Teatteriviikonloppu Turussa

Solo Sokos Hotel Turku Seurahuone

Kaupallinen yhteistyö: Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Vietimme yksityiskohtia myöten täydellisen viikonlopun Turussa. Palataan niihin, yksityiskohtiin, kohta kohdalta, mutta jotenkin juuri näin ajattelin viikonlopun mittaan moneen otteeseen. Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneen uudistuksessa on paneuduttu yksityiskohtiin. Ravintola Gunnarin teatterimenu hipoi täydellisyyttä. Turun kaupunginteatterin näytelmä Katoava maa oli vaikuttava. Väliaikatarjoiluksi etukäteen tilaamani mangoleivos Turun kaupunginteatterin kahvilassa oli paras leivos, jonka olen pitkään aikaan syönyt. Ja tietysti, Linnankadun Clipp-Huoneella työskentelevä sisarentyttäreni teki taas kerran ihmeitä tukalleni. Lähimatkailu on kivaa!

Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Saavuimme hotellille alkuiltapäivästä jo hiukan ennen kuin huoneemme oli valmis, mutta ei haitannut, saatoimme viivähtää hetken hotellin kodikkaassa aulassa ”takkatulen” äärellä. Nauttia kupilliset kahvia/teetä ja mussuttaa vastaanottotiskin suklaakulhosta poimittuja Marianne-rakeita. Hetken ihmettelin karkkivalintaa, mutta pitempään hotellissa oltuani oivalsin, että ne ovat osa hotellin helmiteemaa, jonka sen jälkeen löysinkin kaikkialta. Kiva yksityiskohta, joka sitoo asioita yhteen, kuitenkin osoittelematta.

Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone
Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone
Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

King size -huoneemme oli tilava ja sänky muhkea. Sänky osoittautui myös hyväksi nukkua.
Isoa karvaista tyynyä hiukan ihmettelin: toki karvainen pinta on kodikas, mutten jotenkin kokenut sitä houkuttelevaksi oikeasti käyttää. Ajatus karvaisesta pinnasta tuntui kutittavalta ja pohdin myös sitä, että karvat olisivat ehkä testaamisen jälkeen myös mustassa mekossani.

Solo Sokos Hotel Turun SeurahuoneSolo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone
Myös Coco Chanel on osa hotellin teemaa – kivoja mietelauseita on siellä täällä

Mutta ne yksityiskohdat, joita arvostan:

  • Huoneen valaistuksessa on lukuisia vaihtoehtoja ja ne on valokatkaisimissa kuvattu ymmärrettävällä tavalla. Erityisesti inhoan sitä, että moneen hotellihuoneeseen ei saa tunnelmavalaistusta parempaa valaistusta, mutta Seurahuoneella saa – saa myös sen tunnelmavalaistuksen.
  • Pistorasiat puhelimille löytyvät tietysti kummallekin yöpöydän vierestä.
  • Kylpyhuoneessa on yövalo, joka on ihan kiva lisä uudessa tilassa pimeässä liikuttaessa.
  • Suihkun merkinnät ovat yksikäsitteisen selkeitä.
  • Kylpyhuoneen roskis oli nostettu seinälle – mikä oivallus niin helppokäyttöisyyden kuin varmasti siivouksenkin kannalta.

Kaikki nämä yksityiskohtia, jotka maailman hotelleissa aivan liian usein ovat enemmän tai vähemmän pielessä!

Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone
Osa kosmetiikasta oli vielä pienissä pulloissa – ei ehkä ekologisin vaihtoehto?

Toki myös perusjutut olivat kohdallaan. Jääkaapin ja kahvinkeittimen myötä huone kelpaisi hyvin myös yhtä yötä pitempään vierailuun. Vaatteetkin saisi silitettyä. Yhden yön vierailulla jonkinlainen penkki pienelle laukulle olisi vielä voinut olla kiva, nyt päädyin levittämään sen vaan lattialle.

Aamiainen

Aamiainen tarjoillaan hotellin toisessa kerroksessa. Perusversiossaan se on monipuolinen buffet, josta tuorepuuroa myöten löytynevät itse kunkin suosikit. Lisäksi on mahdollista ostaa 4,90 euron hintaan kokin tekemä lämmin annos, joista kokeilimme briossilohta ja omelettia – molemmat ihan hyviä. Buffetaamiaisen ja tarjoillun aamiaisen yhdistäminen oli ehkä hiukan haasteellista: pitäisikö nyt hakea jotain vai odottaa, mutta kyllä se jotenkin siitä lutviutui. Samoin kahvin ja teen tarjoilun osalta oli käytössä molemmat vaihtoehdot, pöytiintarjoilu ja hae ne itse, joka sekin teki kuviosta välillä vähän sekavan.

Mutta itse aamiainen oli kyllä hyvä ja monipuolinen, suklaasydämisiä minimuffinsseja ja suoraan kennosta kaavittavaa hunajaa myöten.
Monet herkut, kuten juuri muffinsit ja vaikka vohvelit, oli toteutettu minikokoisina, mikä mahdollistaakin kivasti niiden kaikkien sisällyttämisen osaksi aamupalaa – ja voihan niitä halutessaan syödä vaikka monta, eli pieni koko ei todellakaan haittaa, päinvastoin.
Lihansyöjillekin löytyi vielä reilusti vaihtoehtoja salamista erilaisiin kinkkuihin, samoin juustoja oli tarjolla perusvaihtoehtoja enemmän.

Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Solo Sokos Hotel Seurahuoneen aamiainen tuntuikin olevan Turussa on käsitteenä tunnettu. Turkulainen sisarentyttäreni mainitsi heti, kun kerroin olevani menossa tähän hotelliin, että ”sen aamiaista onkin kehuttu” ja sunnuntai-aamuna aamiaiselle kanssamme kutsumalla tuttavapariskunnalla oli heilläkin jo etukäteismielikuva hotellin aamiaisesta. Aamiainen maksaa erikseen ostettuna 23 euroa ja sisältää silloin myös tuon kokin tekemän lämpimän annoksen.

Gunnar Eatery & Bar

Ennen illan teatteriesitystä nautimme hotellin Gunnar Eatery & Bar -ravintolassa teatterimenun. Valmis menukokonaisuus oli varmasti mietitty teatteri-iltaan sopivaksi, mutta onnistuimme silti neuvottelemaan keittiön kanssa siihen sen verran muutoksia, että saimme kaikista kolmesta ruokalajista kummallekin eri vaihtoehdot. Puolukkagraavatun lohen rinnalla testasimme vihersalaatin, joka osoittautui kurpitsoineen ja karviaishillokkeineen yllätykselliseksi, joskin alkuruuaksi vähän liiankin isoksi. Pääruuaksi tarjotut liha- ja kana-annokset olivat juuri sopivia, samoin kauniit jälkiruuat, joista teatterimenun suklaabrownien rinnalla testasimme tyrnipossen.

Gunnar Eatery & Bar
Gunnar Eatery & Bar Gunnar Eatery & BarGunnar Eatery & Bar Gunnar Eatery & BarGunnar Eatery & Bar

Gunnar Eatery & Bar sijaitsee katutasossa ja etenkin ikkunapöydistä voi aterian lomassa tarkkailla Eerikinkadulla suuntaan ja toiseen kulkevia ihmisiä ja autoja – tai vaan ihailla VPK:n talon komeaa arkkitehtuuria. Me ainakin viehätyimme tunnelmasta olla tavallaan keskellä kaikkea, vaikka istuimmekin tyylikkäästi ravintolapöydässä.

Katoava maa

Ensimmäisissä teatteriviikonlopusta hotellin kanssa käymissämme keskusteluissa oli ehdolla Turun Kaupunginteatterin syksyn uutuusmusikaali Amélie. Luultavasti Améliekin olisi ollut hieno kokemus sekin, mutta olin jo viime keväänä lukenut yhden jos toisenkin jutun näytelmästä Katoava maa, joten halusin nähdä nimenomaan sen ja järjestyihän sekin sitten!

Tiesin, että näytelmä kertoo Alzheimerista ja odotin ehkä juuri siihen keskittyvää tarinaa kuten vaikka kirjassa (ja elokuvassa) Edelleen Alice tai  hiukan vanhemmassa elokuvassa Laulu Martinille.

Katoava maa -näytelmän ensimmäinen näytös lähestyy sairautta vielä melko lempein ottein ja kertoo sen lomassa myös pariskunnan eletystä elämästä, elämästä, joka ei ole ollut ihan tavanomainen. Vuosiin on mahtunut paljon, isoja asioita, rajujakin kokemuksia.

