Grönlannin lentoja Reykjavikin kautta varatessani päätin hetimmiten, että nyt käymme Blue Lagoonissa, sillä Islannin matkallamme lähes 10 vuotta sitten se oli mielestämme turhan kaukana keskustasta, jossa asuimme, ja turhan hintava. Silloin päädyimme maauimalaan, jossa myös lokakuussa oli ulkoaltaissa lämmin vesi –  ihan eksoottinen ja mukava kokemus sekin.

Varauksia tehdessäni kuvittelin myös, että jatkamme seuraavana aamuna Keflavikista, mutta näin ei sitten ollutkaan (tarkemmin tästä Grönlannin matkamme kustannusyhteenvedossa), joten ajatus myös yöpyä Blue Lagoonin alueella tuntui fiksulta ja varasin yön Blue Lagoon Clinic –hotellista, joka paitsi sijaitsee sen välittömässä läheisyydessä käsittää myös vain hotellivieraille varatun altaan. Hotellin esittelysivut mainostivat arkkitehtuuripalkintoja ja loivat hotellista hyvinkin ekslusiivisen kuvan, jota vielä tuki huonehinta, 300 euroa yö. (Hinta toki kohtuullistui sikäli, että se sisälsi myös Blue Lagoonin liput pyyhkeineen ja kylpytakkeineen molemmille, joten huonehinnaksi jäi ”vain” 180 euroa.)

Keflavikista ostimme (kalliit! 25 euroa nuppi) bussiliput hotellille. Ehkä samalla lipulla olisi saanut jatkaa myöhemmin illalla vielä Reykjavikiinkin, mutta pelkän kuljetuksen Keflavikista Blue Lagooniin olisimme luultavasti saaneet samaan hintaan taksillakin. Ja taksi olisi vienyt meidät hotellille, ei Blue Lagoonille. Hotelli ei nimittäin kuitenkaan ollut ihan kylpylän vieressä, vaan matkaa kylpylältä sinne oli n. 700 metriä, mutta polku laavamuodostelmien välissä ei oikein ollut matkalaukkuystävällinen!

No, pääsimme me kuitenkin perille ja itse asiassa polku sammalta kasvavan laavakentän läpi oli ihastuttava. Vielä kun taivaalla näkyi jossain vaiheessa sateenkaari, niin Islanti tuntui todella mainoslauseidensa mukaisesti satujen saarelta. Hotellihuoneet eivät osoittautuneet mitenkään loistokkaiksi, ennemminkin tuli mieleen opiskelija-asuntola ja kun wifikin toimi vaan hetken alkuiltapäivästä ei mielikuvalle hyvästä hotellista oikein jäänyt katetta. Mutta, ei jääty sitä murehtimaan vaan kokosimme kamppeemme ja lähdimme takaisin 700 metrin polkua pitkin kylpylään kokemaan Blue Lagoonin altaat isommassa mittakaavassa.

Blue Lagoonin kylpylä vaatii nykyisin ennakkovarauksen, sillä eivät voi muuten taata, että kaikki halukkaat mahtuvat sisään ja väkeä pukutiloissa ja altaissa olikin. (Hotellivieraina emme varausta tarvinneet, mutta vaikka pienen hotellin kaikki vieraat tulisivat kylpylään samaan aikaan, niin se ei tuossa määrässä ihmisiä juuri olisi näkynyt.) Blue Lagoonissa käy vuosittain enemmän vieraita kuin Islannissa on asukkaita (300 000) ja lähes kaikki maassa vierailevat turistit käyvät siellä. Natural Geographic listasi myös Blue Lagoonin joitakin vuosia sitten Wonders of the World -listalleen, kuten 24 muutakin maailman luontonähtävyyttä, kuten esimerkiksi Australian Suuren Valliriutan, vaikka ihan luonnonnähtävyydestä ei kyse olekaan, sillä kyllä altaat tuonne on rakennettu eivätkä ne ihan sattumalta ole läheisen voimalaitoksen vieressä.

Pukutilojen kaappien lukkomekanismi ei meinannut heti aueta, ei ainakaan kun ei sen vertaa tullut katsettaan kaapista ja penkistä nostaneeksi, että olisi huomannut lukea seinällä olevat selkeät ohjeet! Walleni.us –blogin ohjeiden mukaisesti mukana oli jo entuudestaan haalistuneet uima-asut, jotka vaihdoimme päälle, laitoimme hiuksiin ohjeiden mukaisesti hoitoainetta ja hipsimme pyyhkeen ja kameran kanssa altaalle. Muutama kuva omalla kameralla ja kamera takaisin pukuhuoneeseen ja sitten oikeasti altaan lämpimään veteen ja valkoista mutaa naamaan!

Altaan reunalla oli myös kuvaaja (kiitos taas Walleni.us -blogi etukäteisvinkistä tähänkin liittyen), joka sähköpostiosoitetta vastaan otti meistä iPadillä kuvan ja lähetti sen meille. Kuvasta ei tarvinnut edes maksaa mitään! Allasbaarissa maksut hoituivat rannekkeella, jolle kertynyt summa maksettiin sitten poislähdettäessä.

Itse allas sitten? Vesi oli lämmintä, paikoitellen lähes kuumaa. Allasalue on iso, joten sitä voi huvikseen kulkea tai kelluskella reunasta toiseen. Varsinaiseen uimiseen vesi on liian kuumaa ja ihmisiä on liian paljon. Luonteeltamme enemmän uteliaina tutkijoina kuin kylpyläelämästä nautiskelijoina totesimme tunnin päästä, että eiköhän tämä nyt ole nähty ja koettu ja menimme suihkuun, pukeuduimme ja Blue Lagoon –kahvilassa pienet iltapalat nautittuamme palasimme hotellille. (Blue Lagoonin kahvilan ja ravintolan ohella muita ravintoloita alueella ei ollutkaan, joten tämä oli iltaruokailullemme noin ainoa vaihtoehto.) Kylpylän yhteydessä on, tietysti, myös myymälä, josta voi ostaa kosmetiikkaa ja muita matkamuistoja, mutta etenkin ollessamme matkalla eteenpäin emme hairahtuneet tässä kohtaa ostoksiin.

Hotellilla vähän myöhemmin illalla sen altaat vielä houkuttelivat minua (ei enää Lassea) ja kävinkin testaamassa ne ilta-auringossa, itsekseni. Tuossa vaiheessa hotelli alkoi jo tuntuakin ihan ylelliseltä, ainakin näiden yksityisaltaiden osalta!
Hotellin altaan pohja oli myös varsinaisen kylpylän altaita paksumman valkoisen silikonimudan peitossa ja tuntui mukavan pehmeältä, siinä missä kylpylän ahkerasti käytetyn altaan pohja on paikoitellen karkeakin.

Hotellin aamiainen oli taas jo ihan kelvollinen, siinä missä se, että wifi ei koko hotellissa toiminut yli 12 tuntiin, ei ollut. Ja aamiaisen jälkeen jatkoimme sitten matkaa, ei Keflavikin vaan Reykjavikin kentälle jo edellisenä iltana tilaamallamme taksilla: onneksi sentään jo silloin huomasimme, että olemme sinne menossa, aamulla Keflavikissa lennon jo melkein lähtiessä olisi voinut olla myöhäistä, onhan kenttien välillä kuitenkin matkaa lähes 50 kilometriä!

Jos olisimme ajoissa huomanneet tuon KEF-RKV –vaihdon olisi varmasti kannattanut vain käydä Blue Lagoonissa ja jatkaa sieltä illalla bussilla keskustahotelliin, mielellään johonkin lähellä RKV:tä. Illalla kun olisi se bussikin vielä Blue Lagoonista mennyt Reykjavikiin, aamulla ensimmäinen lähti vasta joskus lähes puoliltapäivin, oletuksena, että eihän kylpylästä kukaan halua sitä ennen pois.