Repoveden kansallispuisto

Ah päättämättömyyttä ja suunnittelemattomuutta!

Seurasin jossain määrin kiinnostuneena VR:n kokeilua ottaa kesän ajaksi käyttöön jo muuten käytöstä poistettu Hillosenniemen seisake lähellä Repoveden kansallispuistoa, sillä käynti Repoveden kansallispuistossa oli ollut mielessämme. Ensimmäiset uutiset aiheesta vaikuttivat vähän hassuilta, sillä seisakkeelta on vielä 7 km matka Repovedelle maata pitkin (Lapinsalmen pysäköintialueelle) tai kuulemma 2,5 km matka vesitse. VR suositteli ottaamaan pyörän mukaan junaan. Ei innostuttu vielä, villisti ainakaan. Sittemmin Kouvolan kaupunki sai järjestettyä bussiyhteyden tuolle 7 km välille, eli juna + bussi -yhdistelmällä pääsisi polun päähän. Jäimme kuitenkin miettimään. Käytännössä tuo olisi osaltamme tarkoittanut liittymäbussi (tai pyörä) + metro + juna + bussi -yhdistelmää mennen tullen. Metron myötä olemme tulleet kovin laiskoiksi lähtemään Helsinkiin julkisilla, matka-aika kun piteni suorasta bussiyhteydestä reippaasti.

Mutta, jos junayhteys kiinnostaa, niin juna lähtee Helsingistä 8:19 ja on perillä Hillosensalmella 10:12. Paluumatka Hillosensalmelta alkaa klo 16:45 ja takaisin Helsingissä olet 18:40. Kyseessä on Kuopioon menevä juna, eli periaatteessa Kuopiostakin pääsee Hillosensalmelle ja takaisin, mutta silloin joutuu yöpymään Repovedellä. Junayhteys on käytettävissä tältä erää 14.8.2022 asti. Bussi Lapinsalmelle lähtee junan saavuttua aamulla Hillosensalmelle ja takaisin Lapinsalmen pysäköintialueelta 16:15.

Viikko sitten kävimme Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa, siis Kotkan Sapokassa, josta veneretki Ulko-Tammioon alkoi. Jos viimeistään siinä vaiheessa olisimme saaneet päätettyä, että lähdemme sittenkin Repoveden kansallispuistoon autolla, niin olisimme voineet yöpyä vaikka Kotkassa ja jatkaa sieltä seuraavana päivänä Repovedelle ja sieltä kotiin. Kilometrejä olisi kertynyt 435. Mutta ei, lopullinen päätös Repovedestä (autolla) syntyi sitten vasta edellisenä päivänä ennen sinne lähtöä ja niinpä olemme viime viikkojen mittaan ajaneet kansallispuistojen takia 296 + 381 = 677 km, eli tavallaan ihan turhaan nuo ”ylimääräiset” 242 km.

Vielä parempaa suunnittelua olisi ollut käydä Repovedellä samalla kun muutama kesä sitten kävimme Verlassa, mutta se oli aikaan ennen koronaa ja ”keksimme” kansallispuistot matkakohteina vasta koronan myötä.

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

No, mutta jälkiviisaudet sikseen, pääsimmehän me sitten kuitenkin lopulta Lapinsalmen parkkipaikalle (Riippusillantie 55) ja aloittelemaan Ketunlenkkiä.

Ketunlenkki

Repovedellä on otettu kaikki irti kansallispuiston nimessä esiintyvästä revosta eli ketusta. Väittäisin, että tämä on kaunein näkemäni kansallispuiston portti – tosin olen käynyt vain puolessa Suomen kansallispuistoista.

Repoveden kansallispuisto on yksi Suomen suosituimmista – kuulemma 126 000 kävijällä (2019) seitsemänneksi suosituin. Eikä ihme, sillä puisto osoittautui ainakin ihan subjektiivisella arviolla oikein kivaksi ja sijainti Kouvolassa mahdollistaa päiväretket pääkaupunkiseudultakin. Repoveden kolmesta portista Lapinsalmen sisäänkäynti on suosituin päiväkävijöiden keskuudessa, joten mekin valitsimme sen. Muita vaihtoehtoja olisi pohjoisessa oleva Saarijärvi ja Tervajärvi.

Reiteistä valitsimme kesyimmän, eli Ketunlenkin, jota suositeltiin myös perheille. Ketunlenkin varrella olikin kivasti muutakin kuin luontoa, eli Ketunlossi ja Lapinsalmen komea riippusilta.  Riippusilta on kertaalleen sortunutkin (neljä vuotta sitten heinäkuussa 2018), kun yksi ankkuritangoista petti, mutta kukaan ei onneksi loukkaantunut. Silta uusittin kesällä 2019 ja uusi teräksinen silta on kaksi kertaa vanhaa leveämpi.

Ketunlossi

Lapinsalmen parkkipaikalta selvisimme luontopolulle ja sen ensimmäiseen risteykseen, jossa piti valita kiertosuunta. En muistanut lukeneeni, että reitille olisi ollut varsinaista suositusta siitä, joten Ketunlossi kuitenkin pienenä erikoisuutena houkutteli sen verran, että lähdimme siihen suuntaan. Mäntymetsä oli tiheää ja suoraa, mutta auringonvalo suodattui sittenkin kauniisti siitä läpi. Sen verran maltoimme kuitenkin edetä rauhallisesti tulossa olevasta lossista huolimatta, että muutaman luontokappaleenkin näimme. Pikkulinnut eivät, tietenkään, jääneet odottamaan, että olisin saanut ne kameran tähtäimeen.

Köysilossi oli juuri tulossa kun saavuimme sen luo ja muutama muukin oli matkalla sillä salmen toiselle puolelle – tavallaan onneksi, sillä reippaat nuorukaiset hoitivat köydenvedon vauhdilla. Perillä viivyttelimme vielä hetken lossilla ja lavastimme pari kuvaa, vaikka toiseen suuntaan olikin jo pari menijää. Selvästikin suosittu tämä Repoveden kansallispuisto ja erityisesti Ketunlenkki tällaisena kauniina heinäkuun päivänä.

Kapiaveden kapeat rannat

Polun käännyttyä takaisin tulosuuntaan, nyt siis salmen toisella rannalla, maisemat muuttuivatkin paikoitellen tosi jylhiksi, ainakin jos malttoi nostaa katseensa ylös kallioille. Silloin oli parempi pysähtyä vain ihmettelemään näkymiä männyn latvoihin asti, sillä kapea polku kulki niin rannassa, että jokaisella askelmalla kannatti kyllä katsoa mihin jalkansa asetti! Tiukimmissa kohdissa tarjolla oli kyllä kaidekin avuksi kulkijalle.

Kapiaveden taukopaikalla lapsiperheet paistoivat makkaraa ja olipa siellä pari telttaakin, vaikka varsinaiseen asumiseen nämä isot taukopaikat taitavat olla aika levottomia. Veneilijöitä – ja melojia – näkyi, eli kansallispuiston alueella voi myös liikkua omalla veneellä

Lapinsalmen riippusilta

Lapinsalmen riippusiltaa kävimme ensin katsomassa alhaalta ja kiipesimme vasta sen jälkeen ylös sillalle. Silta taisi olla kansallispuiston suosituin paikka ottaa kuvia Instagramiin tai johonkin muuhun sosiaalisen median sovellukseen, sen verran jopa jonoa oli, eli niinkään sillalla, mutta veikeiden Repoveden kansallispuiston logojen alla sillan kummassakin päässä. Uusi, vuonna 2019, rakennettu silta vaikutti tukevalta – vaikka toki riippusillalle ominaiseen tapaan se hiukan keinuikin. Mitään henkilömäärärajoitustakaan emme nyt huomanneet. Vanhan sillan romahtamisesta kertovissa uutisissa mainittiin silloin syyksi, että maksimihenkilömäärä sillalla olisi silloin ylitetty.

Sillan ja lossin lisäksi Ketunlenkillä oli muutamassa kohdin pitkospuita ja portaita helpottamaan kulkua jyrkimmissä nousuissa/laskuissa.

Viimeiset metrit

Miten onkin niin, että lyhyelläkin lenkillä – ja vaikkei varsinaisesti edes väsyttäisi – viimeiset metrit tai kilometrit tuntuvat aina pitemmiltä kuin ensimmäiset :-) Aurinko paistoi ja kesäinen luonto oli kukkeimmillaan, mutta mielessämme oli jo lenkin loppu. Sen verran kuitenkin maltoimme kameran kanssa pysähdellä, että havaitsimme naavan, jota kai tavataan pitää indikaattorina siitä, että täällä ilma on puhdasta. Ensimmäiset punaiset haavan lehdetkin olivat jo leijailleet polulle, syksy on siis tulossa.

Repotassu

Ulko-Tammion retkelle olimme varustautuneet lounassalaateilla, eväsleivillä ja juomilla. Repoveden retkelle emme ottaneet juomia ja muutamaa hedelmää lukuunottamatta muita eväitä, sillä ajattelimme, että pysähdymme sitten syömään vaikka jollekin huoltoasemalle. Olin kyllä nähnyt Repoveden reitteihin tutustuessani maininnan Repotassu-kioskista, mutta suhtauduin tietoon vähän skeptisesti, että mahtaakohan se olla auki, eli en olisi uskaltanut laskea ihan vaan sen varaan.

Mutta, Repotassu osoittautuikin vähän kioskia isommaksi, niin kooltaan kuin valikoimaltaan. Tarjolla oli keittolounaita kolmen vaihtoehdon verran: savuporojuusto, lohi tai kasviborssi, joten päätimmekin jäädä nauttimaan vielä lounaan ajan kansallispuiston tunnelmasta. No, Repotassu on keskellä isoa parkkipaikkaa, joten tunnelma oli tietysti vähän niin ja näin, mutta savuporojuustokeitot ja niiden kanssa tarjotut ruisleipäpalat ja suolakurkut kyllä maistuivat pienen vaelluksemme jälkeen!

Numero 21

Repovesi oli 21. kansallispuistomme. Pienessä Etelä-Suomen kansallispuistojen kartassa vasemmalla on keltaisella väritettyjä neliöitä kuitenkin vaan 20, sillä 21. puisto on ainoa Pohjois-Suomessa vierailemistamme kansallispuistosta, eli Pyhä-Luosto.

Repoveden kansallispuisto oli, näiltä näkymin ainakin, kesän 2022 viimeinen kansallispuistomme. Mahdollisesti se jää pitemmäksikin aikaa viimeiseksi kansallispuistoksemme, sillä jossain vaiheessa asetin tälle ”koronaprojektille” tavoitteeksi käydä puolessa Suomen tätä nykyä 41 kansallispuistosta ja Repoveden myötä tämä tavoite on nyt saavutettu.