanilli

Itä-Timor on lähellä Australiaa ja ainakin muutamat maan pienistä yrityksistä ovat australialaisten omistamia ja pyörittämiä. Vierailimme esimerkiksi vaniljaa kasvattavalla pienellä farmilla, jonka australialainen omistaja (oletan) komensi hetimmiten (itätimorilaisen) vaimonsa opastamaan meitä vaniljoiden luo. Luonnollisesti vaimo oli myös oppaamme serkku! Samalla pienellä tilalla viljeltiin myös kaikenlaisia muita hedelmiä, mm. lohikäärmehedelmiä. Tämän tilan osalta minua jäi ihmetyttämään se, että kaikki kasvit taidettiin hedelmöittää käsin, eli joko niin vanilja- kuin lohikäärmehedelmä ovat aina manuaalisesti hedelmöitettäviä kasveja tai sitten mehiläiset tai muut tarvittavat ötökät ovat jo vaan hävinneet täältä. Tilalta olisi myös saanut ostaa erilaisia vaniljaa sisältäviä tuotteita, kahvista alkaen, mutta aussimies ei herättänyt meissä sellaista osallistumisen halua kuin nuoret Projecto Montanhassa.