Huhti-toukokuun suosikit

Huhti-toukokuun suosituimmat IG

Valitsin ajanjaksoksi seurata blogimme suosituimpia juttuja juttuja kuukauden puolivälistä seuraavan kuukauden puoliväliin, kun kuukauden vaihteessa on aina niin paljon kaikenlaista.

Huhti-toukokuussa julkaistujen juttujen suosituimmat olivat:

Erityisen iloinen olen tuon vieraskynäkirjoituksen (Mandalan matkassa Kambodzassa ja Vietnamissa) hyvästä menestyksestä, teimme sen eteen ystäväni kanssa ihan reippaasti töitä ja on kiva nähdä, että sitä on luettu paljon!

Vappua Göteborgin saaristossa nosti Facebookin Reissupostauksia ryhmässä alkanut Sunday Stream -kampanja, johon nostetaan kultakin mukana olevalta bloggaajalta viikon aikana julkaistuista jutuista yksi ja tämä oli mukana kyseisessä kampanjassa.

10 matkakuvaa julkaisin vasta pari päivää sitten ja se nousi listan kärkisijoille ihan muutamassa tunnissa, eli tämäkin matkabloggaajien keskuudessa kiertänyt haaste taitaa kerätä lukijoita kaikissa mukanaolleissa blogeissa.

Vanhempieni GöteborgAika lähelle kärkeä pääsi myös itselleni erityisen merkityksellinen juttu Laivanrakentajien Göteborg, jossa myös vanhempieni nuoruusvuosista Göteborgissa 1940-luvun lopulla.

Uusia juttuja julkaisimme tällä jaksolla 18, eli pystyimme sapattivapaani päättymisestä huolimatta saavuttamaan, jopa ylittämään, tuon keskimäärin kolme uutta juttua viikossa tason osittain juuri tuon Göteborgin matkan innoittamana.

Huhti-toukokuun suosituin IG kuva
Jutun kuviksi olen valinnut huhti-toukokuussa Instagramissa julkaisemistamme kuvista suosituimmat – tämä smoothie-kuva oli kaikkein suosituin!

Kaikista jutuista suosituimpia huhti-toukokuussa olivat:

Tuo Puoli vuotta ilman uusia vaatteita kiilasi siis tällä kertaa heti ihan kärjen tuntumaan!
Elokuva Matka minuksi tuli normaaliin elokuvateatterilevitykseen huhtikuun lopulla, mikä selittänee tuon tammikuun Docpointin jäljiltä kirjoittamamme jutun suosiota nyt.

(Tämä listaus liittyy Blogimme tavoitteet -jutussa asettamaani tavoitteeseen tarkastella kuukausittain blogimme suosituimpia juttuja.)

Huhti-toukokuun suosituimpia IG kuva

Tags from the story
,
Join the Conversation

24 Comments

  1. Hienoa, että jaksat seurata tällaisia tilastojuttuja ja koota niitä, itse kun olen päin vastoin ihan käsittämätömän huono kaiken statistiikan kanssa. Vaatteet tuntuvat kiinnostavan blogeissa aina, näköjään siis myös matkablogeissa :D. Pitäisi ehkä itsekin vähän tässä ryhdistäytyä ja asettaa bloggaamisen suhteen tavoitteita, niin saisi uutta tsemppiä tähän hommaan :).

  2. says: Pirkko

    Kiitos kommenteistanne!

    Mirka, enpä tiedä vaikuttaako tavoitteiden asettaminen sittenkään ihan hirveästi tähän itse ”työhön”. Mutta ainakaan omalta osaltani tuo viikottaisten postausten suhteen asettamani väljähkö tavoite tuntui enemmän sapattivapaani jälkeen auttavan siihen, että osasin tyytyä kirjoittamaan taas harvemminkin kuin melkein joka päivä, kuten parhaimmillaan sapattini aikana tein. Eli siinä missä joku voisi ajatella tuollaisen stressaavan, niin minulla se auttoi siihen, että ei stressannut!

    Anna, harkitaan.
    Olen jo päässyt sinuiksi sen kanssa, että julkaisen numeroita tuolla Meistä/About -sivulla vuosineljänneksittäin. Ja kun kuitenkin tämänkin jutun kirjoitan myös ihan blogimme peruslukijoille, niin pahimmillaan tämän muuttaminen ihan tilastoksi voi olla vähän luotaantyöntävää.
    Kommenttien määränhän näet jo niin halutessasi klikkaamalla auki nuo jutut :-)

  3. Oikein fiksuakin seurata postauksia tälleen, että tietää, mitä lukijat lukee. Monesti itse kun kirjoittaa postauksen ajattelee, et tää on varmaan suosittu, mut sitten paljon suositumpi onkin ollut joku toinen. Kampanjapostaukset tosiaan ovat yleensä niitä suosituimpia (IG Travel Thursday, 10 matkakuvaa jne.).

