Camp Xakanaxasta matkamme Okavangon suistossa jatkui Camp Okavangoon. Leirien väli taittui, tietysti, lentäen. Kymmenen minuutin lentomatka taitaa jäädä tämän vuoden lyhyimmäksi. Tosin se ei vuoden lentokarttaamme päädy, sillä näillä lennoilla ei ole lentojen numeroita eikä Myflightradar-sivustolle merkitsemiskelpoisia lentokenttiäkään ole.
Camp Okavango onkin sitten jo niin suistoalueella, että autolla kiitoradalta leiriin kulkivat vain matkatavarat – me muut kävelimme noin 5 minuutin matkan, pääosin puisia kävelysiltoja pitkin. Koska ymmärsin, että autoteitä täällä ei ole, paitsikin juuri kiitoradalta leirin huoltoalueelle, niin kysyin, että miten tuo yksi safari auto on tänne tullut. Kuulemma laivalla, korkean veden aikaan.
Camp Xakanaxassa safariajojen sijaan tarjolla oli vene- tai kävelyretkiä. Veneretkiä teimme kaksi, yhden perinteisillä mokoro-veneillä matalan veden alueella, toisen safariveneellä syvän veden alueella. Mokoro-veneillä ei sovi mennä syvän veden alueelle, sillä ne eivät pärjäisi virtahevoille tai krokotiileille. Teimme myös yhden kävelysafarin läheiselle saarelle – matka saarelle taittui toki ensin veneellä. Neljännen, lähtöaamuna tarjolla olleen toisen kävelysafarin, päätimme jo jättää väliin – jotenkin päivittäisestä siestasta huolimatta päivät Okavangon suiston telttaleireissä olivat tuntuneet lähes hengästyttävän kiireisiltä, joten halusimme ottaa itsellemme edes yhden hitaan aamun :-)
Mokoro-retki
Mokoro-veneet on alunperin valmistettu isoista puista kovertamalla, mutta nyttemmin ne on useimmiten tehty lasikuidusta uhanalaisten puiden (eebenpuusta tai afrikkalaisesta makkarapuusta) suojelemiseksi. Myös lasikuituveneet värjätään mustiksi alkuperäisten puuveneiden ulkonäköä tavoitellen. Veneitä ohjataan samaan tapaan kuin gondoleita Venetsian kanavissa veneen perästä pitkällä kepillä.
Mokoro-veneretkemme alkoi Camp Okavangon kiitoradan reunalta. Kuhunkin veneeseen mahtui kaksi matkailijaa veneen perään sijoittuvan oppaan lisäksi. Sen verran ennen lähtöä oli tarjolla turvallisuuskoulutusta, että pelastusliivit kehotettiin pukemaan päälle ja pitämään kädet poissa veneestä mahdollisten krokotiilien varalta? Vesi ei sinänsä ole vaarallista, eli vedessä ei kuulemma ole mitään erityisesti varottavia loisia, esimerkiksi.
Mokoro-veneellä liikkumisen hienoja puolia oli luonnon tuleminen todella lähelle ja jokseenkin täydellinen hiljaisuus. Tavallaan huonona puolena oli sitten ettei isoja eläimiä näkynyt, mutta toisaalta emme olisikaan niitä halunneet pienellä veneellä kohdata. Pääasiassa näimme lintuja ja muutaman ihmeellisen pienen sammakon. Vesiuoman rannan ruovikossa olevia lintuja saattoi hyvällä tuurilla hiljaisella veneellä liikuttaessa päästä todella lähelle, mutta toisaalla sitten ylempänä, vaikka rannan puissa ja pensaissa istuskelevat linnut olivat matalasta veneestä käsin hankalassa kuvakulmassa.
Veneretken päätteeksi nautimme samaisella pienellä joella sundownerit jokeen perustetusta baarista. Retkemme aikana leirin väki oli perustanut paikalle hyvin varustellut baarin ja asetellut retkituolit puolikaaren muotoon matalaan joenmutkaan.
Virtahepojen valtakunnassa
Toisen veneretken teimme isommalla safariveneellä ja syvempiä joenuomia pitkin mutkitellen. Siinä missä mokoro-veneillä liikkuessamme tarkoituksena oli olla kohtaamatta krokotiilejä, norsuja ja virtahepoja, niin nyt toivoimme niitä näkevämme, ja niinhän me näimme!
