Bohol – vain valkeita palmurantoja?

Boholin saarelle halusimme suklaakukkuloiden ja kummituseläinten takia. Saimme nämä, mutta lisäksi myös valkeita palmurantoja ilta- ja aamukävelyihin, öisen retken tulikärpäsineen ja tuntumaa elämään Manilaa vähän inhimillisemmän kokoisessa Tagbilaranin kaupungissa.

Boholilla päädyimme lopulta viettämään jopa 3 kokonaista päivää sopivanhintaisten pitkien lentojen takia. Jopa, sillä muuten Bangladeshiin ja Filippiineille suuntautunut matkamme oli meille tyypilliseen tapaan edennyt melko ripeästi ilman sen kummempia välipäiviä. Boholille olimme sopineet etukäteen yhden retkipäivän ja yhden retki-illan. Sen lisäksi teimme yhden omatoimisen kaupunkiretken Tagbilaranin kaupunkiin. Tällä ohjelmalla jäi aikaa myös oleiluun Bohol Beach Clubilla, jonka uima-allas oli riittävän kokoinen kuntouintiinkin. Hotelli sijaitsi nimensä mukaisesti ihan rannalla, joten rantaakin oli kiva katsella ja kävellä. Läheisille Balicasagin ja Pamilacanin saarillekin olisi ollut tarjolla hotellilta päiväretkiä, edelliselle snorklaamaan ja uimaan, jälkimmäiselle aamuvarhain delfiinejä katsomaan. Jos olisimme viettäneet Boholissa vielä pitempään, niin ehkä olisimme jonain aamuna viitsineet nousta aamuviideltä delfiinejä katsomaan.

Kummituseläimet, Suklaakukkulat ja risteily Loboc-joella

Otsikon yhdistelmä on kuulemma se oikea ”pyhä kolminaisuus” nähdä Suklaakukkulat Boholin saarella. Koska matka Panglaon saarelta, jossa monet hotelleista sijaitsevat, kukkuloille on pitkähkö, niin retkeläisille alettiin näyttämään myös matkan varrelle jääviä kummituseläimiä. Kukkuloille kiipeämisen jälkeen onkin sitten jo viimeistään lounaan vuoro ja lounasristeily Loboc-joella tarjoaa siihen ratkaisun.

Kummituseläimet

Hassua tavallaan, että paikallisoppaamme aloittaa tarinansa kummituseläimistä kertomalla miten niitä alettiin näyttämään turisteille, ihan kuin nämä eläimet eläiminä olisivat kaikille tuttuja. No eivät olleet, itse ainakin tavailin ennen matkaamme pariin otteeseen netistä näitä tarsiereja, suomeksi siis kummituseläimiä. Kaakkois-Aasian saarilla, Filippiineillä ja muutamalla Indonesian saarella, erityisesti Borneolla, elävät kummituseläimet ovat kuulemma maailman pienimpiä kädellisiä. Nähtyämme niitä väittäisin niitä hamsterin kokoisiksi, siis kultahamsterin, ei kääpiöhamsterin, jos ei 25 cm pitkää häntää oteta lukuun. Ainakin suomalaisen nimensä kummituseläimet ovat luultavasti saaneet eläimen pään kokoon nähden jättimäisistä silmistään. Ne pystyvät myös kääntämään päätään lähes ympäri, eli lähes 360 astetta.

Aluksi kummituseläimiä tosiaan näytettiin turisteille välipysäkin ohjelmanumerona – paikalliset vaan tapasivat tietää missä nämä pienissä yhteisöissä yleensä pienellä alueella jokseenkin pysyvästi asuvia eläimiä oleili. Aluksi niitä myös nostettiin turistien hartioille valokuvia varten, mutta melko pian sittenkin ymmärrys siitä, että eläimet eivät ole pehmoleluja sai valtaa Filippiineilläkin ja vaikka kummituseläimiä pääsee edelleen katsomaan joko luonnossa, niin niitä ei enää varsinaisesti pakoteta seurustelemaan turistien kanssa.