  4. Olipas tilastot avattu tässä oikein mukavasti ja helposti luettavaksi, olet taitava :) Minulta meinasi mennä tämä postaus ihan ohi suun kun aloin lukemaan noita muita kirjoituksiasi uudelleen ja sitten jo eksyinkin ties minne matkapostauksiinne :D Itsellä on juuri para-aikaa väsytystaistelu tuon Google Analyticsin kanssa käynnissä; en saa sitä Reaaliaikaiset-osioita toimimaan, aina vaan nollaa näyttää. Olen asentanut koko jutun kerran uusiksi blogiini, mutta eipä vain tahdo onnistua :( Onko sinulla tai muilla bloggareilla täällä vinkkejä annettavaksi?

  5. Oletpa tosiaankin nähnyt vaivaa blogisi eteenpäin viemiseen! Itse voisin toki jo lähteä ihan siitä liikkeelle, että miettisin ylipäänsä jonkinlaisia tavoitteita… En ole koskaan sen kummemmin blogin tavoitteita miettinyt, ennemminkin ihan vain reissuhaaveita listaillut, joita joskus toivon pääseväni toteuttamaan. Tuo kymmenen matkakuvan haaste on vaikuttanut tosi kivalta ja niitä oon jonkin verran lueskellut. Nyt alkaa viimein melkein mieli tehdä se itsekin!

  6. says: Pirkko

    Kiitos Lotta, Ida ja Laura kommenteistanne!
    Tosiaan kuten Lotta mainitsi, niin monesti on vaikea arvata mikä juttu nousee hyvinkin suosituksi ja joskus joku juttu (kuten vaikka tuo tässä jutussa mainittu elokuva-arvosteluni) nousee suosituksia viikkoja tai kuukausia sen kirjoittamisen jälkeen.
    Ida, toivottavasti saat analyytikkasi kuntoon, neuvominen näin kommenttiriveillä taitaa olla tuhoon tuomittu idea :-(
    Laura, nämä paljolta vaikuttava panostaminen blogiini johtui tietysti (?) siitä, että kun olin puoli vuotta päivätyöstä vapaalla, niin panostin ensimmäistä kertaa blogin historiassa tähän hiukan ammattimaisemmin. Nyt aikaa blogille on taas vähemmän, mutta ehkäpä tämä nyt tehty työ kantaa tätä eteenpäin hiukan vähäisemmälläkin panostuksella ainakin jonkin aikaa!

  7. Tämäpäs on hyvä idea, postata kerran kuukaudessa suosittummat jutut! Itse päivittelen ylävalikossa olevaa Top 5 -listaa pari kertaa kuukaudessa, mutta erillinen postaus tuo kyllä asian huomattavasti selkeämmin esille.

    Annan kommenttiin lukukerroista viitaten: en tiedä olenko ainoa, jolle lukijamäärät tuntuu jollain tapaa henkilökohtaiselta asialta, joten prosenttiluvutkin toimisi tässä. Tai no, teillähän on avoimesti kävijämäärät tuolla Meistä-osiossa, eli ei ne luvut liene mikään salaisuus :)

  8. says: Pirkko

    Kiitos Terhi!
    Meillä tuo Suosituimmat päivittyy koko ajan, mutta se kerää tiedon paljon lyhyemmältä ajalta kuin kuukaudelta.
    Sen lisäksi meillä on tuo Suosittelemme, jota päivitämme harvakseen jotenkin siten, että se tarjoaa mielestämme blogimme ”isoimpia” tai ”tärkeimpiä” juttuja.

  9. Tämän postauksen hyvä puoli oli myös se, että sai infoa siitä mitkä postaukset kannattaa jälkikäteen lukea jos ei ole aikaa kaikkia kahlata läpi. Eli varmasti kirjoituksiin tulee vielä uusia lukijoita, jotka näitä eivät ole vielä lukeneet.

  10. says: Pirkko

    Kiitos Rami! Niinhän se monessa asiassa on, että suosio kerää suosiota, eli nyt näistä jutuista tulee vieläkin suositumpia :-) – ehkä pitäisikin listata vähiten suositut jutut, että nekin ”ressukat” löytäisivät muutaman lukijan!

  11. Tosi mielenkiintoista koota näitä juttuja näin pakettiin, ja samoin kävin kurkkaamassa noita statistiikkoja, mitä olet tuonne heittänyt. Saa tosi hyvää referenssipohjaa itselleenkin.

    Olen tässä viime aikoina pohtinut paljon sitä miten jotkut postaukset, jotka ei kävijämääriltään mitenkään sijoitu kärkikastiin, saa paljonkin kommentteja, ja sitten todella suositut postaukset eivät saa juurikaan. Se on todella hämmentävää. Kiinnostaisi alkaa vähän tutkimaan ihmisten käyttäytymistä näiden asioiden osalta enemmänkin.

  12. Nostan hattua, kivoja nämä koontipostaukset. Itsellä jäisi luultavasti tekemättä näin laajat ja analysoivat jutut. :) Mä tykkäsin tosi paljon tuosta Göteborgin jutusta, se on kohde josta en ennen tätä kirjoitusta tiennyt mitään. Tai lähinnä sen sijainnin, mutta kirjoituksen myötä se muuttui yhdeksi must visit kohteista!

  13. says: Pirkko

    Kiitos kommenteista Matkakuumeen bloggaajat ja London and Beyond.
    Minusta vaan on mielenkiintoista tehdä aina välillä noita tutkimuksia ja tosiaan ”ihmetellä”, että näinkö tässä kävi. Joskus jutusta tietää, että tätä luetaan, mutta joskus menee ihan pieleen.
    Kommentointiin taitaa noilla kampanjoilla (IGTT, Sunday Stream) olla vaikutusta, myös siten, että kun ihmiset kommentoivat niissä olleita juttuja, niin sitten muiden kommentointiin jää vähemmän aikaa.

  14. says: Heidi

    On tosiaan mielenkiintoista seurata, mitkä jutut nousevat suosituiksi. Minullekin kävi niin, että yksi suosituimmista jutuista lähiaikoina oli pikaisesti tunnekuohussa kirjoitettu juttu, jonka en uskonut kiinnostavan ketään, kun taas kunnon matkajuttu, johon olen oikein panostanut, on jäänyttäysin muiden juttujen varjoon.

  15. Nämä kuukauden suosikit -postauksesi ovat kivoja. Välillä varmasti yllättää, mitkä jutut keräävät suosiota ja mitkä taas eivät. Tuntemattomia ovat lukijoiden tiet. ;)

    Minusta tuo Puoli vuotta ilman uusia vaatteita oli hauska juttu. Se oli vähän erilainen kuin mitä matkablogeissa yleensä on. Tuota 10 matkakuvaa -haastetta olen itsekin harkinnut nyt, kun olen taas kotona koko valokuva-arsenaalini äärellä. Kuvia on vain kertynyt matkoilta niin valtavasti, että jotenkin en ole saanut uppouduttua niihin, vaikka onhan niiden selailu tietysti mukavaa puuhaa.

  16. Kiva idea listata suosituimpia postauksia kuukausittain! :) Itse olen huomannut, että mun suosituimmat jutut vaihtelee vuodenajan mukaan, Marokko on luetuin talvella ja Välimeren kohteet kesällä.

  17. On kiinnostavaa tietää, mikä omassa blogissa lukijoita kiinnostaa. Välillä se tuntuu tosin olevan hieman julkaisun ajankohdastakin kiinni, mikä juttu sattuu lähtemään lentoon. Tuo pakkauslista on kyllä varmasti monelle kiinnostava aihe. Se on kumma juttu, miten joka kerta pakkailu tuntuu yhtä vaikealta, vaikka sen on jo niiiiin monta kertaa tehnyt.

  18. Kiitos Veera, Heidi, Jepa, Hanna ja Laura.
    Mukavaa, että olette pitäneet suosikkilistauksesta.
    Seuraavan vastaavan teen kesäkuun puolen välin jälkeen, joten tervetuloa tsekkaamaan sitä taas silloin :-)

  19. Hyvä koonti, näin matkabloggaajana on aina mielenkiintoista nähdä millaiset jutut kiinnostavat lukijoita. Ja tästä tuli samalla käytyä lukemassa muutama noista postauksista, jotka oli tullut vain vilaistua aikaisemmin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista Mirje! Mukavaa, jos löysit jonkun vanhemmankin jutun – eihän sitä aina ole aikaa seurata blogien tuoreimpia juttuja tuoreeltaan.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *