Moldova

Osaltamme Euroopan viimeisenä maana teimme lyhyen vierailun Moldovassa, majoittuen pääkaupunki Chisinauhun, kivasti keskustan tuntumassa sijaitsevaan neukkuretrotyyliseen Cosmos-hotelliin. Hotelli oli tosiaan melko retro, 20-kerroksinen kolossi tummine kokolattiamattoineen, mutta alun lievän tyrmistyksen jälkeen totesimme, että tämä on oikeastaan ihan sopiva tapa majoittua entisessä Neuvostotasavallassa. Ja hotellin sijainti oli hyvä, kävelyetäisyydellä niin keskustasta kuin rautatieasemalta, jonka liepeille lauantaiaamun markkinat levittäytyivät.
Viihtymistä edesauttoi hotellin todella mukava henkilökunta ja kuitenkin hyvin toimiva kylpyhuone ja yksi nopeimmista neteistä, mitä hotelleissa olemme käyttäneet: parhaimmillaan televisio-ohjelmien lataus tapahtui 24 Mbps vauhdilla. Aamiaista jouduimme kyllä hiukan täydentämään lähikaupasta ostetulla omalla mehulla ja omilla jogurteilla.

IMG_7489 (2)

Chisinaussa teimme kaupunkikierroksen – näimme sodan muistomerkin, jonka siirtämistä pois melko läheltä keskustaa harkitaan, mutta kuten paikallisoppaamme totesi, onhan se osa tämän alueen historiaa. Uusimpana lisäyksenä tänne on haudattu Transnistrian konfliktin uhrit 1990-luvun alusta. Keskusta-aukion laidalla kävimme katsomassa pienen kirkon ja läheisen riemukaaren – toki jokaisesta kaupungista riemukaari pitää löytyä!
Stefan cel Maren puistossa opas selosti muistomerkit, erityisesti tämän maan historiassa keskeisen Stefanin patsaan ja taiteilijoiden puistokäytävää koristavat patsaat, mutta paras oli mielestäni ulkoa mitättömön näköinen betoninen kukan muotoinen patsas, jonka sisältä aukeni ihanasti syksyn väreihin sopiva mosaiikki. Myös puiston suihkulähde oli hieno.

IMG_7171 IMG_7176

Kaupunkikierroksen viimeisenä kohteena oli historiallinen museo, joka kuulosti ensin melko tylsältä, mutta kun lopuksi pääsimme huoneeseen, jossa oli jättikokoinen diodraama vuoden 1944 taisteluista Prut-joella, niin museovierailu alkoi jo tuntua päivän parhaalta kohteelta! Kerrassaan mahtavaa työtä ja isoin koskaan näkemäni, vaikka kokeneemmat matkailijat kertoivat, että Ukrainassa Sevastopolissa on vielä hienompi.
Tarkemmin ajatellen museossa myös esillä ollut Moldovan itsenäisyysjulistus, josta puuttuivat Transnistrian edustajien allekirjoitukset, oli myös hyvä johdatus myöhemmin tekemällemme Transnistrian retkelle. Ja olihan se sivistävää viimeistään tässä vaiheessa oppia, että nämä alueet on joskus tunnettu nimellä Bessarabia.

???????????????????????????????

Yhden Moldovassa viettämistämme päivistä käytimme maaseuturetkeen Vanha Orhein alueelle ja Cricovan viinikellareihin.

IMG_7331 (2)Vanha Orhein alueen nähtävyyksinä ovat aika huikeat maisemat Răut-jokilaaksossa ja erityisesti Kallioluostari. Bussiretkemme ensimmäisellä pysähdyspaikalla näimme Trebujenin kylän keltaisen (!) kirkon (keltainen tuntuu täällä olevan kirkkojen väri, vrt. keltainen kirkko Gagauziassa, Comratissa), kastanjapuita ja ensimmäiset näkymät laaksoon. Kävelyretki Kallioluostarille alkoi tutustumisella tyypillisiin maalaistalon rakennuksiin, mutta ne eivät kauaa jaksaneet kiinnostaa meitä, ja matka jatkui ylöspäin. Portaat Kallioluostariin olivat hämärät ja jyrkät, mutta näkymä sitten kallion toiselta puolelta laaksoon upea.

Retkipäivän lounaan söimme Butucenin kylässä, Casa Verde – nimisessä paikallisessa ”pitopalvelussa” – kunnon perinteinen moldovalainen maalaislounas, jolla saimme runsaan alkupalapöydän, kanakeiton ja pääruuan ohella maistaa myös mamaligaa, paikallista maissileipää (lue, maissipuuroa leivän muotoon kasattuna). Lounaan kanssa nautimme talon viiniä – kuulemma jokainen talo täällä valmistaa vuosittain ihan omiksi tarpeikseen useita satoja litroja viiniä – täällä ei virvoitusjuomia juoda …
Maalaiselämääkin näimme Butucenin kylässä, lehmiä paimenineen, vuohia, ankkoja, kalkkunoita, kanoja.

IMG_7375 IMG_7372

Lounaan jälkeen olikin sitten hyvä jatkaa viinien parissa – siirryimme talon viinistä laatuviineihin siirtymällä viinin maistajaisiin Cricovan viinitehtaalle. Tehtaalle, sillä mittakaava täällä on niin iso, että viinitilasta ei enää oiekin voi puhua. Cricovassa on yli 100 km maanalaisia käytäviä kaivostoiminnan jäljiltä, alueella liikutaan maan alla ”juna-autoilla” ja kaduilla on nimet tyyliin Rue de Cabernet. Cricovassa on myös maailman toiseksi suurin viinikellari, jossa on varstoituna kuulemma 1,2 miljoonaa pulloa. Täällä on viinejä natsi-Saksan jäljiltä, Göringin varastoa, täällä on nykyisten valtiopäämiesten varastoja, Putinin ja Merkelin viinit, esimerkiksi. Vanhin viini, pääsiäisviini on vuodelta 1902.

IMG_7390 (2) IMG_7397 (2)

Maailman suurinkin viinivarasto on Moldovassa, Milestii Micin viinitehtaalla. Täällä pulloja on kuulemma 1,5 miljoonaa. Kuulemma, sikälikin, että Milestii Micissä emme käyneet, yksi viininmaistelutilaisuus (4 viiniä) ja yksi brandynmaistelutilaisuus (Tiraspolissa, 6 brandyä) tuntuivat riittäviltä 3 päivän vierailulle.

Mutta Cricovan viinejä maistelimme, hienossa maan alle rakennetussa maistelusalissa, yhdessä niistä, jossa oli tarjolla paitsi oikein hyviä viinejä ja kuohuviiniä, myös silmänruokaa taidokkaasti ikkunailluusiota luomaan toteutettujen lasimaalausten muodossa.

Moldova on viinimaa, viiniteollisuuden osuus kansantuotteesta lienee luokkaa neljännes. Suomeen niitä näyttäisi kuitenkin päätyneen Alkon valikoimiin vain yksi. Moldovasta viinimaana lisää vaikka tästä Lonely planet wine tasting in Moldova -linkistä.

Lauantai-aamupäivällä ennen iltapäivän paluulentoamme ehdimme vielä hiukan kulkea Chisinaun keskustassa: katsella kaduille erityisesti rautatieaseman lähellä levittyviä markkinoita, käydä katsomassa ulkopäin kauniin ja sisältä mahtipontisen Chisinaun rautatieaseman, jolta näytti pääsevän Moskovaa, Pietariin tai Bukarestiin ja kävellä hiukan pääkatu Stefan cel Mareakin. Paikallisbussiakin, trollikkaa, kokeilimme pienen pätkän matkalla keskustan McDonaldsia testaamaan: 2 leitä (10 senttiä) nuppi matkasta ei tosiaan ollut paljon!
McDonaldissa nautimme tällä kertaa vain kahvin ja McFlurryn – Chisinaun varsinaiseksi suosikkikahvilaksemme muodostui tällä kertaa Blinoff – ketjun lättypaikka, suolaisia ja makeita lättyjä (mutta myös muuta ruokaa). Kahdesti ehdimme sellaisessa köymään lyhyellä vierailullamme ja siinä missä Baltian vierailujemme jäljiltä jäin toivomaan Double Coffee -ketjua Suomeen, niin en panisi pahakseni Blinoff-ketjuakaan!

IMG_7651

Matkaystävämme Kari runoili Moldovan matkastamme näin – kannattaa lukea, Kari osaa kertoa nämä asiat paljon blogia tiiviimmässä ja hauskemmassa muodossa!

Ja jos et vielä tullut klikanneeksi yhtään kuvaa ja päätynyt matkan kuva-kertomusversioon, niin klikkaa tästä nähdäksesi senkin. Myös Gagauzian autonomiselle alueelle tekemämme retken kuvat ovat samassa kuva-albumissa, vaikka Gagauziasta kirjoitinkin jo aikaisemmin erillisen jutun.

Moldova ja Gagauzia

2 kommenttia artikkeliin ”Moldova

  1. Moldova on sinänsä erikoinen mulle, että en varmaan ikinä unohtaisi listata sitä jos luettelisin Euroopan maita, mutta toisaalta en siitä paljoa enemään tiedäkään, kuin että virallinen kieli on romania. Kiitos kattavasta kirjoituksesta!

  2. Mielenkiintoista, että maa on jättänyt jotenkin vahvan muistijäljen Sinulle, vaikka et ilmeisesti ole siellä käynytkään. Käy ihmeessä – Chisinauhun pääsee Air Balticilla ihan kätevästi ja suht edullisesti ja perillä on tosi edullista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.