Vielä Filippiineillä ollessamme näin Gunnar Garforsin Instagram-stoorissa (@garfors) maininnan, että hän esiintyisi Kööpenhaminassa tanskalaisten maailmanmatkaajien tukikohdassa, Café Globenissa, 7. joulukuuta. En ihan heti varannut lentoja Kööpenhaminaan, mutta siitä se ajatus lähti. Kotiin palattuamme tarkistin vielä Gunnarilta, että hän on edelleen menossa Kööpenhaminaan ja aloin kasata idean ympärille seuraavaa ulkomaan matkaamme.
Ihan pelkästään Gunnarin takia emme lopulta Kööpenhaminaan lähteneet. Sähköpostissani oli myös jo jonkin aikaa oleillut kutsu tulla tutustumaan NH Collection Copenhagen -hotelliin, joka on NH-ketjun ensimmäinen viiden tähden hotelli Skandinaviassa. Olin aikaisemmin sivuuttanut kutsun, ihan vain hotellin takia en sentään ollut Kööpenhaminaan lähdössä, mutta nyt hyviä syitä oli jo kaksi. Sovin hotellia edustavan viestintätoimiston kanssa muutaman yön majoituksesta uudessa hotellissa.
Joulumarkkinoitakin kaupungissa olisi tarjolla – siis kolmas syy matkustaa Kööpenhaminaan.
Pistelennotkin melko sopivilla lentoajoilla löytyi itsenäisyyspäivälle – paluulennot päädyimme lentoaikojen takia ostamaan pisteiden sijaan rahalla, mutta 115 euroa nuppi (pistelennoista 16 euroa per nuppi veroja) ei kuullostanut kovin pahalta.
Kööpenhaminaan saavuttuamme sinne äskettäin muuttanut ystäväni Nokian ajoilta muistutti itsestään ja tapasimmekin sitten yhtenä iltana. Samoin vasta Kööpenhaminassa jo ollessamme kuulin, että veljenikin oli siellä pari päivää samoihin aikoihin, niin totesimme, että molempien ohjelmat ovat jo sen verran täynnä, että jätetään sukutapaaminen joulun tienoille! Hassua sinänsä, sillä tämä oli jo toinen kerta, kun satumme samaan kaupunkiin samaan aikaan!
Mutta, palataan niin joulumarkkinoihin kuin upeaan hotelliin vähän tuonnempana ja aloitetaan Café Globenista ja Gunnar Garforsista.
Café Globen ja tanskalaiset maailmanmatkaajat
Café Globenilla vierailimme ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Gunnar Garforsia olen seurannut extreme-maabongarina useamman vuoden ja olen lukenut molemmat hänen kirjansa heti kun ne on käännetty englanniksi. Tarkkaan ottaen Gunnar on tätä nykyä kirjoittanut jo neljä kirjaa, mutta pari uusinta käsittelevät Norjaa ja ovat, toistaiseksi ainakin, ilmestyneet vain norjaksi.
Gunnar Garforsista voit halutessasi lukea lisää vaikka hänen kirjailijaprofiilistaan Amazonista.
Tuona joulukuisena iltana Café Globen oli lähes ääriään myöten täynnä. Pyrimme olemaan ajoissa paikalla, ja olimmekin, ehkä jo 18:30, kun tilaisuus alkoi klo 19:00 ja salin puolella jaossa olivat jo viimeiset paikat. Tilahan koostuu pienestä ravintolasalista ja sen perällä olevasta baarista, jossa seisomapaikkoja riitti vielä vähän myöhemminkin tulleille.
Gunnarin esitteli Tanskan eniten matkustanut nainen, Mette Ehlers Mikkelsen, jonka kaikki maailman maat -projektista puuttuu enää Pohjois-Korea ja Turkmenistan, kumpikin maita, jotka ovat edelleen koronan takia suljettuja. Lyhyen esittelyn jälkeen Gunnar otti yleisönsä – hän on tarinan kertoja, kuten jo hänen kirjojaan lukeneena tiesin.
Naustdalista maailmalle
Gunnar kertoo mielellään olevansa lähtöisin pienestä norjalaisesta kylästä ja tälläkin kertaa tarina alkoi Naustdalin kylästä Norjassa. Tai tarkkaan ottaen lähimmästä vähän isommasta kylästä, jossa Gunnar sattui olemaan käymässä äitinsä kanssa. Ostoskeskuksessa vastaan tuli sitten äidin ystävä ehkä viisivuotiaan lapsenlapsensa kanssa, jolle ystävä esitteli Gunnarin kertoen, että tässä on mies, joka on käynyt kaikissa maailman maissa, kahdesti. Viisivuotias innostui, sittenhän olet käynyt myös Legolandissa, Lego-maassa! No ei ollut, Gunnar, käynyt Legolandissa, joten suoritus käydä maapallon kaikissa maissa todellakin kahdesti, ei kaveria vakuuttanut.
