Instagram-talvi

Instagram talvi

Vuoden lopulla kokosin hiukan havaintoja luetuimmista jutuistamme ja osana juttua käytin Instagramista vuoden suosituimmat kuvia poimivan Top 9-sovelluksen kuvakokoelmaa. Ehkä näin koronavuonna, kun tuoreet matkajutut ovat vähissä, voisin tarkastella Instagram-tiliämme muutaman kerran vuodessa, muutenkin kuin vuoden lopussa: jaanhan siellä kuitenkin useimpina vuoden päivinä yhden kuvan.

Alla viimeksi kuluneen noin puolen vuoden ajalta suosituimmat kuvat – auringonnousut ja laskut poislukien. Palaan niihin ihan kohta.

Jos näistä kuvista pitäisi etsiä jotain yhteistä, niin voisikohan sitä väittää, että vesi ja lumi ovat ainakin suosittuja elementtejä!
Lumiset maisemat ovat yhtä Himalajan vuoristosta lennolla Katmandu – Thimpu otettua kuvaa lukuunottamatta ihan kotikulmiltamme, takapihalta jäälle Haukilahden ja Matinkylän edustalle. Metsä- tai puistomaisemakin käy, kuvat ovat Kolilta, Helsingin Vanhankaupunginlahdelta ja Träskandan kartanon puistosta.
Yli 100 -maata -sarjamme rakentuu vähitellen siten, että valitsen yksi kerrallaan yhden kuvan kustakin maasta siinä järjestyksessä kun olen maissa käynyt ja julkaisen ne ensin Instagramissa ja myöhemmin 16 kuvan erissä blogijuttuina. Ainoa tuosta sarjasta näiden suosituimpien kuvien joukkoon noussut kuva on Sambiasta valitsemani kuva vierailultamme Victorian putouksella olevasta Devil’s Pool -altaasta. Kuva kauniista uima-allasmiljööstä on Regatta Spasta Hangosta.

Auringonlaskut ja nousut

Kuvat auringonnousuista ja -laskuista ovat, ainakin meidän kokemuksemme mukaan, takuuvarmoja tykkäysmagneetteja. Ajoittain Lasse onkin aktiivinen ja hipsii aamulla tai illalla tuonne lähirannalle tallettamaan oranssiksi tai pinkiksi värjäytyvää maisemaa. Halusin kuitenkin nostaa tähän juttuun myös muita suosittuja kuvia kuin vain näitä auringonnousuja ja -laskuja, jotka olisivat viidellä kuvalla hallinneet tuota tällä kertaa käsin kokoamaani Top 9 -kokoelmaa. Alla näistä viidestä kuvasta kolme ”vähiten” suosittua. Kaksi suosituinta, ja koko viimeksi kuluneen noin kuuden kuukauden suosituimmat kuvat ovat tämän jutun otsikkokuvassa.

Jos tämä oli talviyhteenveto, niin mielelläni soisin sunnuntaisesta kevätpäiväntasauksesta alkavan jo vuoden kesä- tai edes kevätpuoliskon. Valitettavasti lunta tuntuu vielä riittävän täällä etelässäkin. Ehkä ratkaisu on olla kuvaamatta lähiluontoa ennen kuin lumen seasta vähintään lumikellot valtaavat alaa! Turun suunnalla sentään avokälyni Mari oli jo onnistunut kuvaamaan tämänvuotisen leskenlehden!

Join the Conversation

7 Comments

  1. Ai tekin olitte Devil’s Poolissa, aika hauska kokemus ja hyvä kuvakulma tuossa kuvassa. Ja upea vuorikuva Kathmandu – Thimpu -lennolta. Itsekin voisi mielenkiinnosta katsoa, että mitkä omista kuvista ovat olleet kaikkein suosituimpia!

  2. Ihania kuvia ja vanhan kaupungin koskikin, meidän lemppari aluetta, jossa käydään pyörimässä monta kertaa vuodessa. Yleensä pääsiäisenä mennään Ravintola Koskenrantaan pyörillä. Siitä alkaa meidän kesäkausi. Nyt ei taida onnistua semmoinen :(

    1. says: Pirkko

      Kiitos Melissa! Meiltä lähtien tuo koski ei ole ihan lähellä, mutta viime kesänä tuli harrastettua tavanomaista enemmän myös tätä lähimatkailua :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *