Högsåra ja Farmors Café

Onnistuimme purjehdusvuosinamme jotenkin aina ohittamaan Högsåran. Ehkä Kasnäs oli liian lähellä ja aina oli joku syy valita täyden palvelun satama, joten Högsåran satamat jäivät kokematta.

Kesän alussa saimme kutsun Matka meren maahan -kirjan julkistustilaisuuteen, joka pidettäisiin Farmors Caféssa, Högsårassa. Ensin ajatus tilaisuudesta parin tunnin matkan päässä kotoamme tuntui ihan hullulta, mutta lopulta saimme kasaan retken, jossa jatkoimme Naantalista ja Turusta yöksi Kasnäsiin ja sieltä sitten seuraavana päivänä Högsåraan. Högsåran saari on vaan muutaman kilometrin päässä Kasnäsistä, tosin lossimatkan päässä.

Kasnäsistä lähtiessämme kerroimme olevamme matkalla Högsåraan ja saimme ystävällisen neuvon: jättäkää auto mantereen puolelle, saarelaiset eivät oikeastaan pidä siitä, että satunnaiset turistit tulevat saarelle autolla. Olimmekin tätä hetken jo miettineet, sillä olimme kevyesti huolissamme siitä, että kun kirjan julkistustilaisuus päättyy ja kaikki haluavat takaisin mantereelle samalla lossilla, että mahtuisivatko kaikki mukaan, joten noudatimmekin sitten saamaamme neuvoa. Losseja kulkee harvakseltaan, useimmiten kuitenkin tunnin välein.

Ja totta, ei Högsåralla autoa tarvitse, jos ei ole hirveä kiire ja jaksaa kävellä muutamia kilometrejä!
Me kävelimme iltapäivän mittaan lossirannasta Farmors Caféelle, sieltä Kejsarhamnen-vierasvenesatamaan, takaisin kahvilaan ja pienen lahden toiselle puolelle Lillbackan vierasvenesatamaan ja luotsikalliolle. ”Tuulimyllytietä” Sandvikiin emme kävelleet, mutta ei sinnekään pitkä matka olisi ollut. Askelia kertyi iPhonen mukaan n. 16 000 ja kilometrejä 12. Ei yhtään liikaa pienellä saarella kiireettömänä kesäpäivänä.

Itämeri-illan ohjelma alkoi vasta klo 17, mutta tulimme yli jo klo 12 lähtevällä lossilla, joten meillä oli saarella reilusti aikaa.

Lossirannasta Farmors Caféelle

Päivä oli utuinen, mutta sateeton. Saari kietoutui harmaaseen sumuvaippaan ja elämä hiljaisella saarella tuntui vielä ehkä tavanomaistakin rauhallisemmalta. Kävelimme lossirannasta kahvilalle arvuutellen oikeaa suuntaa parissa risteyksessä, mutta Farmors Café on saaren sydän ja valitsemalla aina liikennöidymmän tien löydät kyllä oikeaan!

Rannan venevajat kietoutuvat sumuvaippaan, lokit pitävät taukoa vajan katolla ja joutsenet liikkuvat perhekunnittain.
Saaren nähtävyydet on merkitty käsinmaalatuin pyörein kyltein. Ensimmäinen näistä on paloasema.
Lampaat laiduntavat vihreillä niityillä ja joskus istutetut orvokit ovat vallanneet pihatien. Kesäidylliä parhaimmillaan.

Farmors Café

Entiseen Gamlas Lillstuga -nimiseen luotsitupaan 25 vuotta sitten perustettu kahvila on Högsåran ehdoton vetonaula, joka työllistää tätä nykyä kesäkaudella jo yli 20 ihmistä. Tiesimme olevamme menossa sinne illalla, mutta toki jo pitkän (kymmenen minuuttia?) lossimatkan ja kilometrin kävelyn jälkeen tarvitsimme tauon, joten oikeastaan aloitimme Högsåraan tutustumisen tästä kahvilasta.

Mansikkakakku näytti hyvältä. Sitä osoitettuani tarjoilija kehoitti minua leikkaamaan siitä haluamani kokoisen palasen. Yritin venyttää häveliäisyyttäni äärimmilleen, mutta sain ilmeisesti sittenkin lautaselleni liian vähän, sillä laskiessaan ostostemme hintaa tarjoilija sanoi veloittavansa kakusta vähän normaalia vähemmän, kun otimme niin pienet palat!

Tarjolla olisi myös ollut kahvilan kuuluisa saaristolaispöytä, mutta olimme juuri syöneet hotelliaamiaisen Kasnäsissä ja tiesimme tulevamme tänne illallisellekin, joten tyydyimme kahviin, teehen ja kakunpaloihin.

Ruuan ja juoman lisäksi Farmors Caféesta voi ostaa saaristosta kertovia kirjoja ja muitakin pieniä matkamuistotyyppisiä esineitä ja tarvikkeita. Muutamat kirjoista houkuttelivatkin, mutta lukemattomien kirjojen jononi on edelleen sen verran pitkä, että jouduin kieltäytymään näistä(kin) houkutuksista. Onpa Farmors Cafésta itsestäänkin kirjoitettu kirja.

Kejsarhamnen ja Luotsimuseo

Farmors Cafén reiluista kakkuannoksista koostuneen lounaan jälkeen tarvitsimme lisää liikuntaa ja suuntasimmekin ensimmäiseksi Kejsarhamnenin satamaan. Sumu verhosi edelleen Högsåran saarta ja viikko ennen juhannusta satamassa oli väljää, mutta vihdoinkin olemme siis käyneet täälläkin, tosin ilman venettä.

