Arkikuvia
bySeuraan muutamia ei-matkablogejakin, mm. Tyyliä etsimässä -blogia, jota kirjoittavaan Veeraan, valokuvaajaan, tutustuin osallistuessani hänen pitämälle lyhyelle Olympus PEN…
Suomen kesässä säätiedotukset ovat suosittua luettavaa – lomalaiset toivovat aurinkoisia päiviä ja helteitä, joita tarvittaessa lähdetään etsimään kesällä…
Viimeksi kuluneen kuukauden aikana blogi oli vajaa 2 viikkoa joulutauolla (tai pitäisikö sanoa Afrikka-tauolla), mutta netin ääreen palattuamme…
Talviaikaan siirtymisen jälkeen valoisaan aikaan sijoittuva vapaa-aikani on kutistunut parhaimmillaankin noin tuntiin. Parin viikon päästä sitä ei useimmiten…
Syyskuun puolesta välistä lokakuun puoleen väliin sijoittuvasta jaksosta olimme kolmanneksen Iranista ja kirjoitimmekin, tietysti, Iranista. Ja te luitte,…
Palasimme vajaa viikko sitten Iranista. Mutta kuvia Iranista ei Instagram -tililläni ole vielä ainakaan kuin muutama, sillä Iran…
Käytin kesällä lomapäiviä vain vähän, mutta etenkin elokuussa, kesänkin jo saavuttua Suomeen, teimme pieniä lähiseuturetkiä sitäkin enemmän. Ihan…
Göteborgissa vietetyn vappuviikonlopun blogijutut ovat osittain vielä vaiheessa, mutta tähän väliin Instagram Travel Thursday -juttu ja – yllätys,…
Kotiuduimme tiistaina viimeiseltä Pirkon seitsemän kuukauden vapaan mahdollistamilta matkoilta kun lensimme Astanasta Istanbulin kautta Helsinkiin. Syyskuun alun ja…
Meriharakka on ollut Instagramissa aktiivisemmin viime elokuusta alkaen ja vaikkakaan ikäluokastamme ja ystävistämme nettimaailman ulkopuolella vain hyvin harvat…
