Islannin ympäri -risteilymme molemmat kokopäiväretket sisälsivät niin monta kohdetta, että jätin niistä kertovista jutuista muutaman paikan vielä erikseen esiteltäväksi. Ísafjörðurista teimme retken Dynjandin vesiputoukselle ja Flateyriin, josta olenkin jo kertonut. Akureyrista puolestaan tutustuimme Myvatnin alueeseen ja kävimme myös katsomassa Goðafossin vesiputousta. Vesiputouksiahan Islannissa riittää: on korkeita ja kapeita, leveitä ja ehkä sitten ainakin osittain myös matalampia.
Ísafjördurin retken olimme ostaneet GetYourGuiden kautta, koska laivayhtiön retkivalikoimasta ei löytynyt meille sopivaa vaihtoehtoa. Pientä riskiäkin siinä oli, sillä yleensä juuri laivayhtiön omilla retkillä on se etu, että jos bussi vaikka ajaisi ojaan, laiva pahimmillaan odottaisi ryhmän takaisin. Tämänkin GetYourGuide-retken lähtö oli vähän tahmea. Toisin kuin laivayhtiön retkillä, tapaaminen oli satamassa, ja me löysimme paikan ja bussin helposti. Olimme lähteneet ajoissa liikkeelle myös siksi, että Ísafjördurissa Sky Princess ei päässyt laituriin, vaan matka maihin alkoi venekuljetuksella. Kaikki eivät kuitenkaan olleet saaneet aamun kuvioitaan kasaan, ja niinpä me muut, koko ryhmä kahta henkilöä lukuun ottamatta, istuimme bussissa turhan panttina ainakin 20 minuuttia. Lopulta kuljettaja päätti lähteä matkaan, sillä muuten paluu laivalle olisi voinut jo muodostua aikatauluhaasteeksi.
Akureyrin retki oli aikataulutettu viimeisen päälle, ja lähtökin tapahtui lähes sotilaallisessa järjestyksessä. Ryhmä kokoontui hyvissä ajoin laivan teatteriin ja siirtyi sieltä yhtenä joukkona, melkein kuvaannollisesti parijonossa, busseihin. :-)
Dynjandi
Päästyämme matkaan Isafjördurin satamasta koimme muutaman vesiputousta pienemmän nähtävyyden ennen varsinaista pääkohdetta. Ensimmäisenä oli Isafjördurista ulos johtava pitkä maantietunneli. Tunnelilla on keskeinen rooli Satu Rämön Hildur-sarjan kirjoissa, ja lukiessani äskettäin sarjan uusinta kirjaa, Disaa, hykertelin matkamme jälkeen, että tuolla mekin olimme. Tunnelin erikoisuus on, että ajettaessa sitä etelään, siis Isafjördurista vaikkapa Dynjandin tai Flateyrin suuntaan, olet velvollinen väistämään vastaantulevaa liikennettä, mutta paluumatkalla vastaantulijat väistävät sinua. Satunnaiselle turistille kuvio saattaisi olla uusi, mutta retkibussimme kuljettajalle se oli tietysti jokapäiväinen asia. Flateyrillakin on muuten iso rooli Disa-kirjassa, mikä selvisi minulle vasta viime viikolla, kun luin kirjaa!
Toinen hyvinkin nähtävyydeksi kelpaava juttu olivat yhden vuonon rannalla matalassa vedessä kivien päällä oleilevat hylkeet. Useimmitenhan hylkeistä näkee vain hetkittäin vedestä ylös nousevan pään, mutta nämä viihtyivät kivillään niin, että ne olivat koko ajan kokonaan näkyvissä. Monet meistä olisivat mielellään katselleet hylkeitä vaikka pitempäänkin, mutta toisaalta pitihän meidän muutakin päivän aikana nähdä. Siispä matkaan kohti Dynjandin vesiputouksia!
Dynjandi sijaitsee Arnarfjördur-vuonon pohjukassa ja on suosittu nähtävyys Länsivuonoilla. Parkkipaikalla on tilaa kymmenille busseille, ja ihmisiä on sen mukaisesti. Oppaamme yritti selittää Dynjandi-nimeä. Islannin kielen sana on ilmeisesti vähän vaikeasti käännettävissä, mutta se tarkoittaa jotain jylisevää tai pauhaavaa.
Dynjandi on mielestäni kokoelma vesiputouksia, isompia ja pienempiä, jotka sijaitsevat rinteessä peräkkäin. Putouksen kokonaiskorkeudeksi mainitaan 100 metriä, mutta yksittäiset putoukset ovat korkeintaan kymmenien metrien korkuisia. Vesiputousta pääsee katsomaan pysäköintialueelta lähtevää polkua pitkin aina ylemmäs ja ylemmäs. Alkuun polku on leveä ja helppokulkuinen, mutta mitä ylemmäs noustaan, sitä kapeammaksi ja vaikeakulkuisemmaksi se käy. Tosin kapeankin polun reunalla on useimmiten ainakin köysistä tehty kaide, ja ruuhkaisella polulla ihmiset auttavat toisiaan tarvittaessa ja väistävät ahtaissa kohdissa sen verran kuin on mahdollista.
Me pysähtelimme matkalla ylös silloin tällöin ottamaan kuvia eri putouksista, joista kuudella taitaa olla ihan oma nimensäkin. Jossain vaiheessa totesimme, että emmeköhän ole nähneet näitä jo ihan tarpeeksi, ja palasimme viipyillen takaisin pysäköintialueelle.
Innostunut oppaamme viihdytti meitä vielä esittelemällä paikallisia marjalajeja, kun odottelimme ryhmän kokoontumista. Hän kertoi itsekin olevansa innostunut marjastaja. Näillä seuduin marjanpoiminta on vähän erilaista kuin vaikka Suomessa, sillä metsää ei juuri ole, mutta marjoja kasvaa avoimessa maisemassa. Vähän kai kuin poimisi mustikoita peltomaisemassa.
Holtsbryggja ja vaalea hiekkaranta
Dynjandin vesiputousten jälkeen retkeen kuului vielä yksi luontokohde ennen Flateyrin kylää. Poikkesimme Holtsbryggjan vanhalla puulaiturilla Önundarfjördur-vuonon rannalla. Laiturilla on historiallista merkitystä, sillä sitä käytettiin aikoinaan kalastuksen ja tavarankuljetusten tarpeisiin. Paikalla on edelleen myös vanha lentokenttärakennus, muistona läheisestä entisestä pienestä lentokentästä. Laiturin kummallakin puolella on vaalea hiekkaranta, mikä on Islannissa harvinaista. Useimmat rannathan tulivuorten maassa ovat mustia tai ainakin tummia.
Godafoss
Godafossin vesiputouksella kävimme Myvatnin aluetta kierreltyämme ennen paluuta Akureyriin. Putous sijaitsee Pohjois-Islannissa Skjalfandafljot-joessa. Godafoss kuuluu ehdottomasti matalien ja leveiden putousten sarjaan, sillä se on noin 12 metriä korkea mutta 30 metriä leveä. Hevosenkengän muotoinen kaari toi meille etäisesti mieleen Niagaran putousten Kanadan puolella sijaitsevan Hevosenkenkäputouksen.
Godafoss tarkoittaa jumalten vesiputousta. Legendan mukaan Islannin omaksuessa kristinuskoa yli tuhat vuotta sitten putoukseen heitettiin pakanallisia jumalankuvia. Ehkä heitettiin, ehkä ei – oppaillahan tapaa näitä tarinoita riittää.
Putousta olisi voinut katsella kummaltakin puolelta jokea, sillä joen yli menee kävelysilta. Skippasimme sen kuitenkin olettaen, että sama vesiputous se on toisestakin suunnasta katsellen.
Godafoss on iso kohde samaan tapaan kuin Dynjandi. Tai vielä isompi, sillä täällä oli myös iso matkamuistomyymälä ja kahvila. Lunniaiheisia vaatteita ja esineitä Islannissa riittää. :-)
Kultainen kierros: Gullfoss
Vesiputouksista puheen ollen, ensimmäisellä Islannin-matkallamme syksyllä 2005 kävimme osana Kultaista kierrosta katsomassa Gullfossin vesiputousta Lounais-Islannissa. Kesäaikaan Gullfossin vesimäärä on parhaimmillaan niin suuri, että putouksen ympärille nousee veden nostattamaa sumua ja aurinkoisella säällä voi nähdä sateenkaaria. Loka-marraskuun vaihteessa putous oli kuitenkin jo osittain jäässä, joten se näytti aika talviselta.
Samalla kierroksella kävimme myös Geysirin geotermisellä alueella ja näimme Strokkurin purkautuvan melko säännöllisin väliajoin. Strokkurista kuuma vesi purkautuu jopa 30 metrin korkeuteen. Talvisessa säässä turistit, mekin, seurasivat Strokkuria siten, että purkautumista odoteltiin matkamuistomyymälän eteisessä ja jäätävään tuuleen piipahdettiin ulos vain hetkeksi, juuri oikeaan aikaan.
