Osallistuimme ensimmäisen kerran Travelers’ Century Clubin kansainväliseen tapaamiseen Barcelonassa syksyllä 2018. Pidimme kokemastamme, joten ilmoittauduimme seuraavaankin kokoukseen, joka jäsenäänestyksen jälkeen piti järjestää Maltalla keväällä 2021, mutta koronan takia järjestettiin nyt sitten vasta keväällä 2022.
Maltalla olimme käyneet viimeksi syksyllä 2003, joten Malta kokouspaikkana sopi meille hyvin. Varsinaisen kokouspäivän lisäksi ehdimme tutustua saareen omatoimisesti yhden iltapäivän ja yhden päivän verran. Lisäksi osallistuimme ryhmän kanssa Gozon retkelle. Mutta ennen Maltaa, poiketaanpa itse kokouksessa.
Konferenssipäivän ohjelma koostui, mistäpä muusta, kuin matkajutuista. Kohdejuttujen ohella yksi esityksistä kertoi muutosta toiseen maahan ja yhden esityksen verran keskusteltiin TCC:n aluelistan mahdollisista muutoksista. Varsinaisten esitysten lomassa teimme lisäksi muutamia ”ryhmätöitä”, joiden tarkoituksena oli tietysti aktivoida meitä kaikkia keskustelemaan vielä vähän enemmän toistemme kanssa kuin mitä tauoilla ja illallisilla tuli juteltua.
Osallistujia kokouksessa oli n. 120, n. 20 eri maasta – pääosin Yhdysvalloista, mutta myös jopa Australiasta ja Taiwanista. Pohjoismaista olivat edustettuina Suomen lisäksi Norja ja Ruotsi.
Seuraavassa kommentteja kokouksen aiheista ja jutun lopussa myös tietoa osallistumisen kustannuksista.
Kokouspäivän ohjelmaa voit halutessasi vilkaista tästä.
Case Antartica (ja David Langan)
Travelers’ Century Club jakaa Antarktiksen seitsemään eri alueeseen, joten kaikkia listan alueita tavoittelevat jäsenet joutuvat tekemään useita retkiä myös Antarktikselle.
Irlantilainen David Langan on käynyt näillä kaikilla alueilla ja hän kertoi matkoistaan erityisesti muille alueille kuin Antarktiksen niemimaalle. Oikein valitulla retkellä yhdellä käynnillä tuolla niemimaalla saa katettua Argentiinan, Britannian ja Chilen alueet. Australian ja Uuden Seelannin alueet ovat haastavia jo siksikin, että ne ovat lähempänä Etelänapaa ja siten niille ei yleensä pääse laivoilla vaan loppumatka taitetaan helikopterilla. Norjan alueella voi käydä esimerkiksi onnistuneella vierailulla Bouvetin saarella, mutta sekin voi vaatia useamman yrityksen, sillä rantautuminen ei onnistu huonoissa olosuhteissa. Ehkä kaikkein vaikein Davidin mielestä on Ranskan alue, sillä sinne otetaan vain tusinan verran turisteja vuodessa – nyt pandemia-aikaan ei yhtään. Näille Reunionilta järjestettäville retkille osallistuminen on myös aikaisemmin edellyttänyt turvallisuussyistä ranskan kielen taitoa. Sääntöä on kyllä sittemmin kuulemma lievennetty. 69 vuoden yläikäraja on kuulemma kuitenkin edelleen voimassa.
Helpoin tapa kuitenkin kattaa kaikki seitsemän aluetta on nykyisin lentää Etelänavalle ja tehdä siellä pieni kävelykierros napa-alueen ympäri – tämänkin jotkut TCC:n jäsenet ovat kuulemma tehneet!
Kokouksessa keskusteltiin myös hiukan siitä, että miten Antarktiksen niemimaalle pääsee edullisimmin ja tämän hetkisen tiedon mukaan alennuksia esimerkiksi Ocean Widen risteilyille kannattaa kysellä noin 6 viikkoa ennen lähtöä. Etenkin jos on jo aikaisemmin ilmaissut kiinnostuksensa risteilyyn sellainen voi löytyä reilulla alennuksella. Viime hetken risteilypaikkojen odottaminen Ushuiassa ei kuulemma enää erilaisten turvallisuusselvitysten takia toimi, eli odotus siellä voi kestää viikkoja eikä lopputuloksena silti ole risteilyä.
