Talvipakoreissu Karibialle euroina (tai dollareina)

Kustannukset feature

Lupailin risteilyviikon yhteenvedossa, että palaisin vielä koko n. kuukauden mittaisen talvipakoreissun kustannuksiin. Guadeloupe-juttumme on vielä vaiheessa ja mielessäni myös ollut palata San Juanin vanhaan kaupunkiin, jossa tekemäämme kävelykierroskaan ei ole vielä blogijutuksi asti päätynyt, mutta seuraavan reissun (Eritrea) jo lähestyessä, jätän nämä hetkeksi odottamaan ja kokoan tässä välissä jutuksi talvipakoreissumme kustannukset.

Tylsien lukujen lomassa myös hiukan kommentteja Santo Domingosta, josta matkamme tammikuussa aloitimme. Santo Domingon kasvitieteellinen puutarha “tarjoaa” juttuun muutaman kesäisen kuvan :-)

Talvipakoreissumme järjestelyistä vastasi Matkatoimisto Aventura, jota olemme etenkin Amerikoiden suunnalla käyttäneet useita kertoja ennenkin, niin ryhmämatkoille osallistuen kuin meille räätälöidyille reissuille. Kertauksen tähän alkuun vielä reittikin, vaikka se onkin jo monessa aikaisemmassa jutussamme tullut esiteltyä. Aloitimme Santo Domingosta, jossa vietimme noin viikon, jonka lopuksi pistäydyimme lentäen Guadeloupella. Seuraavaksi asetuimme noin viikoksi San Juaniin, Puerto Ricossa, josta viikon jälkeen lähdimme toiseksi viikoksi viikon risteilylle. Lopuksi palasimme vielä Miamiin, jossa menomatkalla olimme viettäneet vaan yhden yön lentokenttähotellissa, vielä muutamaksi päiväksi.

Aventuran paketti sisälsi kaiken muun kuin risteilyn ja maksoimme siitä 11 610 euroa. Pitkät lennot, eli lennot Helsingistä Miamiin ja takaisin lensimme Premium Economyssä – menomatkan business-luokassa, mutta lennot olimme ostaneet Premium Economynä ja upgraden business-luokkaan maksoimme Avioksilla (2 x 23 000 aviosta). Premium Economy -luokan lentojen ohella hinta sisältää myös matkan lopuksi Miamissa kaksi yötä viiden tähden Biltmore Coral Gables -hotellissa.

Kuukausi Karibialla kustannukset

Retkisuunnitelmia päivä kerrallaan

Retkiä Aventuran pakettiin ei tällä kertaa sisältynyt, sillä halusimme pääosin päättää päiväohjelmastamme kohteissa kunakin päivänä vähän fiiliksen mukaan ja päädyimme näihin:

  • Guadeloupen “paketti” (päiväretki ja lentokenttäkuljetukset) 200 euroa
  • Katutaideretki San Juanissa 127 euroa
  • Turistijuna (Chu Chu Colonial) Santo Domingossa 21 euroa
  • Pääsymaksut kasvitieteelliseen puutarhaan Santo Domingossa 14 euroa
  • Kävelyretkien (Free Walking Tour) tipit Santo Domingossa ja San Juanissa 29 euroa.

Retket yhteensä 391 euroa.

Uber-kyytejä

Osa lentokenttäkuljetuksista, mm. kaikki Dominikaanisessa tasavallassa, kuuluivat Aventuran pakettiin, mutta Yhdysvaltojen osalta jätimme ne pois, koska Uber toimii siellä hyvin.

Ubereihin käytimme yhteensä 204 euroa. Muutamia esimerkkihintoja:

  • Miamissa lentokentältä hotellille n. 30 euroa suuntaansa
  • San Juanissa Santurcesta satamaan n. 28 euroa – tämä oli selvästi kalliimpi kuin muut matkat San Juanissa, eli satama ja/tai laivan lähtöruuhka nosti hintoja
  • Muut matkat tyypillisesti 10-15 euroa.

Uber ei toimi Guadeloupella.