Krokotiilit paistattelivat päivää joen törmällä, norsut liikkuivat sujuvasti pienten kelluvien (?) saarten välillä uimalla ja virtahepoja näimme enemmän yhtenä laumana kuin koskaan. Norsut riuhtoivat kärsällään valtavan isoja ruohotuppoja suuhunsa, heittivät ehkä välillä mutaa selkäänsä – aurinkorasvahan on aina paikallaan näissä oloissa – ja niiden kanssa symbioosissa oleskelevat linnut huolehtivat liiallisista hyönteisistä.
Virtahevoista saatoimme ensin nähdä joen mutkassa yhden tai pari, jotka nekin sitten painuivat välillä veden alle. Seuraavassa hetkessä niitä nousi vähän eri suunnalta veden pinnalle useita ja kohta ehkä ne ensimmäisetkin taas uudelleen. Parhaimmillaan oppaamme taisivat laskea samalla alueella olevan parikymmentä virtahepoa. Matkan jatkuessa seuraavassa joen mutkassa saattoi taas olla niitä lisää. Paikallis- ja lajituntemusta näillä vesillä liikkuminen kyllä selvästi vaatii, sillä välillä veneen jarruttaessa me, satunnaiset turistit, emme nähneet ensin mitään, mutta hetken päästä vedestä nousi yksi jos toinenkin pää. Ihan keskelle virtahepolaumaa ei pienellä moottoroidullakaan veneellä kannata ajaa. Virtahepohan on leppoisasta olemuksestaan huolimatta tarvittaessa nopea ja sen isojen hampaiden uhriksi päätyykin vuosittain satoja ihmisiä. Voi olla, että malariaa levittävät hyttyset ovat edelleen suurimpia tappajia Afrikassa, mutta virtahevot tulevat niiden jälkeen heti kakkosena vaarallisuudessaan.
Safariveneretkemmekin päättyi baarin aukeamiseen auringonlaskua odotellessa, mutta tällä kertaa auringonlaskun sijaan saimmekin nauttia vähän toisenlaisesta luontoilmiöstä, eli tummanpuhuvasta taivaasta ja siellä täällä ajoittain näkyvistä salamista. Kaatosadetta emme kuitenkaan saaneet niskaamme – itse asiassa koko matkamme aikana ei tainnut sataa kuin kerran ja sekin yöllä.
Kävelysafarilla
Kesäkuussa Keniassa tekemämme kävelysafarien jälkeen odotin ehkä eniten täälläkin tuota kävelysafaria – mutta petyin ehkä hiukan. Naivasha-järven läheisyydessä sijaitseva Crescent Island ja toinen järven rannalla sijaitseva Sanctuary Farm olivat alueina pienempiä, joten pääsimme paljon lähemmäs eläimiä kuin täällä. Tosin eläinten näkökulmasta ehkä pitäisi olla tyytyväinen siihen, että vierailemamme saari oli sen verran iso, että niillä oli reilusti tilaa liikkua ja halutessaan pitää kunnon etäisyys saarelle niitä tutkailemaan tuleviin ihmisiin – ja nehän halusivat.
Kiväärin kanssa kulkeva safarioppaamme oli kyllä osaava sikäli, että tutkaili eri yhteyksissä tuulen suuntaa ja kierrätti meidät tilanteen mukaan tuulen alapuolelle. Kivääri oli mukana matkassa siltä varalta, että kohdalle osuisi kissapetoja, mutta ei sitä kuulemma yleensä ole tarvittu, edes varoituslaukauksiin. Samaan tapaan kuin Suomessa vieraillessamme korona-aikaan karhukojulla oppaamme arveli, että jos hän on näissä (Nurmeksen) metsissä liikkuessaan nähnyt jonain kesänä kerran karhun muuten kuin yöllä kojun suojasta, niin karhu on kyllä nähnyt hänet sata kertaa. Eli eläimet väistävät, kunhan se vaan on mahdollista.
Näimme kuitenkin ehkä viiden kilometrin mittaisella kävelyllämme kirahveja, norsuja, pahkasikoja ja erilaisia antilooppeja. Kirahveihin olisin mielelläni tutustunut lähempääkiin samaan tapaan kuin Keniassa, mutta ne olivat asiasta eri mieltä ja siirtyivät aina hiukan sitä mukaa kuin me lähestyimme! Norsujen osalta taas oppaamme oli tarkkana siitä, että emme päätyneet niiden kävelyreitille. Oppaamme esitteli myös kiitettävästi alueen kasvillisuutta, vaikkei se sitten oikein kuviin päätynytkään – sen enempää kuin vaikka lantakuoriaiset.
Teltta numero 6
Camp Okavango oli rakennettu paalujen varaan, eli niin majoitusteltat kuin ravintolat ja muut yhteiset tilat sijaitsivat parin metrin korkeudessa. Kulku paikasta toiseen tapahtui puusiltoja pitkin. Jos Camp Xakanaxassa leirin alueella saattoi liikkua vaikka virtahepo, niin täällä alueella liikkui tyypillisesti paviaaneja ja pieniä bambin näköisiä kirjoantilooppeja. Pahimmillaan paviaanit mekastivat telttojen katoilla aamuyöstä heti auringonnousun jälkeen siinä määrin, että muutenkin aikainen kello kuuden herätys oli käytännössä vielä vähän aikaisemmin!
Helteestä johtuen emme täälläkään nauttineet uima-altaasta, vaikka se täällä olikin vähän isompi.
Isosta huoneesta, joka tarjosi varjoa, sen sijaan nautimme iltapäivisin lueskelemalla tai katsomalla etukäteen tabletille lataamiamme ohjelmia – striimaamiseen leirien sinänsä ihan kelvollisesti toimivat wifit eivät sentään venyneet.
Telttamme oli täällä kerrassaan hulppea! Tila jakaantui makuuhuoneeseen, jonka nurkkaan oli mahdutettu työpöytäkin ja reilun kokoiseen oleskelualueeseen. Kylpyhuone tuplasuihkuineen ja kaksine pesualtaineen oli yksi suurimpia koskaan kokemiamme – ehkä Sri Lankassa Mountbatten Bungalowin kylpyhuone Kandyssä saattoi olla vielä isompi. Lisäksi huoneemme edustalla oli iso terassi, josta nauttiminen jäi kyllä vähemmälle, sillä 40 asteen lämpötilat eivät iltapäivän siestan aikaan varsinaisesti houkutelleet aurinkoon.
Kustannusyhteenveto
Camp Xakanaxa-jutussa avasin jo hiukan Okavangon suiston hintatasoa. Vuorokausihinta Camp Okavangossa oli marraskuussa (mid-season) aavistuksen kalliimpi, 1 650 euroa per vuorokausi (kahdelta). Leirit eivät muuten heinä-lokakuuta (high-season) lukuunottamatta veloita yksittäisiltä matkustajilta mitään lisiä, eli yhdeltä samaisesta huoneesta olisi veloitettu 825 euroa. Tasoltaan meistä Camp Okavango oli vielä upeampi kuin Camp Xakanaxa, mikä ehkä selittää pienen hintaeron.
Koko matkastamme Lesothoon, Okavangon suistoon ja Mosambikiin maksoimme tämän verran:
- Aventuran meille räätälöimä paketti: 13 852 euroa (6 946 euroa per nuppi)
- Yöpyminen tullessa Dohan lentokentällä: 208 euroa
- Oppaiden tipit: 200 euroa
- Lentoparkki: 94 euroa
- Malarone-resepti + malaronet: 99 euroa
- Lounge O.R. Tambon lentokentällä: 60 euroa
- Mosambikin maahantulomaksu: 18 euroa
- Matkamuistoja: 13 euroa
- Ubigin nettiyhteys Mosambikissa: 10 euroa
- Etelä-Afrikan adapteri: 7 euroa
Kaikki yhteensä, muutamaa ateriaa lukuunottamatta (tällä kertaa matkamme sisälsi myös pääosan kaikista aterioista): 14 561 euroa, eli 7 280 euroa per nuppi.
Muutama lisätieto
Aventuran paketti sisälsi siis lähes kaiken, lennot, majoitukset ja retket ja kuljetukset Lesothossa ja Mosambikissa. Lentojen osuus tuosta summasta lienee luokkaa 4 000 euroa (kahdelta), sillä räätälöidyissä matkapaketeissa kuten tämä, matkatoimisto tapaa veloittaa lentojen osuuden ennakkomaksuna jo ennen lentojen ostamista.
O.R. Tambon lentokentällä Johannesburgissa kävimme kolmesti, mutta vain Doha – Johannesburg ja Johannesburg – Maseru lentojen väliin jäi niin pitkä aika, että päätimme käyttää Priority Pass -korttiamme loungeen.
EU-passilla pääsee nykyisin niin Lesothoon kuin Botswanaan ilman sen kummempia muodollisuuksia, mutta vaikka Mosambik haluaa vielä pienen pääsymaksun. Mosambikissa ostimme nettiyhteyden lähinnä ajatellen pitkähköjä siirtymiä Maputo-Bilene -välillä. Hotellien netit toimivat kaikkialla kelvollisesti.
Etelä-Afrikan adapteria meillä ei sattunut olemaan valmiina varastoissamme, joten moinen piti Johannesburgin kentällä hankkia lähinnä Lesothoa varten.
Matkan kokonaishintaa pidimme lopulta sittenkin ihan kohtuullisena, verrattuna esimerkiksi Okavangon suistoalueelle tehtäviin ryhmämatkoihin.
Aventura tarjoaa maaliskuulle suunnilleen saman mittaista Botswanan safarimatkaa hintaan 6 690 euroa. Matka sisältää kaksi leiriä Okavangon suistoalueella ja lisäksi Choben luonnonpuiston. Olimme kuitenkin käyneet Chobessa jo aikaisemmin ja halusimme liittää matkaan poikkeamiset Lesothossa ja Mosambikissa, joten ryhmämatka ei ollut vaihtoehto.
Myös Olympia tarjoaa Botswanan safarimatkaa, jossa vieraillaan kahdessa leirissä Okavangon suistolla ja lisäksi Linyantin luonnonpuistossa hintaan 8 240 euroa. Tapasimmekin Olympian ryhmän Maunin kentällä jatkaessamme matkaa Maputoon siinä missä he olivat jo palaamassa Johannesburgin kautta Suomeen. Syksyn matkalla ryhmän kokona oli 14 henkeä + opas. Ehkei 14 henkeäkään nyt olisi ollut paha, mutta kyllä kahden hengen kokoonpanollakin on kiva matkustaa :-)
Taisin jossain kanavassa matkamme aikana todeta, että saattaa hyvinkin olla, että tämä oli viimeinen safarimatkamme, mutta sellaisena se olikin erinomainen päätös pienelle safariurallamme joka alkoi Etelä-Afrikassa vuonna 1998 ja jatkui Tansaniassa, Keniassa, Botswanassa, Ugandassa, Ruandassa, Senegalissa, Sri Lankassa ja Malawissa. Näistä vain Senegalin Fathalaa ja Kuti Wildlife Reserveä Malawissa en suosittelisi.
Me muuten kohtasimme mokoroveneellä liikkuessamme virtahevon, joka hermostui ja teki hyökkäyksen. Onneksi pääsimme sivu-uomaan ja maalle turvaan, mutta en taida koskaan olla pelännyt yhtä paljoa. Muistissa oli kuitenkin, että virtahevot taitavat tosiaan tappaa isoista eläimistä ihmisiä kaikkein eniten. Erinomaisia kuvia taas. Mikä kamera sinulla olikaan tuolla nyt käytössä.
Kiitos Mikko! Huh, tuo olisi kyllä ollut superpelottavaa. Tällä kertaa matkassamme oli kaksi kameraa, kaupunkeja varten Canonin Powershot ja luontoretkiä varten Olympus 12-200 millisellä (vastaa isoissa kameroissa 24 – 400 mm).
Mukavaa vaihtelua autossa istumiselle tuollaiset vene- ja kävelysafarit. Aika komean listan safarimatkoja olette muutenkin saaneet kasaan! Tulee mieleen vielä yksi ”safari”-kohde. Oletteko miettineet matkaa Etelämantereelle? Maapistettä siitä ei kai saisi, mutta eläimiä pääsisi bongailemaan.
Kiitos Daniel! Joo, olimme ihan hyvillämme leirin vaihdosta :-) Antarkiksesta emme ole oikein innostuneet, tai ehkä niin, että minä en ole oikein innostunut, sillä ajatus merisairaana lojumisesta useamman päivän Draken salmessa on tuntunut inhottavalta. Vähän samaan tapaan kuin emme ole korkeista vuorista innostuneet, sillä pari kohtaa Etelä-Amerikassa ovat antaneet vähän esimakua siitä, että miten inhottavaa jatkuva pääsärky ohuessa ilmanalassa voi olla.
Varsin kohtuullinen hinta verrattuna ryhmämatkoihin räätälöitynä kahdelle hengelle, koska jo lennoista tulee se pari tonnia per henkilö omatoimisestikin ja tuossa on all-inclusivea mukana paljonkin, eikä täydy ”kärsiä” ryhmämatkailun ominaisuuksista. Kuinka kauan teiltä kesti saada Aventurasta sellainen paketti jonka hyväksyitte ja kuinka nopeasti muutoksia tehtiin ja esiteltiin uusia vaihtoehtoja? Kokemusta on vain Aktiv-Resorin kanssa suunnittelusta, jotenka Aventuran tavasta toimia ja toimittaa olisi kiva kuulla enemmän vaikka olenkin enemmän omatoimimatkailija joka ottaa tarvittaessa ulkomaisen operaattorin kautta palvelut kohteessa jos tarvetta.
Kiitos kommentista! Tarkistin maileistä :-) n. 4 viikkoa ensimmäisestä yhteydenotosta varauskelpoiseen ehdotukseen. Siinä välissä ja sen jälkeen jonkin verran tarkennuksia/valintoja myös meidän puolelta. Sekä Aventuran että Aktiv-Resorin kanssa toimittuani arvioisin ehkä Aventuran aavistuksen nopeammaksi, noin keskimäärin, mutta kun räätälöityjen matkojen lukumäärä per vuosi on kuitenkin vaan muutamia, niin tilastoista ei juuri ole apua. Juuri tuolla Okavangon suiston alueella paikallinen toimija oli Desert & Delta Safaris, joka taisi myös varata lennot Maun ja leirien väleillä – ehkä heidän kanssaan voi toimia suoraankin, jos haluaa omatoimisesti matkaa kasata. Minä kokeilen viime keväänä kasata ihan itse sen yhden Afrikan matkamme, enkä eihan erityisesti siitä hommasta innostunut. Lento + hotellit + joku Get Your Guide -retki Euroopassa ei tunnu työltä, mutta pitkä lentoketju maihin, joiden viisumikuvioistakin pitää ottaa selvää ja joissa paikallisten toimittajien luotettavuuteenkin pitää aina suhtautua terveen epäluuloisesti menee jo työn puolelle. Vähän sama kun työvuosina todettiin, että kumpikaan ei halua siivota, joten otetaan siivooja. Jos kumpikaan ei varsinaisesti rakasta kaukomatkojen suunnittelua, niin otetaan matkatoimisto :-)
Tuolla vedessä veneellä olisin varmaan istunut kuin suolapatsas peläten krokotiilin suun avausta. Kuvat virtahevoista on söpöjä. Ne nauraa selkeästi kuvassa. Tosin eivät ihan kilttejä eläimiä kuitenkaan ole.
Melkoisen suolainen hinta on reissullanne ollut.
Kiitos Sari! Ennen koronaan meille räätälöityjen kaukomatkojen hinta oli ehkä keskimäärin luokkaa 5 k€ per nuppi, tänä vuonna se näyttäisi olevan luokkaa 7 k€. Ainakin osa tullee lentohintojen noususta, osa ehkä siitä, että kohteemme ovat olleet entistä kauempana ja entistä eksoottisempia :-)
Safarireissut varsinkin Afrikassa eivät ole halpoja. Minunkin silmääni hinta vaikutti aika kovalle. Olen joskus pyöritellyt ajatusta lähteä tuonne suunnalle omatoimisesti, koska valmiit matkat ovat kalliita, mutta aika paljon aikaa kaikkeen selvittelyyn menisi. Jätetään toistaiseksi hautumaan. :) Senegalin Fathalasta olen samaa mieltä -> ei jatkoon!
Kiitos Merja! Halvimmalla päässee (arvaus, ei kokemuksia) eniten kilpailluilla alueilla esimerkiksi Nairobin lähistöllä tai Etelä-Amerikassa. Okavangon suistossa lodgejen hintataso on korkea ja sitten siirtymiset pienkoneella päälle. Moremin alueelle pääsee kyllä vuokra-autollakin, jos pitää pitkistä ajomatkoista, huonoista teistä ja auton katolla teltassa nukkumisesta. Meille ne eivät ainakaan enää oikein ole vaihtoehto, joten enemmänkin mennään tyyliin kerran sitä vaan eletään – ja kerran sitä vaan käydään Okavangon suistoalueella!