Ensimmäisen kerran taisin tutustua lausahdukseen This is Africa Gunnar Garforsin kirjassa, jossa hän oli kerännyt matkatarinoitaan monista Afrikan maista otsikon T.I.A. This is Africa alle. Kaikista lukemistani kaikissa maailman maissa käyneiden matkailijoiden kirjoittamista kirjoista pidän edelleen Gunnarin kirjaa 198: How I Ran Out of Countries rakenteeltaan parhaana, sillä hän ei listaa kokemuksiaa ajan tai paikan funktiona vaan kooten niitä ryhmiin tyyliin The Tourist Hells of the World, Love and Marriage tai vaikkapa juuri nippu satunnaisia kokemuksia Afrikassa.
Kesäkuisella Afrikan matkallamme useammat tapaamamme oppaat ja/tai kuljettajat tilanteessa jos toisessa tunnistivat meidän huumorilla lausumamme This is Africa -kommentin tai käyttivät sitä jopa itse. Afrikassa sattuu ja tapahtuu, mutta lopulta kaikki järjestyy.
Äskettäin tulin myös lukeneeksi sinänsä jo muutaman vuoden takaa olevan Nomadic Mattin jutun 7 Common Myths About Travelling Africa Dispelled eli näin kumotaan 7 myyttiä liittyen Afrikan matkoihin. Tarkkaan ottaen juttu ei ole Mattin vaan vierailevan tähden, mutta se on julkaistu Mattin blogissa.
Tässä muutama kommentti Afrikasta Mattin käyttämällä jaottelulla. Osittain huomiomme ja ajatuksemme ovat ehkä samoja tai ainakin linjassa tuon jutun kanssa, mutta osittain ne eivät ihan sellaisinaan kuulu kokemuspiiriimme, joten kannattaa lukea myös alkuperäinen juttu!
”Africa is Just One Big Place”
Tämä on ehkä yksi tärkeimpiä asioita Afrikasta. Mekin saamme säännöllisesti kommentteja blogiimme, jossa todetaan, että en ole vielä koskaan ollut Afrikassa tai että olisipa kiva joskus matkustaa Afrikkaan. Toki kirjoittajat luultavasti tietävätkin, että Afrikka on monen monta erilaista maata, mutta kannattaa tosiaan ajatella Afrikkaan maanosana, jossa on 54 itsenäistä valtiota, jotka ovat kovin kovin erilaisia. Matka Marokkoon on ihan eri juttu kuin matka Malawiin, jopa matka Algeriaan poikkeaa monella tapaa matkasta Marokkoon. Afrikka on (bruttokansantuote per henkilö mittarilla) rikkaita valtioita kuten vaikka Intian Valtameren pienet saarivaltiot, Päiväntasaajan Guinea, Gabon, Botswana ja Etelä-Afrikka ja Afrikka on maailman köyhimpiä valtioita kuten vaikka Malawi, jossa kesäkuussa kävimme, tai Mosambik tai vaikka Mali. Monet Afrikan maat ovat matkailijalle ihan normaalin turvallisia, mutta etenkin Saharan ja Sahelin alueen valtioista monissa käydään sisällissotaa, jonka keskelle ei ehkä kannata ehdoin tahdoin hankkiutua. Wagner-joukkojen läsnäolo ei useimmiten tarkoita rauhaa vaan jotain ihan muuta.
Turistin Afrikka on usein Etelä-Afrikka, Itä-Afrikan valtiot kuten Kenia, Tansania ja ehkä myös Uganda ja Ruanda. Pohjois-Afrikan valtioista Marokkoa ja Egyptiä monet eivät taitaisi hetimmiten edes niputtaa otsikon Afrikka alle. Länsi-Afrikassakin on pakettimatkakohteita kuten Gambia – tai oli ainakin aikaan ennen koronaa.
Meidän Afrikkamme
Afrikkaa lukuunottamatta pääosa maailmankartastamme onkin jo vihreää. Yllä oleva kartta on heinäkuun 2023 tilanteesta – jos luet tätä juttua jostain syystä paljon myöhemmin, niin ajantasaisen tilanteen löydät tästä. Vihreää on ehkä jo vähän enemmän kuin ne tyypillisimmät kohteet Afrikassa, esimerkiksi maita Guineanlahden rannalla tai vaikka Angola. Vahvoja suunnitelmia on vielä Lesothon ja Mosambikin osalta (marraskuussa), joskin matkan pääkohde on Okavangon suistoalue Botswanassa, mutta vaikka maabongausharrastuksemme onkin ehkä jo loppusuoralla, niin ei bongari karvoistaan pääse, ihan heti ainakaan.
Nigeria kiinnostaisi vielä yhtenä ehkä nousevana maailmanmahtina, mutta aika näyttää. Karttaan punaisella merkittyjen valtioiden turvallisuustilanne on sitä luokkaa, ettei niihin ihan noin vaan mennä, joten emme ainakaan hetimmiten ole niihin mitenkään väkisin yrittämässä. Pienet harmaalla merkityt valtiot eivät ole toistaiseksi nekään herättäneet mitään maapistettä merkittävämpää intohimoa, joten emme taida lähteä selvittämään, että onnistuisiko viisumin saaminen Päiväntasaajan Guineaan tai (toisella yrittämällä) Gaboniin.
”Africa is Dangerous”
Afrikka on vaarallinen? Varmasti onkin, väärään aikaan väärässä paikassa ja etenkin ilman, että asioista on etukäteen ottanut selvää. Maailmanmatkaajaystävämme ovat käyneet Somalian Mogadishussa ja liikkuneet Somaliassa neljän henkivartijan kanssa. Useimmat kaikissa maailman maissa käyneet tai niitä tavoittelevat kuittaavatkin Somalian vierailulla Somalimaan Hargeisassa. Tiiskerin majakalle äskettäin tekemällämme majakkaretkellä tapasimme sattumalta pariskunnan. Vaimo kertoi, kun tuli puhetta maabongausharrastuksesta, että puoliso oli äskettäin käynyt Keski-Afrikan tasavallassa, mutta hän valitsi toisin, jotta jos pahin tapahtuisi lapsille ja lapsenlapsille jäisi ainakin isoäiti.
Monissa Afrikan maissa olemme käyneet suomalaisen matkanjärjestäjän kiertomatkoilla suomalaisen oppaan seurassa. Lisäksi monet näistä ovat suuntautuneet lähinnä luonnonpuistoihin tai isoille nähtävyyksille tyyliin Viktorian putoukset. Mutta olemme me pieniä irtiottojakin tehneet. Botswanaan jäimme ryhmän jo lennettyä kotiin, sillä halusimme alkuperäisestä ohjelmasta poiketen vierailla myös maan pääkaupungissa, Gaboronessa. Samoin ensimmäisellä Kenian matkallamme jäimme Nairobiin, sillä halusimme vierailla myös Karen Blixenin talolla.
Mauritaniaan teimme omatoimimatkan Kanarialta. Tunisiassa ja Gambiassa täydensimme pakettimatkaa itse etsimillämme retkillä, Gambiassa jopa naapurimaihin Senegaliin ja Guinea-Bissauhin.
Turvallisempaa kuin Yhdysvalloissa
Mattin jutussa on muuten verrattu useammankin Afrikan maan turvallisuustilannetta tilanteeseen Yhdysvalloissa – kuulemma esimerkiksi Mosambik on turvallisempi paikka kuin Yhdysvallat. Käytännössä varmasti kummassakin maassa on syytä tietää mitä tekee. Mekin olemme aikoinaan ensimmäistä kertaa Los Angelesissa vieraillessamme saaneet noudatettavaksi tarkoitettuja ohjeita siitä, mille alueille ei ainakaan ilta- ja yöaikaan kannata mennä.
Missään Afrikan maassa meitä ei (vielä) ole ryöstetty emmekä ole kokeneet väkivaltaisia tilanteita. Mutta olemme myös noudattaneet ohjeita tyyliin Angolan Luandassa, että ota illalla ravintolasta taksi takaisin hotellille. Kapkaupungissa, toki jo kauan sitten, otimme taksin hotellilta ravintolaan ja taksi sanoi meille, että hän jää tähän odottamaan siksi aikaa, että olette päässeet ravintolaan sisään, varmuuden vuoksi. Tunisian Soussessa ja Gambian rannoilla paikalliset pyrkivät käymään iholle, mutta ei heistä varsinaista vaaraa kuitenkaan ole ollut.
Nairobissa olemme vierailleet ostoskeskuksessa, johon suuntautuneessa terrori-iskussa moni kuoli. Norsunluurannikolla asuimme hotellissa, jonka uima-altaaseen oli tapettu terrori-iskussa ihmisiä. Terrori-iskut juuri näihin paikkoihin eivät toiste onnistu, mutta jonnekin muualle mahdollisesti, jopa todennäköisesti. Mutta se, että olet väärässä paikassa väärään aikaan voi osua kohdalle vaikka Suomen Turussa.
”Africa is Only for Voluntourism or Safaris”
Suhtaudumme hienoisella kyynisyydellä vapaaehtoistyöhön ja jopa jossain määrin kehitysapuun. Luen parhaillaan Marjo Mäenpään kirjaa Tulivuorikaupunki Kongossa eikä sen kuva kaikesta auttamisesta Itä-Kongossa ole kovin ruusuinen, kirjan alkumetreillä ainakaan. Monet valtiot Afrikan mantereella ovat kovin korruptoituneita, joten mikä tahansa apu päätyy helposti isolta osin vääriin käsiin. Lisäksi isot järjestöt pyörittävät isoja organisaatioita, jotka toki työllistävät, myös afrikkalaisia, mutta osa rahoista taitaa niidenkin osalta valua jonnekin muualle kuin kohteeksi nimettyjen ihmisten auttamiseen. Maailman eri valtioiden korruptuneisuutta kuvaavalla kartalla Afrikka loistaa melko oranssinpunaisena, Botswanaa lukuunottamatta.
Parhaat edellytykset onnistumiseen vapaaehtoistyöllä tai lahjoituksilla lienee on pienimuotoisilla hankkeilla, joiden vetäjälla on vaikka pohjoismainen tausta ja sen myötä pohjoismaiset arvot. Keniassa tuntemamme Sarin kautta (https://aloeparknaivasha.com/) voi tukea lasten koulunkäyntiä Naivashassa ja Viola Walleniuksen tarina, samoin Keniassa, saattaa olla monelle jo tuttukin.
Jos monet saattavat ajatella, että olisi joskus kiva päästä Afrikkaan, niin melkein samaan lauseeseen kuuluu tietysti ajatus safarista Afrikassa. Meidänkin Afrikkamme on ollut monen monta safaria, ainakin Etelä-Afrikassa, Botswanassa, Tansaniassa, Keniassa, Ruandassa, Ugandassa, jopa Senegalissa – sielläkin se on mahdollista. Mutta on Afrikka muutakin. Viimeksi Malawia lähestyimme Keniassa tekemiemme safarien vastapainoksi tutustumalla Malawi-järven rannan kalastajakyliin ja pääkaupunki Lilongwen markkinoihin. Guineanlahdella näimme esimerkiksi Beninissä voodoo-festivaalit, Togossa fetissimarkkinat. Marokossa on useita Unescon maailmanperintökohdeita, Egyptistä puhumattakaan.
”You Need a Lot of Money to Travel Through Africa”
Tämäkin voi olla totta – mutta myös olla olematta. Upeimmat safarilodget maksavat enemmän per vuorokausi kuin viiden tähden hotellit Euroopan suurkaupungeissa – mutta useimmiten vuorokausi hinta sisältääkin sitten kaiken, myös ne safarit, parhaimmillaan kolme kertaa päivässä. Mutta voit myös asua luonnonpuistojen ulkopuolella normaaleissa hotelleissa ja tehdä vaikka kävelysafareja, kuten me teimme äskettäin Kenian Naivashassa.
