Glen Nevis feature

Vaellus Glen Nevisin laaksossa

Skotlannin ylämaiden ja Isle of Skyen kierroksemme alkoi Invernessistä lounaaseen, Fort Williamin kaupungin liepeiltä. Majoituimme kahdeksi ensimmäiseksi yöksi lähes loistokkaaseen Glenspean Lodge -hotelliin, josta käsin teimme ensimmäisen vaelluksemme Glen Nevisin laaksossa.

Fort William
Fort William
Glenspean Lodge
Glenspean Lodge

Vaellusteemainen matkamme Skotlantiin on ensimmäinen varsinainen vaellusmatkamme, vaikka jonkinlaista reippailua olemmekin maailmalla tehneet mm. kävelemällä useamman lyhyen (6-8 km) pätkän Santiago de Compostelaa, nousseet Ruandassa vuorille katsomaan vuoristogorilloja ja kiivenneet Tiikerinpesään Bhutanissa.

Suomessa liikumme kävelyn, sauvakävelyn ja joskus vielä hölkänkin muodossa useimpina viikkoina useimpina päivinä ainakin tunnin verran ja tänä kesänä olemme kevyesti treenanneet nousujakin Westendin uusilla kuntoportailla.

Asvalttia ja kalliokiipeilyä

Vaellus Glen Nevisin laaksossa alkoi parin kilometrin nousulla kapeaa asvalttitietä pitkin. Märkääkin asvalttia on helppo kävellä, mutta tiellä aika taajaankin kävelijät ohittavat autot vähän häiritsivät luontokokemusta. Henkilöautolla pääsi nimittäin lähemmäs varsinaisen luonto-osuuden alkua kuin isohkolla bussilla, jolla meidän 24 hengen ryhmämme oli liikkeellä.

Glen Nevis, lähdössäGlen NevisGlen Nevis

Ylemmällä parkkipaikalla hyvästelimme asvaltin ja luettuamme varoitukset siitä, että tällä polulla voi kannattaa yrittää pysytellä, sillä pudotus rotkoon voi vaikka tappaa, jatkoimme kiipeämistä, nyt kapeampaa joko ruohikkoista tai kivistä polkua pitkin. Paikka paikoin polun nousut tapahtuivat kiipeämällä louhikkoisia kallio-osuuksia välillä itseään käsilläkin tukien, mutta pärjäsimme edelleen kohtuullisesti.

Glen Nevis Glen Nevis vaellus SkotlantiGlen Nevis Glen Nevis
Glen Nevis
Glen Nevis

Kuten kai Skotlannissa aina, välillä satoi hiukan, mutta välillä aurinko paistoi ja selvisimme tuulitakeilla ja välillä sateenvarjon avaten: päivä oli jokseenkin tuuleton.

Vesiputouksen juurella

Lopulta saavutimme määränpäämme, pienen vuoristoniityn ison vesiputouksen lähellä. Määränpäämme niin reitin kannalta, sillä täältä käännyimme takaisin, kuin määränpäämme sikäli, että nautimme niityllä retkilounaan, jonka olimme kantaneet mukanamme, kukin pienen osan päivärepuissamme.
Murphyn lain mukaan päivän varsinainen sade aikoi tietysti juuri kun olimme saaneet lounaan esille, ja lounaan kattamisen lomassa ihmiset “kattoivat” myös itsensä sadeviitoilla.

Retkilounas

Onneksi sade taas taukosi melko pian lounaan jälkeen. Vielä muutama valokuva vesiputouksesta ja paluumatka saattoi alkaa. Ryhmästämme kukaan ei halunnut lähikuvia vesiputouksesta, sillä se olisi tarkoittanut pienen köysisillan ylittämistä jossain määrin akrobatiaa harrastaen: tyydyimme kalliokiipeilyyn palatessamme samaa polkua takaisin.

Glen Nevis vesiputous

Niittyjen keskellä

Tai emme ihan samaa polkua, sillä viimeiset 1,5 kilometriä kiersimme asvalttitien sijaan niittyjen keskellä Paddy’s Bridge/Lower Falls -polkua.

Glen Nevis kukkia Glen Nevis kukkia Helppo puron ylitys

Aikaa koko retkeen kului ehkä nelisen tuntia, siis 9 kilometriin, ehkä ½ tunnin lounastauko mukaanlukien. Askelia kertyi n. 20 000. Vähän erilaista tämä vaeltaminen Skotlannin ylämailla tuntuu olevan kuin Rantaraitilla kävely Espoossa, jossa taittaisimme 9 kilometria arviolta 1½ tunnissa!

Kävelemämme reitti henkilöautojen paikoitusalueelta An Steallin vesiputoukselle oli tämä, mutta tuon reittikuvauksen 4,4 kilometrin lisäksi kävelimme siis alhaalta isommalta parkkipaikalta tuolle pienemmälle ja takaisin alas.

