Syksyllä 2026 olimme kolmatta kertaa Reykjavikissa. Ensimmäinen kerta oli loka-marraskuun vaihteessa 2005 ja toisen kerran poikkesimme kaupungissa matkalla Grönlantiin kesällä 2015. Olimme ensimmäisellä Islannin-matkallamme osallistuneet Kultaisen kierroksen päiväretkelle ja toisella kertaa käyneet Blue Lagoonissa, joten tällä kertaa päätimme vain kerrata kaupunkia omatoimisella kävelykierroksella.
Sun Voyager
Reykjavikin risteilysatama ei sijaitse ihan kaupungin keskustassa, mutta laivalta saattoi ostaa bussikuljetuksen Harpan konserttitalolle ja takaisin “edulliseen” 20 euron hintaan (per henki), joten aloitimme Harpan vieressä sijaitsevalta Sun Voyager -patsaalta. Patsas oli jäänyt mieleemme jo ensimmäiseltä Islannin-matkaltamme. Sun Voyager (Solfar) taitaa olla Reykjavikin vastine Pienelle merenneidolle Kööpenhaminassa – suosittu se ainakin tuntui olevan. Teräksinen veistos muistuttaa viikinkilaivaa ja symboloi toivoa, vapautta ja löytöretkiä – ainakin taiteilija Jon Gunnar Arnasonin mukaan.
Laugavegur
Rannalta suuntasimme Laugavegurille, eli kaupungin tunnetuimmalle ostoskadulle, joka on myös yksi kaupungin vanhimmista kaduista. Nimi Laugavegur tarkoittaa pesutietä, ja aikoinaan sen päässä olivat kuumat lähteet, jossa kaupunkilaiset pesivät pyykkinsä. Nykyisin kadun varrella on turisteille suunnattuja kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Poikkesimme muutamassa katsomassa, mitä kaikkea meille oli tarjolla. Etenkin islantilaisia villapaitoja, lopapeysoja, tuntui olevan kaikissa väreissä ja varsin laajalla hintahaitarilla. Osa tosi kauniitakin, mutta en ole oikein keksinyt, missä yhteydessä paksua villapaitaa käyttäisin, joten en ole moista yrittänyt itse neuloa enkä nytkään ostanut yhtään. Muissa tuotteissa lunni taisi olla suosituin aihe ja yhdet lunnikuvioiset sukat ostinkin, sillä olin päätynyt pakkaamaan sukkia vähän niukanlaisesti!
Jonkun myymälän edessä oli myös esillä pieniä taloja. Tunnistimme ne laivalla kuuntelemamme jonkun Islanti-aiheisen luennon jäljiltä Huldufolkin eli kätketyn kansan asumuksiksi. Islantilaiset tapaavat kuulemma ottaa nämä uskomukset tosissaan ja laittaa esimerkiksi pieniä taloja pihamailleen kätketyn kansan asuttaviksi. Huldufolkiin suhtaudutaan muutenkin vakavasti, kuulemma osana vaikka teiden ja katujen rakentamista selvitetään, ettei reitillä ole kivikasoja tai vastaavia paikkoja, joissa niiden uskotaan asuvan. Jos sellaisia löytyy, tiehen tehdään siihen kohtaan mutka!
Hallgrimskirkja ja Leif Eriksson
Jossain vaiheessa jätimme Laugavegurin ja suuntasimme isolle kirkolle, Hallgrimskirkjalle. Onnistuimme lähestymään sitä takaa tai sivusta niin, että kirkon koosta huolimatta piti vielä aika lähelläkin karttaohjelmasta tarkastaa, missä se nyt onkaan. Toisaalta näimme sitten aika paljon katutaidetta valitsemamme lähestymisreitin varrella.
Hallgrímskirkja on Reykjavikin luultavasti tunnetuin maamerkki. Kirkko kohoaa keskustan yläpuolella kukkulalla, ja sen erikoinen julkisivu muistuttaa Islannin basalttipylväitä ja laavamuodostelmia. Kirkko on nimetty 1600-luvulla eläneen papin ja virsirunoilijan Hallgrimur Peturssonin mukaan, ja se valmistui vuonna 1986. Ihan kirkon edustalla muistelin luultavasti jossain näkemääni videonpätkää, jossa väitettiin, että kun kirkon edustalla suuntaa katseensa tornia pitkin ylös, voi saada mielikuvan kadusta, jonka molemmilla puolilla on kivisistä portaista muodostuvat katsomot. Pitihän sitä kokeilla, joskin vaarana taivaaseen tuijottaessaan on kaatua selälleen! Tornista lienee hyvät näköalat, mutta emme innostuneet sinne jonottamaan. Yli 3 000 risteilyturistia muodostaa kaupunkiin paikoitellen ruuhkia, vaikka osa lähtisikin retkille keskustan ulkopuolelle.
