Matkamme Pakistaniin oli Traveller -matkatoimiston järjestämä. Olimme lähdössä heidän Pakistanin matkalle jo keväällä 2020, mutta silloinhan kaikki peruuntui koronan takia. Sittemmin päätimme välillä jo jättää Pakistanin käymättä, mutta sitten vierailu Bangladeshissa, siis entisessä Itä-Pakistanissa, “pakotti” kiinnostumaan uudelleen myös entisesta Länsi-Pakistanista eli nykyisestä Pakistanista.
Aikaisempaa kokemusta Travellerista meillä oli vain Mongolian matkamme tiimoilta. Silloinen reittimme lento Pekingiin, junalla Pekingistä Ulan Batoriin, retket Mongoliassa, lento Moskovaan, pari päivää siellä, ja lopulta lento takaisin Helsinkiin, oli heidän käsialaansa junalippuja ja viisumeja (3 kappaletta!) myöten. Olimme muistaakseni pääosin ihan tyytyväisiä.
Ryhmämatkassa on hyviäkin puolia
Edellisen kerran olimme olleet ryhmämatkalla ennen koronaa – Aventuran mm. Surinameen ja Guyanaan suuntautuvalla reissulla. Sen jälkeen olemme matkanneet omalla kahden hengen ryhmällämme, joko omatoimisesti tai meille järjestetyllä matkalla paikallisoppaan ja kuljettajan kanssa.
12 hengen ryhmämme oli vielä ihan sopivan kokoinen ja suomalaisina lähes kaikki olivat lähes aina kivan täsmällisiä. Pääosin samanhenkisten ihmisten kanssa myös juttu luisti niin pitkillä bussimatkoilla kuin aterioilla. Pakistanhan ei ole kohde, jonne kukaan lähtisi käytyään jo Virossa, Espanjassa ja Kreikassa, joten useimmat olivat matkustaneet paljon, varovasti arvioiden takana oli keskimäärin ainakin 100 maata. Pari Maailmanmatkaajat -ryhmän jäsentäkin oli lisäksemme matkassa ja olikin kiva tutustua livenä näihin ihmisiin, sillä molemmat olivat muualta kuin pääkaupunkiseudulta eivätkä siten olleet käyneet kokouksissamme, mutta olivat siis Facebook -ryhmästämme jo tuttuja.
Ryhmämatka oli helppo ja stressitön vaihtoehto, etenkin kun teetimme viisumianomuksetkin Travellerilla.
Suomenkielinen ja pakistanilainen opas
Travellerin suomenkielinen opas, Nadja, hoiti hommansa. Välillä ehkä vähän turhankin kiltisti tilanteissa, joissa homma olisi edennyt selkeämmin, jos hän olisi vaan tehnyt päätökset puolestamme sen sijaan, että tarjolla oli vaihtoehto jos toinenkin, joiden välillä kukaan ei oikein osannut valita.
Niin Nadjalle kuin paikallisoppaamme Nomanille myös pisteet siitä, että he pyrkivät ottamaan toiveemme huomioon ja muokkaamaan ohjelmaa saamansa palautteen perusteella. Kun valittelin, että pitkien ajopäivien vastapainoksi pitäisi olla mahdollisuus liikkua jalankin, niin seuraavan päivän nähtävyydet Chitralissa kierrettiin kävellen – upeaa!
Kun aloimme, muutkin kuin minä, kyllästyä luiseen kanaan, niin Noman neuvotteli ravintoloiden kanssa pöytään myös luuttomia vaihtoehtoja.
Erityisesti Noman yritti aidosti saada kaiken toimimaan niin hyvin kuin se nyt Pakistanissa juuri näinä viikkoina oli mahdollista. Hän yritti myös sinnikkäästi tarjota meille tietoja elämästä Pakistanissa koskien vaikka uskonnon tai naisten asemaa tai Pakistanin ja Intian välisiä suhteita. Pakistanilaisen kertomana tarina maiden välisistä jännittyneistä suhteista oli toki Intian syytä, kuten myös se, että Pakistaninkin on pakko ylläpitää ydinasearsenaalia pystyäkseen puolustautumaan Intiaa vastaan. Haastoin myös Nomanin kertomaan ajatuksiaan Itä-Pakistanin, siis Bangladeshin itsenäisyyssodasta ja toki tarina oli vähän erilainen kuin Bangladeshissa kuulemamme. Tältäkin osin toki syy oli Intian, ainakin Pakistanin kertomassa tarinassa. Mutta upeasti Noman heittäytyi näihinkin keskusteluihin!
Tieto ryhmässä kulki hyvin Nadjan perustamassa WhatsApp -ryhmässä – ainakin silloin, kun hotellin wifi toimi kohtuullisesti.
