Sonargaon – muinaisen Bengalin pääkaupunki

Aina silloin tällöin päädyn blogissamme tai ihan suullisesti ystävieni kanssa käymään keskusteluja siitä, että miten valitsemme vierailtavat kohteet maailmalla. Siis sen jälkeen kun maa ja kaupunkikin on jo valittu. Ensisijaisesti käytän Tripadvisoria, joskin sen rinnalla luen tuoreimpia muiden matkabloggaajien juttuja ja pari Lonely Planetin kirjaakin kotoamme löytyy. Sonargaon päätyi listallemme Tripadvisorista, joka listasi sen Dhakan ykköskohteeksi. Suomenkielisistä matkablogeista luin Bangladeshista ennen matkaamme vain Adalmina’s Adventures -blogin jutun, mutta Sonargaon ei ollut hänen listalleen päätynyt. Sittemmin huomasin myös SNmatkakuvaajan jutun Bangladeshista ja sieltä Sonargaon olisi toki myös löytynyt, mutta liian myöhään, jos en olisi Tripadvisoriin tukeutunut :-)

Sonargaon oli siis muinaisen Bengalin pääkaupunki, historiallinen, hallinnollinen, kaupallinen ja merenkulun keskus. Täällä asuivat Itä-Bengalin muslimijohtajat ja kuvernöörit. Nyttemmin Bengal on jaettu Intialle kuuluvaan Länsi-Bengaliin ja Itä-Bengaliin eli Bangladeshiin.  Alueen suurimmat kaupungit nykyisin ovat Intian Kalkutta ja Bangladeshin Dhaka. Matkaa nykyisestä Dhakasta Sonargaoniin kertyy lähtöpaikasta ja reitistä riippuen 30-40 kilometriä, mutta ruuhkista riippuen ajomatkaan kuluu suuntaansa ainakin tunti, jopa kaksikin.

Vierailimme Sonargaonissa kahdessa kohteessa, Sardar Bari -palatsissa ja Panam Cityssä. Sardar Bari -palatsiin on myös osa kansantaiteen museota, eli paitsi palatsia pääsimme näkemään myös jonkin verran vanhoja esineitä ja käsitöitä. Panam City (Panam Nagor) jossain määrin säilyneet rakennukset ovat brittien ajalta, eli ne eivät ole sataa, kahtasataa vuotta vanhempia, mutta pääkadun kummallakin puolella säilyneet punatiiliset rakennukset muodostavat kauniin kokonaisuuden. Samalla paikalla on kuitenkin ollut asutusta 1300-luvulta asti.

Sardar Bari

Sardar Barin palatsi 1300-luvulta on kunnostettu pieteetillä entiseen loistoonsa ja se on toiminut museona vuodesta 1980 alkaen. Käsityömuseossa on esillä alueen kansanperinnettä.
Alueella on myös laajahko puisto, jossa voi halutessaan soudella pienellä lammella tai katsella lasten riemua pienen huvipuiston laitteissa.

Panam City

Panam Cityyn on hiukan matkaa Sardar Barin palatsilta ja useimmat tuntuvat taittavan sen riksan kyydissä. Me olemme kuitenkin liikkeellä autolla, joten tämäkin väli taittuu autolla. Panam Cityn alue ei ole kovin suuri ja kuten jo todettu, vaikka Sonargaon kaupunkina on vanha, niin nämä rakennukset ovat vain sata, parisataa vuotta vanhoja. Ei tämä nyt mikään Angkor Wat ole, mutta jotain samaa tällä hylättyjen rakennusten reunustamalla pääkadulla on.  Hylättyjä rakennuksia on noin 50. Ne hylättiin lopullisesti 1960-luvulla Intian ja Pakistanin välisen sodan aikana. Taloja on jonkin verran myös kauempana kadun varrelta, joten kannattaa poiketa siellä täällä takapihallekin. Jos ei muuten, niin nähdäkseen miten paikallinen nuoriso on ottanut alueen omakseen – ei tuhoamalla tai maalaamalla graffiteja vaan hyödyntämällä vanhan kaupungin rakennusten raunioita ja satunnaisia kivipenkkejä istuakseen kahden puiston siimeksessä. Seurustelu islamilaisessa kulttuurissa on hillittyä, mutta museoalueella käveleminen ja istuskelu on ilmeisesti ok. Valvovan silmän allahan täälläkin ollaan, meidätkin pysäytti jossain vaiheessa turistipoliisi, joka tiedusteli ystävällisesti, että saisiko hän kuvan itsestään meidän kanssa. Pitäähän turistipoliisin nyt seurustella turistien kanssa!

Kadun toisessa päässä kaupungin sivuitse kulkeva joen levenee pieneksi järveksi. Joukko naisia ja lapsia ovat vallanneet järvelle laskeutuvat portaat pestäkseen pyykkiä. Viruttaminen hoituu uimalla. Lopuksi naiset pesevät saman tien, kun nyt järvellä ollaan, hiuksensa. Ehkä elämä täällä oli tällaista jo pari sataa vuotta sittenkin?

Keskiviikkomarkkinat Dhakassa

Aamupäivällä ohitimme ennen yhtä isompaa risteystä tienpätkän, jossa näytti ovat tarjolla kaikkea vuohista ankkoihin ja banaaneista khatiin. Hillitsin silloin itseni enkä pyytänyt kuljettajaa pysähtymään, sillä enhän tiennyt, että miten pitkä päivä meillä Sonargaonissa on edessä – kunhan nyt ensin selviäisimme edes ruuhkasta perille.

Itapäivällä palatessamme seisoimme ruuhkassa vielä aamuakin pahemmin – liikenne todellakin seisoi paikallaan välillä ainakin vartin kerrallaan. Pitkän istumisen vastapainoksi ehdotinkin sitten oppaallemme, että jos vaikka pidettäisiin pieni tauko markkinoiden kohdalla, jos ne edelleen olisivat avoinna – ja olivathan ne. Kuulemma meillä oli sikäli onneakin, että kyseessä olivat viikkomarkkinat, jotka pidettiin näillä kulmilla aina keskiviikkoisin. Sonargaoniin olimme taas lähteneet juuri keskiviikkona, sillä torstaina oli ainakin sillä suunnalla museoväen vapaapäivä, jotta he saivat kerätä voimia perjantain, eli paikallisen sunnuntain, yleisöryntäykseen.

Joten, pysähdyimme markkinoille ja kuljin innostuneena kojulta kojulle kuvaten kaikkea näkemääni, sillä vaikkakin perusidea oli sama kuin vaikka Helsingin kauppatorilla, niin markkinamiljöö oli sittenkin ihan erilainen. Vähän ajan päästä huomasimme, että joka kerta, kun olin ottamassa kuvaa, niin ainakin pari paikallista otti samalla hetkellä kuvan minusta! Kaikki kauppiaat olivat tosi ystävällisiä ja kun ensin vähän kysyvästi suuntasin kamerani heitä kohtaan, niin sain poikkeuksestta vastaukseksi hymyn ja ehkä vielä kuvauksellisemman asennon.