Katoava maa
Marja-Leena Kouki, Juha Muje, Miila Virtanen, Joonas Snellman © Otto-Ville Väätäinen
Katoava maa
Aarne (Juha Muje) ja Helena (Marja-Leena Kouki) © Otto-Ville Väätäinen

Heidi Wikarin lavastus ja oikeastaan sen osana pukusuunnittelu on aivan ihana: omenapuun ja sen kukkien hennommat ja vahvemmat värit kehystävät vanhan Helenan (Marja-Leena Kouko) ja Aarnen (Juha Muje) lempeillä sävyillään ja muisteloissa esiintyvät nuoren Helena (Miila Virtanen) ja Aarnen (Joonas Snellman) asuissa sama teema hehkuu kesäisen voimakkaana.

Näyttelijäsuoritusten lisäksi Tuomas Rissasen äänisuunnittelu on onnistunut erityisesti Radio Luxemburgin ja aina välillä taustalla soivat Bobby Vintonin Blue Velvet -kappaleen muodossa.

Toisessa näytöksessä ihanat värit ovat jo haalistuneet pois vanhan pariskunnan elämästä. Tauti ja sen kuvaus nousevat etualalle.

Kuvaus muistista saarena ja taudista merenä on kaunis:
”Minun muistini on saari. Minä seison siellä, oman muistini saarella, sen korkeimmalla kalliolla ja katselen merelle. Aaltojen pauhu rauhoittaa minut. Menneet tulevat luokseni meren kohinan mukana, aalto kerrallaan. Tulevat, yksitellen, vain kadotakseen takaisin unohduksen valtamereen.”

Lopussa myös Helenan näytelmän alussa ilmaisema hoitotahto toteutuu, osittain. Vaikka soseutetulta ruualta ei ihan vältytäkään, niin voihan sen kanssa tarjota kermaa ja konjakkia – ruuan terveellisyydellä ei lopulta enää ole merkitystä!

Katoava maa
Helena (Marja-Leena Kouki) ja Aarne (Juha Muje)  © Otto-Ville Väätäinen
Katoava maa
Helena (Marja-Leena Kouki) © Otto-Ville Väätäinen

Mangoleivos ja Juha Muje

Väliajalla nautimme kuohuviiniä ja leivokset. Mangoleivos on taivaallisen hyvää, juuri sopivan kosteaa ja oikeasti mangolle maistuvaa. Onneksi (?) olimme tilanneet väliaikatarjoilut etukäteen, sillä ilman sitä tämä leivos olisi jäänyt kokematta: Gunnarin teatterimenun jälkeen meillä ei todellakaan ollut enää nälkä, mutta pakko mikä pakko, tällä kertaa pakko syödä vielä yksi leivos!

Katoava maa mangoleivos

Niin Marja-Leena Kouki ailahtelevana ja välillä vihaisena potilaana kuin Juha Mujen hänestä huolehtivana aviomiehenä tekevät näyttämöllä koskettavat suoritukset. Turussa lapsuuteni viettäneenä ajatukseni viipyilivät kuitenkin Juha Mujessa, joka jo eläköityään on palannut Turun Kaupunginteatterin näyttämölle taas kerran. 1970-luvulla muistan istuneeni näillä samoilla teatterin lämpiön leveillä ikkunalaudoilla näytelmän väliajalla – silloin näytelmä oli Pekka Töpöhäntä ja mukana oli silloinkin Juha Muje.

Katoava maa jatkaa Turun kaupunginteatterissa 4.12.2019 asti – eli vielä ehtii!

Kuvat Turun Kaupunginteatterin mediamateriaalista. Katsomossa pressilipulla.

Onnibussilla Niittykummusta Turkuun

Poikkeuksellisesti kävimme Turussa bussilla, Onnibussilla! Olemme yleensä huonoja käyttämään julkista liikennettä välillä Iirislahti – Turku, koska se tarkoittaisi ensin matkaa Helsingin keskustaan bussilla ja metrolla ja palatessa sama juttu, mutta jossain vaiheessa olimme huomanneet, että Turkuun menevät Onnibusit pysähtyvät nykyisin myös Niittykummussa, pysäkillä, jonne ainakin hyvällä säällä voimme kävellä, joten päätimme kokeilla Onnibussia.

Kokemus olikin hyvä – bussi oli kumpaankin suuntaan aikataulussa ja maksoimme menopaluulipuista n. 12 euroa, kahdelta! Tätä voisi hyvinkin harkita toistekin, vaikka talvikeleillä.

