Sarajevon väkivaltainen menneisyys

Muistan Mari Mannisen mainion pakinan Helsingin Sanomissa, joka otsikolla ”Sen tuhat kirkkoa ja patsasta” kuvasi mainiosti miten me kaikki maailmaa kiertäessämme käymme kirkoissa, toreilla, vanhoissa kaupungeissa ja näköalapaikoilla, jotka lopulta kaikki sekottuvat toisiinsa.

Sarajevossakin on tarjolla kirkkoja, vanha kaupunki, toreja ja näköalapaikkojakin, mutta silti kaupungista jäi päällimmäisenä mieleen sodat.

Sarajevon laukaukset

Jokainen, suppeakin, kaupunkikierros pysähtyy joen laidalla kohdassa, jossa ammuttiin Sarajevon laukaukset, jotka lopulta johtivat ensimmäiseen maailmansotaan. Voi olla, että jokin muu olisi johtanut siihen joka tapauksessa, mutta sattuma johti yhteen ja sitten toiseen ja tapahtumaketjun lopputuloksena Franz Ferdinand ja Sophie ammuttiin juuri täällä.

Jos tarina ei ole tuttu, niin tämä piirrosvideo kuvaa mielestäni sen loistavasti!

Piiritetty kaupunki

Ensimmäinen maailmansota tuntuu jo kaukaiselta asialta, mutta 90-luvusta on vaan hetki. Jugoslavian hajoamissotien aikana vuosina 1992 – 1996 Sarajevo oli lähes 4 vuotta piiritetty kaupunki, jonka ainoat yhteydet ulkomaailmaan olivat YK:n hallinnassa oleva Sarajevon lentokenttä ja sen alle kaivettu huoltotunneli, joka oli ehkä metrin levyinen ja 1½ metrin korkuinen. Tunneli on sentään hiukan suurempi kuin Vietnamissa Cu Chin tunnelit.

Tutustuimme Sarajevon piirityksen historiaan ensin iltapäiväretkellä, joka vei meidät lentokentän liepeille tutustumaan tähän toivon tunneliin, Tunnel of Hope. Tunneliin oli ilmeisesti muutama sisäänkäynti molemmilta puolilta, kaupungista ja piirityksen ulkopuolisesta Bosniasta ja (ainakin) toinen näistä kaupungin puoleisista tunnelin sisäänkäynneistä on edelleen olemassa ja sen ympärille on rakennettu pieni museoalue. Myös itse tunnelia pääsee kävelemään pienen pätkän. Kuulemma koko tunnelinkin avaaminen vielä joskus yleisölle on harkinnassa.

Täällä tarina tunnelista on ylevä: vapaaehtoiset kaivoivat tunnelia yötä päivää, enimmäiseen öisin ja käsin ja valmista tunnelia pitkin kaupunkiin saatiin elintarvikkeita ja polttoainetta ja tarvittaessa sitä pitkin voitiin jopa kuljettaa pahiten sairaita ihmisiä toiselle puolelle.

War Hostel

Seuraavana päivänä vierailemme War Hostelissa, josta olin nähnyt kuvia jossain Sarajevoa käsittelevässä jutussa. Emme olleet hostellin tarpeessa, mutta ajattelimme käydä kokeilemassa, että saisimmeko kuitenkin vähän katsella ympärillemme siellä. Ja saimmehan me – saimme paljon enemmän kuin tilasimmekaan. Paikan omistajan, nuoren Arijan Kurbasicin isällä, sattui olemaan aikaa ja hän toivotti meidät tervetulleeksi peremmälle. Saimme kiertää hostellin huoneita, jotka oli sisustettu niukasti, sodan aikaisesti. Seinillä oli aseita ja ammuksia ja ikkunoissa pimennysverhot. Mutta oli hostellissa toki keittiö ja kylpyhuonekin, eli rakennus on ihan toimiva hostelli. Yläkerran kierreltyämme herra vie meidät vielä kellarissa sijaitsevaan bunkkeriksi sisustettuun huoneeseen, johon hän oli myös kerännyt piirityksen aikaista esineistöä omaksi museokseen.

Bunkkerin hämärässä saimme kuulla toisenlaisen tarinan tunnelista. ”Vapaaehtoiset” olivat niitä miehiä, jotka eivät jonkun syyn takia voineet lähteä etulinjaan, vuorille. Ja tunnelia hallitsevat tahot eivät olleet vain hyväntekijöitä, sillä tunnelin kautta kaupunkiin tulevat elintarvikkeet olivat hinnoissaain ja kuten aina sodassa, siinä missä monet kärsivät, niin jotkut myös rikastuivat. Vajaakuntoisista tunnelinrakentajista osa myös kuoli raskaissa kaivuuhommissa.

Sodassa ollut mies on myös selvästi huolissaan tulevista vaaleista. Bosnian hallinto on järjestetty ehkä maailman omituisimmalla tavalla, jossa kolme presidenttiä, serbi-, muslimi- ja kroaattitaustaiset, vuorottelevat 8 kuukauden jaksoissa ja jos tasapaino ei säily hänen mielestään maa voi olla kohta taas sodassa.

War Hostel toteuttaa myös Sarajevossa piirityksiin liittyviä retkiä, jotka siis voisivat olla hyvä vaihtoehto ”paremmin kaupallistetuille tusinaretkille”.

Olympialaisten hylätty kelkkarata

Jossain vaiheessa keskustelua herra Kurbasicin kanssa tuli puheeksi, että olimme tunneliretkellämme käyneet myös Sarajevon olympialaisista (1984) jääneellä hylätyllä kelkkaradalla ja kävelleet sen ylhäältä alas. Samalla olimme siis olleet suunnilleen niissä maisemissa missä hän oli viettänyt enemmän tai vähemmän 4 vuotta rintamalla, vuorilla kelkkaradan yläpuolella.

Kävellessämme alas hylättyä kelkkarataa oppaamme vitsailee (?), että tätä on hyvä kävellä, sillä betonisella ”polulla” ei ole maamiinoja – metsässä niitä saattaa polkujen ulkopuolella edelleen olla. Sota on edelleen, runsaan 20 vuoden jälkeen, konkreettisesti läsnä.

Sarajevon hylätty kelkkarata on päässyt muutamallekin listalle maailman kauneimmat/oudoimmat hylätyt rakennelmat, ei tosin ihan kärkeen, sillä ei se nyt niin kaunis tai outo ole. Tällä listalla se näyttäisi olevan sijalla 20. Tämän kelkkaradan ohella ainoa tuolla listalla oleva paikka, jossa olemme käyneet, näyttäisi olevan Angkor Wat.

Sarajevon olympialaisissahan muuten Matti Nykänen voitti  suurmäen olympiakultaa ja normaalimäen olympiahopeaa, mutta nyttemmin ilmeisesti jo pahasti rappioituneita hyppyrimäkiä emme nähneet.

Euroopan toiseksi suurin juutalainen hautausmaa

Tunneliretkellämme pysähdyimme myös juutalaiselle hautausmaalle, joka sekin on ollut sodan näyttämönä täällä. Hautausmaa sijaitsi strategisella paikalla tarkka-ampujien kujan (Sniper Alley) suhteen, joten sotilaat pitäessään asemiaan täällä talloivat surutta hautoja, joista vanhimmat ovat 1600-luvulta. Monet hautakivet ottivat myös osumia. Nyttemmin on kuulemma ollut puhetta siitä, että tämä Euroopan toiseksi suurin juutalainen hautausmaa saataisiin vielä Unescon maailmanperintökohteeksi.

Euroopan suurin juutalainen hautausmaa on muuten Prahassa. Pinta-alaltaan se on pienempi kuin Sarajevon hautausmaa, mutta siellä vainajia on haudattu moneen kerrokseen.

Sarajevon Romeo ja Julia

Paluumatkalla ylittäessämme Vrbanjan siltaa saamme kuulla vielä yhden tarinan sodasta.
Bosco ja Admira, toisiinsa palavasti rakastuneet serbipoika ja muslimityttö, yrittivät sodan alettua paeta kaupungista. Bosco oli sopinut serbijoukkojen kanssa, että he antavat Admiran ylittää joen ja tulla hänen luokseen, jotta he voisivat yhdessä paeta sotaa, mutta joku ampui kuitenkin sillalla toisiaan syleilevät nuoret. Tarinan mukaan nuorten ruumiit jäivät tulilinjalla olevalle sillalle seitsemäksi päiväksi ennen kuin ne saatiin siitä pois. Nuoret on haudattu Sarajevoon ja heidän haudallaan on tähän Sarajevon Romeo ja Julia -tarinaan sopivasti sydän.

Sarajevon ruusut

Sarajevon ruusutkin saattaa ensi kuulemalta tuntua romanttiselta, mutta totuus näiden ruusujen takana on toinen. Kaupungissa on merkitty punaisella maalilla kohtia, joissa joku on kuollut pommien, kranaattien tai luotien alle. Niitä ei ole ihan helppo löytää – niitä ei siis ole jokaisella kadulla ja kujalla ja osa niistä on vaan muutamia yksittäisiä ”maaliroiskeita”, eivät näin isoja kuin Tunnelimuseollamme ja keskustan vihannestorilla näkemämme.