Ben Nevis

Vaelluksen jälkeen poikkesimme vielä sotamuistomerkille, jolla ei meille, suomalaisille, ollut juurikaan merkitystä, mutta josta oli hyvä näköala Ben Nevis -vuorelle, Iso-Britannian korkeimmalle (1343 metriä). Pysähdyimme hetkeksi myös Kaledonian kanavalle (Caledonian Canal), jota pitkin pääsee vesiteitse Skotlannin halki. Tosin nyttemmin, suurempien ja nopeampien laivojen myötä sitä pitkin kulkevat enää turistit ja huvialukset.

Ben Nevis
Reipas vaeltaja ihailee Ben Nevisin vuorta

Päivän oppitunti paikallisessa sanastossa: glen on (leveä) laakso, ben on vuori ja nevis on luminen.

Kolmen ruokalajin illallinen Glenspean Lodgessa ei tehnyt päivän jälkeen tiukkaakaa, ei edes jäätelöllä täytetyn brandy basketkin kohdalla! Eikä tehnyt tiukkaa vuoteemme päivän mittaan valloittaneen hirvipariskunnan heivaaminen nukkumisen tieltä 🙂

Glenspean Lodge Glenspean Lodge

Glenspean Lodge
Hotellin ilmoitustaulun mukaan hidas nettiyhteys ei ole vain heidän vikansa

10 kommenttia artikkeliin ”Vaellus Glen Nevisin laaksossa

  1. Patikointi on kyllä mukavaa puuhaa ja noissa maisemissa varmasti vielä kivempaa. Sää siellä on kyllä tosi rasittava (muutaman kerran Skotlannissa käyneenä tuttua), mutta oikealla pukeutumisella siitäkin selviää. Ihan paras päätös päivälle päästä kivaan hotelliin maukkaiden herkkujen äärelle, tuo jätskiannos, nam!

    1. Kiitos kommentistasi! Totta tuo pukeutumisesta – tai yleensä siitä, että ei se sää sitten pitemmän päälle ulkona yleensä kuitenkaan niin kamalaa ole kun siihen vähän tottuu. Halpissadeviittakin toimi aika hyvin etenkin kevyt “vaellushattu” päässä. Kenkien kastuminen purossa harmitti eniten, vähän aikaa.

  2. Kiva lukea pitkästä aikaa vaellusjuttuja. Niitä ei ole blogeissa juuri näkynyt viime aikoina. Kauniita maisemia Skotlannissa näyttää olevan. Oma haave nuoruudessa oli, että pääsisi joskus Skotlannin nummille. Nyt se ei enää ihan ykköstoive ole, mutta olisihan tuolla hienoa vaeltaa. Pitkän vaelluspäivän jälkeen ruoka ja uni maittaa. Omilla vaellusreissuilla olen nukahtanut saman tien kun sänkyyn / telttaan on päässyt.

    1. Kiitos Merja! Mukavaa, jos juttu kiinnosti – ja pari vaellusjuttua on blogissamme vielä (tai kohta) tämänkin jälkeen, vaikka ei meistä ihan hardcore-vaeltajia tainnut sittenkään tulla. Mutta olihan tätäkin kiva kokeilla!

  3. Hienoja maisemia! Näin jälkikäteen vähän harmittaa, että oma “asumisemme” Skotlannissa jäi lyhyeksi, sillä blogeista bongaan toinen toistaan upeampia vaelluskohteita. Joskin sadeasut kuuluvat selvästi aina asiaan!

    1. Kiitos kommentistasi! Skotlannissa vaeltaminen taitaa olla vähän se juttu – siksi mekin päätimme kokeilla vaellusmatkaa juuri näissä maisemissa.

    1. Kiitos Anna-Katri! Tämä ei vielä mennyt suorittamiseksi, mutta seuraava vaellus Sligachanin laaksossa, 18 km, meni kyllä jo urheilusuorituksen puolelle!

  4. Voi tälläiset päivävaellukset on niin mukavia. Vaelluksen jälkeen kunnon “pitopöytään” syömään ja nukkumaan pehmeään vuoteeseen. Jokohan sitä ensivuodelle saisi järkättyä taas itselleenkin tälläisiä kokemuksia. 🙂

    1. Kiitos Virpi! Omalta osaltani täytyy kyllä tunnustaa, että viikon vaellusreissusta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) en usko, että meistä tuli vaellusmatkaajia, ei ainakaan vaellusryhmämatkaajia, kun ryhmässä kulkeminen ei oikein mahdollista etenemistä omaan tahtiinsa, jopa valokuvien ottaminen tuntui välillä “väärältä”, kun sitten heti jäimme vähän porukasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.