Merenkurkusta Ikaalisiin: toisen reissuviikon tunnelmia

Ikaalisten kylpylä

Heinäkuinen kierroksemme Iirislahdesta Rovaniemelle ja takaisin lähestyy loppuaan. Tämän jutun kokosin Ikaalisten kylpylässä, jossa vietimme matkamme viimeisen yön. Jäljellä on enää kotimatka, jonka varrelle emme ole suunnitelleet mitään sen merkittävämpiä kohteita. Ikaalisten kylpylän valitsimme viimeiseksi yöpymiseksi vähän ajatuksella, että kolmen kansallispuiston jälkeen huuhdomme sitten metsäretkien pölyt kylpylässä – vaikka toki me jo niiden jälkeen olimme käyneet suihkussa joka päivä.

Norrskär, Utgrynnan ja Ritgrund

Matkamme pääretki kolmelle majakalle Merenkurkussa oli huikea menestys! Kaikki nämä majakat ovat avomerellä ja Merenkurkun matalissa vesissä kovin isot veneet eivät menesty, joten retki niille toteutettiin avoveneellä. Tuulirajana oli 7 m/s ja helteisen keskiviikon tuuliennuste lupasi 3-4 m/s tuulia ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Helteessä avomeri oli myös mitä miellyttävin paikka viettää päivää, joten tämän parempaa tuuria sään suhteen meillä ei olisi voinut olla!

3 majakan lisäksi näimme vielä paljon Itämeren hylkeitä – loistava pari keväiselle norpparetkelle Saimaalla – ja vietimme vielä mukavan illan Villa Meribjörkön isännän kanssa retkeä muistellen viinilasin äärellä huvilan laiturilla.

Itämerenhylkeitä 3 majakkaa 3 kansalllispuistoa
3 majakan retkellämme näimme myös paljon Itämeren hylkeitä

Edvininpolku Vaasassa, Lapua ja Seinäjoki

Upean meriretken jälkeen matkamme tunnelma, Lassen sanoja lainatakseni, ehkä vähän läsähti seuraavana päivänä. Mikään ei tuntunut oikein miltään. Kiersimme kuitenkin Edvininpolun Vaasassa, kuuntelimme jopa korsutarinoita polun varrella hetken, jatkoimme matkaa Lapualle mm. Jokilaakson “matkailupuutarhan” houkuttelemana ja sieltä Seinäjoelle. Lapuan puutarha oli sinänsä ihan kaunis, mutta ehkä se olisi ollut rehevimmillään kesäkuun puolella. Seinäjoella petyimme hiukan Lakeuden ristin aukioloaikoihin (11-17) ja siihen, ettemme löytäneet bataattiranskalaisia, mutta pluspuolelle meni kierros Alvar Aallon suunnittelemassa kirjastossa ja sen kylkeen rakennetussa leikkisässä Apila-kirjastossa.

Jokipii Lapua
Jokipiin puutarha Lapualla

Majakoista kansallispuistoihin: Kauhaneva-Pohjankangas ja Lauhanvuori

Seuraavana päivänä olimme jo “toipuneet” majakkaretkien päättymisestä ja onnistuimme oikeasti innostumaan päivän kahdesta kansallispuistosta. Katikankanjoni Kauhaneva-Pohjankankaan puistossa tarjosi hienoista fyysistä ponnisteluakin polun risteillessä kanjonin ympärillä ylös ja alas. 128 porrasta ylös Lauhanvuoren näköalatornin huipulle oli sen jälkeen jo melkein kesyä. Lauhanvuoressa yllätyimme myös oikeasti siitä, että se tunnetuista vaaroista olisi kolmanneksi korkein heti Puijon ja Aavasaksan jälkeen. Valitsemamme polut, Katikankanjonin kierros ja Rantapolku Lauhavuoressa erosivat myös kivasti luonteeltaan toisistaan, joten kaksikin kansallispuistoa samana päivänä ei tuntunut liialliselta. Illaksi ja yöksi päädyimme sitten hienoisen soratierallin jälkeen pieneen Karvian kylään.

Katikankanjoni 3 majakkaa 3 kansallispuistoa
Aluskasvillisuutta puiden juurien lomassa Katikankanjonissa

Seitsemisen kansallispuisto

Karvialla aamun ohjelmamme muuttui hiukan luettuamme päivän Hesarista, että olemmekin 6 kilometrin päässä paikkakunnan merkittävimmästä nähtävyydestä, josta emme olleet tienneet mitään. Anne Mattilan taidekahvila nimittäin sijaitsee Karvialla. Viivyttelimme sitten lähtöämme hetken, jotta saatoimme poiketa myös taidekahvilassa ennen kuin jatkoimme matkaa Seitsemisen kansallispuistoon.

Seitsemiseen meillä oli selvät suunnitelmat: Runokankaan ja Saari-Soljosen kaksi lyhyttä rengasreittiä. Mutta niin vaan Luontokeskuksen opas sai meidät muuttamaan suunnitelmamme jo kiersimmekin Aarnipolun ja vierailimme Koveron perinnetilalla, jossa melkein päädyimme heinäntekoon.

Karvia
Keltaisena kukkiva rypsi- tai rapsipelto Karvian keskustassa

 

Join the Conversation

4 Comments

  1. Varsin onnistuneelta tuo teidän retkenne kaiken kaikkiaan kuulosti, vaikka ihan joka päivä ei kaikesta jaksa pidemmässä reissussa innostua. Tuosta majakkaretkestä tulee varmaan tarkemmin juttua blogiin myöhemmin? Se nimittäin kuulostaa erityisen kiinnostavalta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Juu, palaan useimpiin kohteisiin kohdejuttujen myötä lähiviikkoina. Tuo 3 majakan kierroksen toteutti Meribjörkö -niminen yritys.

  2. Siinähän sitä kierrosta kyllä olikin. Harmi ettei ehditty törmäämään vaikka huomasin, että käväisitte myös Kokkolassa. Tuo Edvinin polku on muuten hauska. Ystäväni asui siinä vieressä ennen ja minäkin olen joskus kirjoitellut siitä blogiin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Kokkolan ohitimme kyllä oikeastaan tuota Harrbådania lukuunottamatta tällä kertaa, kun olimme sopineet ihan kellonajan sinne Baltic Yachtsin vierailulle. Joskus toiste sitten ehkä!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.