Onnibus

Turussa jäimme pois Kirkkopuiston pysäkillä, josta olikin kävelymatka ensin Clipp-Huoneelle ja sieltä edelleen hotellille. Linnankadun Clipp-Huoneella luottokampaajani, sisarentyttäreni Satu, siisti polkkatukkani teatteri/ravintola/hotellikuntoon vankalla ammattitaidollaan. Ihan jokaista kampaajakäyntiä en onnistu ajoittamaan Turun vierailujemme yhteyteen, mutta tänä kesänä tuokin on onnistunut aika monta kertaa.

Clipp-Huone

 

Tags from the story
,
Join the Conversation

16 Comments

  1. says: ida ihana

    Viivyttiin Turun seurahuoneella yksi yö poikaystäväni kanssa viime kesänä, ja tykättiin kyllä molemmat tosi paljon!:)
    Ja teatteri on kyllä niin ihanaa piristystä harmaisiin syysiltoihin! Tänä syksynä olen jo kerran päässyt, ja kaksi ihanaa teatterielämystä vielä edessä!:)
    Mukavaa loppuviikkoa, tätä postausta oli kiva lukea

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Ida! Minusta tuosta hotellista on saatu kivan kotoinen – tunnelma alkaa jo alakerran yleisistä tiloista ja jatkuu huoneessa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Gunnar tuntui olevan paikallistenkin suosiossa, eli ainakin se kannattaa käydä tsekkaamassa – ellei jopa aamiaisbrunssi :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mira! Hotelli on myös kivasti vähän syrjemmällä tätä nykyä Turkua hallitsevasta toriparkin kuopasta, mutta kuitenkin ihan keskustassa.

  2. says: Johanna V.

    No voi hittolainen, asun ihan Seurahuoneen vieressä, enkä ole ikinä kuullutkaan tästä aamiaisesta! Täytyykin käväistä joku aamu siellä oikein ajan kanssa korjaamassa tämä(kin) aukko turkulaisessa ruokasivistyksessä, samoin Gunnarin ruuat näyttävät hyvältä!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Johanna! Suosittelen erityisesti Gunnaria – ja miksei aamiaistakin. Turkulaisena pystyt ehkä valitsemaan suht hiljaisen päivän ja ajankohdan testille – kannattanee kysyä hotellilta.

  3. Kuulun itsekin noihin ”olen kuullut monen kehuvan” tuota uudistuneen Seurahuoneen aamupalaa. Vielä muutama vuosi sitten ennen faceliftiä harva tuskin edes tunnisti Turun katukuvasta Seurahuonetta viihtyisäksi hotelliksi, joten uusien ikkunoiden ja ulkokuoren myötä parannusta on tapahtunut huomattavasti. Voisi mennä ehdottomasti pian itsekin tutustumaan, nyt kun sinäkin vielä kehuit! ;)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Onnistunut facelift monella tapaa tuo. Mekin vanhoina turkulaisina, jotka edelleen käymme kaupungissa monta kertaa vuodessa olimme asuneet tuolla ennenkin tuota faceliftiä monestikin ja oli kiva kokea hienosti uudistunut hotelli taas kerran.

  4. says: Sandra

    Aamiainen kiinnitti minunkin huomioni, erityisesti tuo hunajakenno – hieno yksityiskohta! Teatteriesitys vaikutti myös varsin koskettavalta, kuten oli myös Edelleen Alice -elokuva. Kun Alzheimer koskettaa omaakin perhettä, niin nuo teemat kiinnostavat myös taiteen saralla.

    Itse välttelen kaikin mahdollisin tavoin noita hotellien erilaisia koristetyynyjä, sillä niitä ei tosiaankaan pestä asiakkaiden välillä, ellei ole ehdoton tarve. Näin ainakin omien siivouskokemusten perusteella voin sanoa.

  5. Sattuipas sopivasti tämä postaus noin samaan aikaan oman Turkuun liittyvien hotellivinkkien postauksen kanssa. Lisäsin tämän kommentteihin linkkinä, kun muutamat lukijat olivatkin tämän bonganneet ja kiinnostavaksi havainneet! Itse tykästyin kyllä Seurahuoneeseen, varsin viihtyisä hotelli kaikin puolin. Tulee varmasti majoituttua siellä tulevaisuudessa Turussa useamminkin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Me pidimme uudistetusta Seurahuoneesta todella – monen monen vuoden takaa meillä oli joku huonokin kokemus ko. hotellista kylmästä huoneesta talvella, mutta ne ajat ovat nyt ohi!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *