3/4 maailmasta

3/4 maailmasta feature

Filipiinit oli Lassen 150. itsenäinen maa ja 147. YK:n jäsenvaltio. Pirkolla lukemat ovat edelleen yhtä pienemmät, eli ilman Venezuelaa 149. itsenäinen maa ja 146. YK:n jäsenvaltio. Itsenäisiä maita on 197, jos mukaan lasketaan myös Kosovo, Palestiina, Taiwan ja Vatikaani. YK:n jäsenvaltioita 193, eli 3/4 itsenäisistä on 148 ja 3/4 YK:n jäsenvaltioista 145. Olemme siis ylittäneet tämän ”virstanpylvään”, eli 75% maailmasta on nähty – valtioiden tasolla.

Traveler’s Century Clubin aluesaldomme ovat 208/207 (L/P), mikä on ”vain” 63% maailmasta. Nomadmanian vieläkin tarkemmalla aluejaolla luku oli luokkaa runsaat 30%. TCC:n listalla on 330 aluetta ja Nomadmania jakaa maailman 1301 alueeseen.

Lisää aiheesta Käydyt maat -sivullamme.
Maabongausharrastuksesta yleisemmin lisää jutussamme Maabongauksen perusteet.

Maabongauksen perusteet

Seuraava tavoite?

Olen jo muutamaan kertaan, etenkin koronan paitsi pysäytettyä ainakin seniorien matkailun hetkeksi, myös muistuttaen ajan rajallisuudesta, todennut, että 100 itsenäisen maan jälkeen kovin selkeää tavoitetta meillä ei ole. Kaikkia maailman maita emme tavoittele, mutta ehkä se seuraava tavoite voisi olla 150 YK:n jäsenmaata – useammankin tuon tavoitteen asettaneen Maailmanmatkaaja-ystävämme innoittamana.

Tavoitteista puheenollen, matkamme aikana, marraskuussa 2022, irlantilainen David Langan, jonka viimeksi tapasimme Maltalla, saavutti tavoitteensa käydä kaikissa 330 Traveler’s Century Clubin alueilla. Tämä suoritus onkin ihan eri luokkaa kuin käydä kaikissa YK:n jäsenvaltioissa, sillä siinä, missä maailman kaikissa maissa käyneitä on jo satoja, niin 330 TCC:n alueella käyneitä taitaa edelleen olla vain kymmenkunta (tammikuussa 2022 lukumäärä oli 8).

Langan TCC 330
Davidin viimeiset maat olivat Myanmar, Kambodza, Vietnam ja Laos. Laos siis maa, jossa hän saavutti samalla kertaa TCC 330 ja YK 193. Davidin blogiin saavutus päivittynee lähiaikoina.

Seuraavat kaukomatkat?

Kuluneen vuoden (2022) aikana olemme käyneet Aasiassa kolmesti ja tänän kohta päättyvän matkan myötä Aasia saanee osaltamme jäädä, ehkä lopullisesti, mutta ainakin toistaiseksi. Seuraava suunta voisi olla Etelä-Amerikka ja siellä vielä puuttuvista valtioista ainakin Paraguay ja Bolivia, ehkä Venezuelakin.

Sen jälkeen suunnaksi, kaukomatkojen ja uusien maiden suhteen, jääkin enää Afrikka tai Oseania. Kaikkia maita tavoittelevia (tai niissä jo käyneitä) lukuunottamatta Afrikan manner ja Tyyni Valtameri ovat edelleen ne alueet, jonne useimmilla meistä jää käymättömiä maita. Muutaman Afrikan valtion osalta kevyen kevyitä hahmotelmia onkin jo olemassa, mutta Oseanian osalta ei oikeastaan mitään.

Tokio on vielä kokematta ja siihen voisi ehkä liittää käynnin Taiwanissa ja jopa Papua-Uusi-Guineassa, joka TCC:n aluejaolla kuuluu jo Oseaniaan, mutta aika näyttää.

Muinoin, aikaan ennen koronaa, käyttämämme kolmen matkan sääntö on ainakin vielä jäissä – Filippiineiltä kotiudumme tilanteeseen, jossa meillä ei ole yhtään lentoa kalenterissa, mutta eiköhän tilanne kuitenkin pikimmiten korjaudu!

Aloepark Naivasha
Afrikan tunnelmia Aloepark Art Hotel Naivashan sivuilta – vaikka Naivashassa olemmekin jo käyneet, niin täällä emme, mutta ”listalla” on!

(Jutun otsikkokuva on Bangladeshin Sheratonin kattoterassiravintolasta – Bangladeshissahan tuo 3/4 ylittyi meillä molemmilla.)

Join the Conversation

5 Comments

  1. Hurjia on nuo teidän lukemat. Saapa nähdä tuleeko itse koskaan päästyä niihin lukemiin, vaikka toisaalta kiinnostavia paikkoja kyllä riittäisi tutkittavaksi.

    Meilläkin oli muuten tämän vuoden aikana meille poikkeuksellisen paljon Aasiaan kohdistuvia matkoja, niin ikään kolme kappaletta. Ensi vuonna Aasiaan ei todennäköisesti tule matkustettua lainkaan, mielessä on meilläkin muut paikat.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Hurjia ja hurjia – ehkä eivät meidän ikäisillemme sittenkään, tai ainakin tuttavapiirissämme on monia saman suuruusluokan lukemissa. No tietysti, matkailua harrastavissa tuttavissamme :-)

  2. Pitäisikö sanoa, on ollut ilo seurata, etenkin reissuja harvinaisemmissa maissa, kuten Mauritaniassa tai Itä-Timorissa. Maailma on sillä tavalla kovasti kutistunut, että kuvaa vaikkapa Filippiineiltä tulee minun facebook-fiidiini melkein päivittäin. Lopulta kysymys on, mennäkö pidemmälle vaiko syvemmälle.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Tavallaan tosiaan hassua (tai mielenkiintoista ehkä), että jollain kumman logiikalla meillä Aasian suunnalla nämä suosituimmat lomasaaret tyyliin Bali, Sri Lanka ja Filippiinit jäivät matkailu-urallamme näin myöhään. Itä-Timorin lisäksi kovin harvinaisia kohteita ei Aasian suunnalla tai ollakaan, Bhutan ehkä ja Turkmenistan.

  3. Onhan tuossa maailmaa jo nähty melkoisesti. Silti oli hienoinen yllätys, että Tokioon ei ole vielä teidän reissut suuntautuneet.

    Kun on jo lähes 150 maata plakkarissa, niin alkaa olemaan vaihtoehdot vähenemään päin, minne voi matkustaa ja minne on realistisilla kustannuksilla mahdollista. Hyvää suunnittelua tuo vaatii ja onkin varmasti teidän nykyinen päätyö :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.