Aihearkisto: Maabongaus

Maabongausta käsittelevät jutut

Ceuta feature

Sateinen Ceuta ja huijari Algecirasissa

Tammikuinen matkamme Algarveen ja Espanjan Cadiziin ei eiliseen asti ollut sisältänyt minkäänlaisia maabongauselementtejä, millään laskutavalla. Portugalissa ja Espanjassa olimme molemmissa käyneet jo useamman kerran aikaisemmin, myös Andalusiassa (jossain järjestelmissä Espanjan maakunnat lasketaan erikseen). Mutta yksi aluepiste näiltä seuduilta oli vielä noudettavissa, Pirkolle, nimittäin Espanjalle Marokon rannikolla kuuluvasta Ceutasta saa TCC (Traveller’s Century Club) -pisteen. Ja niinpä uhrasimme yhden Cadiz-päivän retkelle Ceutaan.

Lähdimme matkaan aikaisin aamulla ja ajoimme vajaan 1,5 tunnin matkan Algecirasiin, josta lautat Ceutaan lähtevät. Lauttalippuja emme olleet ostaneet etukäteen, sillä lauttoja menee lähes joka tunti, ja matkaa Algecirasiin oli kuitenkin sen verran, että emme uskaltaneet ihan varmaksi arvioida saapumistamme satamaan.

Ceuta
Tähtäimessä Ceuta, kuva jo Ceutan puolelta, eli pääsimme sinne asti 🙂

Algecirasin valtavassa satamassa ajoimme muutaman ylimääräisen kierroksen liikenneympyröissä, mutta osuimme lopulta Puerto Continental Parking -paikoitustaloon. Kello oli 9:15 ja ajattelimme, että meillä olisi vielä pieni mahdollisuus ehtiä klo 9:30 lauttaan. Paikoitustalossa reipas nuori mies opasti meidät vapaalle paikalle ja kertoi paikoituksen maksavan 20 euroa. Suhtauduimme asiaan epäilevästi, olimmehan ottaneet sisäänajaessamme tavallisen paikoituslapun, jolla Suomessa ainakin paikoitus maksetaan jälkikäteen, mutta kaveri jankutti 20 euroa ja väitti, että lauttamatkustajien ei tarvitse paikoituksesta maksaa. Lopulta annoimme hänelle 20 euroa, vaikka jo setelistä luopuessani tiesin oikeastaan tehneeni virheen. No, se oli vaan 20 euroa. Ja meillä oli kiire lautalle.

Algecirasin satama

Seuraavaksi yritimme löytää paikoitustalosta ulos ja lautalle, mutta päädyimme vaan autokaistalle, ja kun emme ajatelleet autoa ottaa mukaan, eikä meillä ollut etukäteen ostettua lippua, niin piti löytää lipunmyynti. Autokaistan kaveri viittoili johonkin suuntaan, mutta kas, ”paikoitusystävämme” ilmestyi paikalle ”auttamaan” meitä lipunostossa. Lähdimme hänen perässään ulos paikoitustalosta ja ulos satama-alueelta (taas tiesin oikeastaan, että tämä menee nyt väärin) ja päädyimme pieneen matkatoimistoon (kaverin ystävän luultavasti) ja ostimme sitten kuitenkin menopaluuliput häneltä, ymmärtäen tässä vaiheessa, että emme enää ehdi 9:30 vaan 10:30 lauttaan. Ostettuja lippuja katsoessani totesin, että toimiston palkkio oli 10 euroa.  No, sekin oli ”vaan” 10 euroa.

Palatessamme läheiselle satama-alueelle huomasimme sitten oikeat lippumyymälät, josta liput olisi varmaan saanut maksamalla vain 2 x 64 euroa, mutta tehty mikä tehty. Tässä vaiheessa olimme jo huolissamme siitä, että saako ostamillamme lipuilla maihinnousukortit, mutta kelpasivat ne sentään, eli liput olivat sentään ihan oikeat. 10:30 lähtö oli FRS-yhtiön nopealla lautalla ja kohta olimme tuulisella merellä ihailemassa toisella puolen Algecirasin satamaa ja toisella puolella Gibraltaria. Edellisen kerran lähdimme Kristina Katarinalla Gibraltarilta Barcelonaan, ilta-auringossa, kannella kuohuvaa siemaillen, mutta tänään siis pienellä matkustajalautalla matkalla Afrikkaan.

Algeciras satama
Algecirasin satama ja oikeat lippumyymälät

Ceutaan tullessamme suhtauduimme jo skeptisesti kaikkeen, olimme päättäneet välttää taksiretkiä mahdollisesti myyvät ”huijarit” ja löysimmekin terminaalista turisti-infon ja saimme kaupungin kartan ja tiedon, että kävelemme helposti keskustaan ja jos haluaisimme tulla sieltä takaisin taksilla, niin matkan ei pitäisi maksaa yli 5 euroa. Ok, siis matkaan.

Rantakadulla oli useita lauttalippuja myyviä pieniä matkatoimistoja ja isoja eurooppalaisia liikkeitä kuten Lidl ja El Corte Ingles. Ohitimme ne ja jatkoimme linnoitusten ohi Plaza de Africalle. Pääkadun laidalla oli kaupungin ehkä ainoa hotelli ja sen päässä Plaza de Constitution, jonka jämerää patsasta katsoessamme äkkäsimme myös McDonaldsin ja totesimme, että vaikka tarkoitus oli viettää kaupungissa vain muutama tunti, niin pikaiselle lounaalle oli aikaa.

Ceuta Ceuta CeutaCeutaCeuta

Lounaan aikana tuulinen sää muuttui myös sateiseksi ja vaikka kävelimme vielä hetken kävelykatu Pase del Revelliniä ylös, niin totesimme, että tämä kaupunki taisi olla tässä ja palasimme pikkuhiljaa terminaaliin, vaikka tiesimmekin olevamme vähän ajoissa klo 15:00 lähtevää lauttaamme ajatellen.

CeutaCeuta Ceuta

Mutta hyvä, että olimme ajoissa, sillä sää oli huonontunut ja FRS:n klo 15:00 lautta oli peruutettu! Seuraava lähtisi klo 18:00, jos lähtisi. Pikainen tilannearviointi ja päädyimme ostamaan liput klo 14:45 lähtevään Trasmediterranean lauttaan, joka oli vähän isompi, ja kulki vaikka tuuli olikin noussut. Neuvottelimme myös FRS:n kanssa paluumatkan hyvittämisestä, sillä olimme, tyhmyyttämme näin tässä vaiheessa arvioiden, ostaneet menopaluuliput. He eivät kuitenkaan lippua voineet hyvittää, kun olimme sen matkatoimistosta ostaneet, mutta saimme sentään paperin, jolla todistivat lähdön olevan peruutettu.

Ceuta Ceuta

Trasmediterranean liput olivat halvemmat kuin FRS:n (51.20 euroa kahdelta luottokortilla maksettaessa) ja saimme niistä yli 60-vuotiaille tarkoitetun alennuksen, jota matkatoimisto ei meille aamulla ollut tarjonnut. Sigh.

Paluumatka Algecirasiin meni tiukasti laivan penkeissä istuen, infotaulujen vilkuttaessa punaisella monella kielellä, että pysykää istumassa, mutta ei iso laiva nyt ihan ylettömästi kovassa tuulessakaan hyppinyt, eli pääsimme sittenkin samana päivänä Algecirasiin.

Lautalla Ceuta - Algeciras

Algecirasissa oli vielä vuorossa vierailu matkatoimistossa hakemassa takaisin käyttämättömien paluulippujen hinta, jonka yllättäen lopulta saimme kuin saimmekin sittenkin takaisin. Ensimmäinen yritys englanniksi asiaa esittäen ei meinannut millään tuottaa toivottua tulosta, eli 64 euroa, mutta kielen vaihtaminen auttavaan ranskaan (ja laivayhtiön todistus peruutuksesta) toi lopulta rahat käteen.

Vielä parkkimaksun maksu automaattiin – eihän paikoitus tietenkään ollut laivamatkustajille ilmainen ja se maksoikin klo 9:15 – 16:45 väliltä vain 13.85 euroa ja pääsimme paluumatkalle. Tie ulos Algecirasin satamasta vaikutti ensin hurjan ruuhkaiselta, mutta onneksi pian selvisi, että vain rekat joutuivat jonottamaan tullitarkastukseen, henkilöautot pääsivät jatkamaan matkaa jonottamatta ja olimmekin sitten perillä, ”kotona” Cadizissa vielä valoisaan aikaan, vähän yli klo 18.

Ceutasta voinemme todeta, että sinne emme enää toista kertaa (Lasse kolmatta kertaa) päädy, mutta tulipahan nyt käytyä hakemassa sieltä Pirkon 159. TCC-piste. Ei siinä mitään, ihan mukavan näköinen pieni kaupunki se oli, mutta silti.

Ceutahan on viime aikoina ollut taas uutisissa myös pakolaiskysymyksen takia: Ceutalla on maaraja Marokon kanssa ja pakolaiset pyrkivät Eurooppaan, eli Ceutaan, kiipeämällä tuon aidan yli, mutta Ceutassa taitaa olla sen verran paljon poliiseja ja rajaviranomaisia, että sitä kautta ei helposti Eurooppaan tulla. Lyhyellä vierailullammekin kaupungissa näimme kymmeniä poliisia-autoja ja kadulla partioivia poliiseja.
Raja-aitaa emme viitsineet lähteä katsomaan, taksilla – eiväthän pakolaiset kuitenkaan mitään nähtävyyksiä ole, vaikke lehtikuviin ajoittain päätyvätkin.

Ceuta

 

Maailmanmatkaajien kokouksessa

Tutustu ystäviimme!

Maabongaus harrastuksena herättää tunteita. Ihan erityisesti se on herättänyt tunteita viime viikkoina muutaman asiaa sivunneen blogijutun myötä.
Jopa siinä määrin, että myös Maailmanmatkaajat -klubissa, jossa olemme keväällä olleet mukana neljä vuotta, keskusteltiin välillä melko kiivaastikin siitä, että olemmeko me, ryhmänä, maabongareita vaiko emme. No olemme ja emme, jotkut sellaisiksi reippaasti tunnustautuvat ja toiset taas mieltävät vaan matkustavansa mielellään, paljon ja usein, ja sen myötä uusia kohteita vaan kertyy.

Päädyimme tämän kaiken innostamana, tusina meistä, kertomaan matkailuharrastuksestamme, monen osalta myös maabongauksesta. Kokosimme jutut yhteen ja julkaisimme ne klubin sivuilla.

Esko kirjoittaa hiukan pilke silmäkulmassa omatoimimatkailijoista:

”Ihan pientä masokismia olen joskus ollut havaitsevinani joidenkin aina ehdottomasti omin päin matkailevien kokemuksista – matkailu ei saa olla liian helppoa vaan pitää vähän kärsiä.”

Petteri ei usko pitkiin, monen kuukauden reissuihin, vaan kertoo matkoistaan näin:

”Sanoisin että keskimäärin ehkä noin kahdeksan reissua per vuosi. Käytännössä käytän matkustamiseen kaikki pyhäpäivät joihin lisään mahdollisuuksien mukaan omia lomapäiviä ja/tai muutaman etätyöpäivän.”

Tomi hakee ymmärrystä maabongaukselle vertaamalla eri tapoja liikkua ajan:

”Tuskin kukaan vertaisi puolen tunnin sauvakävelylenkkiä satoja kilometrejä pitkään ja vuorokausia kestävään ultrajuoksusuoritukseen, vaikka niitä yhdistääkin jalan laittaminen toisen eteen.”

Arton osalta totean vaan, että kuva ”Täysikuu teltan yllä vuoristossa Chilen ja Argentiinan rajalla” on niin mahtava, että Arton juttu kannattaa ehdottomasti ainakin katsoa.

Mukana juttukokoelmassa on 12 klubilaisen kertomus omasta matkailuharrastuksestaan. Heistä vain muutama kirjoittaa matkablogia, vaikka matkakokemuksia olisi todellakin jaettavaksi – eli näitä matkajuttuja et ole ennen lukenut. Ja olemme mukana mekin, tosin Sinulle, uskollinen lukijamme, matkailijatarinamme taitaa olla entuudestaan tuttu!

Käy lukemassa tarinat, jos haluat tutustua ystäviimme, Maailmanmatkaajiin!
Monista heistä on nimittäin näiden vuosien mittaan oikeasti tullut ystäviämme.
Jutun otsikkokuva on muuten Maailmanmatkaajien kokouksesta ja tuossakin kokouksessa meillä näyttää olleen hauskaa 🙂

Tutustu maailmanmatkaajaan

 

north pole feature

Matka Pohjoisnavalle

Antarktikselle pääsee jo lähes tavallisilla risteilymatkoilla ja onpa yksi ystävämme Maailmanmatkaajat -klubista käynyt siellä purjealuksellakin.

En kuitenkaan ole ajatellut, että tavalliset matkailijat kävisivät etelä- tai pohjoisnavalla vaikka sellaistakin juttua maabongareista kerrotaan, että kiertämällä etelänavalla pienen ympyrän tulee vartin kävelyllä käytyä monessa maassa.

Tunnettu maabongari Lee Abbamonte kävi äskettäin pohjoisnavalla.
Seuraan hänen blogiaan ja otsikko ”How I Made it to the North Pole” oli kyllä sen verran kiinnostava, että juttu oli pakko lukea saman tien.

pohjoisnapa

En nimittäin todellakaan ollut ajatellut, että ihmiset vielä nykyäänkään kävisivät pohjoisnavalla tuosta vaan. No tai ei ihan tuosta vaan: vaatihan matka ensin matkan Huippuvuorille, sieltä edelleen lennon Barneo-nimiseen paikkaan jäällä venäläisen rahtikoneen kyydissä ja vielä helikopterilennon itse navalle.
Vaihtoehtoisesti Pohjoisnavalle voisi ilmeisesti päästä myös jäänmurtajan kyydissä Murmanskista – lisäbonuksena tällä reitillä vielä vierailu Frans Joosefinmaalla.

Matka ei myöskään sujunut ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, eli selvästikään Huippuvuorilta pohjoiseen suuntautuvilla lennoilla ei voi vaatia myöhästymiskorvauksia vielä 3 tunnin jälkeen – eikä edes 3 päivän jälkeen, mutta kyllä Lee pohjoisnavalle lopulta pääsi! Itse pohjoisnavalla seurue vietti -35 asteen pakkasessa 1½ tuntia.

lee abbamonte pohjoisnavallaYksityiskohtaisemman kuvauksen Leen matkasta pohjoisnavalle voit lukea hänen blogistaan. Enpä myöskään ollut ajatellut mihin kaikkeen venäläiset oligarkit rahojaan käyttävät, mutta näköjään myös näissä maisemissa. Ja vaikket englanninkieliseen tekstiin jaksaisikaan paneutua, niin katso ainakin huikeat kuvat reissusta!
Lee on myös käynyt etelänavalla ja lähes kaikilla maailman 325 TCC-alueesta.

Osaltamme jätämme väliin niin pohjois- kuin etelänavan, mutta silti on kiehtovaa lukea myös tällaisista matkoista!

(Kuvat Lee Abbamonten blogista ja (kartta) Wikipediasta).

unmasters feature

Montako ihmistä on käynyt kaikissa maailman maissa?

Tanskalainen Henrik Jeppesen kävi äskettäin Eritreassa, joka sattui olemaan viimeinen maa mailmassa, jossa hän ei vielä ollut käynyt. Henrik saavutti tavoitteensa 27-vuotiaana, nuorimpana tanskalaisena koskaan, mutta muutaman vuoden vanhempana kuin englantilainen James Asquith, jolla lienee hallussa maailman ennätys tässä lajissa saavutettuaan tavoitteensa 24-vuotiaana.

Eritrea

Olen seurannut Henrikin blogia jo jonkin aikaa – siitä huolimatta, että se on oikeastaan aika tylsä, sillä Henrik rahoitti ison osan matkustamisestaan kirjoittamalla hotelli- ja lentoyhtiöarvioita vastikeeksi hotelliöistä ja lennoista. Vain harvoin jonkun eksoottisemmassa paikassa olevan hotellin arvio ylitti kynnykseni klikata juttu auki Bloglovinissa. Mutta toki blogissa on myös muuta sisältöä, kuten tämä juttu loistava juttu Eritreasta, enhän minä muuten blogia vuodesta toiseen seuraisi!
Helsingistä Henrik arvioi äskettäin Indigo-hotellin.

Eritrean jälkeen blogissa on ollut muutamia yhteenvetojuttuja, joissa on myös sivuttu muita kaikkia maita keränneitä. Ja ehkä Henrikin innoittamana myös norjalainen Gunnar Garfors kirjoitti blogissaan aiheesta äskettäin.

TBT unverified

Molemmat viittaavat The Best Travelled People -sivuston Un_masters -sivuun, joka listaa kaikissa maissa käyneitä useammalla listalla:

  • TBT 1281 & UN verified (eli TBT:n laajan tarkistusprosessin läpikäyneet)
  • UN verified (tarkistusprosessin maatasolla läpikäyneet)
  • verifioimattomat
  • bloggaavat
  • mediassa referoidut
  • hiukan fuskanneet
  • edesmenneet
  • muiden lähteiden perusteella
  • lähellä tavoitetta olevat.

