Toisen Peloponnesos-päivämme pääkohde oli Olympian arkeologinen alue – Olympia-kisojen synnyinpaikka.
Vuodesta 776 ennen ajanlaskumme alkua ainakin vuoteen 393 asti alueella järjestettiin Olympian kisat neljän vuoden välein. Alue oli myös kulttipaikka, jonka temppeleissä suoritettiin päivittäisiä uhreja. Temppeleistä tunnetuimmat ovat Zeuksen ja Heran temppelit. Suurimmasta, Zeuksen temppelistä, on jäljellä enää vain kasa kiviä – Heran temppelistä myös muutama pylväs on säilynyt. Myös Gymnasionin pylväskäytävä on edelleen näyttävä. Alueen laajuus tekee myös vaikutuksen – toki osittain jäljellä on vaan kivikasoja, mutta silti!
Olympiakisoja ajatellen vaikuttavin alueen nähtävyyksistä on kuitenkin maailman ensimmäinen olympiastadion, joka kenttänä on säilynyt temppeleitä paremmin.
Unescon maailmanperintökohteessa on myös arkeologinen museo, kaivausten historian museo ja Olympian kisojen museo, joista kävimme kuitenkin vaan viimeisessä.
Maailman ensimmäisellä stadionilla
Maailman ensimmäiselle olympiastadionille kuljetaan komean kaaren alta ja itse kentällä voi halutessaan vaikka urheilla! Antiikin olympialaisten lajeja olivat mm. juoksulajit, vaunukilpa-ajot ja muut hevosurheilulajit, pituushyppy, keihään- ja kiekonheitto, paini ja nyrkkeily, joten Lasse päätti kokeilla heittoja.
Olympian kisojen historian museo
Museoista valitsimme houkuttelevimman, eli kisojen historian museon.
Esineistön lisäksi museossa oli esillä paljon tietoa aiheesta, mm. eri urheilulajeista.
Mielestäni mielenkiintoisin yksityiskohta oli tieto siitä, että Ateenan olympialaisten yhteydessä vuonna 2004 täälläkin oli järjestetty taas kerran urheilutapahtuma – historia oli siis ainakin kerran herännyt eloon!
Rio – Antirrio bridge
Olympiasta matkamme jatkui Patrain rantakaupungin kautta Ateenaan. Itse Patraihin emme tutustuneet, mutta kaupungista Peloponnesoksen niemimaalta mantereelle vievää Rio – Antirrion siltaa jäimme hetkeksi ihailemaan.
Näitä maailman suurimpia/pisimpiä/korkeimpia listoja on myös silloista puhuttaessa varmasti joka lähtöön – tämäkin on kuulemme yksi pisimpiä tai pisin, kunhan sillan rakennustapa rajataan riittävällä tarkkuudella.
Silta on siis vinoköysisilta ja sen pituus on 2,8 kilometriä. Vuonna 2004 valmistunutta siltaa pidetään myös Euroopan tasolla merkittävänä.
Sillan kupeessa on pieni Rion linnoitus, jonka muureilta on ehkä parhaat näkymät sillalle. Linnoitus tosin on auki vaan päivisin, mutta onneksi olimme paikalla jo ennen neljää, jolloin se tuolloin, syyskuussa, meni kiinni.
Melagavi lighthouse
Päivän viimeinen etappi oli Melagavin majakka, jonne on Loutrakin kaupungista vielä parinkymmenen kilometrin matka paikoitellen hyvinkin mutkikasta tietä pitkin. Valokuvaaja/autonkuljettaja/oppaamme kertoi liikkuvansa näillä teillä mieluiten moottoripyörällä, mutta tällä kertaa mentiin nyt kuitenkin autolla tännekin. Jos navigaattorisi ei löydä Melagavia, niin kokeile Heraionin arkeologista aluetta.
Matkalla majakalle, juuri hiukan ennen niemen kärkeä, on myös pieni Vouliagmenin järvi, juuri ja juuri kapean kannaksen erottamana merestä. Jos olet Loutrakin seudulla pitempään ja haluat vaihtoehtoja sen rannoille, niin niin tämän järven rannat kuin Heraioinin ranta tarjoavat erilaisia, ehkä myös vähemmän kansoitettuja vaihtoehtoa.
Mutta me olimme tällä kertaa matkalla vain majakalle. Niemen kärkeä lähestyessämme majakka näkyi laskevan auringon edessä vielä ihan kivasti, mutta parkkipaikalla se oli jo ”hävinnyt” – tarvittiin vielä erinäinen määrä askelia pientä kiemurtelevaa polkua ylös kukkulalle, jotta sen sai uudelleen näkyviin.
Majakan juurella on siis myös Heraionin arkeologinen alue, kuinkas muuten, Kreikassa kun ollaan. Jos Ateenan Rivieralta löytyy ranta, jossa ranta-alueella on vanhan temppelin rauniokin, niin myös täällä voi halutessaan yhdistää historian ja rantaelämän.
Päivän päätteeksi istuimme vielä hetken Loutrakin rannalla katsellen laskevaa aurinkoa – ja nauttien majakalle kiipeämisen jälkeen hyvin ansaitut vohvelit! Itse Loutrakiin emme juurikaan paneutuneet, mutta halutessasi voit lukea siitä lisää vaikka Tämä matka -blogin jutusta Loutraki – yllättävän mukava.
Muinaisten temppeleiden jäänteiden keskellä on jännittävää kierrellä ja jotenkin mielikuvitus lähtee laukkaamaan ihan omille radoilleen pohtien, mitä kaikkea kyseisillä paikoilla on tapahtunut. Miten ihmeessä silloin joskus satoja vuosia sitten on voitu rakentaa niillä silloisilla välineillä jotain niin suurta ja kaunista.
Kiitos kommentistasi! Kreikassa – toki muuallakin, mutta tällä kertaa Kreikassa – todella ajoittain tuli ajatelleeksi jos ei nyt syntyjä syviä, niin kuitenkin sitä, että miten kauas eurooppalainenkin historia ulottuu.
Kunpa seinät tai siis rauniot osaisivat puhua. Jos oikein hiljentyisi äärelle, niin kuulisiko jotakin? Ihan mahdottoman upeita kokemuksia kun on ennalta tutustunut kohteeseen huolella ja mahtavia kuvia, kiitos ?
Kiitos Johanna! Osan tutustumista pyrimme toki tekemään etukäteen, osan oppii paikalla ja matkablogia kirjoittaessa joskus oppii vielä lisää kokemuksiaan blogijutuksi jäsentäessään!
Tämä on kyllä ollut tosi mielenkiintoinen tämä teidän Kreikan matka! Tosi kiinnostavia ja merkittäviä kohteita. Olisipa hauskaa järjestää omat matkaolympialaiset tuolla kentällä :D
Kiitos Teija! Aika monet tuolla kentällä tuntuivatkin ainakin hiukan ”näytösluonteisesti” urheilevan – eli eipä kai sitä ole kiellettyä, jos vaikka porukalla paria lajia tuolla harrastaisi!
Näin urheilun ystävänä tämän postauksen ehdoton kohokohta oli tuo Olympia! Olisi todella upea käydä siellä ja miettiä mitä tämä paikka merkitsee historialle! Oli kiva kuulla myös mitkä oli alkuperäiset lajit, kaikkea sitä oppii blogeja lukiessa.
Kiitos Rami! Mekin halusimme, vaikken nyt kovin usein urheiua seuraakaan, nähdä myös sen, kun nyt kerran Peloponnesosta kierrettiin. Valitettavasti matkaa sinne on kuitenkin vähän pitemmälti, eli päiväretkiä vaikka Korintin kanavalle ja Epidaurokseen on helppo löytää, mutta tuo vaatii parin päivän retken tai sitten vaan pitemmän päivän :-)