Ryhmämatkan ja Pakistanin haasteet
Ohjelmamme oli tiivis, turhankin tiivis. Pitkähköt välimatkat osittain hyvin huonokuntoisilla teillä tarkoittivat pitkiä päiviä bussissa, joka oli mitoitettu ehkä vähän skandinaaveja lyhyemmille ihmisille. Tiivis ohjelma tarkoitti myös sitä, että aikaa omatoimiseen kiertelyyn oli niukasti. Toisaalta en ehkä sittenkään olisi halunnut viettää Pakistanissa pitempää aikaa, joten väljyys ohjelmaan olisi sitten pitänyt hakea jättämällä osa kohteista pois. Näin jälkikäteen, pitkät ajomatkat koettuani, olisin ehkä tyytynyt Lahoreen ja Islamabadiin ja käyttänyt kummassakin muutaman lisäpäivän.
Toisaalta jossain määrin teimme asioita turhankin paljon ryhmänä. Viimeisimmät ryhmämatkamme ennen tätä ovat tainneet olla järjestetään Aventuran järjestämiä ja heillä on selkeä filosofia siitä, että aina kun on mahdollista, tarjotaan ihmisille mahdollisuus tehdä omia valintoja – esimerkiksi illalliset harvoin kuuluivat matkan hintaan. Pakistanissa vaihtoehdot omatoimiseen ruokapaikkojen etsintään olivat ehkä pienemmät, mutta esimerkiksi poikkeamiset vaatekaupoissa tai postissa olisi voinut jättää vaan niistä kiinnostuneille, ei niin, että yksi haluaa ostaa jotain ja kaikki muut odottavat. Myös lounastauot olisi ainakin muutamassa kohdassa voinut toteuttaa selkeästi vapaaehtoisina ja tarjota muille mahdollisuus vaikka kävelylenkkiin bussissa istumisen vastapainoksi.
Yhtenä parhaana retkenämme pidämmekin iltapäivävapaata Chitralissa, mikä tarjosi itse kullekin mahdollisuuden tutkia pientä kaupunkia omin päin. Kahdesti liikkuessamme myös paikalliset ottivat meihin uteliaasti kontaktia noin jokaisella kadunpätkällä ja kutsuivat peremmälle puoteihinsa, ei myydäkseen jotain vaan vaan näyttääkseen vaikka leipomoaan.
Matkamme hotellit
Vietimme Pakistanissa 8 päivää jakaantuen neljään kohteeseen, joista toki Chitral ja Ayun voitaisiin melkein laskea yhdeksi kohteeksi, sillä ne sijaitsivat hyvin lähellä toisiaan. Yöpymisiä oli 2 + 2 + 2 + 1 yötä ja lisäksi saimme huoneet heti Pakistaniin saapuessamme ja saimme pitää huoneen aamuyöllä tapahtuvaan lähtöön asti.
Lahore: Four Points
Marriott Bonvoy -ketjun Four Points by Sheraton Lahore oli hyvätasoinen business-hotelli ja tietysti sellaisena jossain määrin persoonaton. Hotellin katolla oli jopa uima-allas ja ylimmässä kerroksessa kuntosali ja poreallas. Yölennon jälkeen emme kuitenkaan hetimmiten innostuneet kuntosalista ja uima-altaalla oli lähes 40 asteen lämpötilassa jo vähän turhankin kuuma.
Hotellin sijainti oli omatoimisen kaupunkiin tutustumisen kannalta vähän huono, ihan lähistöllä ei ollut oikein mitään “jalankulkijan mittaista” ja matkaa Walled Cityyn, Food Streetille tai vaikka käymättä jääneeseen Shalimarin puutarhaan oli kaikkialle n. 10 km. No, taksilla olisi varmasti päässyt ja 14 miljoonan asukkaan kaupungissa kaikki ei voi olla “oikeassa paikassa”. Lähes 40 asteen lämpötilakaan ei tietysti varsinaisesti houkutellut kävelemään.
Islamabad: Roomy Signature
Islamabadissa saavuimme hotellilla iltamyöhällä kaupungin sisääntuloteiden oltua levottomuuksien takia osittain suljettuja – ja saattaapi olla, että levottomuudet olivat osasyynä siihen, että päädyimme tähän hotelliin, emmekä matkaohjelmassamme mainittuun. En tiedä millainen Hill View -hotelli olisi ollut, mutta tästä Roomy Signaturesta pidin eniten koko matkamme hotelleista. Huone oli kiva, aamiainen hyvä ja mikä parasta, hotelli sijaitsi pienessä ostoskeskuksessa ja sen ympäristössä oli runsaasti erilaisia kauppoja, eli se tarjosi hyvän mahdollisuuden omatoimiseen ympäristöön tutustumiseen. Tai olisi tarjonnut, jos olisi ollut aikaa. Mutta ehdimme me yhtenä aamuna vähän kiertelemään hotellin ympäristössä, toisena iltana kokeilemaan alakerran kahvilaa ja vielä ennen lähtöä tekemään pieniä ostoksia alakerran sisustustavaramyymälästä.
Chitral: Tirich Mir View
Tirich Mir View -hotelli Chitralissa saa pitää tämän pienen hotellirankingini viimeistä sijaa – jonkunhan on jäätävä viimeiseksi. Voi tosin olla, että kokoisellemme (12 henkeä + oppaat) se oli ainoa vaihtoehto tässä kaupungissa. Periaatteessa ymmärrän syrjäisemmissä kohteissa tyyliin Banaue Filippiineillä, että huone voi olla vaatimatonkin, mutta siinä kohtaa kun vaikka wc toimii vain heittämällä sinne napolla vettä, alkaa ymmärrykseni ainakin myöhään illalla jo vähän rapista. Ehkä sen vessan olisi saanut korjautettua, mutta emme viitsineet sitten ryhtyä siihen showhun. Myös aamiainen oli matkan heikoin esitys, vain leipää ja valmiiksi paistettuja (siis haaleita) munia. Onneksi meillä oli sentään mehuja omasta takaa. Netti toimi jotenkin kelvollisesti vain hotellin aulassa.
Yhtenä iltana hotellin pihalla oli myös iso paikallinen juhlatilaisuus, jossa musiikki ja rukoukset raikasivat yli puolen yön. Korvatulpistakaan ei ollut juuri iloa, joten vähiin jäivät sen yön unet, kun lähtö seuraavana aamuna oli heti seitsemältä.
Ayun Fort Inn
Puutarhan keskellä Ayunissa sijainnut hotelli Ayun Fort Inn sai ehkä silmissämme arvonnousua edellisen hotellin puutteiden takia. Täällä kaikki toimi, kylpyhuonetta ja nettiä myöten ja ruoka oli ehkä matkan toiseksi parhainta. Parhaan sijan saa Islamabadin Monal-ravintolassa nautittu illallinen.
Myös sijannista kauniin puutarhan reunamille runsaasti pisteitä tälle hotellille!
Pakistanilainen ruoka
Ruokailuamme Pakistanissa leimasi ainakin jossain määrin pelko turistiripulista. Travellerin oppaan mukaan ensimmäisellä heidän toteuttamallaan matkalla kaikki (!) olivat siihen sairastuneet ja nytkin matkan ohjelmassa oli myös maininta: “Jaamme kaikille paikallista tehokasta ripulilääkettä!” Uteliaisuuttamme kyselimme, että mikä se on, ja oli kuulemma nimeltään Lotimol, joka sisälsi difenoksylaattiaa ja atropiinia, eli vähän tujumpaa tavaraa kuin Imodiumit tai Hidrasecit. Mutta siltä välttyy, Pakistanissakin, kun valitsee tarkkaan syömisensä, pesee kätensä joka välissä ja lotraa vielä käsidesiä päälle.
Pakistanilaisista hedelmistä meillä ei siis ole tietoakaan – poislukien muutama pieni itse kuorittu banaani. Toki hedelmiä oli tarjolla, mutta kun emme oikein voineet niitä itse pestä ja paloitella, niin ohitimme ne sujuvasti. Pääosin elimme leivällä (naan tai roti), joka usein olikin kivasti vastapaistetun lämmintä.
Aamiaisilla leivän parina tarjoiltiin tyypillisesti munakas. Parhaimmissa hotelleissa tarjolla saattoi myös olla jotain makeaa, kuten vaikka French Toastia tai banaanikakkua. Juomina aamiaisilla oli sentään lähes aina appelsiini- tai mangomehua, teetä ja joskus (muru)kahviakin. Tee oli englantilaisittain vahvaa ja monet joivat sitä maidon kanssa. Välillä turvauduimme omaan teepussivarastoomme ja pyysimme vain kuumaa vettä, juurikin tuon pitkään hautuneen englantilaisen teen kitkeryyden takia.
Aterioilla proteiinia edusti tyypillisesti (luinen) kana, joskus vuohi. Islamabadin parhaassa ravintolassa tarjolla oli jotain kalaakin. Välillä saimme myös luutonta kanaa erinomaisen maukkaissakin kastikkeissa ja silloin seurueemme leivän kulutus tapasi yleensä pudota puoleen normaalista. Jälkiruokiakin oli pari kertaa tarjolla, mutta jätimme nekin koskematta, varmuuden vuoksi.
Samalla menetelmällä olemme joskus selvinneet Intiasta ilman vatsatautia – toki paikalliseen ruokakulttuuriin tutustuminen jää ohueksi, mutta elämä on valintoja ja tämä oli meidän valintamme. Tällä kertaa myös ryhmämme Pakistanissa selvisi paremmin kuin Travellerin ensimmäisellä Pakistanin matkalla. Turistiripulitapauksia taisi olla alle kolmasosalla – ehkä siis ruokapaikat tällä kertaa oli valittu aikaisempaa tarkemmin.
Turkish Airlines ja Istanbul Havalimani
Lentomme olivat Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta. Suomesta lensimme Lahoreen ja takaisin Suomeen Islamabadista. Koronan jäljiltä emme Turkish Airlinesilla olleetkaan lentäneet, sillä heidän tapansa käsitellä peruuntuneisiin lentoihin liittyviä palautuksia oli sen verran luokatonta, että yhtiö meni boikottiin. Ryhmämatkan lentoja ei kuitenkaan voi erikseen valita ja voihan olla, että Turkish Airlinesin yhteydet Pakistaniin olisivat kuitenkin olleet paras vaihtoehto.
Golfaavaa maailmanmatkaajaystävääni lainaten: “Lähes poikkeuksetta stan-loppuisiin maihin matkustaminen edellyttää sopeutumista keskellä yötä tapahtuvaan reissaamiseen. Pakistan ei muodosta poikkeusta. Menolentoketju oli oikeastaan kyllä ihan sujuva, iltapäivällä Istanbuliin ja iltayhdeksältä eteenpäin. Perillä Lahoressa auringonnousun aikaan. Paluulennon välille Islamabad – Istanbul lähdettiin aamuviideltä, eli herätys hotellilta aamukahdelta – tämä oli jo vähän ankea. Helsinkiin pääsimme jatkamaan Istanbulista vasta kolmen maissa, joten uudelle Havalimanin kentälle jäi paluussa ruhtinaalliset kuusi tuntia. Vähempikin olisi toki riittänyt.
IGA Lounge
Priority Pass -jäsenyydellä pääsi kansainvälisessä terminaalissa IGA Loungeen, kunhan sen löytää (A-porttien suunnalla). Isossa loungessa löytyi mennen tullen riittävän rauhallinen tila oleskella, jopa työskennellä. Ruokavalikoima oli meidän makuumme ehkä liiankin turkkilainen, mutta lähinnä haimmekin wifiä ja rauhallista istumapaikkaa ja siltä osin lounge oli ihan ok. Wifi vaati vähän askartelua, vetämällä passin “koodipäätteellä” sai 4 tuntia voimassa olevan salasanan, jota saattoi käyttää useammallakin laitteella. En tosin testannut samanaikaista käyttöä, mutta käytin sitä ensin läppärille ja portille siirtyessämme puhelimella ja ainakin näin peräkkäin sama koodi toimi hyvin.
IGA Loungessa oli myös pieni taxfree -myymälä, joten pienet herkkutuliaisetkin saattoi ostaa kätevästi jo loungesta lähtiessään.
Turvatarkastusten sujuvuuskin ilahduttivat ainakin meitä, yli 65-vuotiaita, sillä meille (ja lapsiperheille) erikseen varatussa turvatarkastuksessa ei ollut jonoja lainkaan.
Isoa myymälävalikoimaakin testasimme sen verran, että totesimme paluumatkalla yölennon jälkeen paitojemme olevan turhan hikisiä/ryppyisiä ja kävimme LC Waikiki -liikkeessä ihan loungen lähellä ostamassa uudet paidat, Pirkon t-paita 5 euroa, Lassen pellavainen kauluspaita 25 euroa, eli kivasti kentällä on ihan järkevääkin tarjontaa eikä vaan merkkiliikkeitä haitarin ylimmästä päästä.
Matkan hinta
Valmiin matkan kustannuserittely on helppo nakki. Maksoimme Travellerista 10 päivän reissusta, joista 8 perillä, 2 700 euroa per nuppi. Lisäksi maksoimme viisumeista 100 euroa per nuppi. Viisumit olisi voinut hakea itsekin, mutta niiden hakeminen ajoittui Etelä-Amerikan matkamme ajalle, joten pyysimme matkatoimistoa hoitamaan asian puolestamme – ja onneksi pyysimme. Yksi maailmanmatkaajaystävämme on odottanut omien viisumihakemustensa kanssa kait jo pitkälti yli kuukauden ja matka lähestyy …
Lentoihin liittyen erehdyimme maksamaan Turkish Airlinesille menolennon istumapaikkavalinnoista 2 x 33 euroa – ei olisi kannattanut, sillä etenkin pitemmällä välillä Istanbul – Lahore kone oli niin tyhjä, että saatoimme molemmat käyttää 4 penkkiä ja nukkua ison osan lennosta suhteellisen mukavasti. Paluumatkalla Islamabadista kone olikin jo melkein täynnä, mutta saimme sentään check-in -tiskiltä paikat kahdestaan. Check-initä etukäteen emme paluumatkalla vähän heikommilla nettiyhteyksillä yrittäneetkään.
Loungevierailut Havalimanin kentällä mennen tullen maksoivat 2 x 2 x 30 eli 120 euroa.
Lentoparkki (P5) on edelleen edullisempi kuin taksilla mennen tullen, eli paikoitus lentoasemalla 86 euroa.
Pienet menot Pakistanissa
Paikan päällä lisämaksullisia retkiä oli vain veneretki Khanpurin tekojärvellä, 2 x 7,50 eli 15 euroa. Tipitkin kuuluivat periaatteessa matkan hintaan, mutta kun paikallista rahaa tuntui hyvin niukasta vaihtamisesta huolimatta jäävän, tippasimme nelivetoauton kuljettajaa Kalashin laaksossa ja bussikuskiamme yhteensä n. 10 eurolla – noilla teillä turvallisesta ajamisesta on syytä ajajaa palkita!