Monissa maissa voi myös tehdä safariajoja omatoimisesti. Me olemme aina päätyneet paikallisten oppaiden ja kuljettajien käyttöön luottaen siihen, että he löytävät eläimet isoistakin luonnonpuistoista varmimmin, mutta esimerkiksi Vaihda vapaalle -blogissa on useita esimerkkejä omatoimisesti toteutetuista safareista erityisesti Etelä-Afrikassa.
Länsirannikon maita, esimerkiksi Gambiaa, tuskin kukaan pitää kalliina kohteena. Tai Marokkoa. Kumpaankin löytyy kohtuuhintaisia lentoja siinä määrin kuin nyt kohtuuhintaisia lentoja enää yleensä on ja monen tasoista majoitusta. Esimerkiksi Sansibarille on tarjolla pakettimatkojakin – ei nyt ihan yhtä edullisesti kuin äkkilähtöjä juuri nyt Rodokselle, mutta saarella on monen tasoista majoitusta ja sen myötä matka voi olla edullinenkin.
Länsimaisella tasolla majoittuminen maksaa Afrikassa vähintään saman kuin Euroopassa, mutta jos tyydyt lähempänä paikallista tasoa olevaan majoitukseen, niin erityisesti köyhemmissä maissa ne voivat olla todella halpoja vaihtoehtoja. Samoin liikkuminen puskatakseilla tai vastaavilla, vähemmän tarkoilla aikatauluilla, on edullista, mutta haastaa sitten tietysti myös ainakin mukavuudenhaluisimmat.
Monista matkoistamme, myös Afrikkaan suuntautuneista, olemme julkaisseet kustannusyhteenvetoja – ne löydät halutessasi täältä.
”Africa is Dirty and Underdeveloped”
Siisteyden ja infran kunnon osaltakin Afrikka on ne 54 valtiota.
Olemme vierailleet paikoissa, joissa tienvarret ovat täynnä tyhjiä muovipulloja, muovipusseja, vanhoja lenkkareita ja yleensä ihan kaikkea – mutta näin on kyllä myös esimerkiksi Väli-Amerikassa tai vaikka Venäjällä. Mutta Afrikassa on myös nyt jo useampia valtioita, jotka ovat kieltäneet muovipussit kokonaan ja monet Afrikan kaupungeista, jopa maista, ovat yleisilmeeltään ihan siistejä.
Tieden kuntokin on selvästikin parantunut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Kesäkuisella Kenian matkallamme olin valmistautunut iltamyöhällä Nairobiin saapuvan lennon jälkeen jäämään lentokenttähotelliin yöksi, sillä eihän Afrikassa voi ajaa öisin? Hotellimme vinkkasi kuitenkin luottokuskista, joka hyvinkin voisi hakea meidät yötä vasten Naivashaan. Matka on kuulemma nykyisin pääosin moottoritietä ja kokonaisuudessaan hyvinkin ajettavissa turvallisesti myös yöllä ja näin sitten olikin. Seitsemän vuotta sitten Keniassa käydessämme ei näin vielä ollut. Myös Malawissa Lilongwesta Malawi-järvelle vievä tie oli hyväkuntoinen asvalttitie.
Luonnonpuistojen tiet, joita tietysti ajetaankin yleensä nelivetoisilla safariautoilla, voivat toki sitten vuodenajasta riippuen olla paremmassa tai huonommassa kunnossa ja osittain sadekaudella ajokelvottomia.
Afrikassakin elämä on kännykässä
Kännykkäverkkokin, ainakin 3G, taitaa nykyisin jo kattaa lähes koko mantereen – onhan Afrikka manner, jossa puhelinverkkojen osalta hypättiin pitkälti lankapuhelinkauden ohi suoraan kännyköihin, jotka ovatkin siellä lähes jokaisen arkea. Mobiilimaksamisenkin osalta Afrikka taitaa kokonaisuudessaan olla edelläkävijä, johtuen tietysti siitä, että se on monelle ainoa tapa hoitaa maksuliikennettä.
Paikallisen liittymän osalta nyt jo muutaman reissun kokemuksella suosittelemme Airaloa jos puhelin vaan tukee eSIMiä. Paikallisen liittymän haluamallaan datamäärällä voi ostaa jo vaikka ennakkoon ja aktivoida sovelluksella perille saapuessaan. Enää ei tarvitse miettiä mistä ostaisi paikallisen SIM-kortin tai askarrella sen vaihtamisen tai aktivoinnin kanssa. Jollain matkalla kauan sitten erehdyimme jopa ostamaan joltain joka kulmassa olevalta kauppiaalta SIM-kortin, mutta sitten sen aktivoimiseksi olisikin pitänyt löytää joku kyseisen yrityksen liike. Aktivoimatta jäi!
Airalosta (ja paikallisten SIMien käytöstä), ei tosin Afrikassa, löytyy ihan blogijuttukin Tämä matka -blogista.
”Africa is Full of Diseases”
Mattin blogin jutussa nostetaan esille ebola, malaria, HIV ja AIDS.
Ebolaan olen kautta aikojen suhtautunut kiinnostuksella lukien siihen liittyviä kirjoja ja katsoen muutamankin ebola- tai marburg-epidemioista kertovan elokuvan. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että todennäköisyys turistin saada ebolatartunta on äärimmäisen pieni ja lähimmäs ebolaa olekin päässyt lukemalla muutamien maiden rajoilla ebolasta varottavia kylttejä Länsi-Afrikassa ja nyt viimeksi Sansibarilta lähtiessämme.
Viimeisimmät Ebola-tapaukset ovat tätä kirjoittaessani olleet Sudanin ja Ugandan rajaseuduilla. Tansaniassa on havaittu kuluneena vuonna joitakin Marburg-tapauksia. Takavuosien isompi Ebola-esiintymähän oli Länsi-Afrikassa, Sierra Leonessa, Liberiassa ja Guineassa, mutta tätä kirjoittaessani siitä on jo kohta 10 vuotta.
Malaria-lääkityksen tarpeen tarkistamme ennen jokaista Afrikkaan suuntautuvaa matkaamme. Kesäkuisella matkalla teimme päätöksen, että aloitamme lääkityksen vasta Naivashassa valmistautumisena seuraavalla etapille eli Malawiin ja sen jälkeen söimmekin Malaronea aina Sansibarilta paluuseen asti ja muutaman päivän ylikin. Naivashassa riski oli kuulemma olematon, sillä se sijaitsee sen verran korkealla (yli 2000 metriä). Malaronesta emme ole koskaan saaneet mitään merkittäviä sivuoireita – emmekä kyllä Afrikan matkailumme alkuvuosina Lariamistakaan.
Jutun mukaan muuten niin malarian esiintyvyys kuin siihen liittyvä kuolleisuuskin on jo pitkään ollut laskussa, eli ehkä mekin, matkailijoina tältä osin melko varovaiset, saatamme jollain tulevilla matkoillamme jättää jo Malaronen väliin. Guaynaan ja Surinameen suuntautuneella matkallamme arvioimme riskin pääosin rannikolle suuntautuneella matkallamme sen verran vähäiseksi, että jätimme silloin malarialääkityksen väliin.
”Traveling Alone There, Especially as a Woman, is a Terrible Idea”
Tähän en osaa ottaa kantaa. Mattin blogin jutussa muistutetaan siitä, ettei pimeään aikaan Afrikassa(kaan) kannata liikkua yksin eikä varsinkaan päihtyneenä – lienee aika normaaleja ohjeita kelle tahansa. Adalmina’s Adventures -blogi voisi olla hyvä tietolähde yksin naisena myös Afrikkaan suuntaville.
Tämä olikin kiinnostava juttu!
Itseäni Afrikka on laajemminkin alkanut pikkuhiljaa kiehtomaan enemmän ja enemmän. Edelleen maailmassa taitaaa tällä hetkellä omasta näkökulmasta kiinnostavimpia paikkoja, jotka tulevat olemaan matkakohteina ennen kuin esim Lesotho ja Malawi tai Mosambik.
Kehitysapuun liittyen olemme muuten käyneet Afrikassa useampia kiinnostavia keskustelua eikä mielipiteet ole missään tapauksessa aina myönteisiä.
