Kävimme vihdoin Strömmingsbådanin majakalla. Jo kesällä 2021 Norsskärin, Utgrynnanin ja Ritgrundin majakkaretkeä suunnitellessamme mietimme myös mahdollisuutta käydä samalla retkellä Strömmingsbådanilla, mutta päivästä olisi tullut niin pitkä, että jätimme sen sillä kertaa. Strömmingsbådanille oli jo tuolloin tarjolla ihan järjestettyjä retkiä Molpesta, mutta niin vaan meni tähän kesään asti, että saimme jonkun kesän harvoista retkipäivistä sopimaan muiden kesäsuunnitelmiemme lomaan.
Strömmingsbådanin majakka sijaitsee n. 20 mpk:n päässä Molpen (suomeksi Moikipää) kärjestä Korsnäsissä. Jos Strömmingsbådanille mielit, kannattaa alkaa ajatella ruotsiksi, sillä nämä Pohjanmaan rannikot ovat ruotsinkielistä seutua. Retket järjestää West Coast Rib Charter -niminen yritys ja kuluneena kesänä retkiä oli kaksi, yksi kesäkuun alussa ja yksi elokuun puolivälissä. Ryhmän maksimikoko on 12 henkeä, eli jos mielit mukaan, kannattaa pyrkiä tekemään varaus hyvissä ajoin. Me varasimme oman retkemme jo toukokuun lopulla. Ajoissa tehdyn varauksen lisäksi tarvitaan tietysti tuuria sään suhteen, eli samaan tapaan kuin aikaisemmin tänä kesänä tekemämme Tiiskerin majakalle suuntautuneen retken yhteydessä seurasimme säätiedotuksia viikon mittaan ja vasta keskiviikkona .. torstaina aloimme uskoa, että sunnuntain retki toteutuu. Tosin kun kyse on RIB-veneestä, niin udellessani sunnuntain retken yrityksellä mahdollisesti käytössä olevaa tuulirajaa, sain vastauksen, että sitä ei ole!
RIB-vene
RIB-vene, Rigid Inflatable Boat, on jäykkärunkoinen kumivene, joka on jäykän laskukuiturungon ja ponttoonin yhdistelmä. Ponttoonit ovat lokeroituja ja ilmatäytteisiä ja ne jäykistävät veneen yläosan. Veneet ovat kevyitä, vakaita, erinomaisen merikelpoisia – nopeita, kuulemma huonommassakin kelissä. Jos tuuli on kovaa, niin asiakkaat saavat kuulemma päättää, että lähdetäänkö vai ei. Kovalla kelillä kyydissä oleminen voi olla vähän rankkaa, etenkin matkustajille, sillä vene iskeytyy aaltoihin pahiten keulassa ja sitä ajetaan perästä. Kyselin myös retkemme loppupuolella ajonopeuksista ja matkavauhtimme oli kuulemma pääosin n. 40 solmua, eli yli 70 km/tunnissa ja huippunopeus 48 solmua, eli lähes 90 km/tunnissa. Veneessä istutaan kahdessa rivissä ”banaaniveneen” tyyliin – tai vähän kovemmassa kelissä seistään, jotta itse kukin pystyy keventämään veneen iskeytymistä aallokkoon jaloillaan.
Kuivapuku
Huikeaan vauhtiin avomerellä varaudutaan pukeutumalla kuivapukuun. Olimme tehneet meriretkiä avoveneillä ennenkin ja pukeutuneet niitä varten lämpöhaalareihin, ainakin Lofooteilla ja Grönlannissa, mutta kuivapukuun emme olleet aikaisemmin pukeutuneet. Lämpöhaalarista oikea kuivapuku erosi siten, että se on kokonaan vesitiivis, hihat päättyvät tiukkoihin neopreenirannekkeisiin ja samoin kauluksena on neopreenikaulus, joka asettuu tiiviisti kaulan ympärille. Lahkeet päättyvät kiinteisiin ”sukkiin”, joiden päälle puetaan vielä neopreenikengät. Päähän pipo tai neopreenikypärä, herkkäkorvaisimmille, ja ajolasit. Jos olisi ollut viileämpää kuin ehkä 22..24 astetta, niin käsiin vielä neopreenihanskat. Pukuja oli vähän eri kokoisia, eli isommillekin ihmisille löytyi omansa, kuten myös retkellä mukana olleille teineille. Erityiseksi tiukan kauluksen vetäminen pään yli paikoilleen oli vähän haastavaa, mutta onnistuihan sekin. Vastaavasti sitten perillä Strömmingbådanilla puvun edes vähän avaamisessa oli haasteensa, etenkin tuon kauluksen osalta.
Kuivapukuihin ja pelastusliiveihin pukeutumisen lomassa saimme lyhyen turvallisuuskoulutuksen ja reittiselostuksen. Allekirjoitimme myös vastuuvapauslomakkeet, eli itse kukin osallistui retkelle omalla riskillä (ja omalla matka- tai tapaturmavakuutuksella). Eväsreput ja muutenkin lähes kaikki tavarat pakattiin veneen lokerikkoihin – kännykän saattoi pitää puvun hihataskussa ja kameran kaulassa, kastumisriskillä tietysti. Aika vähän mitään kuvia matkan varrella tuli otettua, sillä vauhti oli sen verran kova lähes koko ajan, ettei siinä pahemmin maisemia ehtinyt edes katselemaan, kuvaamisesta puhumattakaan.
Reitti
Reittimme kulki menomatkalla Bergön läheltä, pujotellen sitten kivikkoisen alueen läpi avomerelle ja sieltä suoraan Strömmingsbådanille. Paluumatkalla valitsimme eteläisemmän reitin ja poikkesimme Molpehällorna -nimisellä saarella (Moikipään luontoasema), jonne voi kesäisin tehdä lyhyempiä retkiä vaikka joka päivä. Ajomatkaa kertyi n. ½ tuntia suuntaansa, eli jos kyyti voikin olla paikoitellen rajua, niin toisaalta matka ei ole ajallisesti pitkä.
Lähes tyynellä kelillä (tuuliennuste luokkaa 2-3 m/s) kyyti olikin pääosin sen verran kesyä, että veneessä saattoi vaikka istua. Lähempänä Strömmingsbådanin majakkaa oli sen verran aallokkoa, että ajoittain kyllä valitsin seisomisen ja polvista joustamisen silloin kun vene oikein iskeytyi isoon aaltoon.
Näillä kivikkoisilla vesillä on muuten moni laiva kohdannut kohtalonsa. Majakan varaston seinällä oli kartta, johon oli merkitty tunnettuja haaksirikkoja. Monet hylyistä ovat kuitenkin matalissa vesissä murskautuneet jäiden liikkuessa talvisin niiden päällä.
Strömmingsbådanin majakka
Strömmingsbådanin pyöreä 12 metriä korkea rautamajakka rakennettiin Helsingin Kaasutehtaan konepajassa 1800-luvun lopulla. Strömmingsbådanille se kuljetettiin syksyllä 1884 ja majakan valo syttyi ensimmäisen kerran 22.10.1885. Saarelle rakennettiin myös kodit majakamestarille ja kahdelle majakanvartijalle, sauna läheiselle luodolle, jääkellari, varastoja ja mitkä kaikkea nyt pienessä yhteisössä tarvittiinkaan. Majakkamestarin talo siirrettiin 1924 Rönnskäriin. Osa taloista on sittemmin 1900-luvun alussa uusittu. Sireenitalo ja sumumerkkijärjestelmä rakennettiin vasta 1940-luvulla. Vuodesta 1963 majakka on ollut automatisoitu ja miehittämätön.
Veneretkemme alkoi Molpen satamasta Korsnäsin kunnasta, mutta Strömmingsbådan sijaitsee naapurikunnassa, Maalahdessa.
Puolen tunnin venematkan jälkeen rantauduimme Strömmingsbådanin laituriin. Toisin kuin Tiiskerin majakalle tekemällämme retkellä, täällä saattoi vaan nousta veneestä laiturille, ei mitään hyppyjä mahdollisesti liukkaille rantakallioille. Toki niitä rantakallioitakin saaren reunamilta löytyi, kuten myös tasapainon haastavia kivikoita.
Strömmingsbådanille oli varattu runsaasti aikaa ja ehdimmekin kiertämään majakan useampaankin kertaan ja tutustumaan saarella oleviin rakennuksiin ja varastoihin. Joku kysyi meiltä retken jälkeen sosiaalisessa mediassa, että olimmeko saarella yötä. Emme olleet, mutta saaren rakennuksissa näytti kyllä olevan useampiakin yöpymiseen soveltuvia tiloja, eli ehkä tänne voisi järjestää yöretkenkin, jos sellaiselle halajaisi. Me tyydyimme kuitenkin syömään eväitä ulkorakennuksen edustan penkillä pääskysten lentäessä hermostuneesti päämme päällä pesästään huolestuneina. Majakkaan ei päässyt sisälle.
Teoriassa aikaa Strömmingsbådanilla olisi ollut parikin tuntia, mutta kun kipparimme jossain vaiheessa kysyi, että haluammeko, siis ryhmämme noin keskimäärin, vielä viettää aikaa saarella, vai poikkeaisimmeko paluumatkalla Molpehällornalla, niin kaikki taisivat olla ihan valmiita seikkailun seuraavaan vaiheeseen.
Molpehällorna ja Bergö
Moikipään saarella näkyvintä tai äänekkäintä luontoa edustivat tällä kertaa saarella kesää viettävät lampaat.
Saarella on myös kesäkahvila, mutta se ei ollut elokuisena sunnuntaina auki. Pienessä vasta tekeillä olevassa museossa saattoi tutustua vaikka viinapannuun tai saariston lääkekaappiin joidenkin vuosikymmenien takaa. Luontopolut skipattiin ainakin tällä kertaa, paluumatka Molpeen kutsui ja ainakin meillä oli tuossa vaiheessa edessä vielä parin sadan kilometrin ajomatka Ruovedelle, jossa olimme seuraavan yön.
Samoilla vesillä olisi myös ollut Bergön saari, jonne olisi päässyt lossilla, mutta tällä kertaa emme poikenneet sielläkään.
31 majakkamme
Strömmingsbådan oli tämän kesän toinen majakkamme ja 31. Manner-Suomen 33 majakan listaltamme. Jäljellä ovat Merikarvian ja Kallanin majakat. Merikarvian yritimme itse asiassa yhdistää tähän reissuumme, mutta lopulta ravintola-alan työvoimapula kaatoi yrityksemme. Kasalan kahvilan pitäjä, joka oli alustavasti lupaillut käyttää meidät majakalla, ei sitten saanutkaan kahvilan työvuoroja järjestymään siten, että olisimme voineet perjantaina tai lauantaina ennen Strömmingsbådanin retkeä käydä siellä. Ehkä yritämme sitä uudelleen ensi kesänä. Ehkä jopa Kallanin majakkaa Pietarsaaren lähellä vielä joskus.
Reittimme Espoosta Molpeen kulki Porin ja Närpiön kautta, jossa olimme Red & Green -hotellissa yötä. Närpiöstä jatkoimme aamulla ensin ihailemaan Harrströmin kalastajakylän maisemia ja sieltä sitten Molpeen. Paluumatkalla yövyimme Ruovedellä hiukan omalaatuisessa, mutta majoituksena ihan toimivassa Vinsanvillassa, josta jatkoimme sitten Isojärven kansallispuistoon. Harrström ja tietysti Isojärven kansallispuisto ansaitsevat oman juttunsa vielä jossain vaiheessa, eli palataan näihin! Koko reitille tuli pituutta 1010 kilometriä, jonka siis jaoimme melko tasaisesti kolmelle ajopäivälle,
Kivan näköinen majakka, ja majakkabongaukset vain lisääntyvät! Kyllähän nuo kaksikin varmasti ”suoritettua” teillä lähiaikoina (ensi kesänä) tulee. Miten tuo muuten meneekään, että jos retki sään vuoksi peruuntuu, järjestetäänkö jokin korvaava lähtö? Vai peruuntuuko retki kokonaan? Ovat muuten näppäriä nuo veneet.
Kiitos Mikko! Katsotaan ensi kesää sitten ensi kesänä :-) – ehkäpä tai ehkäpä jätämme listan vielä kesken, siinäkin on oma viehätyksensä. Tietää, että teoriassa näitä vielä olisi :-)
Tuo mahdollinen korvaava retki riippuu tietysti vähän retken tyypistä. Tiiskerin retken järjestimme itse, joten olisimme ehkä voineet neuvotella sille toisenkin päivän. West Coast Rib Charterin politiikkaa tämän osalta en tiedä, haasteena järjestäjän osalta voi olla veneen täysi kalenteri muilla keikoilla ja meidän osaltamme tietysti tuolla Molpessa ei ihan noin vaan päiväseltään poiketa, joten ajankohdan löytyminen myös osallistujilta voi olla haastavaa.
Olen kerran pukenut kuivapuvun päälleni – saattaa olla, etten enää koskaan pue. Kun pukua riisuttaessa vedettiin kaulus pään yli, luulin kuolevani. Se oli jopa kamalampi kokemus kuin aivoverenvuoto – jälkimmäisessä tajunnan taso oli laskenut, niin en enää ymmärtänyt täysillä pelätä..
Kiitos Mari! Ei se nyt noin kamalaa ollut – tosin ei kokemusta aivoverenvuodosta – enemmänkin minusta inhottavaa ja hiukset olivat kyllä vaarassa irrota kun sitä kaulusta repi päälle tai pois :-)
Majakoissa on sitä jotain. <3 Olen kerran päässyt RIB-veneen kyytiin. Mentiin Inkoon saaristossa jollekin saarelle (siitä on jo niin kauan etten muista tarkemmin paikkaa) ja aluksi jännitti, että minkälaista kyytiä on tulossa, mutta kivaa oli.
Kiitos Merja! Kevyesti tuo rib-veneen kyyti meitäkin etukäteen jännitti, mutta varsinkaan hyvin kevyellä tuulella hyvinhän tuo meni!