Ålesundin nähtävyydet

Ålesund

Ålesund on luultavasti Norjan kaunein kaupunki. Maailman mittakaavassakin sillä olisi varmasti mahdollisuuksia kohtuulliseen sijoitukseen. Tästä huolimatta Ålesund kaupunkikohteena kärsinee hiukan siitä, että sen ympäristössä on monia mahtavia luontokohteita. Mekin tulimme Ålesundiin pitkälti nähdäksemme Geirangerinvuonon ja Geirangerin. Geirangerinvuonolle lähes yhtä hieno vaihtoehto lienee Hjørundinvuono, jonne on Ålesundista lyhyempi matka kuin Geirangeriin ja retkiä päivittäin, toisin kuin Geirangeriin, jonne pääsi vuonoristeilylle vain lauantaisin (kesällä 2020). Myös kuuluisa Trollstigen on lähellä Ålesundia.

Art Nouveau -kaupunki

Jos kuuntelet hetkenkin paikallisia, niin kuulet nopeasti tarinan siitä, miten kaupungin keskusta paloi vuonna 1904. Hetken aikaa kaupungissa vietettyäsi tiedät jo mistä palo sai alkunsa ja mihin se lopulta saatiin pysäytettyä ja ymmärrät, että kaupungin kauneus on pitkälti tuon palon ansiota. Nedre Strandgate 39:n kohdalta kirkon läheltä alkanut palo tuhosi lähes 850 taloa, eli 80 prosenttia sen hetkisestä kaupungista. Keskustassa onkin palon jäljeltä nykyisin vaan muutamia puutaloja Fjordgatanin varrella lähellä Kalastusmuseota (Fiskerimuseum).

Kaupunki rakennettiin uudelleen muutamassa vuodessa niin Norjasta kuin ulkomailta saadulla tuella. Yksi tukijoista oli keisari Wilhelm II, jonka kuva komistaa edelleen kaupungin pääkatua. Keisarilla oli kuulemma neljä alusta valmiina viemään apua Afrikkaan, mutta kuultuaan Ålesundia kohdanneesta onnettomuudesta, laivat suuntasivatkin Ålesundiin, jossa keisari oli usein vieraillut.

Ålesundin jugendkaupunki on siis pitkälti rakennettu kerralla ja sen myötä kaupungin ilme on hyvinkin yhtenäinen. 1900-luvun alussa taloja ei vielä maalattu vaan ne, kaikkine koristeineen, olivat enimmäkseen tasaisen harmaita. Nyttemmin talot on maalattu eri väreillä ja korostaen niiden jugendtyylisiä koristeita ja lopputulos on kerrassaan mahtava! Kaupunki sijoittuu myös pitkälle niemelle ja Aspøyan saarelle, joten lähes kaikkialla kaupungissa vesi on lähellä.

Kaupungissa on, tietysti, myös Jugendmuseo, jossa voi myös pistäytyä vaan vaikka kahvilla ja sen yhteydessä taidemuseo KUBE. Ålesundissakin meille “valitettavasti” osui elokuun alussa kaupungissa vieraillessamme niin hienot ilmat, että jouduimme rajoittamaan museovierailut minimiin, mutta hyvin Ålesundissa riittäisi nähtävää ja koettavaa sadepäivillekin.

Ålesundin nähtävyydet

Ålesundin nähtävyydet
Ålesundissa, kuten Bergenissäkin, myös talojen katot muodostavat nähtävyyden
Ålesundin nähtävyydet
Jugend-yksityiskohtia niin talojen – tornien – seinissä

Ålesund

Ålesundin nähtävyydet
… kuin yksityiskohdissa kadulla
Näkymä First Hotel Atlantican parvekkeelta
Näkymä First Hotel Atlantican parvekkeelta mm. kirkolle ja KUBE- ja Jugend-museolle
Ålesund
Keskustan ainoat jäljellä olevat puutalot

Fjellstua Aksla-vuorella

Jos Bergenissä “pitää” nousta Fløibanenilla Fløyen-vuorelle, niin Ålesundissa “pitää” nousta 418 askelta Fjellstuan näköalapaikalle Aksla-vuorelle. Elokuussa, koulujen jo alettua Norjassakin, vaihtoehtona on tosiaan vain nousta tai taksi: koronakesänä Hop on Hop off -busseja ei ole ja pieni turistijunakin on lakannut kulkemasta. Risteilijät ovat olleet tärkeitä myös Ålesundille ja tänä kesänä tämäkin kaupunki on elänyt hiljaiseloa.