Tällä taktiikalla 330 alueelle
Irlantilaiselta puuttui muuten nyt toukokuussa 2022 enää kolme aluetta 330 alueesta: Kambodza, Laos ja Myanmar. Myanmarkin on kuulemma taas auki matkailijoille, tosin karanteenin kautta, joten voi hyvinkin olla, että tuo kolmen maan matka toteutuu aivan lähiaikoina …
Keskustelin hiukan Davidin kanssa siitä, että miten juuri nämä maat olivat jääneet viimeisiksi. Hän kertoi, että kun käymättömien alueiden lista alkoi lyhentyä, hän toimi siten, että aina kun oli mahdollisuus käydä haastavimmissa kohteissa, yleensä saarilla (tai Antarktiksella), niin hän matkusti niille ja näin ollen lopulta jäljelle jäivät nämä ihan perusturistikohteet. Ja näinhän se toki pitäisikin tehdä, jos tavoittelee kaikkia maita tai alueita.
Omalta osaltamme se, että kävimme kaikissa Euroopan maissa ja kaikilla Euroopan TCC-alueilla ensiksi oli kyllä sikäli virhe, että nyt esimerkiksi pandemia-aikaan niissä olisi ollut helppo käydä, siinä missä esimerkiksi Kaakkois-Aasian maat asettavat omat haasteensa.
Iguassun putoukset
Tulevia mahdollisia matkakohteitamme ajatellen esitys, joka kertoi matkasta Iguassun putouksille innosti minua eniten. 275 60-80 metriä korkeaa putousta vajaan 3 kilometrin matkalla kolmen maan (Argentiina, Brasilia, Paraguay) rajalla ovat meiltä vielä näkemättä, kuten Paraguay maanakin. Esityksessä oli selvästikin varteenotettava hotellisuosituskin alueelle, Hotel das Cataratas. Floridalaisen pariskunnan vaimo oli kuulemma työskennellyt hotellialalla ja tältäkin taustalta kokemuksen lisäksi vahva suositus!
Yleisöstä joku vielä muistuttaa Eleanor Rooseveltin huudahduksesta hänen nähtyään Iguassun putoukset: ”My poor Niagara!”
Me olemme nähneet Niagaran ja Victorian putoukset Afrikassa, mutta nämä ovat vielä näkemättä.
Tuttuja kohteita: Balkan ja Georgia
Puolalainen jäsen, joka muutama vuosi sitten kertoi matkastaan Albaniaan, kertoi tänä vuonna matkastaan Balkanilla. Silloin niin Albania kuin nytkin esillä olleet Balkanin maat kohteineen ovat ehkä amerikkalaisille eksoottisia, mutta itse mietin taas kerran tätä esitystä kuunnellessani, että parempia kokonaisuuksia on useammassakin suomalaisessa matkablogissa. Ehkä sitä pitäisi olla aktiivisempi siinä vaiheessa kun näihin tilaisuuksiin on Call for Papers auki ja tarjota päivän ohjelmaan omiakin juttuja – ainakaan tämän kohdalla rima ei tuntunut olevan kovin korkealla?
Balkanin maista hän nimesi esityksessään ”seitsemän ihmettä”: Millenium Cross, Matka-kanjoni, Gracanican luostari, Prakljaten vuoristo, Ostrogin luostari, Medjugore ja Mostar, joista minulle vain Mostar on jossain määrin tuttu.
Toinen monellekin eurooppalaiselle matkailijalle tunnettu kohde oli Georgia, joka oli maa, jonne nuori nainen oli Texasista muuttanut mm. pandemian muutettua hänen elämäntilannettaan. Mielenkiintoisimpia yksityiskohtia tässä esityksessä olivat mielestäni kuvaus lukuisista palveluista, joita ainakin amerikkalaisille on tarjolla. Tällaisia ovat vaikka postin skannaus ja edelleen lähettäminen mailitse tai Amazon.comista tehtyjen ostosten toimittaminen Georgiaan siten, että toimitusosoite Amazonin suuntaan näyttää tavalliselta amerikkalaiselta osoitteelta. Kaikkeen on ratkaisu! Ihan viime kuukausina Georgiassakin tilanne on hiukan muuttunut Ukrainan sodan myötä. Myös Georgiassa on mm. asuntomarkkinoilla näkynyt valtaisa venäläisten muuttoaalto, kun Georgian tapauksessa etenkin venäläiset pyrkivät pois Venäjältä nykytilanteessa. Ukrainalaisia tälle suunnalle taitaa tulla vähemmän.
Kansainväliselle yleisölle tämä esitys jäi kuitenkin vähän suppeaksi, sillä näkökulma oli puhtaasti amerikkalainen.
Mielenkiintoista – mutta ei meille?
Pitcairn
TCC:n aluelistalla on useampiakin kaukaisia saaria, sillä listan säännöissä on kohta, jonka mukaan saari muodostaa oman alueensa, jos se sijaitsee vähintään 200 mailin etäisyydellä muista maan osista – tai vaikka se sijaitsisi lähempänäkin, mutta siellä asuu yli 100 000 asukasta ja sitä hallinnoidaan omana alueenaan.
Tällaisia tavallisen matkailijan kannalta extreme-kohteita ovat esimerkiksi Pitcairn, Wake, Midway ja BIOT (Diego Garcia). Matkastaan Pitcairnille kertoi Virginiassa asuva nainen, joka on jo käynyt TCC:n 330 alueesta yli 300:lla, joten viimeisiä pisteitä on haettava juurikin näiltä saarilta. Suomalaisistakin maabongauslistojen kärki on tavannut käydä myös Pitcairnilla.
Matka saarelle ei kuitenkaan ole helppo, lento ensin Tahitille, sieltä edelleen 6 tuntia Gambierille ja sieltä 32 tuntia laivalla Pitcairnille. Jep.
Saarten asukkaat ovat HMS Bountyn kapinallisten ja tahitilaisten jälkeläisiä ja yhtenä (ainoana?) nähtävyytenä saarella onkin HMS Bountyltä pelastettu kanuuna.
HMS Bountyn muistomerkillä mekin sentään kävimme aikoinaan Tahitilla pistäytyessämme matkalla Moorean saarelle.
Bolivian Amazon
Marylandissa asuva, ilmeisesti yliopistossa työskentelevä nainen, oli ihastunut Boliviassa käydessään maan vähemmän tunnettuun Amazonin alueeseen siinä määrin, että oli järjestänyt sinne kesäkurssin oppilailleenkin. Alueella on paitsi sademetsäluontoa eläimineen myös paikallisia heimoja, jotka elävät edelleen melko lailla luonnon keskellä – ehkä vähän kuin Embera-heimo, johon kävimme tutustumassa Panamassa. Alueen luonto on kuitenkin ollut uhattuna Bolivian kehityshankkeiden takia, jotka jo kertaalleen laitettiin jäihin, mutta pandemian jälkimainingeissa kehityssuunnitelmia on taas aktivoitu.
Somaliland
Floridalainen jo hiukan iäkkäämpi nainen oli kierrellyt Somalimaata vähän laajemminkin, pitkiä päiviä tiettömiä teitä pitkin aseistettujen oppaiden seurassa. Ehkä, jos päätyisimme käymään Djiboutissa, joka on ilmeisesti afrikkalaisittain helppo vierailukohde saattaisin innostua ajatuksesta poiketa Hargeisassa vuorokauden verran, mutta pitkät ajomatkat tuolla alueella eivät houkuttele. Jotain samaa esityksen kuvauksessa näistä ajomatkoista oli kuin matkamme Gambiasta Senegalin läpi Guinea-Bissaun puolelle ja takaisin, mm. se, että 9 tunnin ajomatkan varrella oli yksi ravintola, jossa oli yksi pöytä ja yksi ruokalaji. Kaikilla väleillä ei mitään, eli jos omat eväät olivat unohtuneet, niin sitten ei koko päivänä syöty mitään.
Mielenkiintoinen yksityiskohta matkustamisesta Somalimaassa naisena: parin päivän päästä hän koki olevansa ”pakotettu” teettämään itselleen paikallisen naisen asun ympäristön painostuksesta. Mekosta tuli kuitenkin vähän lyhyt, joten hän päätyi pitämään housuja sen alla, joka johti taas uusiin sekaannuksiin, kun esimerkiksi lapset kuulemma kyselivät oppaalta, että onko hän mies vai nainen, sillä naiset eivät pidä pitkän mekon alla housuja.
