Taide voi olla kaunista tai yllättävää. Still Still Life -näyttely onnistuu monen teoksen kohdalla yllättämään. Osaa teoksista voisi luonnehtia ellei suorastaan rumiksi, niin ainakin inhottaviksi! Mutta näinhän sen pitääkin olla, taiteen pitää herättää tunteita, ihastuneita huokauksia kauneuden edessä tai hätkähdyttää ottamaan askel tai pari taaksepäin.
En ole tavannut arvostaa asetelmia kovin korkealle taiteessa. Maisemat, etenkin merimaisemat, linnut ja abstrakti taide ovat olleet minulle mieluisampia.
Sara Hildénin näyttely Still Still Life onnistui yllättämään – nämä asetelmat ovat jotain ihan muuta kuin kukkia tai hedelmäkoreja perinteisessä muodossaan.
Still Still Life … Asetelmat ovat yhä (still) ajankohtaisia. Hiljaisuus (still) on keskeinen osa asetelman käsitteistöä. Mutta hiljaiselo (life) voi olla myös eloisaa.
Näyttely koostuu monen nykytaiteilijan teoksista ja se on koottu sekä museon oman taidesäätiön että nykytaiteilijoiden omista kokoelmista.
Mutta aloitetaan alusta. Vierailimme Tampereella käydessämme myös Sara Hildénin museon Still Still Life -näyttelyssä (avoinna -23.8.2020 asti). Sara Hildénin museo nykyisessä paikassaan Särkänniemen naapurissa on jännä kontrasti meluisan ja koronakesänäkin ruuhkaisen huvipuiston ja rauhallisen museon ja veistospuiston välillä. Saimme tuntumaa kontrastista ajaessamme autolla museon pihaan pujotellen Särkänniemen jo aamusta täyttyvän parkkipaikan läpi. Kyllä, hyvällä tuurilla museon pihassa on parkkipaikkoja ja museovieraat saavat käyttää niitä.
Torilta kahvilaan ja kotiin
Museon aulassa on pienet markkinat. Tarjolla on kukkia ja hedelmiä, mutta myös lihatuotteita. Yleisnäkymä torille on hiukan viiskytlukulainen, mutta värikäs, jopa jollain tavalla kodikas. Lihatiskin kohdalla realistinen toteutus muuttuu luotaantyöntäväksi: ehken nyt aitoakaan lihatiskiä välttämättä pitäisi kauniina, mutta kivisenä toteutuksena turhankin realistinen liha on liian outoa!
Taiteilija Zhanna Kadyrovan sanotaan käyttäneen installaationsa toteuttamiseen keraamisia laattoja, sementtiä, peiliä ja luonnonkiveä, koska nämä olivat edullisia materiaaleja.
Daniel Jacobyn teos Sydney meni etsimään viidakon vahvinta eläintä, mutta löysikin sateen, ei ihastuta kauneudellaan, muttei inhotakaan. Teoksen taustaa pitää etsiä sen kuvauksesta. Liman keskustan vaatekaupan näyteikkunassa vaatteet oli aseteltu ikkunaan nuppineuloilla taustaan kiinnitettynä. Nyt vaatteet on venytetty vartaloille, jotka eivät ole ihmisen kaltaisia. Jep.
Maitotölkki, ruisleipä ja sipuli muodostavat helpommin ymmärrettävän asetelman, ainakin näennäisesti. Tosin kyse ei ole teoksesta tai varsinaisesta asetelmasta vaan pöytäryhmä tuoleineen on vain rekvisiittaa ympäröiville Pentti Kaskipuron töille. Autenttisia esineitä Pentti Kaskipuron kotoa, jotka päätyivät Sara Hildénin museolle kuten Kaskipuron teoksistakin iso osa.
Arto Korhosen Kirjo-työssä on kaunis spektri erivärisiä paitoja akvarellina toteutettuna. Tältä vaatehuoneen pitäisi näyttää! Tai jos olisi oikein iso vaatehuone, niin tämä teos olisi upea sen jollain seinällä.
Hans-Christian Bergin lasiveistoksilla täytetyt kylpyamme kelpaa samoin taas sarjaan kauniit teokset.
Anu Tuomisen Nälkämaa -sarjan teokset ihastuttavat kekseliäisyydellään ja pakottavat katsomaan niitä lähempää. Juuri tällaisia veitsiä ja haarukoita oli lapsuudenkodissani. Syntyikö idea teoksesta ensin vai keräsikö taiteilija vanhoja aterimia kirpputoreilta ensin ilman selkeää ajatusta niiden käytöstä?
Saara Ekströmin videossa tomaatit ja kuppi kahvia pahenevat, mätänevät, homehtuvat. Jotain inhottavaa tässäkin teoksessa on. Taiteilija haluaa muistuttaa, että ihminen on osa luonnon kiertokulkua kuten vaikka nämä tomaatit. En pääse ihan kiinni tähän ajatukseen, mutta huomaan kyllä ajattelevani, että voisinkohan jättää johonkin kohtaan kotiani jonkun hedelmän viikoiksi, kuukausiksi ja kuvata sen pahenemista päivittäin?
Kukkameri ja kukka-asetelmia
Näyttelyn varsinaiset helmet ovat kuitenkin vasta edessä, museon alakerrassa.
Nir Hodin iso installaatio I love you, Nina, innoittajana on kuulemma ollut Prinsessa Dianan kuoleman jälkeen Kensingtonin palatsin portille ilmestynyt kynttilä- ja kukkameri. Samassa tilassa oleva maalaus kätkee sisäänsä myös katsojan: kromipinnoitteesta peilautuu katsojan omakuva osana teosta.
Heikki Marilan suuret kukkamaalaukset ovat jotain ihan muuta kuin asetelmamaalauksen perusteokset, pienikokoinen kukka-asetelma maljakossa. Tässä kahden teoksen parissa ei ole mitään pientä ja sovinnaista.
Silmäräpäyksessä -video yllättää
Mutta näyttelyn varsinainen yllätys löytyy alakerran videohuoneesta.
Silloin tällöin syyllistyn taidenäyttelyissä videoteosten väheksymiseen, etenkin jos olen jo kiertänyt näyttelyä muilta osin tovin saatan vilkaista videoita vaan hetken ovelta ja jatkaa matkaa jaksamatta paneutua teokseen, joka ei välttämättä vilkaisulla avaudu.
Greta Alfaron kymmenminuuttinen video In Ictu Oculi (Silmäräpäyksessä, linkki poistettu videon poistuttua netistä) saattaa sekin ensivilkaisulla kummastuttaa. Ok, katettu juhlapöytä viineineen luonnon helmassa odottaa vieraita. Mitä sitten?
Mutta sitten vieraat saapuvat, ensin yksi, sitten toinen ja kohta niitä on kymmeniä. Niitä, ei heitä. Nyt tätä on jo seurattava tosissaan. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten tämä on toteutettu?
Parhaimmillaan teos on, jos paikalle sattuu juuri videon alkaessa, silloin tapahtumien yllätyksellisyys iskee rajuimmin.
Teoksia näyttelyssä on kaiken kaikkiaan yli 50 ja niiden lisäksi vielä kokoelma Pentti Kaskipuron töitä.
Eli jos vaikka tässä jutussa näitkin osan näyttelystä, niin lupaan, että vierailemalla näyttelyssä itse, löydät luultavasti omat suosikkisi, jotka saattavat olla ihan toisia kuin tässä esittelemäni – eli suuntaa Tampereelle!
Näyttelyn jälkeen viivähdämme vielä hetken Veistospuistossa. Jatkamme Nir Hodin teoksen innoittamana omakuva-teemaa OLO-ryhmän pallojen kanssa ja kierrämme vielä lopuksi Rauni Liukon Ruuhkaratikan, joka juuri nyt sopii Tampereelle varmasti paremmin kuin minnekään.
Kiitos vinkkauksesta! En olekaan pariin vuoteen käynyt Sara Hildenin museossa joten täytyy laittaa se ”must to visit” -listalle. Viime kesä taisi minulla olla ensimmäinen kesä etten käynyt Tampereella. Normaalisti tulee käytyä kerta vuoteen. Nythän on ollut kaavailuita, että museo siirtyisi Finlaysonin alueelle keskustaan. Toisaalta tässä paikassa on kaunis puisto ja maisema. Mutta allekirjoitan kyllä sen, että toisinaan on ollut vaikea löytää parkkipaikka.
Kiitos Marjo! Juu, kertoivat tamperelaiset ystävämmekin, että museo olisi muuttamassa. Mutta kyllä tuolta nytkin parkkipaikka löytyi, kunhan uskalsi ajaa museon pihaan asti (ja oli melko ajoissa sunnuntaina liikkeellä).
Hieno näyttely! Taide ravitsee mieltä, ja aina on kiinnostavaa saada joku uusi näkökanta entuudestaan tuttunakin pitämäänsä asiaan.
Kiitos Anne! Pidin kyllä tästä, järkevä määrä teoksia, joista voi pysähtyä kunnolla kiinnostavimpien äärelle.
Mielenkiintoinen postaus. Täytyypä katsoa, jos vaikka piipahtaisi näyttelyssä, kun olemme Tampereella.
Kiitos kommentista! Jos sattuu olemaan tuolla suunnalla, niin varmasti pysähdyksen arvoinen.
Olis ihan super käydä täällä. Lapsena käytiin usein Särkänniemessä, ja tämä museo kuulosti tylsimmältä, mitä kuvitella saattaa, mutta nykyään suuntaan taidemuseoihin mieluiten heti ensimmäisenä, jos mahdollista .Niin sitä ihminen muuttuu (tai aikuistuu).
Kiitos kommentistasi! Niinhän se on, huvipuistojen vempaimet ovat lopulta kuitenkin ”aina sitä samaa” (tai enimmäkseen) – taide voi olla mitä tahansa!
Minua alkoi kiinnostamaan tuo silmänräpäyksessä-video ja löytyihän se Youtubesta. Vastaavanlaisen tilanteen olen nähnyt Masai Marassa, tarjoilu tuli vain leijonalta sen jätettyä loput saaliistaan maahan.
Kiitos Marika! Heh … pitäisikö linkata tuo vielä tuohon juttuun. Alkuperäisenä ajatuksena oli olla pilaamatta yllätystä mahdolliselta näyttelyyn vasta menossa olevalta.
En ole käynyt Sara Hildenin museossa vuosiin. Jos osuu kohdalle, niin kyllä.
Mä jäin nyt jumiin tuohon mätäneviin tomaatteihin. On varmaan työhuone, jossa taiteilija saa mädättää omenia ja kahvejaan… Toivottavasti!
Eniten ehkäpä miellytti se paitateos ja nuo ihanat aterimet nauhassa.
Kiitos Anna! Tuo paitateos oli kyllä jotenkin tosi silmää miellyttävä. Meillä jää joskus, vaikka reissujen painaessa päälle tms. joku hedelmä vähän heikommalle, joten voisihan sitä ajatella sijoittavansa sellaisen johonkin kulhoon ja katsoa miten se siitä kehittyy :-)