Paramariboon saavuimme vasta illan jo pimennyttyä. Ollakseen asukasluvultaan pieni kaupunki kansainvälinen lentokenttä oli yllättävän kaukana kaupungin keskustasta. Lauantai-iltana, jolloin kaikki halusivat keskustaan, matka kesti pitkälti toista tuntia.
Sunnuntai-aamuna heräsimme varhain nauttimaan Krasnapolsky-hotellin aamiaisesta ennen lähtöä Ranskan Guayanaan. Paramaribon Krasnapolsky ei nyt ihan vedä vertoja aikoinaan Amsterdamin keskustassa sijainneelle upealle vanhalla Krasnapolsky-hotellille, mutta näköalat matalan kaupungin ylle olivat kyllä ihan kivoja. Retkiohjelmansa myötä kiireiselle turistille hotellin alakerran pikaruokapaikkojen kokoelma Subwaystä Popeysiin helpotti myös elämää.
Saint Laurent du Maroni
Päiväretki Ranskan Guyanaan jännitti hiukan etukäteen, sillä siinä missä tämänkertainen Etelä-Amerikkaan ja Karibialle suuntautuva matkamme pääosin on Matkatoimisto Aventuran järjestämän, niin retken rajan yli Ranskan Guyanan puolelle olimme varanneet omatoimisesti ja maksaneet jo kokonaan ennakkoon. Tuleehan auto noutamaan meidät? Onhan varmasti niin, että Surinamen Single Entry Tourist Card ei mene pilalle Ranskan Guyanan vierailusta ja pääsemme sillä vielä takaisin, kuten etukäteen väitettiin?
Mutta kaikki meni nappiin, ehkä sitä lukuunottamatta, että retki sattui sunnuntaille ja näillä kulmilla sunnuntait ovat edelleen päiviä, jolloin kaikki on kiinni, myös pääosa kaupoista, kahviloista ja ravintoloista. Mutta onneksi sentään Papillon-elokuvan viimeistään tunnetuksi tekemä Saint Laurent du Maronin vankila ei ollut kiinni ja pääsimme tutustumaan siihen. Ainakin sellaiselle, joka on nähnyt elokuvan niin 70-luvulla kuin 2010-luvulla, ihan mahtava kohde! Palaan aiheeseen, tietysti, myöhemmin kunnon blogijutun muodossa, mutta kerrottakoon jo tässä vaiheessa, että aluetta kierrellessämme olin ihan fiiliksissä! Mukavaa oli myös, että täällä muita turisteja ei ole ainakaan häiriöksi asti – samaan aikaan kanssamme koko isolla alueella oli ehkä tusinan verran muita.
Jos sunnuntain myötä valikoima ranskalaisia kahviloita ja ravintoloita oli niukka, niin toisaalta rajajoen rannoilla käytiin päivän mittaan värikästä melontakisaa, jota sitäkin oli mukava seurata.
Pari kierrosta Paramaribossakin
Ryhmämme meitä lukuunottamatta tutustui Paramaribon kaupunkiin sunnuntaina meidän tutustuessamme Saint Laurent du Maroniin, mutta otimme heitä kiinni niin pienellä omatoimisella kävelykierroksella sunnuntaihiljaisessa Paramaribon illassa kuin aamun ensimmäisiin tuntiin varaamallamme yksityisellä kaupunkikierroksella. Ihan kaikkea Paramaribosta emme ehkä muutamassa tunnissa ehtineet nähdä, mutta sentään mm. upean puukirkon ja vanhoja siirtomaa-aikaisia taloja, jotka ovatkin jo saaneet Unescon maailmanperintökohdestatuksen.
Myös Paramaribon menneisyys orjakaupan yhtenä päätesatamana oli mielenkiintoinen näkökulma etenkin meille, jotka niin vuosi sitten mm. Beninissä ja äskettäin Gambiassa tutustuimme orjakaupan lähtösatamiin.
