Calliola – saariston helmi Snappertunassa

Kaupallinen yhteistyö: Calliola

Meri on jäässä. Ulkona paukkuu pakkanen, mutta talviaurinkokin paistaa häikäisevän kirkkaasti ja lämmittää hiihtäjän selkään paistaessaan. Hiihtämme Rågön saaren rannan tuntumassa, Snappertunassa, Raaseporissa. Rannan kesämökit ovat vielä tyhjillään, kauniit laiturit rytmittävät matkaamme meren jäällä, kaislikon tuntumassa. Eläinten jälkiä on paljon: täällä on ainakin peuroja, mutta paikalliset kertovat meille myöhemmin, että ovat nähneet täällä myös susia, jopa ilveksenkin. Kotikulmillamme Iirislahdessakin on tänä vuonna päässyt hiihtämään meren jäälläkin, mutta kaupungissa myös jäällä on niin paljon kulkijoita, että ladut tallautuvat askelista. Täällä, Calliolassa, ladut ovat ensiluokkaisessa kunnossa.

Vietimme helmikuun puolivälissä pari talvista päivää Calliolassa, Snappertunassa. Meille, senioreille, saaristo tuntui tänä talvena Lappia paremmalta vaihtoehdolta, sillä täällä eivät ole ”kaikki” – ja vaikka olisivatkin, niin saaristossa ei ole isoja turistikeskittymiä, joten turvaetäisyyksien säilyttäminen on helppoa. Eikä sen puoleen, ei näillä pienillä paikkakunnilla, haja-asutusalueella, oikein ole ollut tartuntojakaan. Aikaan ennen koronaa Calliola keskittyi kokouksiin ja juhliin, mutta nyt tämä saaristoparatiisi on avoinna perheille ja pariskunnille.

Huvilaelämää ja hyvää ruokaa

Calliolassa on tarjolla eri tyyppisiä majoituksia, isompia ja pienempiä erillisiä huviloita ja rivitaloasuntoja. Rannassa sijaitseva pieni Saaristo-niminen mökki on täydellinen pariskunnalle, saunoineen, takkoineen ja merinäkymineen. Taisivat Calliolan yrittäjäpariskunta, Maiju ja Kari Kasanen, mainitakin, että pääsemme majoittumaan hääsviittiin. Lyhyt häämatkamme kohta viisi vuosikymmentä sitten suuntautui sekin Suomen saaristoon, joten hyvinhän tämä sopii, hääsviitti.

Hiihtoretken jälkeen virittäydymme talviseen mökkitunnelmaan takan ääressä auringon painuessa mailleen. Mökissä olisi hyvin varusteltu keittiökin, mutta olemme silti jo etukäteen päättäneet ruuan osalta luottaa Calliolan ammattilaisiin ja illan pimetessä hipsimme illalliselle ravintolaan. Calliolan ravintolatilat ovat avarat, pystyväthän he normaalioloissa majoittamaan ja ruokkimaan jopa 70 henkeä, joten jokaiselle seurueelle löytyy helposti oma tilansa. Emme iltapäivällä onnistuneet näkemään jäällä peuroja, mutta joku oli jossain täällä päin niitä nähnyt ja onnistunut niistä muutaman ampumaankin, sillä lautasillemme päätyi peuraa parissakin muodossa, osso buccona ja pääruokana risoton kanssa. Tukevaa liharuokaa siis urheilun jälkeen, mutta riistana kuitenkin kevyempää kuin nauta tai porsas. Aterian kruunaa lakritsihyytelö ja pihlajanmarjavaahto, lähiruokaa nekin. Tai kruunaa ja kruunaa, täällä leivottu saaristoleipä, jossa on mukana myös karpalosattumia on sekin satumaisen hyvää. Leivomme kotona joskus saaristoleipää valmiista Tuoppi saaristolaisleipäseoksesta. Seuraavalla kerralla siihenkin tulee päätymään myös karpaloita!

Lumikenkäillen lähimetsiin

Hyvin nukutun yön jälkeen heräämme aurinkoiseen pakkasaamuun. Lyhyt matka aamiaiselle ravintolaan taittuu osittain potkukelkalla – ei siksi, että matka olisi pitkä, vaan ihan vaan siksi, että täällä on pitkästä aikaa tilaisuus kokeilla tätäkin kulkuvälinettä! Calliolassa voi myös halutessaan luistella rantaan auratulla luisteluradalla, mutta tällä kertaa olimme pakanneet mukaan vain hiihtokamppeet.

Tänään lähdemme paikallisen oppaan seurassa elämämme ensimmäistä kertaa kävelemään lumikengillä. Teemme pienen harjoituskierroksen Calliolan rannassa, mutta suuntaamme pian lumiseen metsään. Lumikengillä pääsemmekin etenemään hyvin niin metsässä kuin pelloilla – oikeastaan missä vaan paitsi teillä! Tiellä lumikengät kopisevat ikävästi, siinä missä metsässä niillä voi edetä lähes äänettömästi. Isompien ojien ylitys asettaa hienoisia haasteita: nyt pitää muistaa oppaan ohjeet, lumikengillä laskeudutaan tai noustaan suoraan, luottaen kenkien pohjassa oleviin piikkeihin, sivuttaiskävely pitää nyt unohtaa. Kaikkein jyrkimmät rinteet voisi ehkä ”lasketella” kyykyssä alas, mutta onneksi opas tuntee metsän ja reitit ja löytää meille, aloittelijoille, tarvittaessa vähän loivemmankin rinteen.

Nautimme Calliolassa myös lounaat kumpanakin päivänä. Salaattitarpeista saa buffet-pöydästä koota itselleen mieluisat vaihtoehdot ja ottaa niiden rinnalle haluamansa määrän lämmintä ruokaa, hirvipastaa, paahdettuja vihanneksia ja kvinoaa. Juuri lounaaksi sopivia mutkattomia vaihtoehtoja.

Calliolan rannoilla, kesälläkin?

Ennen lähtöämme kiertelemme vielä kerran Calliolan rannoilla. Kurkistamme Venevajaan, joka oikeasti on aikoinaan ollut venevaja, vaikka nykyisin onkin kokous- tai juhlatila. Pääsemme myös kurkistamaan päärakennuksen toisen kerroksen avaraan juhlatilaan, jossa nyt on pidetty vaikka kokouksia, sillä turvavälien järjestäminen isossa tilassa on helppoa. Vähän toista kuin tunnelmalliset isot hääjuhlat, mutta kyllä niidenkin aika vielä tulee. Rannassa on useita erillisiä saunoja, joista kaikista pääsee tietysti mereen niin halutessaan, niin kesällä kuin talvella, avantoon. Vaikka Calliola ei ensisijaisesti vierasvenesatama olekaan, niin kesällä tänne voi niin halutessaan saapua myös veneellä.

Kesällä … saariston ystävinä jäämme talvisen vierailumme jäljiltä miettimään, että minkälaista Calliolassa olisi kesällä? Mitä kaikkea täällä silloin voisi tehdä kesäisestä luonnosta nauttimisen lisäksi. Lähteä melomaan tai soutelemaan? Uida? Käydä tutustumassa Raaseporin raunioihin? Taidamme palata vielä tänne. Kesällä näin talvella aavistuksen verran haastavat viimeisen kymmenen kilometriä mutkaista ja mäkistä tietä Hanko – Hyvinkää -tien jälkeen olisivat nekin helppo juttu! No, eivät ne nyt niin haastavia olleet talvellakaan. Eikä matkaakaan kokonaisuudessaan Etelä-Espoosta ollut kuin vajaa 90 kilometriä – ja matka varrelle jää vielä yksi lempitaukopaikoistammekin!