Siitä lähtien kun aloin katsoa karttaa Suomen kansallispuistoista siinä mielessä, että voisihan noista käydä katsomassa edes Etelä-Suomessa sijaitsevat, olen pitänyt mielessäni Kurjenrahkan kansallispuistoa Pöytyällä – sitten kun seuraavan kerran käymme Turussa … No, viime viikolla sitten lopulta kävimme Turussakin, emmekä vain Turun lentokentällä, kuten Gdanskissa käydessämme. Loppuviikon säätiedotus lupasi kyllä myrskyä ja sadetta ja perjantai-aamuna hotellihuoneen ikkunasta ulos katsoessani satoikin vähän, mutta päätimme silti ajaa osoitteeseen Kuhankuonontie 67 Pöytyällä. Jos ei ihan kaatamalla sataisi, niin kiertäisimme lyhyen Karpalopolun.
Kurjenrahkan kansallispuisto sai muuten myös kunnian olla ensimmäinen kohde Helsingin Sanomien syysloman vinkkilistalla Syksyn värejä ihaillakseen ei tarvitse ajaa kauas –? HS kokosi parhaat retkeilyvinkit alle kolmen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Kurjenrahkan lisäksi listalle olivat päässeet Teijon, Liesjärven, Valkmusan ja Repoveden kansallispuistot. Ihan Liesjärven vieressä on myös Torronsuon kansallispuisto, jonne sinnekin on ehdottomasti alle kolmen tunnin matka pääkaupunkiseudulta. Tämän Kurjenrahkan kansallispuisto-juttumme myötä blogissamme onkin juttuja lähes kaikista Etelä-Suomen kansallispuistoista.
Karpalopolku
Kurjenrahkan kansallispuistossa on useampikin rengasreitti, joista Karpalopolku on lyhyin, 1,7 kilometriä. Vaikkakin sää parkkipaikalle saapuessamme oli hetkellisesti sateeton, lyhyt reitti kuullosti parhaalta valinnalta lokakuulle. Samalta parkkipaikalta olisi lähtenyt myös 6 kilometrin mittainen Savojärven kierros, mutta joskus toiste sitten, ehkä.
Karpalopolku mainitaan jopa esteettömänä, joskus vaativaksi esteettömäksi reitiksi muutaman pienen nousun takia. Kävelijälle reitti on helppo, mutta jos se pitäisi kiertää käsivoimin rullatuolilla, niin taitaisi se ollakin vaativa. Esteettömänä polku oli tosiaan myös helppokulkuinen, eli polku oli joko tasaisen sorapintainen tai leveä lautapolku. Tämäkin oli hyvä myös normaalikuntoisille hiukan märällä kelillä, jolloin metsäpolut muuttuvat helposti ainakin paikoitellen hiukan liukkaiksi.
Alkuun polku kulkee, myötäpäivään sitä kierrettäessä metsässä ja polun varrella onkin muutamia metsäluontoon opastavia kylttejä, mutta sen jälkeen polku laskeutuu karpalosuolle, joka tekee kunniaa myös kansallispuiston nimelle, eli polun reunat ovat paitsi karpaloa myös rahkasammalta. Kurkia emme enää lokakuun puolessa välissä nähneet kuin polunvarren patsaana. Myöskään kihokkeja ei enää näkynyt kuin patsaana.
Savojärven rannalla
Karpalopolulta palattuamme sää suosi meitä lokakuisella mittapuulla edelleen, eli sade pysyi poissa ja päätimmekin jatkaa retkeämme vielä läheisen Savojärven rannalle. Laiturin suunnalla oli myös luontokeskus, joka oli kuin olikin, kuten oveen oli merkitty, avoinna joka päivä 8-20, eli avoinna tänäänkin, joten piipahdimme sielläkin tutustumassa jättikurjen jalkoihin ja vähän kurjen muuttoreitteihinkin.
Myös laiturille vievä reitti oli rakennettu esteettömäksi, eli lankkupolku teki monen monta mutkaa ennen rantaan päätymistään, jotta kunkin osuuden kaltevuus saatiin pysymään kohtuullisena. Meille tuli tässä kohtaa jo vähän lentokenttien turvatarkastukset mieleen – joskushan niillä pakotetaan kulkemaan narulabyrintissä satoja metrejä myös tilanteessa, joissa jonoja ei edes ole. Matkalla Savojärven rantaan ei voinut edes oikaista naruja alittamalla, kuten joskus lentokentillä! Järven rantaan kannatti kuiten laskeutua, sillä vasta laiturilta avautui näköala koko järvelle.
Lopuksi kävimme vielä katsomassa luontokeskuksen lähellä olevan tulipaikan edustalla olevan pienen näköalapaikankin. Karpalokierroksella olimme nähneet vaan pieniä parvia pienikokoisia tiaisia, mutta näköalapaikalle vievän polun varrella tikan naputus pysäytti ja pakotti katsomaan ylös. Siinä missä nopeasti puiden lomassa lentävät tiaiset jäivät meiltä tunnistamatta, niin korkealla puussa naputteleva tikkakin jäi tunnistamatta, mutta ainakin kansallispuistossa oli elämää!
Numero 18
Kurjenrahka oli 18. kansallispuistomme. Pienessä Etelä-Suomen kansallispuistojen kartassa vasemmalla on keltaisella väritettyjä neliöitä kuitenkin vaan 17, sillä 18. puisto on ainoa Pohjois-Suomessa vierailemistamme kansallispuistosta, eli Pyhä-Luosto.
Kurjenrahkan kansallispuistossa tulimme käyneeksi nyt vielä lokakuussa, kun kävimme muuten Turussa ja sinne oli kuitenkin matkaa vain vajaat 40 kilometriä – tosin väärään suuntaan, eli matka sieltä Iirislahteen oli vielä vähän pitempi kuin matka Turusta Iirislahteen. Kurjenrahka jäänee jo vuoden 2021 viimeiseksi kansallispuistoksemme. Tuota pientä karttaa katsoessa saattaisi ajatella, että kesällä 2020 kävisimme vaikka Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa ja noissa neljässä muussa eteläisimmässä kansallispuistossa eli: Leivonmäki, Isojärvi, Päijänne ja Repovesi.
Kurjenrahka on kiva kansallispuisto! Varsinkin kesällä se kuitenkin jokseenkin ruuhkainen, mutta tähän aikaan vuodesta ihmisiä varmaan on jo huomattavasti vähemmän eikä hyttysiäkään enää ole.
Muistatko, että oliko tuolla luontotuvassa muuten jonkinlaista valokuvaanäyttelyä?
Kiitos Mikko! Niinhän nuo taitavat olla, ruuhkaisia, kaupunkien lähistöllä ja Etelä-Suomessa sijaitsevat kansallispuistot. Valokuvanäyttely ei jäänyt mieleen, kun nuo mahtavat kurjenjalat veivät huomion :-)
Voi Kurjenrahka – niin tuttu ja rakas kansallispuisto ? Savojärven kierros on todella kiva lenkki, joten suosittelen sitä lämpimästi, jos/kun tuonne taas matkaatte!
Kiitos Eveliina! Tuo paluu tuonne on ihan mahdollisuuksien rajoissa, sillä käymme kuitenkin jollain säännöllisyydellä Turussa.