Kirkon edessä seisoo Leif Erikssonin patsas, joka sekin oli suosittu kuvauskohde. Leif Eriksson oli viikinkiajan tutkimusmatkailija, jonka uskotaan saapuneen Pohjois-Amerikkaan noin 500 vuotta ennen Kristoffer Kolumbusta. Yhdysvallat lahjoitti patsaan Islannille vuonna 1930 Altingin eli Islannin parlamentin tuhatvuotisjuhlan kunniaksi.
Karastigur
Kirkosta selvittyämme pohdimme hetken kahvi/teetaukoa, mutta läheiset kahvilat olivat tietysti täysiä, joten jatkoimme matkaa kirkolta värikkäälle Karastigurin kadulle. Braudin leipomo tuntui olevan suosittu, joten jonotimme mekin sinne ostaaksemme välipalaksi ison pistaasipullan, jotain paikallista laivan ruokatarjonnan lomaan. Seuraavaksi olikin sitten jo tarve ostaa lisää juotavaa ja pienen kaupan kassalla oli tyrkyllä myös Risa -nimisiä suklaapatukoita keltaisessa kääreessä. Suklaapatukoita väitettiin Islannin suosituimmiksi, joten pitihän sellainenkin ostaa. Se osoittautui olevan lakritsitäytteiseksi, siis jotain niin suklaan kuin lakritsinkin ystäville. Ihan hyvää. Myöhemmin ostimme vielä niitä toisenkin kerran Grundarfjördurissa.
Skolavördustígur
Seuraavaksi päädyimme lopulta sateenkaarikadulle, jota pitkin varmaan useimmat lähestyvät Hallgrimskirkjaa. Vähän haalistuneelta se näytti joihinkin näkemiimme kuviin verrattuina, mutta kuviahan onkin helpompi värittää vähän ylikin kuin itse katua. Katu onkin yksi Reykjavikin kuvatuimpia kohteita juuri Pride-värityksensä takia. Ei siis ihme, jos jotkut innostuvat vielä tehostamaan vähän sen värejä :-)
Kaupungintalo ja Alting
Seuraavaksi otimme suunnaksi Tjörnin lammen, jonka rannalla ja lähistöllä sijaitsevat Reykjavikin kaupungintalo ja parlamentti. Itse lampikin on nähtävyytenä ihan mukava siinä uiskentelevine lintuineen. Sun Voyagerin ja Hallgrimskirkjan tiesimme nähneemme jo vuonna 2005 ja lammen ja kaupungintalon kohdallakin alkoi tulla sellainen olo, että olimmehan me täälläkin joskus olleet. Muisti palailee pätkittäin.
Näitä kortteleita kierrellessämme osui kohdalle myös Baejarins Beztu Pylsurin nakkikioski, vaikkemme sitä erityisesti etsineetkään. Juuri tämä nakkikioski on kuulemma yksi Reykjavikin ruokakulttuurin klassikoista. Jonoa oli kuitenkin sen verran ja paluu laivalle jo mielessä, että jätimme kuuluisan hot dogin ostamatta.
Harpa
Lopuksi palasimme Harpaan ja kiertelimme vielä sen aulassa. Rakennus on mielenkiintoinen niin ulkoa kuin sisältä ja aika paljon siitä pääsee näkemään vaikkei olisikaan menossa konserttiin tai johonkin muuhun tapahtumaan.
Harpa on siis Reykjavikin sataman tuntumassa sijaitseva konsertti- ja kongressitalo, joka avattiin vuonna 2011 – vuonna 2005 sitä ei siis vielä ollut. Sen lasisen julkisivun elementit ovat kuulemma saaneet vaikutteita Islannin kivimuodostelmista.
Harpan alakerrassa on iso, tyylikäs matkamuistomyymälä. Jos haluat ostaa jotain Reykjavikista hukkaamatta turhan paljon aikaa eri vaihtoehtojen etsimiseen, kannattaa suunnata suoraan tänne – jos vaikka haluaisit ostaa hienon meriharakan?
Muutama Reykjavik-muisto vielä
Ihan kaikkea parikymmentä vuotta sitten Reykjavikissa kokemaamme emme yrittäneetkään kerrata päivässä – etenkin kun pitihän sitä jättää tilaa uudellekin, kuten vaikka Harpalle. Vuonna 2005 kävimme syömässä hienossa Perlan-nimisessä ravintolassa – ihan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto varmaan edelleen. Olimme niihin aikoihin kiinnostuneita pyörivistä ravintoloista, ja Perlan on tällainen. Itse asiassa Perlan taitaa nykyisin olla museo, jossa on myös ravintola. Museo ei ole jäänyt mieleen, mutta ravintola ja se, että söimme siellä lunniakin, ovat jääneet mieleen!
Uimassakin kävimme ensimmäisellä vierailullamme kaupungissa, maauimalassa ulkona loka-marraskuun taitteessa. Olihan se aika jännää, että täällä ei ole mikään ongelma pitää ulkoaltaita lämpimänä ympäri vuoden.
Elokuussa 2015 olimme jättäneet Reykjavikin ja Ilulissatin lentojen väliin tarkoituksella vuorokauden verran aikaa, jotta ehtisimme käymään Blue Lagoonissa. Suuntasimme silloin suoraan Keflavikista Blue Lagooniin ja hotellinkin olimme varanneet Blue Lagoonin alueelta. Pienellä hotellillamme oli omatkin kuumat altaansa, joten kokemusta saattoi jatkaa vielä illalla. Aamulla kävi ilmi, ettei majoittuminen Keflavikin lähellä ollutkaan hyvä idea, sillä lentomme Grönlantiin ei lähtenytkään Keflavikin vaan Reykjavikin kentältä! Mutta saimme kuin saimmekin järjestettyä aamulla kyydin Reykjavikin kentälle. Tarjolla ei kyllä ollut muita vaihtoehtoja kuin taksi, mutta taksilla ajaminenhan on Islannissa ihan halpaa :-) – 100 eurolla tuosta selvittiin.
3 x Islanti
Syksyn 2026 Islannissa useammassa kohteessa poikenneen risteilyn myötä olemme käyneet maassa kolme kertaa, joten olkoon tämä viimeinen juttu Islannista – ainakin tältä erää – myös maayhteenveto-juttu, joita olen tavannut kirjoittaa maista, joissa olemme käyneet ainakin kolmesti.
Kaikki Islannista kirjoittamamme jutut voit halutessasi lukea tästä.
Uusia suunnitelmia Islannin osalta meillä ei ainakaan tällä hetkellä ole.
Huldufólk taitaa olla suomeksi liito-orava: jotain harvinaista, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt, mutta joita väitetään olevan joka puolella ja joista aiheutuu tarpeettomia kustannuksia ja haittaa…
Olen käynyt Reykjavikissa yli 30 vuotta sitten. Massiivinen betonikirkko on tuttu, samoin Lauavegur ainakin nimenä. Islanti oli mukava kertakokemus, mutta en ole sen jälkeen tuntenut tarvetta palata sinne – jos lentoasema ei olisi niin hirvittävän kaukana kaupungista, voisin hinnan sattuessa kohdalleen ottaakin yhden yön stopoverilla halvat ja lyhyet lennot Atlantin yli tuota kautta.
Kiitos Daniel! Tuo onkin oiva oivallus tuo liito-orava! Tämä Islannin kierros oli meillä ensimmäinen kerta kun näimme Islannin luontoa vähän enemmän ja sellaisena kyllä mielenkiintoinen. Keflavik on tosiaan kaukana kaupungista, kerran tuli suunnitteluvirheen takia ajettua se väli taksillakin, mikä vielä konkretisoi sen etäisyyttä euroina :-)
Reykjavikista on ihan hyviä muistoja, kirkontorniin ei tarvinnut jonottaa, Harpaa ei ollut, hotelli vaati Booking.comin varauksen paperisena, Blue Lagoonin saunoista lähtivät jenkit ja muut vikkelään, kun heitti löylyä… Virolaiset eivät lähteneet. Joo, kiva paikka silloin vuonna 2010. Taisi olla niin, että Icelandair mainosti halpoja lippuja sanomalehdessä ja siitä se ajatus sitten lähti. Paljonhan tuo kaupunki on varmaan muuttunut, pesukatukin maalattu sateenkaaren värein. Eipä silti mitään erityistä hinkua ole palata.
Kiitos Anssi! Emme mekään ehkä pelkkää Reykjavikia olisi lähteneet kertaamaan, mutta Isafjördur ja Akureyrin lähellä olevat luontokohteet kertoivat kyllä aika erilaista tarinaa Islannista kuin Reykjavik.
Pari kertaa on Islannissa tultu käytyä (2012: Kahden viikon kiertomatka ympäri maan ja
2017: Erämaa-alue ja Länsivuonot maasturilla) ja molemmilla kerroilla Reykjavikissa tullut muutama päivä vietettyä aikaa. Sanoisin että 2-3 päivää on riittävästi kaupungille ja sitten teki jo mieli lähteä muualle. Majoituksien hinta oli (ja on) järkyttävän hintaista – pienikin kortteeri ilman aamiaista maksaa lähes pari sataa euroa. Pohjois-Amerikan matkaan stop-over Islannissa kannattaa ottaa, mikäli nyt USA haluaa matkustaa ja samalla pari päivää Reykjavikissa käydä kävelemässä ja nuo hotdogit maistamassa.
Kiitos kommentistasi! Osaltamme saattaa olla, että kolme vierailua (+ 1 välilasku matkalla Halifaxiin) saattoi riittää, vaikka eihän sitä koskaan varmaksi voi tietää. Mitään ihan erityistä, jonka ainakaan näiltä tietämiltä vielä haluaisin siellä nähdä ei ole.
Mä keksisin villapaidalle kyllä käyttöä, mutta eipä tullut ostettua vaikka harkitsin asiaa. Tuo Perlan on tosiaan nykyään varmaan pääasiassa museo, ja varsin hieno sellainen. Kallis toki, mutta mikäpä Islannissa ei. Hot dogit tuli itse maistettua, ja sanotaanko nyt näin, että menetyksenne ei ollut valtava.
Kiitos Mikko! Joo, Islanti ei ole kohde, jonne mennään säästämään :-) Hot dogeista pidän kyllä, joskus, mutta tuolla kun tiedossa oli laivan illallinen ihan kohta, niin ei viitsitty kaupungilla enää syödä, edes hot dogia.
Olin Islannissa vuonna 2007. Jotenkin suloista (erityisesti tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa), että Reykjavikissa tuntuu ja näyttää moni asia olevan edelleen samanlaista :)
Kiitos kommentistasi! Kaupunkien tunnetuimmat maamerkit tapaavat pysyä paikallaan vuosisatoja :-) – sen sijaan ravintolat ja kahvilat muuttuvat useimmissa paikoissa sitä tahtia, että jo muutamankin vuoden vanhat kokemukset saattavat olla jo historiaa.
Mukava lukea Islannista ja katsoa kuvia. Itse emme ole vielä(kään) tuonne ehtineet. Kolme vanhinta lastamme olivat orkesterimatkalla Islannissa ja muistaakseni esikoinen toi sieltä vaillapaidan (itselleen). Amerikan reissulla sitten joskus poikkeamaan Islantiin! Juha
Kiitos kommentistasi! Kyllä Islantikin ansaitsee hyvin paikkansa ainakin kerran elämässä!
Mekin kävimme tänä kesänä ja mielestäni kaupunki oli vaan entisestään tullut värikkäämmäksi. Itselläni on käyntien välissä reippaasti yli kymmenen vuotta, ja olin tuolloin Islannissa talvella, niin sekin voi vaikuttaa muistikuvaan. Mutta samoista muraaleista ja muista otimme nyt kuvia kuin te. :) Talvisessa Islannissa oli se hyvä puoli, että turisteja oli paljon vähemmän. Kirkon torniinkaan ei ollut jonoa ja olihan sieltä kyllä hienot maisemat.
Kiitos Paula! Mekin olemme kokeneet yhden ainakin melkein talven Reykjavikissa kun yllättäen loppusyksyn matkamme osuikin jo talven ilmeisesti noin ensimmäiseen lumimyrskyyn! Onhan se erilainen kaupunki silloin :-)