Kiitos Mikko! Hienoisesta haastavuudestaan johtuen Afrikka tapaa meitä innokkaimmillakin maabongareilla jäädä yleensä viimeiseksi koluttavaksi mantereeksi, siis uusien maiden osalta. Osa Afrikkaa on tosiaan ihan helppo, tarjolla on jopa peruspakettimatkoja, mutta osa maista vaatii perusteellista turvallisuustilanteen selvitystä, turvallisuustilanteen selvittämistä ja paikallisia fiksereitä. Kehitysapu ja laajalle levinnyt korruptio on hankala yhdistelmä ja ehkä maissa, joissa korruptiota ei juuri ole, sitä on vaikea huomioida ja havaita.
Samaa mieltä Mikon kanssa, mielenkiintoista luettavaa.
Ymmärrän kyllä, että Afrikkaan liittyy monilla ehkä poikkeuksellisen paljon vääriä uskomuksia ja luuloja. Se on monilta osin niin hirvittävän erilainen verrattuna Eurooppaan, eikä sitä erilaisuutta ruohonjuuritasolla oikein ymmärrä, jos ei siellä ole käynyt paikan päällä. Umpimähkään valittu Afrikan maa on minusta eurooppalaisen näkökulmasta paljon erilaisempi kuin tyypillinen Amerikan tai Aasian maa, varsinkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ehkä juuri siksi koen matkustelun Afrikassa niin antoisaksi ja silmiä avaavaksi. Että yhteiskunta, joka eurooppalaisen silmin on oikeastaan täysin romahtanut, toimii sittenkin ainakin sillä tavalla, että paikallinen väestö pystyy siellä asumaan ja elämään.
Kehitysapua saa ja pitää kritisoida. Minulla on Dead Aid vielä kesken, mutta jo ennen sen aloittamista olin pikku hiljaa tullut siihen tulokseen, että kehitysavusta on ollut afrikkalaisille oikeastaan enemmän haittaa kuin hyötyä.
Joulukuussa olen palaamassa Dakariin melkein 20 vuoden jälkeen. Tulee olemaan jännä nähdä, miten kaupunki on muuttunut. Afrikassa on monessakin kohteessa tullut sellainen fiilis, ettei siellä ole mikään muuttunut vuosikymmeniin, mutta mahtaako se oikeasti sitten kuitenkaan olla niin. Muutaman kuukauden päästä näen.
Kiitos Daniel! Tuo kommenttisi siitä, että eurooppalaisittain yhteiskuntaa ei ole, mutta homma toimii jotenkin silti, on kovin linjassa kenialaistuneen suomalaisen ystävämme käyttämän sanonnan kanssa: Afrikassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Veikkaisin, että Dakar on muuttunut parissa vuosikymmenessä – sen verran mitä ehdimme näkemään Keniaa 2023 vs. Kenia 2015, niin moni asia oli jo muuttunut, kuten vaikka kaaos lentokentällä oli jäänyt taakse, nyt kaikki toimi ihan ”länsimaiseen” tapaan. Samoin tuo, että tiestö oli parantunut sille tasolle, että parin tunnin matka öiseenkään aikaan ei ollut mikään ongelma.
Heh, täällä yksi joka puhuu ”ihan vaan Afrikasta” ja haaveilee safareista! :D
Mitä tulee kehitysapuun ja hyväntekeväisyyteen, niin samoja ajatuksia täälläkin. Tuttu pariskunta, joka teki vuosia töitä eräässä järjestössä ja oli kädet savessa auttamassa paikan päällä, sanoi joskus, etteivät itse ikinä lahjoittaisi euroakaan, sillä ”niin vähän tulee perille”.
Kiitos Eveliina! Afrikka ja safarit ovat ihan ok :-) – mutta safareitakin voi tosiaan katsoa Afrikassa monestakin maasta, tyypillisimmillään Keniasta, Tansaniasta ja Etelä-Afrikasta, mutta myös esimerkiksi Botswana ja Uganda ovat hyviä vaihtoehtoja.
Tosi kiinnostava postaus Afrikasta ja oikeastaan matkablogien kautta omakin Afrikka-kuva on laajentunut ihan huimasti ja kiinnostus sinne matkustamiseen kasvanut entisestään. Nyt takana ovat vasta käynnit Etelä-Afrikassa sekä Marokossa, mutta nälkä etenkin safareille on kova. Afrikan etuna on myös pieni aikaero Suomeen verrattuna vaikka lennot ovatkin pitkiä.
Nenäpäivä-organisaation toimintaa läheltä seuratessa minussa elää vielä pieni optimisti, että ainakin osaa ihmisistä saadaan autettua myös kehitysavun myötä ja ainakin kasvatettua tietoisuutta mm. tyttöjen silpomisten osalta ja koulunkäynnin mahdollistamisessa.
Kiitos kommentista! Tuo ei aikaeroa on kyllä ihan merkittävä etu. Toki pitkän lennon jälkeen väsyttää, mutta eri tavalla kuin pitkän lennon + aikaeron jäljiltä.
Jotain on varmasti saatu aikaiseksikin, mutta jonkin verran noita televisiokampanjoitakin (ei välttämättä ollut Nenäpäivä) on kritisoitu valkoinen pelastaja -syndroomasta ja esimerkiksi siitä, että toimittajan lennättäminen paikan päälle asiaa kuvaamaan sen sijaan, että olisi käytetty paikallisia resursseja ei ehkä ole sekään ihan paras ratkaisu.
”Afrikka,sarvikuonojen maa” – laulaa hienosti Eppu Normaali. Mutta ei ollut ensimmäisellä matkalla sarvikuonoista tietoakaan kun Afrikkaan matkustin: Marokkoon, joka oli huomattavasti erilainen kuin seuraavat Afrikan maat joissa kävin: Etelä-Afrikka ja Namibia, jossa muuten näinkin niitä sarvikuonoja. Puhumattakaan Afrikan saarivaltioista esim. Seychellit ja Mauritius. Eli Afrikka on kyllä erittäin laaja ja monipuolinen manner vaikka niitä pölyisiä basaareja varmaankin löytyy kaikkialta mantereen eri osista. Afrikassa on ehkäpä vielä noin 10 maata, joissa haluaisin käydä eli missään nimessä kaikkiin ei edes tee mieli matkustaa.
Afrikka on aikalailla vielä aikalailla kehitysmaita ja mainitsemia (epä)kohtia olen siellä omilla matkoillani havainnut ja kokenut. Kehitysavusta voi olla montaa mieltä ja uskalla väittää että jossain määrin rahaa on mennyt välikäsiin ja byrokratiaan, mutta niinhän se on aina näiden isojen organisaatioiden osalta että kulut voivat olla suuret suhteessa siihen mitä sillä rahalla sitten saadaan vrt. ”Pakettiautolla Nepaliin” projektissa.
Kiitos Jani! Taidat olla selvästikin samoilla linjoilla Afrikan maiden suhteen kuin me, eli nämä sisällissotaa tai vallankaappausten väliä hetken elävät valtiot joutavat odottamaan, vaikka loputtomiin. Palaan tuohon kehitysapuun vielä toisen jutun myötä, yritän saada kirjoitettua jutun Mäenpään kirjasta Tulivuorikaupunki Kongossa, kirjassa on sen verran painavia mielipiteitä useita vuosia kehitysavun parissa työskenneeltä!
Kiitos Pirkko kattavasta kirjoituksesta! Jos nyt vielä pääsisin jonnekin Afrikkaan (tosiaan: Egyptissä olen käynyt ja sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta), tämän jutun perusteella löytyisi paljon luettavaa ja mietittävää ennen matkaa. Vaikka tykkään eläimistä, safarit eivät koskaan ole oikein kiinnostaneet, koska en tiedä niiden eettisyydestä. Käsityöläisenä ja sisustajana minua kiinnostaisivat enemmän kulttuuri, rakennukset, tekstiilit ja esineet. Kehitysapu onkin jo sitten niin suuri aihe, että jätän väliin kommentoinnin.
Kiitos Raija! Safarien eettisyydestä sen verran, että monet luonnonpuistot erityisesti Tansaniassa ja Keniassa ovat kyllä niin isoja, että kyllä ne eläimet niillä alueilla elävät ihan omilla ehdoillaan. Safariturismi työllistää myös paikallisia, esimerkiksi Ruandassa, siten, että eläinten metsästämisen (Ruandassa vuoristogorillat) paikallisten kannattaa ”metsästää” turistien rahoja tarjoamalla palveluita. Juuri Ruandassa vuoristogorillapopulaatio onkin ollut kasvussa.
Kyllä olisi meidänkin aika jo matkustaa tuohonkin suuntaan. Itselläni ihan pari maata vain käytynä.
Tuo turvallisuus on tosiaan suhteellinen käsite. Itse taplasin sen kanssa pitkään kun mies ei millään halunnut lähteä Meksikoon. Kun asioita suhteuttaa, niin näkee, että turistialueet siellä ovat kuitenkin turvallisempia kuin monet kaupungit meillä kotona Kaliforniassa. Medialla on suuri vaikutus siihen, millaisen kuvan mistäkin paikasta etukäteen luomme.
Ja tosiaan, missä vain voi sattua ja tapahtua. Mieheni setä ei halua matkustaa ulkomaille Yhdysvalloista kun joka paikassa on hänen mielestä vaarallista. Sattui kuitenkin paikalle, kun Las Vegasissa oli viimeksi joukkoampuminen ja oli oikeasti aika läheltä piti tilanne kun kaverillakin tuli housuihin reikä ohi menneestä luodista.
Kiitos Paula! Aika monetkin suomalaiset taisivat etenkin Trumpin kaudella jättää Yhdysvallat väliin, ei tosin pelkästään turvallisuuden takia, mutta kyllä nuo lukuisat ampumatapaukset ja aseiden määrästä kertovat uutiset ovat aika kylmääviä. Afrikassa riskit, sota- ja sisällissota-alueita lukuunottamatta, ovat kuitenkin vähän toisenlaisia.
Kiitos tästä yhteenvedosta ja onhan se tosiaan totta (siis ainakin omalta osaltani), että kuinka vähän tunnenkaan tuota mannerta. Onneksi myös näin vaikka blogien kautta oma Afrikka-tietoni on laajentunut.
Uskoisin, että viimeistään silloin, kun on itse suuntamassa johonkin kohteeseen luonnollisesti kiinnostus kohdetta, turvallisuutta ja historiaa kohtaa kasvaa.
Kiitos Sanna! Onhan se tavallaan jännää, että siinä missä keskivertosuomalainenkin tuntee jollain tarkkuudella luultavasti niin Aasian kuin Etelä-Amerikankin valtioita ja olosuhteita, niin Afrikan monista valtioista monella ei taida olla minkäänlaista mielikuvaa.
Hieno juttu, jossa jumitin linkkejä availlen hyvän aikaa. Itselläni on plakkarissa vasta Gambia, Egypti, Tansania. Välilasku on koettu Kenian (varmaan Nairobin?) lentokentällä ja se oli kyllä ”erilainen” kenttä vuonna 2012.
Ensi vuoden puolelle olen varannut Ugandaan gorillareissun ja sitä odotan nyt kovasti. Yksin en missään nimessä aio lähteä turhan hankalista Afrikan valtioista edes haaveilemaan, sillä reissussa pitää stressitason pysyä kuitenkin jossain määrin alhaisena.
Tuo Gunnar Garforsin kirja kiinnostaa myös, kiitos vinkistä!
Kiitos Hannele! Mukava, jos jutusta löytyi enemmänkin luettavaa. Ugandan gorilloja emme olekaan käyneet katsomassa, kun valitsimme reitiltään helpomman kohteen, eli Ruandan.
Kiitos Pirkko tästä erittäin kiinnostavasta Afrikka-yhteenvedosta! Tietysti Afrikka (heh) kiinnostaa ja itse haluaisin kokea luontoa ja safaareja mutta myös historiaa ja kulttuuria. Ehkäpä vielä joku päivä.
Kiitos Tanja! Afrikan hyvä puolihan on, että aikaeroa sille suunnalle ei ole, joten kokeilepa joskus jotain maata tuolla mantereella!