Nousemme jo ensimmäisenä iltana arviolta ensimmäisen kolmanneksen 418 askelmasta, mutta kun pari kertaa pysähdymme ja käännymme katsomaan kaupunkia, päätämme jättää nousun kesken. Vasta-aurinkoon näkymä kaupunkiin ei ole edukseen ja päätämme yrittää uudelleen jonain aamuna. Lopulta emme kuitenkaan päädy nousemaan näitä askelmia Akslan huipulle vaan pistäydymme huipulla autolla, matkalla Asnesin majakalle muutamaa päivää myöhemmin.

Lasikattoinen näköalarakennus on suljettu, sillä se on tarkoitus korvata uudella. Kesällä rakennus on kuulemma liian kuuma ja talvella liian kylmä. Mutta näköalat ulkoterassilta ovat juuri niin huikeat kuin odotimmekin!

Ålesund

Ålesund
Koronan takia niin Ålesundissa kuin Bergenissäkin oli Hurtigrutenin ja muiden varustamojen laivoja parkissa satamassa

Ålesund

Ålesund
Fjellstuan ja Ålesundin keskustan välillä on 418 askelmaa

Fjellstua Ålesund

Fjellstua Ålesund
Portaat ovat hyväkuntoisia ja taukopaikkojakin on, ainakin alimmalla kolmanneksella, jonka testasimme
Lämmitetty penkki
Maininnan arvoisia ovat myös Ålesundin sillan kupeessa olevat penkit – ne ovat nimittäin lämmitettyjä!

Ålesundin museo

Ålesundissa kaikki on lähellä, kävelyetäisyydellä. Hotelliltamme, First Atlanticalta, on lyhyt matka keskustaan ja valitessamme kerran rantareitin sijaan vähän kauempana rannasta kulkevan kadun näemme mäellä märssykorin. Märssykori kuuluu Ålesundin museolle ja päädymme kiipeämään portaat tällekin mäelle. Tällä kertaa ylös asti! Portaat halkovat modernin lasiseinäisen rakennuksen: kuulemma toimistotalon rakentamisen ehtona oli, että tontin keskelle rakennetaan avoimet portaat museonmäelle.

Ennen kuin menemme itse museoon kierrämme märssykorin innoittamana museon piha-aluetta ja toteamme, että täältäkin on lähes Fjellstuan veroinen näköalapaikka kaupungin kattojen ylle, eli jos 418 askelta Fjellstuaan ei innosta, niin kiipeä alle 100 askelmaa museon mäelle!

Keltainen museo houkutteli meidät sisäänkin, ensin ajatuksella, että vilkaistaan nyt vähän, miltä siellä näyttää, mutta lopulta pirteä museotyöntekijä myi meille liput nelikerroksiseen museoon. Museo osoittautuikin sitten ensin ihan mielenkiintoiseksi ja lopulta todelliseksi löydöksi! Museon ylemmissä kerroksissa oli mm. useita eri ammattien työhuoneita muutamien vuosikymmenien takaa, mm. kampaajan ja hammaslääkärin työhuoneet. En oikein jaksa innostua kotiseutumuseoiden vanhoista auroista tai kuokista: tällainen vähän urbaanimpi ja vähän uudempi historia on paljon enemmän mieleeni.

Ålesundin museo Ålesundin museo Ålesundin museoKampaamo museossa

Ålesund
Museon pienoismalli kaupungista 1900-luvun alussa. Huomaa valkoisen lapun vieressä musta rasti: tästä palo alkoi. Huomaa myös sillan toisella puolella oleva kukkula, joka tuhottiin 1980-luvulla kaupungintalon tieltä.