Santo Domingo kasvitieteellinen puutarha

Muut pienet kulut

Lisäksi maksoimme matkan varrella joitakin pienempiä menoja kuten:

  • matka lentokentällä ja takaisin Helsingissä, tällä kertaa Boltilla/Uberilla, yhteensä 72 euroa
  • 1 ruumalaukku American Airlines lennoilla Miamista Santo Domingoon ja San Juanista Miamiin, yhteensä 70 euroa (American Airlinesilla nämä voi maksaa vasta kentällä)
  • lounge San Juanissa lennon viivästyessä 8 tuntia Priority Passilla, 60 euroa
  • suoraan hotelleille maksettavia turistiveroja yhteensä 55 euroa
  • Airalolta eSIMejä Yhdysvaltoihin ja Dominikaaniseen tasavaltaan yhteensä 19 eurolla
  • muutama jääkaappimagneetti muualtakin kuin risteilyltä 13 euroa
  • pesulakulut San Juanissa 10 euroa – siis halpaa kuin saippua!

Tämä ryhmä yhteensä 299 euroa.

Pitkän matkan kokonaishinta

Kaikki yhteensä, risteilyä lukuunottamatta, siis 12 504 euroa, eli 6 252 euroa per nuppi.
Risteily mukaanlukien 14 278 euroa, eli 7 139 euroa per nuppi.

Parin edellisen vuoden pitempien reissujemme keskihinta tuntuukin asettuvan aika tarkkaan tuolle 7 000 euroa per nuppi tasolle. Taiwan-Palau-Tokio -kierros jäi vähän alle, Okavangon matka meni vähän yli ja Haiti-Iguassun putoukset- Paraguay-Bolivia -kierros on tainnut olla lähivuosien kallein reissu, 7 580 euroa (+ lentopisteitä). Näin verraten talvipakoreissumme oli oikeastaan edullisimmasta päästä, sillä se oli reilusti pitempi kuin nuo muut luettelemani matkat, mutta niinhän se viime vuosina on tainnut olla, että pitkät lennot muodostavat niin ison osan kustannuksista, että mitä pitempään olet matkalla, niin sen edullisemmaksi per päivä matkan hinta muodostuu.

Hotelleja matkallamme oli tällä kertaa neljä, yhden yön lentokenttähotellit poislukien. Santo Domingossa asuimme ihan Kolumbuksen puiston ja kävelykatu Calle el Condon vieressä Hodelpa Caribia Colonial -hotellissa. Hotelli ei herättänyt suuria intohimoja, eli se osui ihan riittävästi kohdalleen. Loistava sijainti, lähes kaikki kävelyetäisyydellä, riittävän siis, riittävän toimiva ilmastointi ja wifi, ja ihan hyvä aamiainen. Wau-hotellejakin kaupungista löytyisi, esimerkiksi Hodelpa Nicolas de Ovando tai Billini, mutta jätimme matkan wau-elämyksen Miamiin ja Hotel Biltmore Coral Gablesiin. San Juanissa kokeilimme Airbnb-tyyppistä asumista, mutta emme tällä(kään) kertaa siihen nyt varsinaisesti ihastuneet. Guadeloupen hotelli Le Creole Beach Hotel oli upea, mutta siitä Guadeloupe-jutun myötä vähän myöhemmin.

Kasvitieteellinen puutarha

Santo Domingon kasvitieteellinen puutarha (Jardín Botánico Nacional Dr. Rafael M. Moscoso) on Karibian suurin kasvitieteellinen puutarha. Puutarha sijaitsee hiukan Santo Domingon vanhan keskustan ulkopuolella – taksilla matkaa kertyi suuntaansa ehkä vartin verran. Puutarha alueeltaan suuri, eli kävellen, ellei satu olemaan pitemmän lenkin tarpeessa, sitä ei oikein kierrä, mutta onneksi sen voi myös kiertää pienellä turistijunalla.

Junakierroksen lisäksi paneuduimme perhostaloon, japanilaiseen puutarhaan ja pieneen orkideapuistoon. Näistä japanilainen puutarha oli ehkä koko puutarhan upein osa ja selvästikin paikallisten suosiossa. Orkideapuisto oli pieni ja vähän kotikutoinen ja jäi pahasti jälkeen vaikka Peradeniyalle Sri Lankassa. Perhospuisto puolestaan ei ihan vetänyt vertoja vastaavalle Kuala Lumpurissa. Mutta, jos viivyt Santo Domingossa vähänkin pitempään, olet jo ehtinyt nähdä kaupungin keskustan nähtävyydet (ja Los Tres Ojos -puiston) ja/tai kaipaat rauhallista ympäristöä ja vihreää luontoa, niin kasvitieteellinen puutarha on ihan hyvä valinta.