Legoland -tarina tarjosi hauskan johdannon kysymykseen siitä, että montako maata maailmassa on. Aihe, johon minäkin päädyn usein eri yhteyksissä ottamaan kantaa. Lähtökohtana noin kaikilla maabongareilla on 193 YK:n jäsenmaata. Gunnar laskee maat 198 asti lisäten tuohon Kosovon, Palestiinan, Vatikaanin, Taiwanin ja Länsi-Saharan Marokon ja Mauritanian välissä. Me – ja useimmat tuntemani suomalaiset maabongarit, esimerkiksi Adalmina’s Adventures -blogia kirjoittava Anna-Katri – laskemme itsenäisiä maita olevan 197, eli jätämme pois Länsi-Saharan.
Johdannon jälkeen Gunnar rakentaa tarinansa maailman vähiten vierailtujen maiden ympärille, uusinta kirjaansa taitavasti markkinoiden.
Afganistan (#13)
Vaikkakin Gunnarin äiti tietysti oli jo tottunut siihen, että hänen poikansa liikkuu maailmalla myös vähemmän rauhallisissa maissa, niin Afganistaniin lähtiessään Gunnar soitti äidilleen ajatuksenaan ehkä rauhoitella häntä. Äiti kuitenkin lopetti keskustelun lyhyeen toteamalla, että ei hän nyt Gunnarista ehdi olemaan huolissaan, onhan hänellä 6 muutakin lasta!
Mutta, vakavoiduttuaan, Gunnar jatkoi naisten asemasta Afganistanissa, jo ennenkin nykyistä Taleban-hallintoa. Gunnarin mukana matkalla ollut valokuvaaja Marius Arnesen halusi kuvata burkia käyttävää ihmistä ja naisten kuvaamistahan, burkassakaan, ei maassa katsota hyvällä, joten ratkaisuna oli, että mieheksi melko lyhyenä Gunnar pukeutui burkia myyvässä liikkeessä silmätkin peittävään burkaan. Oli kuulemma ahdistavaa, jopa vain lyhyen aikaa ja vapaaehtoisena valintana!
Somalia (#12)
Somalia on myös suomalaisten siellä käyneiden maailmanmatkaajien keskuudessa tunnettu siitä, että Mogadishussa vierailevan on palkattava itselleen aseistetut henkivartijat. Gunnarin kommentti näistä henkivartijoista oli, että hän ei lainkaan tuntenut oloaan turvallisemmaksi näiden aseistettujen vartijoiden keskellä, mutta ymmärsi tietysti, että kyse ei ole pelkästään (tai lainkaan) turvallisuudesta vaan paikallisten toimeentulosta.
Turkmenistan (#11)
Turkmenistan oli ensimmäinen meillekin jossain määrin tuttu kohde, joten tiesimme mistä Gunnar puhuu esitellessään Darvazan kaasukraatteria tai valkoisesta marmorista rakennettua Ashgabatia.
Tarina Turkmenistanistakin alkoi kuitenkin hauskasti Gunnarin kertoessa, että heidän oppaansa (Turkmenistan on yksi niistä maailman kolmesta maasta, joissa ei käytännössä voi liikkua ilman opasta) kysyi, että oletteko (muutaman miehen seurue) tulleet maahan juomaan viinaa vai tapaamaan naisia – vai molempia. Kaverit olivat tulossa Iranista, joka on käytännössä kuiva maa, joten kysymys alkoholista oli tietysti ymmärrettävä. Kysymyksen naisista kaverit yrittivät ohittaa kertomalla, että heillä kaikilla on kotipuolessa tyttöystävät, johon opas, totesi, että ”so what?” – Gunnar ystävineen totesi hävinneensä tämän keskustelun heti kättelyssä …
Toista kertaa Gunnar ei enää päässyt Turkmenistaniin turistiviisumilla kirjoitettuaan maasta hieman negatiiviseen sävyyn ensimmäisessä kirjassaan. Lopulta hän pääsi maahan businessviisumilla osallistuakseen telealan konferenssiin. Mekin tunnemme maailmanmatkaajaystäviä, joilta Turkmenistanin viisumi on evätty. Ystäväkin on blogin verran toimittaja, olisiko se ollut syynä? Mutta viisumien epäämisen syitähän ei tavata kertoa, joten mene ja tiedä.
Kiribati (#9)
Tiesitkö, että vaikka Kiribati kirjoitetaan kuten kirjoitetaan, niin se lausutaan Kiribas. Syynä tähän on kuulemma, että kun maahan aikoinaan tullut tutkimusmatkailijan kirjoituskone hänen maahan saapuessaan putosi mereen, niin sen kuivuttua s-kirjain ei enää toiminut. Tyyppi ”sopi” sitten, että hän kirjoittaa tekstissään s:n sijaan ti, eli jos kirjoitetussa tekstissä on ti, niin se lausutaan s. Aika harva taitaa tämän tarinan tunteja, joten useimmat sanovat Kiribati – mutta kiribatilaiset, siis ”kiribaslaiset” sanovat ”Kiribas”.
Gunnar oli myös saanut Kiribatilla kutsun syntymäpäiville. Kyseessä oli isot juhlat ja hän arvuutteli, että olisivatko ne 18-vuotissyntymäpäivät vai peräti 50-vuotissyntymäpäivät. Ne osoittautuivat sitten 1-vuotissyntymäpäiviksi! Kuulemma lapsikuolleisuus maassa on sitä luokkaa, että tämä on tärkein syntymäpäivä, jos selviää hengissä siihen asti, niin mahdollisuudet jatkossakin ovat hyvät!
Etelä-Sudan (#7)
Etelä-Sudan, maailman nuorin valtio (maa itsenäistyi 2011), on edelleen monella tapaa haastavassa tilanteessa.
Osittain ehkä sen takia valokuvaaminen maassa on tiukasti rajoitettua, ainakin viranomaisten mielestä, jotta maasta ei leviäisi kuvia maailmalle.
Mutta harvapa, Gunnarkaan, somen valtakaudella malttaa olla yrittämättä ja yritys päätyi sitten maan turismiministeriöön, jossa hänen piti allekirjoittaa kirjallinen anteeksipyyntö asiaan liittyen. Meille Angolassa riitti sentään suullinen anteeksipyyntö poliisilta – joka tosin sitten vähän myöhemmin pyysi meiltä anteeksi!
Keski-Afrikan tasavalta (#5)
Saako pygmejä kutsua pygmeiksi? Vai onko pygmi terminä verrattavissa neekeriin?
Pygmikylän päällikkö, hieman vanhempi herra siis, oli sitä mieltä, että toki, pygmejähän me olemme.
Vähän myöhemmin vähän laajemmin kylässä tehty kyselytutkimus osoitti kuitenkin, että ehkä vain puolet kyläläisistä oli enää (?) tätä mieltä.
Minua hiukan lyhemmän Gunnarin näyttämät kuvat hänestä ja pygmeistä havainnollistivat kyllä hyvin sitä, että aikuisenkin pygmin keskipituus on luokkaa 150 cm.
Jemen (#1)
Jemenin kohdalla Gunnar kävi myös läpi kirjansa Elsewhere perustana olevia lukuja turistien määrästä ja muistutti, että kirja kuvaa tilannetta ennen pandemiaa. Juuri nyt vielä suljetuissa maissa, kuten Pohjois-Korea ja Turkmenistan, turisteja käy luultavasti vielä vähemmän kuin Jemenissä. Jemen on viime aikoina jonkin verran auennut turisteillekin, etenkin Socotran saaren osalta. Pandemian jälkeen, Gunnarin arvion mukaan, Jemen kuitenkin saavuttanee taas tässä tilastossa ykkössijan viimeistenkin suljettujen maiden avauduttua. Tiesitkö muuten mitkä ovat ne kolme maata, jossa omatoiminen liikkuminen ei turistilta onnistu? Nehän ovat juurikin nämä kaksi ja niiden lisäksi Bhutan.
Jemenissä, Adenissa, siis mantereella, ei Socotralla, Gunnar kävi viimeksi nuoren Lexie Alfordin kanssa, jonka hän, Lexien asiaa aneltuaan, otti mukaan valokuvaajaksi matkalleen. Jemenin tarinoista ehkä oudoin oli, että heitä kuljettanut opas kysyi kuulemma heti alkuvaiheessa, että osaavatko he ampua konekiväärillä. Eivät kuulemma osanneet. No, koska mahdollisessa tilanteessa, jossa kuljettajalle ja/tai oppaalle sattuisi jotain, heidän olisi hyvä osata käyttää asetta, niin käytetäänpä nyt hetki asian harjoitteluun. Olivat kuulemma sitten tien varressa ampuneet hetken maaleja ennen kuin matka jatkui.
Myös tarina jemeniläisestä mangon viljelijästä oli yllättävä. Khatin polttaminen on Jemenissä ymmärrettävästi iso ongelma, ymmärrettävästi, sillä maan tilanne on sen verran huono, että sen kestää paremmin huumattuna. Gunnar oli kuitenkin kuullut viljelijästä, joka viljelee mangoja, ei khatia, ja halusi tavata tämän ”uuden ajan airueen”. Mangopuita aikansa ihasteltuaan Gunnar kommentoi jotain siitä, että hienoa, että viljelet mangoa, eikä khatia, johon mies, että voi kun hänen tilallaan olisikin niin paljon vettä, että hän voisi viljellä khatia, hänen perheensä tulisi toimeen paljon paremmin sillä kuin mangoilla!
Kohta kolme kirjaa Norjasta
Tauon jälkeen Gunnar kertoi myös Norjaa esittelevistä kirjoistaan Bortom allfarveg – 81 reisetips til ein spektakulær norgesferie (Beyond the Beaten Track – 81 travel tips to a spectacular holiday in Norway) ja Bortom allfarveg: Vestlandet (Beyond the Beaten Track: Vestlandet). Nämä kirjat syntyivät, tietysti, pandemia-aikaan, kun myös Norjassa ihmiset alkoivat matkustaa kotimaassaan enemmän kuin koskaan. Norjassakin useimmat kuitenkin jopa jonottivat suosituimpiin kohteisiin kuten Geirangervuono, Trollstigen tai Preikestolen – samaan tapaan kuin ihmiset Suomessa jonottivat esimerkiksi Kolille, Saariston rengastielle tai Punkaharjulle. Gunnarin kirjat tarjosivat uusia vaihtoehtoja – monet aika jännän kuuloisia. Miten olisi esimerkiksi tapaaminen susien kanssa? Tai majoittuminen maailman pohjoisimmassa majatalossa? Jos emme olisi pandemian aikaan käyneet Norjassa kolmesti, niin ehkä pitäisi selata näitäkin kirjoja tarkemmin, vaikka norjaksi. Tekeillä on vielä kolmaskin samantyyppinen kirja Etelä-Norjasta.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Työn alla on myös kirja päiväntasaajalla sijaitsevista valtioista ja kirja pohjoisella napapiirillä sijaitsevista valtioista – kummassakin, jos oikein käsitin, mukana on vahvasti myös ilmastonmuutosnäkykulma.
Lopuksi Gunnarilta tietysti kysyttiin lentohäpeästä, johon hän mielestäni vastasi hyvin, että lentohäpeästä puhuminen syyllistää vain yhden ryhmän, siinä missä ongelman ratkaisu on muualla, joten esimerkiksi sotilaallisissa operaatioissa, rakennusten lämmittämisessä/jäähdyttämisessä, maanteitä pitkin tapahtuvassa liikenteessä ja monessa muussa asiassa, mutta näillä on ehkä suurimmat vaikutukset. Ainakin suuremmat kuin lentämisellä.
Tyypillinen kysymys kaikissa maailman maissa käyneille on myös, että mikä on suosikkimaasi tai mitä maata suosittelisit. Tähänkin Gunnar mielestäni vastasi hyvin, että kysymystä pitäisi aina lähestyä sen kautta, että mitä kysyjä on hakemassa, sillä vastaus vaihtelee kysyjän mukaan. Suosikkimaataan hän ei – Norjaa lukuunottamatta – suostunut nimeämään.
Näyttää tosiaan Gunnarin kotikonnuillakin upealta. Eipä ollut itsellenikään tuttu tuo Kiribatia koskeva tarina. Helppo uskoa, että hänellä on kyllä tarinoita kerrottavana.
Kiitos Mikko! Olen lukenut monta näitä kaikissa maailman maissa käyneiden ihmisten matkakirjoja, alkaen Rauli Virtasesta ja väittäisin, että Gunnar on kyllä parhaasta päästä tarinoineen!
Olipa mielenkiintoisia tarinoita itselleni(kin) melko vieraiksi jääneistä maista. Surullista on esimerkiksi tuo Jemenin tilanne.
Kiitos Martina! Tarinat olivat mielenkiintoisia, samoin osallistuminen tapaamiseen tanskalaisten klubilla.