Hotellien netit toimivat vaihtelevasti, Lahoressa ja Islamabadissa tyydyttävästi, muualla sitten ehkä vähän sen alle ja/tai vaan hotellin loungessa. Mm. pitkien retki- ja ajopäivien takia ostimme molemmille myös Airalon eSIMeihin dataa varovasti giga kerrallaan päätyen sitten lopulta yhteensä (kahdelle puhelimelle jaettuna) 5 gigaan hintaan 5 x 5 dollaria, eli n. 23 euroa.
Pieniin matkamuistoihin, jääkaappimagneettiin, ryhmävalokuvaan, Lassen paikallismuodin mukaiseen päähineeseen ja hyvin poikkeuksellisesti pariin astiaankin käytimme vajaat 14 euroa, osittain etenkin astioiden osalta siksi, että emme saaneet Pakistanin ruplia muuten kulumaan.
Paikallisoppaamme vaihtoi rahaa tarvittaessa ja taisimme yhteensä vaihtaa lopulta 80 euroa, joista ruokaan meni alle 50 euroa. Aamiaiset ja illalliset sisältyivät matkan hintaan, samoin bussin jääkaapissa matkassamme kulkeneet vedet ja mehut ja välillä välipalatkin. Lounaasta maksoimme tyypillisesti alle 5 euroa nuppi. Alkoholia, oluttakaan (paitsi alkoholitonta) Pakistanissa ei avoimesti ole tarjolla, mutta trokarit olisivat hommanneet sitäkin hotelleissa tarvittaessa, mutta emme katsoneet tarvitsevamme.
Koko matkan hinnaksi muodostui siis 2 967 euroa nuppi eli kahdelta 5 934 euroa. Keskihintainen matka siis, meidän matkarepertuaarissamme.
Hintaan ei, meille normaaliin tapaan, sisälly ne muutamat kympit, joilla ostimme Pakistanissa ruokaa. Tällä kertaa tosin erottelu matkakulut/ruokakulut on vähän epäselvempi koska illalliset sisältyivät matkan hintaan.
Kovasti tutulta näyttää tuo kuva tuloaulasta – kaikki nuo kelmutetut pahvilaatikot ja nyssäkät. Mitä ihmettä niissä kaikissa on, ja miten tulli niihin suhtautuu? Suomeen saa tuoda muistaakseni noin 450 euron arvosta tavaraa. Pakistaniin jokainen paikallinen tuo varmaan tuhansien eurojen arvosta jotain mysteeriroinaa. Ehkä se on ihan OK?
Tulisin hulluksi tuollaisen ryhmän mukana. Viimeistään siinä vaiheessa, kun minun pitäisi odottaa sen vuoksi, että joku 12 hengen porukasta keksii haluta vaateostoksille. Juu ei. Mitähän tuo vastaava matka olisi maksanut, jos kaikki muut järjestelyt olisivat olleet samat, mutta ryhmän koko te kaksi + paikallisopas?
Muistelen, että teidän piti majoittua Lahoressa jonnekin aivan muualle, vai oliko niin, ettei hotellin nimestä ollut puhetta. Tuo on varmasti ollut hyvä hotelli ja ehkä uudenaikaisempi kuin se mainitsemani Avari. Kävelymatkan päässä toisistaan, muistan kävelleeni tuon ohi. Tuolta olisi voinut kävellä Mall Roadille ja siirtomaa-aikaiseen keskustaan, mutta 40 asteen kuumuudessa ehkä ei kuitenkaan. Marraskuussa oli mukavampaa.
Pidin kovasti siitä, että paikalliset eivät juurikaan ottaneet kontaktia tai jos ottivat, se oli aitoa, juuri kuten kuvasit. Kauppiaat antoivat myös poikkeuksetta luvan kuvata puotejaan, jotka olivat hyvin eksoottisen näköisiä suomalaisesta näkökulmasta. Rivi vasta irtileikattuja vuohenpäitä tarjolla lihakaupassa ja niin edelleen.
Ruuasta sanoisin, että taisin mennä vielä tiukemmilla periaatteilla kuin te, ja hyvin säästyin vatsaongelmilta. Mutta en koe luopuneeni kovin monesta asiasta (okei, hedelmiä olisi ollut kiva syödä), sillä loppujen lopuksihan sitä tuli syötyä paikallista ruokaa joka päivä, kuten näemmä tekin söitte. En kävisi Suomessa intialaisessa ravintolassa viikon ajan kahdesti päivässä, eikä se tuollakaan tuntunut kaikkein kiinnostavimmalta vaihtoehdolta, mutta turvallisimmalta kyllä, eivätkä ne ruuat huonoja olleet, vähän yksitoikkoisia vain. Parempi niin, ja Cabdurysin suklaata + keksejä välipalaksi, kuin puolet reissusta kylpyhuoneessa.
Teillä on nyt sitten tuolta suunnalta enää Afganistan käymättä. Dubaissa joku afgaanikauppias väitti minulle, että nyt kun valta on onnellisesti (!) vaihtunut, on Kabulissa ihan turvallista. Juupajuu. En ihan heti lähde tämän väitteen todenperäisyyttä testaamaan. Joskus tuonnekin on silti voinut matkustaa. Juttelin jokin aika sitten Finnairin koneessa lentoemännän kanssa, joka oli teini-ikäisenä viettänyt kaupungissa isänsä työn takia pitkiäkin aikoja, ja liikkunut siellä kohtalaisen vapaasti. Oi niitä aikoja.
Kiitos Daniel!Emme jääneet tutkailemaan paikallisten maahantuloa sen enempää, mutta kaipa kaikki tuo “tuonti” on ok, kun sitä kerran noin suuressa määrin tehdään.
Osittain tuo yksi toimii, muut odottaa, on myös sen yhden piittaamattomuutta muista, etenkin jos ostotapahtuma venyy. Hetken touhua voi uteliaisuuttaan katsellakin, mutta noin yleisesti ottaen olisi parempi, että kauppa tai posti olisi sitten vaikka jonkun ostoskeskuksen yhteydessä tai vilkkaammalla kadulla, jolloin porukka voisi hajaantua mielenkiintonsa mukaan muuallekin.
Luultavasti matka ei olisi ollut sen kalliimpi kahdellekaan suomalaisen oppaan kustannusten jäädessä pois – näin olemme ainakin todenneet monella vain meille kahdestaan järjestetyllä matkalla. Tällä kertaa otimme kuitenkin helpon vaihtoehdon. Ehkä myöhemmin, jos Reissu-Jani onnistuu Pakistanin viisuminsa saamaan saamme lukea moisen matkan kustannusyhteenvedon – toistaiseksi ainakin taitavat viisumit edelleen viipyä, eli ehkä ryhmäreissu oli tässäkin mielessä parempi valinta tällä kertaa nyt kuitenkin.
Totta, taisivat niin Lahoren kuin Islamabadin hotellit vaihtua, mutta kun emme kumpaakaan niistä varsinaisesti olleet valinneet, niin emme osanneet siitä pahastuakaan.
Afganistaniin tuskin lähdemme, vaikka kaipa sinnekin joku matkoja jo järjestää. Etenkin naisena Afganistan tuntuu turhan haastavalta kohteelta. Noista idän suunnan kohteista Syyriaa ja Irakiakin voisin vielä harkita ennen Afganistania (tai Pohjois-Koreaa).
Voin hyvin kuvitella tuon, että tuollaisella matkalla on paljon samanhenkistä porukkaa ja todennäköisesti kaikki ovat matkustaneet paljon. Ei kuulosta muuten mahdottomalta tuo Travellerin hinta ottaen huomioon, että se sisälsi käytännössä kaiken. Luiseen kanaan kyllästyy muuten tosiaan nopeasti, sitä on ärsyttävää syödä.
Kiitos Mikko! Näille tämän tyyppisille valmismatkoille voi tosiaan halutessaan lähteä melkein ilman rahaa :-) Luottokortteja emme käyttäneet lainkaan Istanbulin jälkeen / ennen Istanbulia.
Nyt kun vihdoin kahden kuukauden odotuksen jälkeen olen saanut viisumin Pakistaniin voin tässä hieman avata tulevan matkan (Karakorum highway, Hunza valley) budjettia vertailtuna Pirkon ja Lassen tekemään ryhmämatkaan. Toki pitää huomioida erot esim. matkan keston ja majoituksien suhteen. Traveller hotellit kaiketi voidaan luokitella tasoon 4-5, ja minun matkalla ne tulevat olemaan tasolla 2-3 – eli lodgeja ja pienempiä turistihotelleita, ainakin ennakkotietojen perusteella. Matkallani minulla on käytössä oma opas/kuljettaja ja matkaa tehdään nelivetoisella Toyota LandCruiserilla. Näin myös kaikki muutokset ovat joustavasti tehtävissä ja nelivetoisella päästään haastavampiin paikkoihin myös käymään. Täysiä matkapäiviä tulee olemaan 15 ja lentoihin menee kaksi lisä päivää. Matkapakettiin kuuluu myös kaikki aamiaiset, lounaat ja illalliset eli kyse on aikalailla all-inclusive paketista pois lukien lennot.
Tämän koko paketin hinta kahdelta hengeltä on 2200 euroa. Lennot ostin Qatar Airwaysilta 2145€ meno-paluu kahdelle hengelle Dohan kautta. Näin siis koko matkan hinnaksi tulee olemaan vajaat 5000 euroa varattuna mahdolliset ostokset paikan päällä ja oppaan/kuljettajan tipit.
Matkan järjestäjän/oppaan hankin IndyGuide palvelun kautta joka on muuten todella näppärä sivusto tutkia ja varata paikallisia oppaita Keski-Aasian suunnalle. Viisumien hakuprosessista voin sitten kirjoittaa oman pitkän artikkelin myöhemmin, mutta tässä kohtaa jo tiedoksi että se on aika haastava. Toisaalta Pakistanin suunnalla ollaan tekemässä muutoksia sen sujuvoittamiseksi koska tämän meidän tapaus meni jo Nadran johtoon asti käsittelyyn ja kaikenlaisia tahoja on näistä reklamoitu.
Kiitos Jani! Ja kuten jo privaviestissä totesin, niin onnittelut! Hienoa, että teidänkin matkanne lopulta toteutuu. Tuosta oma opas/kuljettaja yhdistelmästä olen kyllä näin jälkikäteen etenkin vähän kade, ehkä olimme vaan turhan nynnyjä valitessamme Pakistanin osalta valmismatkan. Toisaalta viisumistressiltä sen myötä sitten säästyimme.
Pakistanin matkanne ohjelma näytti jo Facebookista seuraten sen verran mielenkiintoiselta, että vastaavalle osallistuminen menee vakavaan harkintan.
Viime vuosina tekemiini ryhmämatkoihin olen ollut poikkeuksetta tyytyväinen. Jos matkaseura tuntuu mukavalta niin kuin on tuntunut, niin yhteiset ruokailut ovat olleet hyvä mahdollisuus kuulla kokemuksia sellaista matkakohteista, joissa ei vielä ole tullut käytyä. Onnekseni matkaseuralaisilla on ollut hyvinkin samanlainen täsmällisyyskäsitys ajankäytöstä kuin itselläni eikä odottelua ole ollut kuin korkeintaan naisten wc-jonossa.
Kiitos Eila! Aika laajalti maailmaa tosiaan tuli yhteisillä illallisilla kierreltyä :-) Suomalaiset ovat täsmällisiä, mutta joskus kyllä kansainvälisillä päiväretkillä, jossa mukana on vaikka italialaisia, saattaa kärsivällisyys olla koetuksella. Sekin on tullut koettua, että pahimmat myöhästelijät on jätetty oman onnensa varaan jatkamaan retkeään haluamallaan tavalla.
Vaikka en yleensä ryhmämatkoja suosikaan, niin joihinkin haastavempiin maihin voisiin mieluusti pienellä porukalla mennä. Ryhmämatkoilla täytyy vain asennoitua hitailuun?
Kiitos Mari! Niinhän se on, että siinä missä 2 henkeä tekee jotain “pakollista” kuten nappaa mukaan eväitä tai käy vessassa 5 minuutissa, niin jo 12 hengeltä siihen kuluu ainakin 20 minuuttia.
Olipas mielenkiintoinen matka! Tuo tuloaulan kuva kertoo jo paljon, ja ihan hirvittää tuo muovin määrä. Joskus tuntuu, että piskuisen Suomen maailmanpelastamisyritykset on kuin kärpäsen kakka seinällä kun muualla mennään näin.
Ryhmämatka on kyllä varmasti kätevä kun kohteena on tämän kaltainen maa. Mutta kuvauksesi perusteella olisin kyllä varmasti repinyt pelihousuni, jos joutuisin odottelemaan yhden ihmisen shoppailuja. Olen samaa mieltä, että ryhmämatkalla pitäisi olla tarkat speksit ja sen verran myös vapaa-aikaa, että sellaiset “omat jutut” pystyisi hoitamaan niin, ettei muiden tarvi odotella. Kaikkia ei voi miellyttää kun kyseessä on iso porukka. Mutta hienoa, että sellaista joustavuutta ja yritystä löytyi esimerkiksi tuossa ruokailu -asiassa.
Kiitos Paula! Ryhmämatkoilla osallistujiltakin voisi tietysti toivoa vähän järkeä, eli jos vaikka shoppailu kiinnostaa, niin voisi neuvotella, että bussi veisi ostoskeskukseen sen jälkeen kun muu ryhmä on viety hotellille ja mukaan voisivat lähteä vain halukkaat.
Kiitos valaisevasta matkaraportista, tätä oli mukava lukea. Joskus on valmismatkat paikallaan… niinkuin tänne. Minulle tuli tämän kuvauksen perusteella kyllä se tunne, että jätän tämän maan suosiolla pois matkalistaltani. Toki se ei ole koskaankuulunutkaan haaveisiini, olen vielä aivan aloitteleva reissaaja, pysyttelen helpommissa kohteissa joissa uskaltaisi niitä hedelmiä syödä.
Kiitos Elli! Tuo ruokavalion rajoittaminen on kyllä vähän tylsää, mutta jos vaihtoehtona on vatsatauti, niin kyllä sitä aina muutaman viikon erissä kestää. Ja banaanithan ovat sentään useimmiten ok, kunhan ne itse kuorii :-)
Mielenkiintoista myös päästä lukemaa Traveller-matkatoimistosta. Oli minulle entuudestaan tuntematon. Kiva myös kuulla, ettei ohjelma ollut täysin kiveen hakattu, vaan siinä oli joustovaraa!
Kiitos Eveliina! Itse olen tuntenut Travellerin jo joitakin vuosia etenkin idän suunnan asiantuntijana. Kannattaa tsekata tarjontaa, jos matka on sille suunnalle.
Täytyy myöntää, että omatoimimatka Pakistaniin voisi olla aikamoista säätöä, joten valintanne oli varmasti onnistunut. Vahinko, ettette päässeet kunnolla tutustumaan ruokakulttuuriin. Matkan hintakaan ei noussut liian ylös joten vähän kyllä kutkuttaisi vastaavavlainen matka.
Kiitos Terhi! Säätöä ehkä, etenkin jos olisi osunut juuri näille viikoille, mutta varmaan ihan mahdollinen, sillä sellaiselle Reissu-Jani -blogia pitävä Jani puolisoineen on tässä kuussa lähdössä.
Kiitos tästä! Ehkä kohde jää tuonnemmaksi, sillä herkuttelijana nuo luiset kanat ei oikein istu. Miltä muuten maistui vuohi? Oliko herkullista vai “herkullista”? Syön itse kasvispainotteisesti, mutta haluan aina kokeilla uutuuksia ja tuokin on vielä maistamatta.
On noissa ryhmämatkoissa puolensa, kun kaikki on järjestetty valmiiksi eikä tarvitse kuin matkata “kyydissä”, mutta toisaalta taas jonkinmoinen vapaudentunne (paitsi töistä, myös muista aikatauluista) jää saavuttamatta. Jos on kiva porukka, on mukavaa jakaa kokemuksia, mutta tuokin rajoittaa ja itseltäni vie vähän voimia. Yksin kun saa kääntää nokkansa minne huvittaa.
Tuo ostiskelijan odottaminen on ihan hirveää. Toisaalta jos olisi itse siinä tilanteessa, että haluaisi jostain kauppaa tehdä, en kestäisi, jos kymmenen ihmistä joutuisi odottamaan.
Sellainen reissu, jossa puolet olisi ohjelmoitua ja kokonaiset päivät siinä välissä omaa aikaa olisi optimaalisia. Tai tinkaan vielä vähän: yksi kolmannes ohjelmoitua ja loput omaa aikaa:) Jos nimittäin haluaisi suunnitella itselleen jotain aikaan sidottua, ei voi ikinä olla varma, että mitä ohjelmaan merkitty “loppupäivä sinulla on aikaa vaellella sen-ja-sen-kaupungin kaduilla” todellisuudessa tarkoittaa. Parhaita esimerkkejä näistä on sellaiset, että se loppupäivä on yhtä kuin klo 20:30 eteenpäin, jolloin kaikki paikat on kiinni, aurinko laskenut ja omakin silmä jo lupsuu:)
Kiitos kommentistasi! Pyytämällä (tai vaatimalla) useimmissa paikoissa on kyllä myös muita vaihtoehtoja kuin tuo luinen kana saatavilla :-) Vuohen skippasin – yleensäkin syön vähemmän punaista lihaa, joten keskityin täälläkin noihin (luisiin) kanoihin. Tuo on tosiaan fifty-sixty, tuo ryhmämatka vs. omatoimimatka. Ryhmämatkalla on puolensa ja haittansa, mutta niin on omatoimireissullakin. Juurikin seuraavaa Afrikan reissuani tässä jo pitempään säätäessäni on kyllä monesti käynyt mielessä, että olisi sitä ehkä ollut helpompiakin vaihtoehtoja!
Kiva lukea Pakistanin reissusta, koska se oli omassakin harkinnassa. Päädyin kuitenkin Kaukasian kiertoon, mutta mieluusti Pakistaninkin joskus näkisin. Minusta valmismatkat ovat joskus ihan paikallaan ja varsinkin Pakistanin kohdalla mieluusti menisin sellaiselle. Jäisi kaikki oma säätäminen pois. Toki jos siitä tykkää, niin mikäs siinä. Valmismatkoilla on valitettavasti huono kaiku, vaikka niillä saattaa monesti nähdä enemmän kuin omatoimisesti.
Kiitos Merja! Travellerilla taitaa olla useampikin Pakistanin matka tulevissa matkoissa, joten siitä vaan etsimään itselleen sopivaa. Väittäisin kyllä, kaikesta huolimatta, että kyllä se tuolla suunnalla on ihan kelpo vaihtoehto.
Hinta vaikuttaa kohtuulliselta ja ryhmämatka pienellä porukalla ei kuulosta ihan mahdottomalta. Tosin tämäkin postaus vahvistaa käsitystä, että Pakistan kuuluu niiden maiden joukkoon, jotka ovat minulle sopiva vain nojatuolikohteina. Ja siksi onkin erityisen kiva, kun pääsee lukemaan teidän kattavia kertomuksia maasta ja reissusta.
Kiitos Kati! Eipä tainnut tosiaan tällä matkalla kovin montaa alle sadan maan kävijää olla, eli ymmärrän hyvin, että monet mieluummin valitsevat ne ensimmäiset sata maata siten, ettei Pakistan kuulu niiden joukkoon, onhan tuo seutu vähän haasteellisempi kohde kuin vaikka … Albania?