USS Arizona Pearl Harbour

Pearl Harbor ja Waikiki Beach

Korjaus 7.10.2017 julkaisun jälkeen:
Pearl Harbour korjattu kautta linjan oikeaan amerikanenglannin muotoon Pearl Harbor.

Lensimme Havaijille Vancouverista, 6 tuntia Westjetillä.
Yllätyimme hiukan Vancouverin kentällä siitä, että ilmeisesti Yhdysvallat alkoi jo täällä, Kanadan rajalla, sillä Vancouverissa tapahtuneen passintarkastuksen jälkeen Honolulussa kävelimme suoraan taksijonoon, kuin kotimaan lennolta. Mutta hyvä niin, olihan Honoluluun tullessamme jo ilta ja oli mukava päästä nopeasti hotellille.

Tulimme Havaijille pari päivää ennen risteilymme lähtöä, sillä tokihan halusimme nähdä myös Honolulun, edes vilaukselta, vaikka pääosa erilaisista Havaijia käsittelevistä ohjeista kehottaakin viettämään siellä vaan hetken ja hakeutumaan sen jälkeen muille saarille.

Hotelli Waikiki Beachillä

Hotellia varatessani ajattelin, että vaikka edullisempiakin majoitusvaihtoehtoja saattaisi löytäyä, niin onhan Waikiki Beachissä jotain ikonista, joka kannattaa kokea, jos kerran elämässään käy Havaijilla. Sen verran yritin kustannuksia hillitä, että valitsi remontoitavan Paficic Beach -hotellin, jonka huonehinnat remontin takia olivat ehkä hiukan kohtuullisempia – eikä se remontti sitten lopulta häirinnyt paitsi päiväsaikaan satunnaisena poraamisena.
Ehkä viikkoa en olisi tuolla halunnut sen takia viettää, mutta pari yötä meni ihan hyvin. Hotellin sijainti ihan rannalla oli kuitenkin upea.

Waikiki Beach Honolulu
Pacific Beach hotelli: ruskea korkea ja matala vaaleampi torni

Waikiki Beach Honolulu
Waikiki Beach Honolulu

Diamond Head Honolulu
Waikiki Beach, taustalla Diamond Head

Myöhemmin Havaijin muita saaria kiertäessämme paikalliset oppaamme muistuttivat luultavasti jokaisella saarella, niin Mauilla, Havaijilla kuin Kauailla, että täällä ei ole pilvenpiirtäjiä ja elämä on rauhallisempaa (ja siis parempaa) kuin Honolulussa.
Waikiki Beachin alueessa onkin jotain samanlaista kuin Manhattanissa, ilmeisesti myös kiinteistöjen hinnoissa, eli osa muiden saarten pakottavaa tarvetta korostaa erilaisuuttaan Honoluluun saattaa olla kateuttakin.

Turistina kyse on valinnasta, haluatko asua suurkaupungissa, jossa Havaijilla toki on rantaelämää myös pääkaupungissa, vai viihdytkö paremmin Kauain tai Havaijin Konan rauhallisimmissa ympyröissä. Tai sitten voit tehdä kuten me, käyt katsomassa kaikki vaihtoehdot.

Pearl Harbor

Honolulun merkittävin nähtävyys on Pearl Harbor. Olimme jo ennakkoon varanneet sinne puolipäiväretken varmistaaksemme, että vierailumme siellä onnistuu ennen risteilyä, sillä paluulentomme lähti jo samana päivänä kun risteily päättyi. Lippuja USS Arizonalle on vain rajoitettu määrä per päivä, joten joko vierailu kannattaa varata etukäteen tai sitten olla porteilla hyvin aikaisin aamulla, sillä päivän liput saattavat loppua jo aamutunteina.

Pearl Harbor -nähtävyytenä on logistiikaltaan hiukan haastava, sillä uponneen USS Arizonan päälle rakennetulle muistomerkille mennään veneillä, joihin saa aikataulutetun lipun. Veneretkeä ennen (ja jälkeen) voi tutustua rannan hyviin museoihin, joista toinen kertoo tapahtumista ennen iskua ja toinen sen jälkeen.

Suomalainen tuntee Pearl Harborissa olonsa ehkä vähän ulkopuoliseksi.
Alueen museoiden ja oppaiden kertoma tarina on niin amerikkalainen ja isänmaallinen. Japanilaiset hyökkäsivät tukikohtaan 7. joulukuuta 1941, tuhosivat tukikohdassa olleista 188 lentokoneista 155 heti kentille ja upottivat tai vaurioittivat 14 laivaa.
Laivoista tunnetuimmaksi muodostui USS Arizona, joka räjähti pommin usuttua sen ammusvarastoon ja upposi heti mukanaan 1 177 merimiestä.
Kaiken kaikkiaan Pearl Harborissa kuoli 2403 amerikkalaista siinä missä japanilaiset menettivät vain 55 lentäjää ja 10 miehistön jäsentä sukellusveneissä.

Pearl Harbour HonoluluPearl Harbour USS Arizona

Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan. Yksinkertaistaen Yhdysvaltojen osalta toinen maailmansota alkoi Pearl Harborista 1941  ja päättyi Hiroshiman ja Nagasakin pommituksiin elokuussa 1945.

Meille osa mielenkiintoamme Pearl Harboriin tulikin siitä, että muutama vuosi sitten vierailimme Hiroshimassa.

10 paikkaa, jotka jokaisen amerikkalaisen tulisi nähdä

Pearl Harbor on muuten myös päätynyt listalle 10 paikkaa, jotka jokaisen amerikkalaisen tulisi nähdä. Emme ole amerikkalaisia, mutta olemme nähneet näistä jo kuusi.
Lisäksi Yellowstone ainakin on vielä suunnitelmissa.

USS Arizona

Uponneen USS Arizonan koosta saa käsityksen katsoessaan lähellä olevaa saman kokoluokan USS Missouria – uponnut laiva on todellakin paljon isompi kuin sen päälle poikittain rakennettu muistomerkki.

Uponneesta aluksesta vuotaa edelleen hiljalleen öljyä mereen, mutta määrä on kuulemma niin pieni, ettei siitä ole luonnolle haittaa, joten sen annetaan vuotaa, vielä seuraavat 100 vuottakin, arviolta.

Surmansa saaneiden määrästä taas saa käsityksen muistomerkin peräseinällä olevasta nimiluettelosta. Nyttemmin myös USS Arizonalla aikanaan palvelleita, mutta hyökkäyksestä selvinneitä, on haudattu tänne ja heidän nimensäkin on lisätty muistomerkin seinälle omalle alueelleen.

USS Arizona Pearl Harbour USS Arizona Pearl HarbourUSS Arizona Pearl HarbourUSS Arizona Pearl HarbourPearl Harbour HonoluluUSS Arizona Pearl Harbour

Armeija on Havaijin suurimpia työllistäjiä

Pearl Harborin tapahtumat vaikuttivat myös muilla Havaijin saarilla mm. saarilla asuneeseen japanilaista alkuperää olevaan väestöön ja sotilastukikohtien rakentamiseen muillekin saarille. Havaijilla armeija onkin läsnä suhteellisesti enemmän kuin missään muualla Yhdysvalloissa ja tukikohtia on nykyisin kaikilla neljällä suurimmalla saarella. Armeija on myös turismin ohella Havaijin tärkeimpiä työnantajia.

Alueella myytiin Pearl Harborista kertovia, ilmeisesti veteraanien kirjoittamia/kokoamia kirjoja – ja muutenkin Havaijilla, etenkin Pearl Harborissa, mutta myös muilla saarilla, veteraaneja kohdeltiin hyvin kunnioittavasti, mm. turistibusseissa heille tarjottiin parhaat paikat bussin edestä ja Pearl Harborissa heidät pyydettiin aina jonon ensimmäisiksi.

Pearl Harbour Honolulu
Veteraani signeeraamassa Pearl Harborista kertovaa kirjaa

Pearl Harbour Honolulu

USS Missouri

Alueella on myös museolaiva USS Missouri, joka valmistui vasta 1944 ja osallistui taisteluihin niin toisessa maailmansodassa kuin Korean sodassa, jopa vielä Persianlahden sodassa 1991, mutta joka vuodesta 1998 on ollut Pearl Harborissa. Laivalla olisi voinut tutustua Yhdysvaltain laivaston toimintaan, mutta koska halusimme rajoittaa vierailumme Pearl Harborissa puolen päivän mittaiseksi, emme menneet enää sinne.

Pearl Harbour USS Missouri ja USS Arizona
USS Missouri vasemmalla, USS Arizona oikealla.
Keskellä vene, jolla kuljetukset tapahtuvat.

Globe Called Home -matkablogia käynyt Jenni vierailu muutama vuosi sitten myös MSS Missourilla, joten jos haluat siitä lukea vähän lisää, niin lue Jennin juttu Pearl Harborista.

Kuningaskunnasta Yhdysvaltain osavaltioksi

USS Missourin sijaan päädyimme lyhyelle kiertoajelulle Honolulun keskustaan, josta lähinnä mieleen jäi kuninkaanlinna. Havaijihan on ainoa Yhdysvaltain osavaltio, jossa koskaan on ollut kuningas ja sen myötä Honolulu ainoa Yhdysvaltain kaupunki, jossa on kuninkaanlinna.

Kamehameha I Honolulu
Havaijin yhdistänyt kuningas Kamehameha I

Oppaamme kertasivat myös lähes jokaisella vierailemallamme saarella tarinoita siitä miten Havaijista tuli ensin Yhdysvaltain territorio vuonna 1900 ja lopulta 50. osavaltio elokuussa 1959.

Ostosparatiisi

Honolulussa (ja muutenkin Havaijilla) päädyimme myös kevyesti shoppailemaan itsellemme epätyypilliseen tapaan, sillä vuosikausiin emme ole matkoiltamme kotiin tuoneet juurikaan muuta kuin jääkaappimagneetteja.

Jääkaappimagneetteja

Honolulu on kuitenkin siinä määrin ostosparatiisi, että muutaman sadan metrin matkalla rantakatua pitkin päätyy jotenkin väkisin poikkeamaan ainakin muutamaan kauppaan, parhaat ravintolat ovat ostoskeskusten uumenissa ja vähintäänkin päädyt kävelemään joka korttelissa olevien ABC-myymälöiden läpi kulkiessasi hotellin aulasta rannalle.
Joten olkoon: olimmehan menossa risteilylle, eli matkalaukkuja ei enää kovin montaa kertaa tarvitsisi purkaa ja pakata ja risteilyn jälkeen lentäisimme jo kotiin. Skechersit olivat halpoja ja valikoima suuri. Mauin Outlet-kylästä mukaan tarttui Calvin Kleinin mukava neuletakki. Toinen hellehattu oli melkein tarpeellinen. T-paidat olivat jo hiukan vähissä, joten ehkä yksi kuntosalikelpoinen tekninen paita, vaikka siinä lukeekin Hawaii.

Waikiki Beach

Vielä viimeinen ilta Waikiki Beachillä. Surffarit auringonlaskun aikaan – ja aamulla jo melkein ennen auringonnousua. Mahtava pannukakkuaamiainen rantaravintolassa. Ja sitten laivaan.

Waikiki Beach HonoluluWaikiki Beach Honolulu Waikiki Beach Honolulu

Hotellista taksiin astuessamme kuljettaja kysyi meiltä, että olemmeko menossa Pride of America -laivalle. Havaijin saaria kiertää vain yksi risteilylaiva ja saarilla on käsite ”ship day”. Lauantaina Honolulun taksit kuljettavat aamupäivällä matkustajia laivalta hotelleihin tai lentokentälle ja iltapäivällä hotelleista tai lentokentältä laivalle.

14 kommenttia artikkeliin ”Pearl Harbor ja Waikiki Beach

  1. Olen itse myös kokenut tuon vaikuttavan yhdistelmän Hiroshima – Pearl Harbour. Pistää kyllä miettimään tätä elämän raadollisuutta. Kummallakin osapuolella on oma näkökulmansa asiaan. Saman yllättävän shoppailuefektin koin Honolulussa. Farkkuja ja paitoja tuli mukaan. Minulla on edelleen käytössä yhdet Honolulusta ostetut korkokengät!

    1. Kiitos kommentistasi! Hiroshimassa tuli juteltua oppaamme kanssa (olimme ostaneet kaupunkikierrokselle oman oppaan Tours by Locals -palvelusta) ja hän sanoi, että paljon amerikkalaisiakin tällä käy, ja että usein ovat kyllä vähän hiljaisia.

  2. Mielenkiintoinen kohde. Olen lukenut että Honolulu sopisi parhaiten matkailijoille joita kiinnostaa ostelu ja baarit, kun taas Mauissa olisi enemmän luontoa ja vihreitä maisemia luontomatkailijoille. Auringonlaskut ainakin näyttävät usein upeilta Havaijin kuvissa

  3. Mielenkiintoista, ettei Havaiji ollut vielä toisen maailmansodan aikaan yksi Yhdysvaltojen osavaltioista. En jotenkin ollut ajatellut, että siitä tuli osavaltio vasta noin myöhään.

    Varmasti mielenkiintoisia opastettuja kierroksia sekä Pearl Harborissa että Havaijilla muutenkin. Varmasti tulee vielä joskus tuolla käytyä.

  4. Ihana Havaiji, me haaveillaan toisesta matkasta ens vuonna, saa nähdä toteutuuko. Pearl Harbour jäi vielä näkemättä. Waikiki on tosiaan niin ikoninen paikka, että onhan siellä käytävä. Silti se ihmispaljous siellä ja pilvenpiirtäjien reunustama ranta ei ollut ollenkaan sitä Havaijia, mihin me ihastuttiin. Kauailla rakennuksia ei saa rakentaa palmupuuta korkeammaksi, ja se sopii meille paljon paremmin 🙂

    1. Kiitos Anna! Kauaista mekin pidimme – ja kuulimme tosiaan tuosta rakennusrajoituksesta, josta saatiin sovittua sen jälkeen kun ensimmäiset korkeammat rakennukset oli rakennettu, mutta ne jäivät tosiaan sitten kahteen koko saarella.

  5. Oman Havaiji-reissuni jälkeen ajattelin, etten toista kertaa niin kauas (järkyttävän aikaeron taakse) kovin helpolla matkusta, mutta niinpä vaan huomaan taas Havaijista(kin) haaveilevani. Kävimme viime kerralla Big Islandille ja Mauilla, joten haluaisin päästä vielä Kauaille ja kai tämä kuuluisa Waikikikin pitäisi päästä näkemään ja totta kai Pearl Harbor oliis mielenkiintoinen kohde historiansa vuoksi. Kävin myös kurkkaamassa linkin ”10 kohdetta, jotka amerikkalaisen pitäisi nähdä”. Näistä erityisesti Yellowstone kiinnostaisi myös minua.

    1. Kiitos Heidi! Aikaero on kyllä aika mahtava – Suomen kesäaikaan nähden 13 tuntia. Me kiersimme risteilyllä kaikki saaret, joten lisääkin näitä Havaiji-juttuja on tulossa.

  6. Olipa kiva historia pläjäys 🙂 Muistutteli mukavasti historiasta, muttei liian tylsästi! Jännä juttu tuo öljyn tiputus :O Hullua ajatella, että se saa seuraavat 100vuotta valua hiljalleen rauhassa 😀 Vaikka sanoitkin, että Waikiki beach on täynnä pilvenpiirtäjiä, niin tuo ranta näytti iltasella onneksi melko tunnelmalliselta 🙂

    1. Kiitos Sandra! Ilta Waikiki Beachillä, ne muutamat kuin näimme, olivatkin jostain syystä kaikki tuollaisia ihanan vaaleanpunaisia. Mutta keskipäivän auringossa ja vähän rannalta sivussa, niin kyllä tuossa vähän Manhattanin tunnelmaakin on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.