Somalimaassa Janeen vaikutuksen oli tehnyt myös joka paikassa toimiva mobiilimaksaminen – hän oli kuulemma noin ainoa, jolla oli käteistä rahaa (ja luottokorteista ei näillä kulmilla ilmeisesti juuri apua olisikaan). Pohjoismaalaisena minulle se, että jopa torilla voi ostoksensa maksaa puhelimella ei kuitenkaan tuntunut niin ihmeelliseltä, kuin mitä se esimerkiksi amerikkalaisille osallistujille tuntui olevan.
Azeri-Karabakh
Muutama vuosi sitten Vuoristo-Karabahin alueen jäätynyt konfikti leimahti taas hetkeksi, kun Azerbaidzan valloitti itselleen joitakin jo vuosikymmeniä Armenian hallinnassa olleita alueita. Sen jäljiltä mahdollisuus/kiinnostus matkailuun tuolla alueella on taas ollut vähäisempää, mutta nykyisin Italiassa asuva jäsen oli osallistunut retkikuntaan, joka oli äskettäin käynyt näillä alueilla. Vierailuun tarvitaan lupa aluetta nyt valvovilta venäläisiltä rauhanturvaajilta.
Vaikka alue nykyisellään ehkä kiinnostikin vain pientä osaa meistä vielä vähän ”tavallisimmista” matkailijoista, niin italialaisen nykyisin Espanjassa asuvan jäsenen esitys herätti nopeasti kuulijoiden intohimoja maailman nykyisessä tilanteessa jo termien occupied/liberated valinnalla ja kertomuksilla venäläisistä rauhanturvaajista, jotka tutkivat autosaattueen autot ennen kuin ne pääsivät etenemään Lachinin käytävään. Autot ja matkustajat pääsivät kyllä jatkamaan matkaa, mutta seuraavalla taukopaikalla he huomasivat, että KAIKKI autoissa olleet elintarvikkeet olivat jääneet rauhanturvaajille!
Matka oli ilmeisesti ETICin (Extreme Traveler Intl. Congress) järjestämä ja siitä voi halutessaan lukea lisää ETICin sivuilla olevasta matkakertomuksesta.
Travelers’ Century Clubin 330 aluetta
Yhden esityksen verran kokouksessa sivuttiin myös TCC:n aluelistaa, joka oli kuitenkin jollain tapaa näiden päivien keskiössä, sillä lähes jokaisessa esityksessä ja tapaamisissa tuli tavalla tai toisella esille myös itse kunkin status tällä listalla. Paikalla oli myös muutamia ”diamond”-tason jäseniä, eli yli 300 alueella jo käyneitä, jopa ainakin yksi jo kaikilla alueilla käynyt jäsen. Juhla-illallisen jälkeen jaettiin ainakin ”silver” (150) ja ”gold” (200) -tason tunnustuksia. Tällä kertaa ”platinum” (250) -tason juuri näinä kuukausina saavuttaneita ei ollut paikalla. Oman gold-tason kunniakirjani sain jo vuodenvaihteessa ylitettyäni 200 alueen rajan Dominikaaniseen tasavaltaan ja Kolumbiaan suuntautuneella matkallamme.
Aluelistan ylläpidon osalta siitä päättävän komitean haasteena on, että lisäyksiä ehdotetaan helposti, mutta poistoja vastustetaan lähes poikkeuksetta. Lista ei kuitenkaan elä kovinkaan paljon, sillä sääntöjä, joiden mukaan ne määräytyvät, ei ole muutettu sitten 1950-luvun, jolloin niistä on sovittu. Jonkin verran on kuitenkin keskusteltu saarisäännön toiseen osaa liittyvästä asukasmäärästä maapallon väkiluvun kasvun myötä, ehkä 200 000 tilalla pitäisi olla isompi luku?
Hong Kongin ja Macaon poistamista listalta on kuitenkin harkittu ja lisäyspuolella on keskusteltu esimerkiksi Bougainvillestä, joka näiltä näkymin olisi itsenäistymässä 2027. Kiinan Solomonin saarten kanssa tekemät sopimukset saattavat aiheuttaa kyseisen maan jakamisen kahdeksi alueeksi.
Viimeisin lisäys listallehan oli Neviksen saaren erottaminen omaksi alueekseen.
Aiheeseen liittymättömänä kuriositeettina esillä oli myös se, että Chile on ainoa maa maailmassa, jolla on alueita kolmella mantereella, eli Etelä-Amerikassa, Oseaniassa ja Antarktisella.
330 aluetta on saavutettavissa
Travelers’ Century Club on aina pitänyt tärkeänä sitä, että on mahdollista, joskin haastavaa, käydä kaikilla listan alueilla. Kaikilla Nomadmanian tai Most Traveled People -järjestelmien alueillahan ei kukaan ainakaan toistaiseksi ole käynyt. Toisaalta kaikissa maailman maissa käyneitä on jo sen verran monia, että sitä eivät kaikki pidä riittävän haastavana.
Päivän mittaan tarjolla oli kaikilla alueilla käyneen Audrey Walsworthin haastattelu. Barcelonan kokouksessa käydessämme häneltä puuttui vielä Jemen, mutta sittemmin hän on käynyt Socotralla Jemenissä ja Barcelonan jälkeen tulleilla uusillakin TCC:n alueilla sikäli kun hän ei ollut niissä aikaisemmin käynyt, eli Audreyn sanoin: ”olen saavuttanut kaikki TCC:n alueet jo viidesti!”. Nyt kuulemma riittää, eli vaikka uusia alueita tulisikin, niin hän ei enää välttämättä päivitä saavutustaan (saavutuksiaan).
Audrey on matkustanut pääosin yksin, hänen puolisonsa on kannustanut häntä, mutta ei ole ollut kiinnostunut matkailusta tällä tasolla. Kielitaidosta kysyttäessä Audreyn kommentti oli, että kunhan selviää näistä: Hello, Goodbye, Thank you ja How much does it cost, niin pärjää hyvin.
Audreylta tivattiin myös tietysti eri kriteereillä mieleen jääneitä maita ja listan kärkeen päätyivät harkinnan jälkeen Kiina maana, joka on vuosikymmenien kuluessa muuttunut eniten ja Myanmar maana, joka oli tehnyt häneen suurimman vaikutuksen. Jälkimmäiseen ainakin voisin jopa yhtyä – Kiinan muuttumisesta minulla ei varsinaisesti ole kokemuksia.
Millä hinnalla mukaan?
Kokous on Travelers’ Century Clubin jäsenille (ja heidän vierailleen), eli taustalla on jo liittymismaksu (100 dollaria) ja vuosittainen jäsenmaksu (85 dollaria).
Kokoukseen osallistuminen maksoi tällä kertaa 80 dollaria – lisäksi maksoimme konferenssiohjelmasta valitsemistamme retkistä (Gozo) ja illallisista (kahtena iltana) 490 dollaria. Retkiä ja illallisia olisi ollut tarjolla toinenkin mokoma, muttemme halunneet kulkea/syödä koko aikaa yli 100 hengen ryhmässä.
Maksut TCC:lle yhteensä 536 (euroissa).
Matka Maltalle maksoi (kahdelta, lennot, lentoparkki, taksit lentokentältä/lentokentälle Maltalla ja loungevierailu Zürichissä) yhteensä 979 euroa.
4 yötä konferenssihotellissa (Malta Marriot Hotel & Spa, huone merinäköalalla) maksoi 964 euroa.
Vietimme Maltalla myös yhden ”vapaapäivän”, jonka aikana kiertelimme omatoimisesti pääsaarella paikallisbusseilla ja kävimme yhdessä museossa (Lascaris War Rooms). Omatoimipäivän hinnaksi jäi 37 euroa (ilman ruokailuja).
Matkan kokonaishinnaksi muodostui siis 2 516 euroa, kahdelta.
Ehkä paljon, ehkä ei. Emme valinneet halvimpia lentoja vaan mukavimmat ja asuimme jopa meille vähän yläkanttiin olevassa konferenssihotellissa, koska se vaan on tällaisessa tapahtumassa helpompaa kuin asua muualla. Juhlaillallisten hinnalla olisi luultavasti myös syönyt muualla paljon edullisemmin, mutta halusimme nimenomaan tavata muita osallistujia, joten muutama illallinenkin oli ehdottoman perusteltu valinta.
Maltan kokouksen päätteeksi heiteltiin jo ilmaan ideoita seuraavan kokouksen paikasta ja ajankohdasta. Ehkä osallistumme 2024, paikasta aika paljon riippuen. Ilmaan heitetyistä alustavista ideoista Santo Domingoon tai Aucklandiin tuskin lähtisimme, Azoreille tai jopa Taiwanille ehkä. Aika näyttää.
Heh, nuo Etelämantereen kaikkien alueiden ”kerääminen” muuten kyllä tule halvaksi. Kertoiko David Langan paljonko häneltä suurinpiirtein kaiken kaikkiaan mahtoi kulua tuohon rahaa ml. esim. kaikki lennot Irlannista Etelä-Amerikkaan ja mitä tuo Ushuaiassa odottaminen ja erilaiset turvallisuusselvitykset tarkoittavat? Mitä turvallisuusselvityksiä siis tehdään ja kenen toimesta? Varustamoiden?
Sinällään varmaan antoisa kokous, paljon kiinnostavia esityksiä ja muutenkin keskusteluja samanhenkisten ihmisten kanssa.
Kiitos Mikko! Näissä piireissä saatetaan puhua matkojen hinnoista, mutta harvemmin siitä, että mistä rahat ovat tulleet ja paljonko niitä on yhteensä harrastukseen kulunut. Toisaalta, eikös se jotenkin niin ollut, että siinä viimeisessä vaateparressa ei ole taskuja … Mutta päätellen siitä, että ihmiset keskustelivat myös lennoista omilla koneillaan ja että monet heistä lensivät Maltalle businessluokassa, niin tämän harrastuksen ”huipulla” siihen käytetään kyllä paljon rahaakin. Tuosta Ushuiasta joku ensin kysyi ja sitten useampikin vastasi, että ajatus siitä, että lentää Ushuiaan odottamaan peruutuspaikkoja seuraavan päivän risteilylle olisi tosiaan vähän vanhentunut, sillä varustamojen ei enää tosiaan erilaisten selvitysten takia kannata ottaa ihmisiä mukaan viime tipassa ja alennusmyynnit tapahtuvat jo netissä viikkoja ennen lähtöä. Joku kertoi varmana tarinana, että joku olisi Ushuiassa odottanut paikkaa 6 viikkoa. Mutta tosiaan, kuulopuheita nämä ovat, eli vaikka en itse lähtisi Ushuiaan odottelemaan, niin en toki ottaa vastuuta näistä kuulemistani jutuista.
Mielenkiintoisia esityksiä! Mikon tavoin minäkin mietin paljonko Davidilla oli kulunut rahaa Etelämantereen matkoihin. Itse kun miettii raaskiiko koskaan laittaa edes yhteen Etelämantereen reissuun rahaa, saati sitten useampaan. :) Luulen, että Pitcairn jää myös minulta näkemättä. Matka sinne kuulosti melko haastavalle.
Kiitos Merja! Ehkä tosiaan tuo otos tuon kokouksen osallistujia, joista yli puolet lensi Maltalle Yhdysvalloista yhden päivän kokousta varten – toki useimmat yhdistäen siihen sitten jotain muitakin kohteita Euroopassa – ei edusta ihan suomalaista keskiverto(perhe)matkailijaa – mutta näitäkin asioita maailmalla on ja minusta oli ihan mielenkiintoista kuulla myös esityksiä kohteista, joista ainakin nyt ajattelen, että emme me tuonne (enää) koskaan lähde.
Jännä, miten ihmiset arvottaa matkakohteita eri tavoin: Kerran lehdessä oli juttu Suomalaisesta miehestä, joka oli käynyt kaikissa maailman maissa ja pyydettiin sanomaan mieleenpainuvin. Se oli ollut Pohjois-Korea, jossa oli ollut niin siistiä.
Eräs tuttu vanhempi herra, joka on matkustanut yli sadassa maassa aikanaan nimesi taas Islannin ja Borneon mieleenpainuvimmiksi.
Kiitos Sini! Me olemme skipanneet tarkoituksella Pohjois-Korean, vaikka ainakin vielä joitakin vuosia sitten se oli suomalaisille lähes seuramatkakohde – jotenkin vaan se teatteri ei innostanut muihin mahdollisiin kohteisiin verrattuna. Islannissa kyllä paikoitellen maisemat ovat kuin toiselta planeetalta!
Kiitos, Pirkko!
Tästä postauksesta minulle tuli sellainen oho-fiilis. Moni asia hifi -matkustelussa on tavalliselle ihmiselle tosi ihmeellinen. En tällä hetkellä voi edes kuvitella, että minusta olisi siihen, mutta katsotaanpa 20 vuoden päästä. Nyt ruuhkavuosien aikana se tuntuu mahdottomalta. Silloin, kun lapset kasvavat, puitteet voivat olla erilaiset.
Minuakin kiinnostavat haastavimmat kohteet eikä niinkään perus tuirstialueet. Tosin, siihen uppookin sekä rahaa että aikaa.
Erittäin mielenkiinoitoinen artikkeli kaiken kaikkiaan.
Kiitos Nadine! Näin kai se taitaa olla, että oli harrastus mikä tahansa, niin sille löytyy maailmassa tasoja – mikä nyt olisi hyvä esimerkki, pikkupojat pelaamassa jääkiekkoa lähipuiston kaukalossa tai nuorukaiset NHL:ssä. Matkailun saralla on lähimatkoja luontopolulle muutaman kilometrin päähän tai todellakin matkoja maailman ääriin. Vähän muussa yhteydessä ikätoverini kommentoi, että jos ei nyt elä luksuselämää haluamallaan tavalla, niin koska sitten? Etenkin koronavuosien jälkeen olemme tiedostaneet, että osaltamme matkailu on tässä ja nyt – ehkä vielä joitakin vuosia, mutta ei niin, että kannattaa haaveilla tyyliin sitten joskus …
Todella mielenkiintoinen postaus. Hieman jäi huvittamaan tuo Balkanin listaus. Liekö olivat käyneet esimerkiksi Durmitorin kansallispuistossa, mikä ainakin omasta mielestäni oli paljon kauniimpi kuin vaikkapa Matka-kanjoni tai Skopjen risti :D
Omalta osaltani voin sanoa 99 % varmuudella, etten tule varmasti koskaan kiertämään edes kaikkia maailman maita, puhumattakaan kaikista alueista. En näe realistisena, että kiertäisin edes suurinta osaa Afrikan maista. Tällä hetkellä bucket listillä on saada Eurooppa ”valmiiksi” ja käydä myös Nicaraguassa, jotta Keski-Amerikka tulee täyteen. Jossain vaiheessa haluan siirtyä Etelä-Amerikan valloitukseen ja käydä joissain Aasian ja Lähi-idän maissa.
Mitä mieltä olet muuten tuosta, että kiertäisi ne kaikki Antarktiksen alueet kävelemällä napapiirin ympäri? Voiko silloin sanoa oikeasti, että on käynyt kaikilla alueilla? Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset tuollaiseen. Tai jos on käynyt vaan Kanariansaarilla, niin voiko sanoa, että on käynyt Espanjassa?
Kiitos kommentistasi! Minustakin juuri nämä Eurooppaa ”esittelevät” jutut ovat olleet näillä parilla kerralla kun olen niitä kuunnellut luokattoman huonoja.
Samoilla linjoilla, että kaikkia maita ja alueita emme tule kokemaan, ei riitä enää ikä eikä kunto, mutta kyllä minulla jossain kohtaa menee raja myös mielenkiinnon osalta. Esimerkiksi Pohjois-Koreassa olisi aikoinaan ollut helppo käydä, mutta en vaan jaksanut innostua ajatuksesta lähteä katsomaan sitä teatteria.
Onhan tuo Antarktis tuolla lailla kierrettynä vähän jippo, mutta toisaalta etelänapa olisi tietysti aika ovela kokemus :-)
TCC:n listalla Kanarian saaret on oma alueensa, eli siitä ei saa aluepistettä Manner-Espanjasta, samoin kuin Ahvenanmaasta ei saa Manner-Suomea, mutta maabongareille (maatasolla) joissain tilanteissa saattaa vaikka saarikin riittää. Hondurasin osalta monella se on Roatan, vaikka Roatan ei tavallaan ”oikeaa Hondurasia” taida ollakaan. No me olemme käyneet Hondurasissa Roatanin ja Copanissa, eli vähän enemmän kuin vain Roatan.