Bergendal
Paramaribosta jatkoimme pariksi yöksi Suriname-joen rannalle vähän syvemmälle sisämaahan. Ekoturismikohteena itseään markkinoivassa hotellissa asuimme bungalowissa melkein sademetsän yllä. Tosin korkealla sijaitsevan asumisen varjopuolena piti aina kämpille tultaessa jaksaa kiivetä ne 40 askelmaa korkeat portaat! Pienessä infinity-uima-altaassa lilluessa saattoi katsella maisemia Suriname-joelle, mutta yhtään kaimaania emme onnistuneet näkemään. Erilaisista tarjolla olleista aktiviteeteistä valitsimme veneretken ja historiallisen vaellusretken. Edellinen oli melkein tylsä, vaikka näyttihän se hiukan elämää joen varrella. Jälkimmäinen puolestaan käsitti niin kunnon reippailua kuin ihan mielenkiintoisen vanhan orjakylän ja korkealla mäellä vanhan hautausmaan.
Ryhmässämme taitaa olla mukana useampikin lintuharrastaja – onhan niin Surinamessa kuin Guyanassa lintulajeja vähintään yhtä paljon kuin Gambiassa, mutta me emme niitä oikein jaksaneet omatoimisesti puiden latvoista yrittää bongailla, joten tyydyimme vaikka perhosiin sen sijaan.
Pienkoneella lentäminen on aina yhtä kivaa
Bergendalista palasimme Paramariboon, tällä kertaa pienkoneiden käyttämälle lentokentälle, josta lensimme 12-paikkaisella koneella Guyanan pääkaupunkiin Georgetowniin jännittämään rinnan paikallisten kanssa presidentinvaalien äänten laskennan tulosta. Tai no, osaltamme se tulos ei ole niin merkittävä, vaan enemmänkin miten se näkyy kaupunkikuvassa. Mutta lisää siitä sitten Guyanan jutuissa!
Tuo Bergendalin majoitus vaikuttaisi siltä, että se on erittäin paljon meidän mieleen! Sen sijaan pienkoneella lentäminen on yleensä meidän mielestä enemmän tai vähemmän ikävää, mutta välttämätöntä joihinkin paikkoihin pääsemiseksi.
Kiitos Mikko! Pienkoneethan ovat niin mukavia, niissä kun pääsee vieläkin seuraamaan lentäjän/lentäjien työskentelyä ja parhaimmillaan itse näkemään mittaristosta mm. korkeuden ja nopeuden :-)
Teidän reissuamisianne on todella mielenkiintoista seurata :)
Kiitos Mira! Taidamme tosiaan etenkin talvisin nykyisin kierrellä aika lailla ”off the beaten track” :-)
Olen lukenut ja nähnyt elokuvan Papillon. Mieleenpainuva tarina. Ja nyt sinä olet käynyt Saint Laurent du Maronin vankilassa. Varmasti mielenkiintoinen käyntikohde.
Monta seikkalua matkassanne ja pienkoneella on jännittävää lentää. Kiinnostavaa varmaan olla ohjaamossa katsomassa mittareita ja muuta. Olette te oikeita maailmanmatkaajia!
Kiitos Tuula! Toki meillä oli muitakin syitä käydä Ranskan Guyanassa, mutta pyrimme myös usein ennen matkaa katsomaan/kertaamaan elokuvia matkakohteista, jos sellaisia on. Pienkoneessa lentäessä tietysti etenkin jos kone joutuu turbulenssiin tms. on helppo ajatella, että eiköhän tuo melkein vieressä istuva lentäjäkin halua tästä selvitä, joten kyllä tästä selvitään!
Ohhoh mikä seikkailu! Olen samaa mieltä: on todella kiinnostavaa kulkea vanhojen elokuvien tapahtumapaikoilla, semminkin jos elokuvat kuvaavat todellisuutta. Uskon, että olit fiiliksissä! Muutenkin huikea reissu teillä orjakaupan historiaan. Odotan Papillon-vankilapostausta:)
Kiitos Riitta! Afrikkaan mennessämme tiesimme liikkuvamme orjakaupan lähtöseuduilla, mutta Etelä-Amerikan osalta tämä vähän yllätti. Orjista kun on kuitenkin enemmän puhuttu Amerikan yhteydessä.
Ranskalaiset antoivat alkuasukkaille tuliaseet, minkä seurauksena ne ampuivat riistan niin vähiin, että olivat sen jälkeen riippuvaisia ranskalaisista. Ranskalaiset ovat sikoja siirtomaaisäntinä ja sen takia Ranskan Guyana on yhä edelleen osa Ranskaa. Liian vähän väkeä potkimaan ranskalaisia pois. Minusta nuo ovat jänniä ja eksoottisia paikkoja ja niistä harvoin lukee mitään. Surinamen ja Guyanan yli olen lentänyt lentokoneella ja katsellut niitä siis ilmasta käsin.
Kiitos Stacy. Useammassakin Ranskan merentakaisessa alueessa käyneenä, mm. St Pierre & Miquelon, Reunion ja nyt Ranskan Guyana, väittäisin kyllä, että alueet saavat sen verran paljon taloudellista tukea Ranskalta (ja Euroopan unionilta), että se vähentää kummasti itsenäistymisintoa. Vähän kuin Grönlanti, ei taitaisi heillä oikein olla varaa itsenäistyä, kun pääosa ihmisistä elää Tanskan maksamilla sosiaalituilla.
Täälläkin kovasti odotetaan varsinaista Papiillon-postausta sekä kertomusta varsinaisesta Guyanasta. Yksi hyvä ystävä on sieltä, Guyanasta, kotoisin ja kertonut mielenkiintoisia tarinoita, muun muassa jaguaarien bongaamisesta. Kun itselle Aasiassa asuvana Guyana on tällä haavaa liian kaukainen, on kiva päästä pian siitä lukemaan.
Kiitos kommentista! Guyana on mielenkiintoisessa vaiheessa niin vaalisotkujen kuin juuri alkaneen öljyntuotannon myötä. Myös mahtavat sademetsäalueet ja nousussa oleva ekoturismi saattavat muuttaa maata tulevaisuudessa.
En tiennyt, että Papillon on siellä kuvattu tai sitten en vaan muistanut asiaa. Elokuvan olen katsonut kaksi kertaa ja vaikka se on aika pitkä, pitää se kyllä katsojan otteessaan alusta loppuun.
Kiitos Sini! Tarina on vaikuttava – ja vaikkakin ”sankarit” ovat tehneet rikoksia, niin pitää muistaa, että aikoinaan tuonne päätyi aika pienistäkin rikoksista.
Meriharakkaa seuratessa pääsee lähemmäksi kohteita, joista ei ole oikeastaan mitään tietoa. Siksi maabongareiden matkoja on tältä osin upeata seurata, varsinkin teidän reissuja! Olettekin omien nojatuolimatkojen suurin lukulähde kohteista, minne todennäköisesti en ikinä itse mene. Vaikka toki haluaisin :-) Tai mistä sitä koskaan tietää, millaisia reissuja tulevaisuus kohdalle tuo.
Kiitos Rami! Juuri nyt ei kenenkään lähitulevaisuudessa taida kovin kummoisia reissuja olla, mutta eiköhän tämä maailma tästä taas jonain päivänä palaudu ellei ihan entiselleen, niin jotenkin normaaliksi kuitenkin.
Kiinnostavaa lukea kohteista, joista harvemmin kuulee yhtään mitään yhtään missään. Juuri näin yhden dokumentin Ranskan Guyanasta ja sen myötä inspiroiduin lukemaan tämänkin jutun. Kauniita maisemia, joista tulee mieleen tietyt osat Venezuelaa. Näkemäni dokkarin perusteella mielikuvaksi Ranskan Guyanasta jäi tosin myös aika vanhoillinen ja uskonnollinen ilmapiiri, mutta se toki taitaa olla asia, joka ei välttämättä matkailijaan samaan tapaan vaikuta kuin siellä eläviin.
Kiitos Taina! Vanhoillista tai uskonnollista, ehkä, ainakin kun osuimme käymään Ranskan Guyanan puolella juurikin sunnuntaina, niin melkein kaikki muut paikat olivat kiinni paitsi kirkot.