Verifioinnilla tarkoitetaan The Best Travelled People -sivuston mekanismia pyytää listojen kärkisijoilla olevia todistamaan, että ovat käyneet satunnaisesti valituissa parissakymmenessä maassa (UN verified) tai sekä maassa, että TBT -alueilla (TBT 1281 & UN verified).
Todisteeksi käy käsittääkseni matkustusasiakirja, luottokorttiveloitus tai valokuva.

TBT transited

Nuo listausperiaatteet ovat mielestäni jokseenkin sekavat, sillä entä sitten, jos sekä kirjoittaa blogia, että on käynyt läpi verifioinnit joltain osin? Mutta kuvaa lista ehkä kuitenkin tätä tapaa kiertää maailmaa tiukan tavoitteellisesti.
Se kertoo esimerkiksi, että tyypillisesti vaikeimmat maat kuten vaikka Angola, Afganistan, Saudi-Arabia, Iraq tai Libya jäävät viimeiseksi. Mutta toisaalta on viimeiseksi jäänyt sellaisiakin maita kuin Kanada tai Norja tai Malediivit.

garfors

Norjalainen Gunnar on myös pohtinut tuon TBT:n sivuston tietoihin nojautuen paljonko maailmassa on ihmisiä, jotka ovat käyneet kaikissa maailman maissa ja päätyy lukuun 23 – 96, jossa tuo 23 on verifioitujen lukumäärä TBT:n sivuilla.
Hänen arvionsa mukaan sääntöjä tiukasti tulkitsemalla lukumäärä olisi lähempänä tuon välin ala- kuin yläpäätä, sillä listalla on myös ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet tavoitteensa ennen Etelä-Sudanin syntymistä ja toisaalta tiedetään  listalla olevan henkilöitä, jotka ovat laskeneet mukaan välilaskuja.

Suomalaisia kaikissa maailman maissa käyneitä lienee nykyisin 9-10*) – pienenä maana sijoituksemme kolmantena listassa, jota johtaa Yhdysvallat 32 nimellä ja seuraavana Saksa 11 nimellä on ehkä yllättävä. Olisiko sillä, että Saksan ja Suomen passit ovat maailman vahvimpia oma merkityksensä asiassa? Nuorimmat suomalaiset ovat olleet 36-37 -vuotiaita eli hiukan tässä mainittuja Henrikiä ja Gunnaria vanhempia. Ja kaikki ovat miehiä.

Ja ihan vaan selvennyksenä, vaikka aihe sen verran minua onkin kiinnostanut, että olen seurannut Henrikin blogia ja olen lukenut Gunnarin kirjan, niin me emme kaikkia maailman maita tavoittele. Toisaalta meiltä loppuisi aika kesken, mutta voisin myös referoida jokin aika sitten Travelers Century Clubin kokouksessa tapaamaamme vanhempaa herrasmiestä, joka oli käynyt yli 300:lla maailman tätä nykyä 325 TCC-alueesta ja totesi, että kolmasosan olisi voinut jättää väliin. Jos päätyisimme elämässämme käymään 2/3 maailman maista, niin toivottavasti osaisimme valita ne, jotka kannattaa nähdä!

Henrikin ja Gunnarin blogien ohella extreme-maabongareiden blogeja ovat ainakin nämä:

ja siis tässä jutussa erikseen mainitut

Roadtrip to Anabar

Yhtenä kuriositeettina näistä blogeista lukemistani jutuista voisi mainita matkan Anabariin, maailman pohjoisimpaan paikkaan, jonne autolla pääsee. Autoja ei sitten sopinut matkalla sammuttaa kertaakaan, eivät olisi käynnistyneet enää uudestaan! Mukana tässäkin retkikunnassa oli myös yksi suomalainen, tietysti.

Suomalaisista kaikissa maailman maissa käyneistä kukaan ei kirjoita matkablogia, mutta  Ismo Porna ja Rauli Virtanen ovat kirjoittaneet matkakirjat.

*) Korjattu julkaisun jälkeen, tietoni 8 suomalaisesta olikin jo vanhentunut, tässä klubissa (kyllä, tällainenkin klubi Suomessa on), onkin jo ainakin 9 jäsentä ja yhdellä suomalaisella on enää vain yksi maa jäljellä – tai sitten ei, jolloin jäseniä on 10.