Me kävimme pienessä Tarsier Sanctuaryssä, jossa eläimiä pääsi katsomaan alueelle, jossa ne oleilivat vapaana. Se, että ne eivät luontaisestikaan liiku isolla alueella mahdollistaa ilmeisesti niiden näyttämisen turisteille vaikka ne ovatkin vapaina puissa ja pensaissa. Paikkaa pitävät tyypit tapaavat sitten kuulemma aamuisin vähän etsiskellä niitä ja sen myötä tietävät, että mihin puihin tai pensaisiin ne ovat asettuneet päiväunille – kummituseläimet kun ovat yöeläimiä siinä missä hamsteritkin. Eläinten valokuvaaminenkin saattaa onnistua puiden lehvien välistä – tai sitten ei, sillä kamera tai kännykkä poimii melkein helpommin kuvaan puun lehden kuin eläimen. Eläimiä ei kuitenkaan saa tolkuttomasti häiritä, ainakaan näin uhanalaisia eläimiä, eli kuvaussessioiden pituus on myös rajoitettu hyvin lyhyiksi.

Suklaakukkulat

Suklaakukkulat? Juu ei, eivät ne ole suklaata ja jos olisivat, niin ne olisivat sulaneet jo kauan sitten! Suklaakukkulat ovat omalaatuinen geologinen muodostelma melko tasakorkuisia kukkuloita. Kukkuloiden korkeus vaihtelee tyypillisesti 30 ja 50 metrin välillä ja Wikipedia väittää niitä olevan jotain 1260 – 1776 välillä – joka tapauksessa siis PALJON! Korkein kukkuloista on 120 metriä korkea ja se on valjastettu kukkuloista kiinnostuneiden turistien käyttöön. Kiipeämällä vähän runsaat 200 askelmaa tämän korkeimman kukkulan laelle rakennetuille näköalatasanteille näkee melkein joka suuntaan vaikka miten kauas jatkuvan kukkuloiden meren. Kaikki kukkulat sijoittuvat kuulemma suhteellisen pienelle, noin 50 neliökilometrin alueelle. Suklaakukkuloiksi niitä on ruvettu kutsumaan siksi, että niitä peittävän kasvuston väri vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja kesällä ne ovat syvän ruskeita. Nyt syksyllä, sadekauden vasta kääntyessä kuivaan kauteen, kukkulat olivat lähinnä eri vihreän sävyisiä.

Yleisin teoria suklaakukkuloiden synnylle on, että kukkulat ovat muodostuneet meren kaivertaessa savikerroksen päälle jäänyttä kalkkikiveä vuosituhansien mittaan. Osa Boholin saaresta on aikoinaan ollut meren pohjaa. Tietysti tarjolla on myös legendoja, joissa jätit viskoivat toisiaan kivillä tai jätin rakkauden takia vuodattamista kyyneleistä.
Nykyisin kukkulat ovat kuulemma pääosin yksityisomistuksessa, mutta viljely on sallittu vaan rinteiden alaosissa.

Saaren suosituin nähtävyys luo ympärilleen pienen liikennesumpun ja varsinaiselta parkkipaikalta onkin jonkin verran matkaa näköalakukkulalle. Kuljettajan kanssa liikuttaessa kukkulalle pääsee myös autolla portaiden juurelle, mutta autoa ei saa jättää sinne, joten tämä onnistuu tosiaan vaan kuljettajan kanssa.

Loboc-joki

Loboc-joki on kuulemma turistien suosiossa – siis suomeksi, joki on – ainakin osittain – hyvin organisoitu turistipyydys.
Pääosa turisteista, kuten mekin, vierailee joella lounasristeilyn merkeissä, sillä toisaalta, tarvitaanhan päivään lounas ja sen nauttiminen vehreällä joella ei ole ideoista huonoimpia. Lounasruokakin on ihan syötävää – vaihtoehtoja on riittävästi moneen makuun – ja laivojen koko on kuitenkin sen verran inhimillinen, ettei ruuan jonottaminen buffet-pöydästä kestä kovin kauaa. Lounaan aikana laiva ehtii sopivasti Busayn pienelle putoukselle, jossa se joutuu kääntymään ympäri, mutta ennen paluumatkaa tarjolla on tanssi- ja musiikkiesitys joenrantaan sijoitetulla esiintymislavalla.

Jos lounasristeily ei innosta, niin jokeen voi tutustua myös pienemmillä aluksilla, tosin nekin taitavat kyllä enimmäkseen liikkua samalla alueella. Yksityisellä veneretkellä voi ilmeisesti myös halutessaan käydä vaikka putouksilla uimassa. Joen vesi lienee ainakin kohtuullisesti uimakelpoista, sillä paikalliset näyttivät uivan sen varrella siellä täällä.

Bilarin metsä

Päiväretken reittimme varrelle jäi myös mahonkimetsä, joka on kuulemma istutettu jo noin 50 vuotta sitten. Suomalaisena meiltä kesti hetki ymmärtää, että miksi pysähdymme tässä, keskellä metsää ja miksi ihmiset ottavat selfieitä myös täällä, jossa nähtävyytenä ovat ”vain” puut. Ok, ehkä tiheä metsä ei kaikille kansalaisuuksille ihan niin tuttu kuin suomalaisille ja suorana kasvavat puut muodostavat kieltämättä ihan kelvollisen maiseman. Metsässä on myös aavistuksen viileämpää kuin muualla, mikä sekin on tietysti trooppisella alueella arvonsa.

Tagbilaran

Ensikosketuksemme Tagbilaranin kaupunkiin oli pysähdys Blood Compact Monument -patsaalla, joka on pystytetty  Filippiinien ja Espanjan välisen ystävyyden kunniaksi. Espanjalainen tutkimusmatkailija Legaspi ja boholilainen Sikatuna sinetöivät tällä paikalla ystävyytensä verivalalla, eli vuodattivat vertaan viiniin ja nauttivat kyseisen juoman, vuonna 1565. Nyttemmin kuulemma filippiiniläiset sopivassa tilanteessa piikittelevät boholilaisia espanjan kanssa veljeilystä, sillä ystävyys Espanjan kanssa ei vapaussodan jälkeen ole enää ollut oikein arvossaan.

Tagbilaranin keskusaukio toi mieleemme vaikka Santo Domingon Dominikaanisessa tasavallassa – ehkä pulujen takia, vaikka niitä nyt on monen monessa kaupungissa. Kuten tietysti myös keskusaukioita, joiden reunalla on kirkko ja kaupungintalo, nykyisin usein myös kaupungin nimi isoilla kirjaimilla.
Keskusaukion laidalta lähtevän pääkadun varrella on muutama iso ostoskeskus ja useimpien amerikkalaisten ravintolaketjujen ravintolat: McDonalds, Pizza Hut, Dunkin Donuts … Jollibee edustaa paikallista, siis filippiiniläistä, pikaruokaketjua.

Kaksi siltaa Panglaon ja Boholin välillä

Boholin saari ja pieni Panglaon saari sen kyljessä yhdistyvät kapean salmen yli jopa kahdella sillalla – ehkä ymmärrettävää ajatellen esimerkiksi sitä, että Boholin lentokenttä on Panglaon saarella. Laskuveden aikaan vesi salmessa laskee niin alas, että se on melkein ylitettävissä kävellen. Pienet kalastajaveneet kelluvat siltojen kupeessa ja rannan kojuissa myydään kalaa, kookospähkinöitä, banaaneja tai näistä valmistettuja ruokia.

Panglaon puolella sijaitsevassa pienessä uneliaassa keskustan tapaisessa voi kirkkojen lisäksi bongailla muutamia siirtomaa-ajalta säilyneitä rakennuksia tai vaikka havainnoida filippiiniläistä katolilaisuutta, joka näkyy vaikka talojen portin pielessä. Samainen uskonnollisuus näkyi vaikka BQ Mall -ostoskeskuksen valikoimissa – ei löydy Isosta Omenasta liikettä, joka myisi vain kotialttareiden varustukseksi sopivia hengellisiä patsaita.

Panglaon rannalla

Vaikkakin retkeilimme jonkin verran Boholillakin, niin täällä jäi aikaa myös pelkkään oleiluun, toisin kuin vaikka Banauessa. Matkaa suunnitellessamme yritin vielä jossain vaiheessa nipistää pois yhden päivän Boholilta, mutta pitkä lento Suomeen järjestyi sitten lopulta niin paljon paremmin seuraavana päivänä, että tyydyimme kohtaloomme. Suostuimme siis muutamaan joutilaaseen aamupäivään kävellen valkealla hiekkarannalla, melko kunnolliseen uimatreeniin Bohol Beach Clubin jos ei nyt ihan 50 metrin altaassa, niin ihan reilun kokoisessa kuitenkin.

Bohol Beach Club sijaitsi sen verran kaukana muista alueen hotelleista tai ravintoloista, että pääosa aterioistakin tuli nautittua hotellin ravintolassa. Ruokalista oli onneksi kuitenkin sen verran laaja, käsittäen niin filippiiniläisiä kuin länsimaisia vaihtoehtoja, ettemme ehtineet siihen vielä kyllästyä. Välillä musiikki pauhasi ravintolassa turhankin lujaa, mutta onneksi pöytiä oli myös tarjolla katetun alueen ulkopuolella, eikä sateitakaan ollut, joten hakeutumalla vähän kauemmas reunalle tarjolla oli taas ihan kiva ympäristö. Välillä musiikki vaihtui täälläkin syntymäpäivälauluihin. Onnistuimme parikin kertaa todistamaan isomman seurueen jonkun jäsenen riemukasta syntymäpäiväjuhlintaa upeine kakkuineen. Balilla ja Rodoksella osui jonkun syntymäpäivä kohdalleen ja kieltämättä ainakin kevyesti jäi mieleen, että pitäisikö taas seuraavana vuonna yrittää olla kivassa hotellissa syntymäpäivinämme …

Kävelyn ja uimisen lisäksi ranta-aktiviteetteina olisi ollut tarjolla ainakin uinti-, snorklaus-, sukellus- ja delfiiniretkiä, mutta ihan niin kauaa emme Boholillakaan olleet, että olisimme ehtineet moisista innostua. Rannan keinuista ja riippumatoista innostuimme muutaman valokuvan verran silloin kuin ne eivät olleet meitä vielä paljon innokkaampien somettajien valokuvasessioiden käytössä – ihan oikeassa oleilukäytössä niitä harvemmin näimme.

Tulikärpäsiä Abatan-joella

Iltaretki (tai pitäisikö sanoa yöretki, sillä iltaseitsemältähän on jo pilkkopimeää) Abatan-joelle pienellä sampaani-tyyppisellä aluksella oli oikeastaan aika hieno päätös tämänkertaiselle Aasian matkallemme. Tulikärpäsiä olimme nähneet vain kerran aikaisemmin, Borneon saarella Kinabatang -joella, mutta Abatan-joella niitä oli monin verroin enemmän.

Veneretki ihan pimeässä oli hetkittäin jopa vähän pelottava, sillä vene ei ollut kovin kummoinen. Pelastusliivit oli toki tarjolla kaikille ja vaikka liikuimme joella vain taskulamppujen valossa, niin venettä kuljettava kaveri ja hänen kaverinaan ollut opas tuntuivat kyllä tuntevan joen mutkat mangrovetiheikköiden laidalla.

Tulikärpäsethän eivät itse asiassa ole ”kärpäsiä” vaan kovakuoriaisia, jotka voivat loistaa pimeässä elimistössään kemiallisessa reaktiossa syntyvän valon avulla. Naaras ohjaa valolla, siis bioluminesenssillä, koiraita luokseen.

Jokiretkellä näimme tulikärpäsiä isoina parvina useammassa, ehkä 5-6 kohdassa. Näimme myös vedessä samaista bioluminesenssi-ilmiötä planktonissa.
Harjoittelematta ei ainakaan edes vain kevyesti keinuvasta veneestä tulikärpästen kuvaaminen oli vähintäänkin haasteellista, loppujen lopuksi vain Lassen uusinta mallia olevalla iPhone 13 Pro:lla sai jonkinlaisia kuvia.