 

Uræd-pelastusvene

Museon kellarissa on sotaan ja merenkulkuun liittyvää historiaa ja näistä etenkin merenkulun historia Ålesundissa oli innostavinta historiasaralla mitä vähään aikaan olen nähnyt! Kellarissa oli nimittäin nähtävänä Uræd -pelastusvene, jonka sisällekin pääsi kurkistamaan! Uræd-veneen (suomeksi Peloton) keksi ålesundilainen Ole Brude kuultuaan kilpailusta, jossa palkintona oli miljoona frangia parhaasta pelastusveneestä. Kilpailuvene piti saada Atlantin yli St. Lousin maailmannäyttelyyn ja keksijä päättikin purjehtia sen muutaman ystävänsä kanssa yli syksyisen ja talvisen Atlantin: mikä olisikaan parempi tapa osoittaa veneen paremmuus. Elokuussa 1904 alkanut matka päättyi Bostonin rannikolle tammikuussa 1905 myrskyn paiskatessa laivan rannalle, mutta Ole ja hänen ystävänsä selvisivät matkasta ja myrskystä hengissä ja vene sai kaiken ansaitsemansa huomion. Vielä nykyisinkin monet pelastusveneet on toteutettu samaan tapaan kuin Uræd-vene.

Seuraavana päivänä kuljeskelimme Ålesundin rannalla Kalastusmuseon lähellä ja näimme läheisessä pienvenesatamassa toisen Uræd-veneen, tämän ihan vesillä! Hetken kävi mielessä, että jos olisimme viipyneet Ålesundissa pitempään, niin olisikohan ollut mahdollista selvittää kuka kyseisen veneen omistaa ja olisikohan sillä ollut mahdollista päästä merelle!

Ålesundin museon ohella vanhemmista veneistä ja vanhoista ruohokattoisista rakennuksista kiinnostuneen kannattaa harkita myös hiukan keskustan ulkopuolella olevaa Sunnmoren ulkoilmamuseota, mutta sinne asti emme kolmessa päivässä ehtineet.

Ålesundin museo pelastusvene
Ålesundin museo pelastusveneUraed pelastusveneÅlesundin museo pelastusvene

Kukkula, jota ei enää ole

Hotellimme lähellä oli myös Ålesundin kaupungintalo ja pieni Kremmergaardenin ostoskeskus. Tässä kohtaa Ålesundin kaunis kaupunki ei ole kauneimmillaan – eikä kaupunkilaisten keskuudessa 1980-luvulla rakennettu kokonaisuus ole koskaan ollut suosiossa. Paikalla sijaitsi ennen Rønneberg-suvun huvila, joka sijaitsi pienen kukkulan päällä ja rakennusprojekti tarkoitti niin huvilan kuin kukkulankin hävittämistä. Kukkulan maa-aineksella laajennettiin kaupunkia Ålesundet-salmen toisella puolella ja kukkulalle asettuneet merilinnut joutuivat etsimään muita oleskelupaikkoja.

Hiukan vanhempi rouva puuskahti tarinaa kertoessaan, että jos tämä kaikki olisi tapahtunut tällä vuosikymmenellä, niin kukkulaa ja huvilaa ei olisi koskaan tuhottu, ihmisten aktiivisuuden mahdollistava sosiaalinen media olisi onnistunut estämään rakennusprojektin!

Aukiolla on myös Joachim Rønnebergin patsas – ei siksi, että Rønneberg-suku on ollut yksi Ålesundin merkittävimmistä ja varakkaimmista suvuista – vaan Joachim Rønnebergin toisessa maailmansodassa toteuttaman operaatio Gunnersiden takia. Operaatiolla tuhottiin Etelä-Norjan Telemarkissa toiminut Norsk Hydron raskasvesitehdas ja näin estettiin natsi-Saksan ydinohjelman eteneminen.  Operaatiosta on tehty parikin elokuvaa: Taistelu atomipommista 1948 ja The Heroes of Telemark 1965, joista Joachim Rønneberg totesi, että sillä ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Dokumenttielokuva The Real Heroes of Telemark 2003 saattaa kertoa tapahtumasta jo asiallisemmin, mutta emme ole etsineet sitäkään käsiimme.

Ålesund Ålesund

Hotel Brosundet ja Moljan majakka

Kuljimme Ålesundissa moneen kertaan kaupungin keskustan eri osat yhdistävältä Ålesundin sillalta satamaan Skateflukaialle ja takaisin – useimmiten ihan rantaa pitkin, jopa ihan pienvenesataman laitureita pitkin. Kaupungin mantereen puoleiselta rannalta näkee hienosti Aspøyan saaren rannan värikkäät talot. Kaikki nämä talot ovat joskus olleet kalastuselinkeinon käytössä, mutta sittemmin, kun niitä ei enää tarvittu alkuperäisiin tarkoituksiinsa, ne on kunnostettu asuintaloiksi ja monet niistä hotelleiksi.

Hotel Brosundet toimii useammassa rannan rakennuksessa ja monet lähteet pitävätkin sitä Ålesundin ykköshotellina. Me päädyimme First Hotel Atlanticaan Geirangerinvuonolle suuntautuneen risteilymme takia: ennen kuin tiesimme, että kaupungissa kaikki on lähellä, tuntui hyvältä ajatukselta kokopäiväretkeä ajatellen majoittua lähelle retken lähtöpaikkaa ja osoittautuihan se lopuksi myös hyväksi paikaksi lentokenttäbussia ajatellen.

Kiertelimme hiukan myös Aspøyan saarella, kävimme katsomassa lähempää hotellihuoneemme parvekkeeltakin näkyvän kirkon ja saaren toisella rannalla sijaitsevia muutamia jäljellä olevia puutaloja. Täälläkin, kuten kaikkialla Ålesundissa – tai yleensä Norjassa – korkeuserot ovat suuria, joten pienelläkin iltakävelyllä päätyy kävelemään mäkiä tai portaita ylös ja alas!

Yksi Hotel Brosundetin huoneista sijaitsee sekin toisella rannalla, Ålesundin sataman keskipisteenä olevassa Moljan majakassa. Moljan majakka tunnetaan hotellissa huoneena numero 47. Erityisesti hääsviittinä myytävässä majakassa on kaksi kerrosta, alakerrassa on täydellinen kylpyhuone ja yläkerrossa huone, jonne on saatu sijoitettua iso sänky. Aamiainen toimitetaan majakan ovelle aamulla haluamasi aikaan ja voit nauttia sen vaikka majakan portaille katsellen merelle tai Ålesundin keskustaa. Valitettavasti kuulimme tästä mahdollisuudesta vasta kun olimme jo maksaneet majoituksemme First Hotel Atlanticassa – ensi kerralla sitten!

Hotel Brosundet ÅlesundMoljan majakka

Moljan majakka
Ensi kerralla sitten!

Moljan majakka

Artikkelin avainsanoja
,

8 kommenttia

    • Kiitos kommentistasi! Ålesundin osalta jotkut toteavatkin tässä vaiheessa, että tulipalo oli hyvä asia kaupungille 🙂

    • Kaunis näyttää kaupunki olevan aivan kuin Bergenkin. Toisaalta ehkä jos tiputettaisiin taivaasta sinne, niin ei olisi varma missä on, mutta Norjaksi tunnistaisi

    • Kiitos Mari! Ålesundhan on melko pieni kaupunki ja osittain suosittu lähellä kaupunkia olevien muiden kohteiden takia. Myös risteilylaivat tapaavat normaalioloissa pysähtyä tänne, mutta tänä kesänä nekin puuttuivat.

  • Olipa paljon mielenkiintoista historiaa Ålesundista. Me pyörähdettiin siellä päiväseltään yli kymmenen vuotta sitten, kun seilattiin Hurtigrutenilla rannikkoa pitkin. Muistan kyllä nuo värikkäiden talojen rivit, mutta historiaan en silloin tutustunut tarkemmin.

    • Kiitos Katja! Jonkun suunnitelmaversion mukaan mekin olisimme viettäneet Ålesundissa vain päivän, mutta näin jälkikäteen arvioiden kaupunki oli kyllä hyvinkin kolmen päivän arvoinen (joista yhdestä tosin pääosa kului Geirangerinvuonolla).

  • Ålesund on niitä kohteita, jotka on ollut bucket-listalla jo pitkään. Ilman muuta tämäkin postaus vain vahvisti sen paikkaan siellä! Upea kaupunki, ei voi muuta sanoa.

    • Kiitos Rami! Päädyimme viipymään kaupungissa vähän kauemminkin kuin mitä ihan ensimmäisissä suunnitelmissa oli tarkoitus, mutta eipä harmittanut, yhtään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.