Kuukausi Karibialla kustannukset
Kuukausi Karibialla kustannukset

Santo Domingon nähtävyyksistä kirjoitin neljä vuotta sitten jo yhden jutun:

Joitakin lisäyksiä tuohon juttuun tuli ehkä jo listattua tässä jutussa kuten vaikka Itsenäisyyden muistomerkki, rantakatu Malecon ja turistijuna Chu Chu Colonial, jolla ajelu ei sittenkään ollut hassumpi kokemus:

Santo Domingon osalta suosittelen myös lämpimästi Elämää Nomadina -blogin juttua Dominikaaninen tasavalta: Yllättävän hurmaava Santo Domingo. Blogia kirjoittava diginomadipariskunta vietti samoihin aikoihin kuin me Karibialla useamman kuukauden, josta ison osan Dominikaanisessa tasavallassa.

Join the Conversation

24 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Tämä oli tosiaan meidän reissuksi rento, eli ei yhtään kovin “outoa” tai haastavaa kohdetta :-)

  1. says: Terhi

    Kuulostaa rentouttavalta talvipakomatkalta ja hinta tuntui olevan aika normaali, ainoa mikä tuntui hintavalta oli katutaideretki.
    Santo Domingo tuntui minustakin mukavalta kaupungilta missä olisi ihan mukavaa viettää pitempikin ajanjakso.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Kun tuo katutaideretki lopulta muuntautui yksityiseksi retkeksi, niin se oli kyllä hyvinkin hintansa arvoinen :-)

  2. Nämä kustannusyhteenvedot on aina tosi mielenkiintoisia, hienoa että jaat! Itselläkin on tarkoitus vetää jossain vaiheessa meidän “reissun” kulut Karibian osalta, kunhan saisi ensin kohdepostaukset valmiiksi. Aika erilaisella hintalapulla reissattiin, joten näistä saa kaksi aika erilaista esimerkkiä Karibialla matkaamiseen. Ja kiitos Santo Domingo jutun linkkaamisesta! Nyt kun noita kasvitieteellisen puutarhan kuvia katsoo, niin alkaa vähän harmittamaan että meillä jäi käymättä siellä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anne! Jään mielenkiinnolla odottamaan yhteenvetoanne! Me tosiaan – etenkin taas yhden testin jälkeen – emme oikein pidä Airbnb-tyyppisistä usein enemmän tai vähemmän kämäisistä asunnoista ja hyvätasoinen hotelli hyvällä paikalla tapaa tietysti sitten maksaa jonkun verran. Samoin lennot tuolla, esimerkiksi Santo Domingo – Guadeloupe -väli.

  3. Ensin pohdin, että onpas kallista mutta jos kuukauden mittaisen reissun ollessa kyseessä, ei tuo niin kallis olekaan.
    Pitääkin käydä tutkimassa myös Aventuran tarjontaa.
    Tosin kyllä nyt yhdellä ryhmämatkalla olleena voi todeta, että omatoimisesti matkassa on se etu, että saa mennä omaa taahtia.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sarianne! Selvennyksenä varmuuden vuoksi, niin vaikkakin Aventura tämän meille rakensi, niin kyseessä ei ollut ryhmämatka. Nykyisin Aventuran tuotannosta taitaakin jo isompi osa olla näitä pariskunnille, perheille tai ihan soolomatkailijalle omien toiveiden mukaisesti kasattuja matkoja, tarvittaessa paikallisilla oppailla. Tällä kertaa emme kyllä edes varanneet mitään oppaita etukäteen, vain lennot, majoitukset ja osan lentokenttäkuljetuksista.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jael! Joskus on kiva käydä “testaamassa” näitä hotelleja skaalan toisessakin päässä – ja sitten taas seuraavaksi päätyä Afrikassa hotelliin, jossa ei ole nettiä eikä suihkusta tule kuumaa vettä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Krista! Ehkä nämä myös muistuttavat siitä, että matkan kokonaishinta on jotain ihan muuta kuin mahdollisesti halvalla saadut lennot :-)

  4. says: Ne Tammelat

    Varsin kohtuullisin kustannuksin olette selvinneet noin pitkästä reissusta. Tuntuiko tuolla siltä, että hinnat olisivat nousseet paljon? Jenkeissä oli meidän mielestämme nousseet tuntuvasti koronavuosia edeltävään aikaan verrattuna.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Enpä nyt oikein osaa ottaa kantaa tuohon hintatasoon. Halpaahan tuolla suunnalla ei ole oikein koskaan ollut ja osaltamme olemme viime aikoina usein kuitanneet korkean hintatason sillä, että käsityksemme siitä mitä vaikka kahvilakäynti tai lounas maksaa, on saattanut jämähtää jonnekin … 90-luvulle :-)

  5. Kokonaishinta kuulosti ensin korkealta, mutta kun kyseessä kuukauden reissu, niin eihän tuo lopulta per hlö kovin paljoa ollut kun Karibialla on mielestäni muutenkin korkeampi hintataso. Odotan Guadeloupen reissusta kokemuksia, meillä oli sinne vuosia sitten varattu matka joka ei lopulta toteutunutkaan. Joskus olisi kiva yrittää päästä sinne uudestaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Elina! Matkassa tosiaan oltiin vähän pitempään ja Karibia ei ole Aasia :-) Palaan vielä tuohon Guadeloupeen toivottavasti lähiaikoina.

  6. Karibian reissut tuppaa olemaan hintavia, mutta toisaalta tuo oli pitkä reissu, ja kuten sanoit, lennot ne maksaa aina eniten. Harvemmin, jos koskaan, on tullut kaduttua matkoihin laitettuja rahoja, vaikka niihin onkin uponnut kymmeniätuhansia euroja, teillä varmaan satojatuhansia.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Cilla Maria! Tämänkin reissun teimme kohteet edellä – edullisemman talvipakoreissun olisi toki löytänyt Aasiasta tai vaikka Kanarian saarilta, mutta ne suunnat eivät nyt innostaneet.

  7. Mielenkiintoista lukea hinnoista, kun Karibia ei varmasti ole halvimmasta päästä. Olen itse pohtinut myös mikä olisi paras tapa lähteä tutustumaan näihin saariin, risteily saarihyppelyllä vai erikseen itse järjestettynä? Ehkä jokin yhdistelmä näitä olisi ideaali ja edullisin tapa nähdä mahdollisimman paljon parilla reissulla.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sarianne! Kuten monessa asiassa, molempi parempi, eli ehkä osa risteillen ja joitakin saaria ainakin myös lentäen ja yöpyen. Saaret näyttävät aika lailla eri kasvonsa silloin kun risteilylaivat puuttuvat satamasta, eli sekin on kiva kokea, vaikka risteily onkin väittäisin ehdottomasti halvin vaihtoehto.

  8. Kiva nähdä vähän hintatasoa tuolla. Olipa tosi lähellä, ettei napattu viime viikolla lentoja San Juaniin mutta päädyttiin nyt sitten kuitenkin muualle. Lähinnä sen takia, että käytin lentoihin luottokorttipisteitä ja tarjosivat niin huonoja yhteyksiä pitkillä tai monilla vaihdoilla. Mutta joskus vielä mennään varmasti sinnekin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Tuo suorilla tai edes hyvillä yhteyksillä ohjaa tietysti monesti kohdevalintaa – siinä kuin meillä maa- tai Traveler’s Century Clubin listat :-)

  9. Olihan tuolla hintaa, paljon enemmän kuin koko minun viime vuoden reissut. Mielenkiintoista silti lukea näitä reissubudjetteja! Itse en juurikaan hotelleissa majoitu; joka kerta kun olen niin tehnyt, olen vähän katunut valintaani. Eniten asiaan vaikuttaa aamiainen, koska siellä ei yleensä ole itselle muuta kuin munavaihtoehto ja leikkeleet. Viikko Málagan hotellissa alkoi jo kyllästyttää toden teolla, nimenomaan aamiaisen takia.
    Kiitos perhospuistovinkistä Kuala Lumpuriin, suunnittelen sinne päin juuri ryhmämatkaa!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Raija! Mannertenvälisillä lennoilla vaikka “vain” Premium Economyssa on hintansa, mutta senioreina maksamme mielellämme mukavuudesta. Matkakohteemme valitsemme myös vain periaatteella, että tämän haluamme nyt nähdä/kokea, emme esimerkiksi siksi, että johonkin on tarjolla edullisia lentoja. Itse harvoin hotelliaamiaisilla valitsen munavaihtoehtoja vaan useimmiten hedelmiä, vohveleita tai French Toastin – ehkeivät terveellisimpiä vaihtoehtoja, mutta lomat ovat kuitenkin meilläkin vain pieni osa elämää. Hyvissä hotelleissa on yleensä myös aamiaisilla valinnan varaa, joten vaikka viipyisi viikon, voi valita vähän eri vaihtoehtoja vaikka jokaiselle päivälle. Tällä reissulla olimme viikon Airbnb:ssä, mutta se oikeastaan vaan vahvisti näkemystämme siitä, että seuraavalla kerralla valintamme on kyllä taas hotelli!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *