Meriharakoita Harrströmin lahdella

Matkalla Närpiöstä Molpen satamaan poikkesimme pienessä Harrströmin kylässä.
Olin joskus nähnyt idyllisiä kuvia tästä vanhasta kalastajakylästä ja kun se sattui olemaan ihan reitin varrella, niin lähdimme Närpiöstä, Red & Green -hotellista sen verran ajoissa, että aikaa jäi pienelle pysähdykselle.

Harrström sijaitsee siis Pohjanmaalla, rantatietä ajettaessa sanotaan nyt vaikka Kristiinankaupungin tai Kaskisen ja Vaasan välillä jokseenkin puolivälissä.
Ehkei Harrström ole oman matkan arvoinen, ainakaan pääkaupunkiseudulta lähdettäessä, mutta vaikka Vaasasta ehkä jo, kun matkaa olisi alle 60 kilometriä, suuntaansa.

Vuoden kylä

Ihan pieni Harrströmin kylä on osa Korsnäsin kuntaa. Kylä ja kalasatama on yksi Museoviraston vuonna 2009 listaamista Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Ensimmäiset maininnat kylästä löytyvät jo vuodelta 1494. Se on myös valittu Pohjanmaalla vuoden kyläksi vuonna 2011, toisena korsnäsiläisenä kylänä. Ensimmäinen oli Molpe, suomeksi Moikipää, josta retkemme Strömmingsbådanin majakalle alkoi.

Aloitimme Harrströmiin tutustumisen hiukan hakuammuntana Harrströmin leirintäalueelta. Sunnuntai-aamun tunnelma pienellä leirintäalueella oli unelias. Teltoissa ei enää kukaan taida asua, mutta muutama asuntoauto rannalla oli ja ehkä alueen mökeissäkin asui muutamia ihmisiä. Ohittamamme ihmiset tuntuivat enimmäkseen puhuvan saksaa, eli ulkomaalaisetkin ovat selvästikin löytäneet Harrströmin.

Leirintäalueen paras nähtävyys majakkamatkalaisille oli tietysti Harrströmin loisto, joka heijastui kauniisti tyynestä vedenpinnasta.

Kalastusmuseo – ja ne meriharakat!

Leirintäalueelta jatkoimme kalasatamaan, eli palasimme hiukan taaksepäin. Kannattaa siis etelästä tullessa kääntyä jo ensimmäisestä Harrströmin risteyksestä :-)

Kalasatamassa oli sataman ohella monen monta vanhempaa ja uudempaa venevajaa ja pieni museo, jonka ovi oli kutsuvasti auki. Henkilökuntaa museossa ei ollut, mutta ilmeisesti täällä päin maailmaa luotetaan vierailijoiden järkevyyteen – ja hyvä, että luotetaan, sillä muutenhan museo luultavasti olisi auki vain muutamia tunteja viikossa.

Venevajoja seuratessamme päädyimme lopulta matalan rannan äärelle, jossa oli ainakin elokuisena aamuna runsaasti erilaisia vesilintuja. Kamerani ei ollut ihan parhaimmillaan lintukuvia ajatellen, mutta nyt oli kyllä pakko yrittää kuvaa: tällaista määrää meriharakoita en muista koskaan Suomessa nähneeni kerralla!
Pienen jokisuiston osittain umpeenkasvanut rantaniitty onkin ilmeisesti tunnettukin lintualue, sillä paikalla oli useampikin enemmän linnuista kuin venevajoista kiinnostunut yksilö pitkine putkineen. Lintuharrastajien sivustolta luin sittemmin, että kalasataman läheisyydestä on se ilo, että linnusto on tottunut alueella liikkuviin ihmisiin.

Vielä pysähdys Harrströmin kivisillalla (vuodelta 1898) ja sitten olikin jo kiire ehtiä Molpen satamaan ajoissa! Olisihan tuo ollut somaa, että olisimme myöhästyneet kolme kuukautta aikaisemmin varaamaltamme retkeltä, jonka takia olimme jo ajaneet yli 300 kilometriä!
Kylän keskustan tuulimyllyt, joista suurempi on kuulemma yksi Suomen suurimmista, jäi nyt tällä kertaa näkemättä, mutta enemmän olimmekin kiinnostuneita ranta-alueista, joten eipä tuo haitannut.

Sen verran kuitenkin vielä pysähdyimme matkan varrella, että dokumentoimme yhden Korsnäsin lukuisista minkkitarhoista. Voihan olla, että kun seuraavan kerran tälle suunnalle päädymme, niin minkkitarhat ovat jo historiaa.