Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä sai ensi-iltansa 3.9. musikaalikomedia Päiväni murmelina. Musikaali, kyllä, komediakin, ehkä. Huomasin nimittäin näkeväni tässä elokuvana vuodelta 1993 tutussa tarinassa tässä koronapandemian synkistämässä maailmassa ihan uusia ulottuvuuksia.
Säämies Phil Connors lähtee korskean ylimielisellä asenteella tekemään uutisryhmänsä kanssa juttua murmelipäivästä pieneen Punxsutawneyn kaupunkiin Pennsylvanian osavaltiossa. Tänään selviää näkeekö murmeli varjonsa vai ei, eli jatkuuko talvea vielä kuusi viikkoa vai onko luvassa aikainen kevät. Kaupunki on muuten ihan oikeasti olemassa, ehkä murmelikin, New Yorkista jokseenkin suoraan länteen, ajoaikaa Google Mapsin mukaan 5 tuntia.
Kevät ei juuri nyt ole syksyiseen Helsinkiin tulossa – ehkä esitys olisi sopinut paremmin alkutalveen kuin syksyyn?
Miten tulevaisuuden kävi?
Punxsutawneyn kaupunki jää kuitenkin lumimyrskyn saartamaksi ja säämies joutuu vastentahtoisesti jäämään yöksi pieneen kaupunkiin ja sen jälkeen elämään murmelipäivän enemmän tai vähemmän samanlaisena kerta toisensa jälkeen.
Kuullostaako tutulta? Ainakin jos tapasit pitää matkailusta, niin sen sijaan, että kalenterissasi olisi tässä vaiheessa jo useampikin matka varattuna tulevalle syksylle ja talvelle, niin elätkin kotona samaa päivää uudelleen ja uudelleen.
Phil toteaa lakonisesti jossain vaiheessa: ”Huomenna ei ole huomista!” ja siltähän tämä koronapandemia tuntuu. Tulevaisuus on pyyhitty pois kalenterista ja nyt eletään tätä päivää.
Kevyellä tasolla Phil herää joka aamu päivästä päivään samanlaisena yksityiskohdiltaan samanlaisena toistuvaan päivään. Jotain kuitenkin muuttuu vähitellen: Philin tapa suhtautua päiväänsä Punxsutawneyssa. Ensin hän kokeilee yksitoikkoiseksi kokemansa tapahtumaketjun muuttamista reagoimalla tapahtumiin raivolla, mutta vähitellen raivo hiipuu ja vähitellen Phil sopeutuu uuteen olotilaansa ja aina vaan samanlainen päivä muuttuukin kerta kerralta paremmaksi.
Kuullostaako tutulta näin koronan aikaan? Ensimmäiset peruuntuneet matkat ja käyttämättömiin lentoihin menneiden rahojen anominen takaisin: raivostuttavaa, että maailma muuttui näin.
Kesän mittaan samanlaisiin päiviin samassa osoitteessa oli jo ehtinyt sopeutua ja kesäiset päivät alkoivat jo tuntua ihan mukavilta.
Kun Punxsutawneyn murmelipäivän aikasilmukka lopulta luovuttaa otteensa Phil ja Rita (Lari Halme ja Maria Lund) eivät pidäkään lähtemisellään kiirettä vaan jäävät vielä hetkeksi. Näinköhän meidänkin käy? Kun koronapandemian aiheuttamat matkustusrajoitukset lopulta purkautuvat, niin jäämme vielä kotiin: eihän se elämä täälläkään niin hassua sittenkään ole.
Tanssia, laulua – ja tarinoita
Mutta, synkistelyt ja syvällisemmät pohdinnat sikseen – onhan joku ihan arvovaltainen kriitikkoraatikin on vasta pari vuotta sitten äänestänyt Päiväni murmelina -elokuvan kaikkien aikojen neljänneksi hauskimmaksi komediaksi, joten onhan tämä komedia.
Helsingin Sanomien ei kovin myönteinen arvio musikaalista, Maria Lundin tuottaja Ritan roolin toteutusta lukuunottamatta, kuvaa esityksen rakennetta tähän tapaan ”musikaalissa on ensin tunti tanssia ja sen jälkeen myös hieman ohjelmaa”. Ja näinhän se kieltämättä on: ennen väliaikaa esitys panostaa näyttävien tanssi- ja musiikkiesitysten kautta aina vaan toistuvaan murmelipäivään ja vasta tauon jälkeen päästää asiaan, eli kertomaan joitakin tarinoita pikkukaupungin ihmisistä. Kylän kaunottaren Nancyn ja kuvaajan Larryn tarina on hellyyttävä ja jotain hienoa on tarjoilija Doriksenkin unelmissa. Tarina syvenee väliajan jälkeen merkittävästi, eli älä hylkää sitä ennenaikaisesti!
Väliajasta puheenollen, korona-aika näkyy teatterissa tyhjinä paikkoina katsomossa, maskeina yli puolella yleisöstä ja ex tempore -väliaikatarjoilujen puuttumisen. Etukäteen tilatut väliaikatarjoilut on katettu harvakseltaan täytettyihin pöytiin seurueet erikseen, tietysti. Lippuihin merkityt paikatkaan eivät välttämättä pidä paikkaansa, sillä yleisön asettumista katsomoon hienosäädetään vielä ennen näytännön alkua. Maskeja olisin odottanut näkeväni enemmänkin, etenkin kun niitä oli teatterin aulassa ilmaiseksi tarjolla halukkaille, kuten Turvallisesti teatteriin -ohjeissa kerrotaan.
Päiväni murmelina -näytelmän päivien toistuvien elementtien toteutus näyttämöllä on elokuvatoteutusta haasteellisempaa: otoksia ei ole kuin yksi ja jotta toisto toimisi, niin yksityiskohtien on pysyttävä riittävän samanlaisina. Samoja kohtauksia, mutta ei kuitenkaan ihan samoja. Toiston teema on muuten toteutettu hienosti myös Teatteriin -lehden numeroon 3/2020 – huomasitko?
(Kävimme katsomassa näytelmän pressilipuilla.)
Pitäisi varmaan mennä katsomaan tuo? Hauskan syvällinen analyysi sinulla ?Päiväni murmelina leffan yhteys koronaelämään tuli varmaan monellekin mieleen viime keväänä – etätyöpäivät toistuivat kyllä niin samanlaisina, eikä ikinä osannut käyttäytyä riittävän oikein kirouksen murtamiseksi. Kesäksi vähän tilanne muuttui, ja nyt ollaan melkein samassa taas. Mutta ehkä tähän itse asiassa on paremmin sopeutunut. Olen alkanut miettiä, että miten sitä enää edes osaa lähteä matkalle ihan ulkomaille?
Kiitos Tuuli! Ihminen taitaa olla tuollainen otus, niin Punksytawneyssa näyttämöllä, kuin Suomen kaikissa kodeissa, että sopeutuu vähitellen vallitsevaan tilanteeseen :-)
Teatterissa sitä vasta tuleekin käytyä ihan liian harvoin, kun jo leffateatterissa käyntikin alkaa olla harvinaista. Tuo nimenomainen näytelmä on ihan tuntematon, mutta leffan nimen olen kyllä kuullut useinkin. Kauniit nuo iltakohtauksen lavasteet tähtitaivaineen kaikkineen :)
Kiitos Cilla! Leffanahan tämä tosiaan on jo vähän vanhempi, mutta aikoinaan se sai paljonkin julkisuutta – ja jopa kriitikot pitivät :-)
Hauskasti toteutettu kirjoitus! ?
Tästä inspiraationa pitäisi vissiin katsoa tuo elokuva, josta olen kuullut. Teatterissa en olekaan käynyt nyt korona-aikana, ei ole oikein edes tullut seurattua, mitä olisi tarjolla.
Kiitos Emilia! Muutamat teatteriliput olemme varanneet syksylle ja ainakin tämän ensimmäisen perusteella katsomoihin istutetaan kyllä sen verran harvaan, että ehkei niistä nyt koronalinkoja tule. ELokuviinkin olemme päätyneet jo kahdesti, kun on vaan ollut ”pakko” nähdä pari leffaa ja sama juttu, harvakseltaan katsomossa ja sisään pidennetyllä sisäänmenoajalla ruuhkien välttämiseksi ja ulos turvavälejä kunnioittaen.