Mielikuvani Costa Ricasta ennen matkaamme käsitti sammakoita, sademetsää ja tulivuoria. Sammakoita näimme jo pienessä Puerto Viejon kylässä heti maahan Panamasta saavuttuamme. Viimeinen pysähdyksemme Costa Ricassa oli Arenal-tulivuoren juurella, lähellä La Fortunan kylää. Täällä pääsimme myös tutustumaan sademetsään – ja valitettavasti saimme myös sadetta.
Hyvällä tuurilla marraskuussa olisi jo voinut olla kuivaakin, sillä sadekausi kestää Costa Ricassa toukokuusta marraskuuhun. Joulukuusta huhtikuuhun on kuivempaa, ja tällä kertaa aikataulu piti paikkansa, marraskuussa satoi edelleen, päivittäin, enemmän tai vähemmän. Toisaalta kuivalla kaudella turisteja on enemmän ja lämpötilat ovat korkeampia – eikä sadekaudellakaan kylmä tullut, ei todellakaan, yli 25 asteen lämpötiloissa.
1657 metriä korkea Arenal on Costa Rican tunnetuin tulivuori, joka purkautui yllättäen vuonna 1968 haudaten kolmen pientä kylää ja surmaten 87 ihmistä. Tulivuoren itäpuolella sijaitseva El Borion kylä säilyi vahingoittumana ja monet väittävät, että se nimettiin sen jälkeen uudelleen: La Fortuna, onnekas. Tosin paikalliset käyttivät kylästä tätä nimeä jo ennenkin tuota purkausta ja oikea espanjalainen käännös tuosta onnekkaasta oli El Afortunado.
Vuoden 1998 jälkeen kauniin symmetrinen Arenal ei ole ollut aktiivinen.
Los Lagos-hotellin puistossa
Arenalin seudulla asuimme Los Lagos -nimisessä hotellissa, jonne oli La Fortunan keskustasta jonkin verran matkaa. Monet muutkin, ehkä useimmat hotellit, tällä seudulla ovat omilla puistoalueillaan, ja matka kylään tai retkille taittuu taksilla tai pikkubusseilla. Los Lagos oli hotellina muuten mukava, mutta laajalle alueelle levittäytyvässä hotellissa wifi toimi vaan yleisissä tiloissa, joten jouduimme sitten iltaisin, usein sateessa, siirtymään tietokoneen kanssa ravintolaan tai aulaan. Mutta rivitalotyyppisissä rakennuksissa olevat huoneet olivat isoja, parvekkeelta oli vehreät näköalat ja hiukan kurottamalla näimme Arenal-tulivuoren huoneemme parvekkeeltakin!
Parasta hotellissa oli kuitenkin sen sademetsämäinen puisto, johon oli rakennettu paikkoja esimerkiksi liskoille, pikkusammakoille, perhosille tai lehdenleikkaajamuurahaisille. Olipa siellä krokotiilikin, isossa altaassa, mutta sen näkemisessä oli omat haasteensa, sillä se kävi pinnan tuntumassa hengittämässä vain harvakseen. Teimme kyllä retken oikeaan sademetsäänkin, mutta esimerkiksi pieniä punaisia sammakoita onnistuimme kuvaamaan vaan hotellin puistossa.
Riippusiltakävelyllä
Arenalin alueella zipline-retket sademetsän yllä ovat suosittuja, mutta pidimme moisia meille vähän turhan vauhdikkaina kokemuksina, emmekä olleet moiseen kameroidenkaan puolesta varautuneet – ainoat sallitut kamerat olisivat olleet kypärään kiinnitettävät GoPro -kamerat. Ziplinen sijaan tutustuimme sademetsään tekemällä kierroksen riippusilloilla.
Misticon riippusiltapuistossa kuljetaan sademetsässä usein puiden latvojen korkeudella yli 15 riippusillan runsaan 3 kilometrin pituisella reitillä. Riippusiltojen pituus vaihteli kahdeksasta metristä lähes sataan metriin (97 m) ja korkeudet muutamasta metristä 45 metriin (katso kartta). Pisimmät sillat huojuivat hiukan korkeuksissa, mutta kaikissa silloissa käveltiin ehkä noin metrin leveillä jäykillä ritilätasoilla. Pahempiakin on koettu, lautatasoja, jotka notkuvat joka askeleella tai jopa köysisiltoja, joissa ”taso” on pelkkä köysi. Siltojen välillä kuljetaan helppokulkuista polkua pitkin.
Puistoon myydään, kuulemma, rajoitettu määrä lippuja per tunti, mutta kyllä poluilla paikoitellen oli ihan ruuhkaa. Silloille pääsee kerralla vaan rajoitettu määrä ihmisiä ja kullakin sillalla on vartija varmistamassa, että määriä ei ylitetä, joten ison ryhmän takana sillalle pääsyä voi hetken joutua odottelemaan. Mutta hetkittäin saimme kyllä pienessä ryhmässämme kulkea ja pysähdellä ihan omassa tahdissakin. Vaikka pukemaan tai riisumaan sadeviittaa …
Eläimiä riippusiltakävelyllä näimme aika vähän. Puiston parkkipaikalla muutaman koatin, ihan polun alussa pienen lauman kauluspekareja. Joitain lintuja kuulimme, mutta ne olivat niin korkealla puissa, että niitä ei oikein nähnyt, kuvaamisesta puhumattakaan. Jossain polunmutkassa lymyili käärme ja näimme me vilahdukselta pienen punaisen myrkkysammakon täälläkin. Jotenkin melko nopeaan tahtiin toinen toisiaan seuraavat sillat tekivät retkestä vähän sellaisen, että ajoittain ympärillä aukeava luonto jäi vähemmälle, kun ihmiset odottivat kiinnostuneina/jännittyneinä seuraavaa siltaa. Ehkä polku kannattaisi kertaa kahdesti, jolloin toisella kertaa riippusillat eivät enää olisi niin kiinnostavia!
Laiskiaiset?
Nähtyämme laiskiaisia Bocas del Torossa ja Puerto Viejossa odotin tietysti näkeväni niitä täälläkin, mutta Misticon puistossa kohdallemme ei osunut yhtään. Paluumatkalla pysähdyimme kuitenkin paikkaan, jossa oppaamme tiesi, että näiden puiden latvoissa niitä yleensä on, ja niinhän sieltä muutama tälläkin kertaa löytyi. Nämä olivat vielä korkeammalla puiden latvuksissa kuin aikaisemmin näkemälle ja parhaiten ne näki oppaan kaukoputkella. Enpä ollut ennen muuten tiennyt, että kännykällä saa jos ei nyt upeita, niin kuitenkin ihan kelvollisia valokuvia myös kaukoputkea apuna käyttämällä.
Onneksi olimme kuitenkin nähneet laiskiaisia aikaisemmin, ihan hyvältä näköetäisyydeltäkin, sillä olisi ollut tylsää nähdä niitä vaan tummina pisteinä puiden latvoissa. Arenalin alueella olisi kyllä voinut osallistua ihan nimellä laiskiaisretki (Sloth Tour) myytävään aktiviteettiin – sillä olisi saattanut nähdä täälläkin laiskiaisia enemmän ja vähän lähempääkin.
La Fortunan kylässä
Muutaman Arenalin seudulla viettämämme päivän aikana kävimme myös päivittäin läheisessä La Fortunan kylässä, syömässä lounasta, viemässä tai hakemassa pyykkejä, ostamassa vähän syötävää ja juotavaa hotellille ja jossain määrin katsastamassa pientä kylääkin, joskaan eipä siinä kirkon ja kirkon edustan aukion lisäksi paljon nähtävää ollut: matkamuisto- ja retkimyymälöitä tietysti.
Costa Rica on kyllä mielenkiintoinen upean luontonsa ansiosta. Huono tuuri teillä sateiden kanssa.
Kiitos Arja! No hiukan ne haittasivat, mutta olivat kuitenkin tuolla tyyppiä ”lämmin kesäsade”, eli ihan toinen juttu kuin kylmässä ja tuulessa vaakasuoraan päin naamaa piiskaava vesi.
Tätä Arenalin aluetta me katsoimme huhtikuiselle matkallemme joka sitten viime hetkellä muuttuikin Havaijin matkaksi. Mutta kiva nähdä vähän miltä siellä näyttää vastaisuuden varalle. Nuo eläimet, sademetsä ja tulivuoret ovat minullakin mielessä kun ajattelen Costa Ricaa. Upean näköisiähän ne eläimet kyllä onkin siellä.
Kiitos Paula! Toista vielä pari kertaa tuo Havaiji mukavissa kommenteissasi :-) :-) :-) – niin minä puolestani alan pohtia, että pitäisikö sitä lähteä Havaijille sittenkin vielä toistamiseenkin!
Kuvat vastaavat mielikuviani Costa Ricasta hyvin, sillä todella vehreältä näyttää. Vastaako se myös todellisuutta? Itse olisin ajatellut, että tuolla olisi nimenomaan näkynyt laiskiaisia (ja apinoita).
Kiitos Mikko! Kannattaa muistaa, että vaikka alueella laiskiaisia ja apinoita olisikin, niin ne eivät ole sillä lailla kesyjä, että niitä näkisi tuosta vaan. Molempien osalta tarvitaan paikallista asiantuntemusta, tietoa millä alueella niitä on ja harjaantunut silmä niiden löytämiseen.