Olen vuosien mittaan koonnut matkajuttujamme eri maista maayhteenvedoiksi niiden maiden osalta, joissa olemme käyneet ainakin kolmesti. Eniten näitä maita on luonnollisesti Euroopassa – sen ulkopuolella lähinnä Yhdysvallat, Meksiko ja Kiina. Ainakin joidenkin näiden yhteenvetojuttujen loppuun olen lisännyt myös karttoja tai muuten listannut millä kyseisen maan alueilla olemme käyneet. Äsken toteuttamallamme Italian matkalla kävimme kahdella uudella Nomadmania-alueella ja merkitessäni niitä Nomadmanian karttaa kiinnostuin taas, hetkellisesti, siitä, että monellako alueella olemme Italiassa käyneet. Italian osalta muuten Nomadmania-alueet ja alueet maan oman jaottelun mukaan (regioni d’Italia) ovat suunnilleen samat – eroja on vain Sisilian osalta, jonka Nomadmania jakaa kahteen osaan. Useimpien maiden osalta erot ovatkin pieniä, poikkeuksena ehkä vaikka Sveitsi, jossa kantoneja on 26, mutta Nomadmanian alueita sitten tähän nähden suhteellisen vähän, eli vain viisi.
Nomadmania-alueiden takia teimme muutaman reissun korona-vuosina, kun matkailu Norjaan oli joinakin aikoina lähes ainoa helpohko vaihtoehto ja siellä oli sopivasti vielä uusia alueita, joille sopivasti asettui myös mielenkiintoisia kaupunkeja ja muita kohteita kuten vaikka Bergen, Ålesund, Geiranger ja Trondheim, josta sitten ihan vaan kohteen takia jatkoimme myös Rorosin pieneen “joulukaupunkiin”. Torniossakin kävimme paitsi Tornion ja Kemin, myös Haaparannan innoittamana, sillä olimme aikaisemmin onnistuneet ohittamaan Ruotsissa Norrlandin alueen.
Selvitettyäni asiaa Italian osalta – käytyjä alueita nyt 12, jäljellä 9, innostuin tarkastelemaan asiaa myös muiden suurimpien Euroopan maiden osalta. Seuraavassa tilanne Euroopan kymmenen suurimman maan (pinta-alan mukaan), poislukien Venäjä ja Ukraina – edellinen ei nyt vaan enää ole mitenkään kiinnostava ja jälkimmäinen ainakin juuri nyt turhan haastava.
Nomadmania on muuten jo olemassaolleen verifiointiprosessin kylkeen alkanut tarjota pienestä maksusta verifioituja sertifikaatteja useampaan eri lähtöön kuten esimerkiksi 100 maata tai kaikki Euroopan valtiot – vielä ei ole tarjolla tietyn maan kaikkia Nomadmania-alueita, mutta ehkä sellaisetkin ovat tulossa!
Lue tästä jutusta Nomadmanian verifiointiprosessista:
Ranska
Ranska on Euroopan maista jäänyt syystä tai toisesta osaltamme ehkä vähäisimmälle huomiolle, vaikka useamman matkan sinnekin olemme tehneet, mutta usein samoille alueille. Nomadmanian 23 alueesta olemme käyneet vain 11 alueella.
Kovin kummoisia suunnitelmiakaan ei ole asian paikkaamiseksi. Ainoa Ranskaa sisältävä suunnitelmantapainen on idea matkustaa joskus Lontoosta Pariisiin tai toisin päin Eurostar-junalla. Myös Marseille kiinnostaisi, joten ehkä samaiseen junamatkaan voisi lisätä vielä vaikka junamatkan Pariisista Marseilleen.

Saksa
Espanja
Jos joskus jostain syystä vielä päätyisimme Madridiin niin ainakin Zaragosssa (Aragonin alueella), ehkä jopa Meridassa (Extramadurassa) voisi pistäytyä junalla, mutta eipä nyt ole varsinaista suunnitelmaa palata Madridiinkaan. Todennäköisempää voisi olla päätyä jollekin talvipakoreissulle Kanarian saarille, johon voisi yhdistää pistäytymisen Länsi-Saharassa, mutta sehän ei enää olisikaan Eurooppaa.
Extramadura Portugalin rajalla oli muuten äskettäin uutisissa luvattuaan maksaa jopa 15 000 euroa henkilölle, joka muuttaa alueelle vähintään kolmeksi vuodeksi.
Sen sijaan Mallorcalle voisi vaikka vielä joskus jonain kevät- tai syysreissuna palatakin ja ehkä sieltä käsin käydä myös Ibizalla, ehkä jopa Formenteran saarella.
Puola
Olemme viime vuosina käyneet Puolassa parikin kertaa, ensin Gdanskissa ja tänä kesänä Wroclawissa. Kummallakin reissulla olemme myös tehneet yhden päiväretken naapurialueelle, Gdanskista Warmia-Mazurian alueelle mm. Elblagiin ja Wroclawista Great Polandin alueelle Lesznoon. Elblagin kanava oli oikeasti mielenkiintoinen kohdekin – Leszno ei nyt niinkään.
Puolan matkailun aloitimme aikoinaan Krakovasta ja sen jälkeen kävimme Varsovassa tavoitellessamme kaikkia Euroopan pääkaupunkeja.
Viimeinen puuttuva alue Puolan 7 alueesta olisi Lublinin alue, mutta tuskin päädymme sinne vain aluepisteen takia – en ainakaan vielä ole keksinyt mitään niin erityistä tuolla alueella, että se puoltaisi matkaa sinne.
Italia
Italiaankin olemme tehneet monen monta reissua. Roomassa olemme nyt käyneet kolmesti, Sisiliassa ja Sardiniassa kävimme Euroopan TCC-alueita kerätessämme. Olemme käyneet Venetsiassa ja Firenzessä, jälkimmäisessä ehkä vielä enemmän San Marinon kuin Firenzen houkuttelemana, vaikka onhan Firenzekin upea kohde. Erillisiä jo enemmän tai vähemmän pienen kiertomatkan tyyppisiä matkoja olemme tehneet Cinque Terren ja Napolin alueelle. Tänä syksynä kävimme myös Puglian ja Basilicatan alueilla, kohteiden (Bari ja Alberobello ja Matera) houkuttelemina enemmän kuin alueiden.
Pohjoismaat
Olisihan se tavallaan ovelaa, että olisimme käyneet kaikilla Pohjoismaiden Nomadmania-alueilla :-)
Baltia
Yhdistynyt kuningaskunta
Tarkkaan ottaen Yhdistynyt kuningaskunta on vasta 11. suurin maa Euroopassa, mutta kuitenkin sen verran suuri ja matkakohteena monelle merkittävä, että otan nyt senkin tähän mukaan. Yhdistynyt kuningaskunta jakaantuu 21 alueeseen, joista pääsaarelta olemme onnistuneet ohittamaan kolme aluetta Pohjanmeren rannalla ja nuo jo mahdollisen Islannin risteilyn kohdalla mainitut Shetlannin ja Orkneyn saariryhmät.
Kanaalisaarilla (Jerseyllä ja Guernseyllä) ja Man-saarella kävimme Euroopan TCC-alueiden takia. Ulko-Hebrideille (ja Scilly-saarille) päädyimme matkaa niille sen enempää suunnittelematta risteillessämme taannoin vanhalla Kristina Reginalla Brittein saarten ympäri. Nyttemmin Kristina Regina viettää eläkepäiviään hostellina Aurajoen rannassa Turussa.
Muita suunnitelmia Yhdistyneiden kuningaskuntien osalta ei ole kuin tuo Ranskan kohdalla mainittu mahdollinen matka Eurostar-junalla.







Pitäisi itsekin aktivoitua ja naputella nämä alueet. Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä millainen saldo sieltä tulee. Maabongariksi en ole tunnustautunut, enkä tunnustaudu, mutta aluebongariksi, ehkä. Vaikka matka kohdistuu samaan maahan, usein paikkana on alue (tai paikka), jossa aiemmin ei olla oltu – toki poikkeuksiakin on. Vähintään kolmen kerran kohteita Euroopan ulkopuolella ei nyt äkkiseltään tule kuitenkaan mieleen muita kuin Brasilia ja Yhdysvallat. Muutama sellainen maa myös on, jotka suurella todennäköisyydellä tuohon kategoriaan tulevat tulevina vuosina pääsemään.
Kiitos Mikko! Itselläni mielenkiinto näihin alueisiin rajoittuu lähinnä Eurooppaan, vaikka tuleehan ne useimmiten naputeltua muualtakin, etenkin sen myötä, että Nomadmanian sovellus tekee siitä helppoa. Tuosta vähintään 3 kertaa listastani jäi pois muuten ainakin Singapore – lentohubina joku Euroopan ulkopuolinenkin maa saattaa päätyä tuollaiseksi vähintään 3 kertaa -maaksi. Ehkä Panamasta vielä tulee sellainen :-)
Olette kiertäneet Eurooppaa kyllä todella kattavasti! Kiinnostavaa, että kaikista käydyistä Euroopan maista voi saada sertifikaatin. Tämä nimittäin on listallani. Euroopasta on käytynä tällä hetkellä 36/46 tai jos noudatetaan YK-listaa, niin 34/43. Näistä puuttuu Andorra, Valko-Venäjä, Venäjä, Ukraina, Moldova, Belgia, Luxemburg, Kypros ja Malta (+ Islanti, jota ei kai lueta Eurooppaan).
Italian aion joskus koluta myös läpi ihan vain koska maa kiinnostaa hyvin paljon, enkä koskaan kyllästy siellä käymiseen. Alueita on käytynä 12/20 (olen siis laskenut Sisilian yhdeksi alueeksi). Sieltä puuttuu Sisilian lisäksi Sardinia, Piemonte (jonka läpi olen vain ajanut bussilla), Aosta, Trentino-Alto Adige, Molise, Abruzzo ja Calabria. Todennäköisesti ensi syksynä tulee ohjelmaan sekä Calabria että Sisilia.
Kiitos Cilla Maria! Meillä ei varsinaisesti minkään Euroopan maan osalta alunperin ollut “tavoitetta” kiertää se kattavasti myös alueittain, mutta Saksan osalta lopulta tilanne oli se, että vain yksi alue puuttui ja sitten tarjoutui sopivasti tilaisuus edes lyhyesti poiketa sielläkin. Pohjoismaiden osalta, Islantia lukuunottamatta, idea kaikista alueista syntyi – ja toteutuikin sitten – koronan myötä. Ehkä se Islantikin pitäisi vielä kerran ottaa suunnitelmiin :-)
Onpa hauskaa, että olette alkaneet junamatkustaa! Ja hauska sattuma myös, että oltiin justiin samalla suunnalla varmaan viikkoa ennen teitä, Barissa ja Alberobellossa 5-7.9 ja sitten ajettiin Leccestä junalla Firenzeen ja Bolognaan ja 19.9 oltiin Comossa. Olisipas ollut somaa nähdä teitä !
Kiitos Tiina! Joskus juna on sittenkin kätevin. Välille Bari – Comokin mietittiin sitä hetken, mutta päädyttiin sitten lentoon Bari – Bergamo. Hyvinhän se olisi sopinut törmätä teihinkin tuolla reissulla – Rooman Trasteveressa tapasimme sattumalla yhden samaan aikaan Roomassa olleen tuttavapariskunnan. Keväällä Tokiossa toinen tuttavapariskunta sattui vielä asumaan samaan hotelliinkin!
Sori, nyt pitää tyhmän kysyä, että mikä siis tämä Nomadmanian kartta on?
Kiitos Krista! Monet lukijoistamme taitavat olla ainakin vähän maabongaukseen kallellaan ja sen myötä Nomadmania on tuttu. Kyseessä on siis sivusto, jonne voi tallentaa tekemänsä matkat ja joka pitää kirjaa monessako maassa (193 tai 197 laskutavasta riippuen) olet käynyt ja tarkemmalla tasolla, kuten tämän jutun karttakuvissa, monellako Nomadmanian 1301:stä alueesta olet käynyt. Nomadmania jakaa maat usein läänien tai provinssien tai vastaavien mukaan osiin ja monet seuraavat/suunnittelevat matkojaan myös tällä tasolla, sillä onhan niin, että jos vaikka olet käynyt Roomassa, niin et ole nähnyt koko Italiaa.
No nyt on taas niin paljon tietoa (ja ideoita kirjattavaviksi eri kohteista), että täytyy lukea tämäkin vielä useaan kertaan. Vaikken itse olekaan maa- tai aluebongari, niin näitä juttuja on kyllä kiva lukea ja tutkia näin sivusta tuotakin aihetta. Jäämerelle muuten pitää joskus päästä ja tuin Kirkkoniemen nyt laitoinkin heti tästä listalleni, kun nyt näköjään pääsee ihan sinivalkoisin siivin sinne asti.
Kiitos Hannele! Etenkin kun Euroopasta puhutaan, niin tässä on kivasti monta talvikuukautta aikaa hioa sitä listaa, sillä lähikuukausina Eurooppa ei ole parhaimmillaan matkailijan näkökulmasta.
Itse olen joskus, juurikin teidän juttujen innoittamana liittynyt tuonne Nomadmania -sivustolle, ja vaikka minun matkasaldoni on vähäinen, niin sieltä on mukava seurata missä kaikkialla on tullut käytyä ja miten alueet ym. jakautuvat. Ja tokihan sieltä voi tarkistaa miten monta kertaa on jossain käynyt, mille lentokentille on tullut laskeuduttua jne. Eli kaikenkaikkiaan tosi mielenkiintoinen sivusto.
Kiitos Virpi! Ei kannata väheksyä “vähäistä” maasaldoa – jos vaikka joskus myöhemmin haluaisi asettaa itselleen jonkun tavoitteen jonkun maanosan tai jonkun luvun osalta, niin mitä ajantasaisemmin tuonne kirjauksia tulee tehneeksi, niin sitä paremminhan reissut ovat muistissa!
Paljon on teillä alueita käytynä! Tarkistin omasta Nomadmanian kartasta, että Islanti taitaa olla ainoa isompi maa, josta on kaikki alueet käytynä. Suomesta puuttuu ainoastaan Ahvenanmaa. Maiden osalta Euroopasta kuitenkin käytynä 44/46 ja ainoastaan Andorra ja Valko-Venäjä puuttuvat.
Kiitos Sarianne! … ja juuri se Islanti on meillä yksi jopa Pohjois-Euroopan maista, jossa meillä olisi vielä nähtävää pääkaupungin ulkopuolella :-)
Mielenkiintoinen postaus! Ja jälleen kerran on todettava, että paljon olette nähneet ja kiertäneet :)
Mulla on Ranska käymättä kokonaan (…), mutta tuo samainen junamatka kiinnostaisi kovasti! :)
Kiitos Eveliina! Kuten Italiassa myös Ranskassa riittäisi monen moneen matkaan nähtävää ja koettavaa.