1800-luvun lopulla suuriruhtinas Aleksanteri III vietti osan kesistään kymmenen vuoden ajan perheineen ja hoveineen tässä lahdessa. Rannan oikealla puolella olevasta kalliossa on edelleen merkintöjä näiltä vuosilta (kuvakin löytyy ainakin Suwena veneen blogijutusta). Saarelaisista keisari seurueineen tutustui kalastajaeukko Serafinaan, jota sittemmin alettiin kutsua nimellä Kejsar-Fina. Kejsar-Finan vaja sijaitsee edelleen luotsimuseon vieressä rannalla ja se on äskettäin saanut uuden pärekaton.

Rannan luotsimuoseoon pääsimme tutustumaan myöhemmin illalla. Aikoinaan Högsåran luotsiasema on keskeisen asemansa takia ollut saariston tärkeimpiä – kuten Mats Enberg, viimeisiä luotsiammatin parissa työskennelleitä saarelaisia – totesi: ”Jos Högsåra olisi sijainnut mantereella, tämä olisi ollut junaratojen risteyskohta”.

Sittemmin mm. laivojen koon kasvaessa saariston suojassa ollut Högsåra menetti keskeisen asemansa ja luotsaus hoidettiin yhä harvemmista pisteistä. Högsåralaiset eivät enää eläneet luotsauksesta vaan kalastuksesta ja maataloudesta ja vähitellen myös kesävieraista. Farmors Caféen synnystäkin kerrotaan, että kun kestittäviä vieraita alkoi olla yhä enemmän, niin syntyi idea perustaa kahvila/ravintola ja tarjota palveluita myös maksaville vieraille ja satunnaisille kävijöille.

Lillbacka brygga ja Lotsberget

Kejsarhamnenin satamasta jatkoimme Högsåran toiseen satamaan eli Lillbacka brygganille. Högsåran satamista vain Kejsarhamnen oli minulle nimenä aikaisemmin tuttu – ehkä Lillbacka on uudempi? Palveluiltaan se ainakin näytti olevan Kejsarhamnia monipuolisempi, mutta toisaalta Kejsarhamnenin historia on upeampi. Purjeveneellä liikkuessa sataman valintaan vaikuttanee myös tuulen suunta. Halssikulma-blogi näyttääkin tehneen vertailua satamista veneilijän kannalta.

Rumpan Bar ei ollut vielä avannut tältä päivältä, mutta kuljeskelimme hetken laiturilla ja satamassa. Vierasvessa oli esimerkillisen puhdas ja hyvin hoidettu ja tarjolla olisi, ainakin johonkin aikaan kesästä ja päivästä, ollut jopa kynsihuoltoa!

Läheisellä kalliolla on vanha luotsiasema, jossa luotsit vartioivat väylää aina vuoteen 1985 asti. Nyttemmin luotsitupa on vuokrattu asunnoksi ja vaikkakin kalliolle voi kiivetä, niin ihan pihapiiriin ei ole suotavaa mennä.

Kalliolla olisi jossain ollut myös talvisodan syttymisen muistolaatta, mutta kun emme osuneet kohdalle ensimmäisellä yrittämällä luovuimme sen etsimisestä. Högsåran nykyistä kesäidylliä katsoessaan on ajatus siitä, että Suomen laivaston osalta talvisota alkoi juuri täällä Högsårassa ankkurissa olleiden panssarilaivojen Ilmarinen ja Väinämöinen pommituksilla, tuntuu kaukaiselta. Molemmat laivat selvisivät pommituksista vahingoittumattomina vaikka pommiräjähdysten sirpaleet ropisivatkin alusten kansille.

Matka meren maahan

Matka meren maahan on John Nurminen -säätiön julkaisema kirja,  jonka pääpaino on Ritva Kovalaisen ja Pekka Turusen valokuvissa, mutta jossa on myös  Turun museokeskuksen tutkijan Johan Björkmanin kulttuurihistorian kuvausta ja Sagalundin museojohtaja Li Näsen poimintoja kansanperinteestä.

Vaikka kirjaa ensin selaamalla tuntuukin, että tämä on ”vaan” kokoelma todella kauniita kuvia saaristosta, niin tarkemmin siihen tutustuessa huomaa miten kuvat kiertyvät läheltä yhä kauemmas: ihmisestä kyläyhteisöihin, maahan, mereen ja ikiaikaisiin kiviin ja saariston perinteisiin. Kirjan lopussa on myös kappale, jossa käsitellään Itämeren tilaa ja tulevaisuutta.

Kirja keskittyykin erityisesti elämään saarilla, ei niinkään mereen, ja eroaa tässä mielessä edukseen monestakin saaristoa enemmän meren näkökulmasta kuvaavasta teoksesta.

Kirjan valokuvat yhdessä puolisonsa Pekka Turusen kanssa ottaneesta Ritva Kovalaisesta oli muuten Helsingin Sanomissa laaja henkilöjuttu hänen 60-vuotispäivänään 30.6.

Julkistustilaisuudessa John Nurminen säätiön edustajat kertoivat myös säätiön Itämeren suojeluhankkeista, mm. peltojen kipsikäsittelystä ja Pietarin fosforikuorman vähentämisestä.

Farmors Café tarjoili upean kolmen ruokalajin illallisen ja Högsåran viimeinen luotsi esittely Kejsarhamnin satamassa sijaitsevaa luotsimuseota. Säätiön tapaan kaikki julkistustilaisuuteen osallistuvat maksoivat reilusti illallisestaan ja kertyneet voittovarat menivät Itämeren suojeluun.

Hiukan toisenlaisen kuvauksen samasta päivästä Högsårasta voit halutessasi lukea John Nurmisen säätiön blogista.