Joulun alla kaksi vuotta sitten kävimme katsomassa Träskändan kartanoa jouluvalaistuksessa ja kävelimme samalla Glimsinjoen vartta seurailevaan Glimsinjoen luontopolkua Träskändan kartanolta Ingaksen sillalle asti. Glimsinjoen luontopolku on sikäli hiukan haastava, että se tosiaan seurailee joen vartta ja päättyy siis eri paikkaan mistä se alkaa, eli lopuksi on käveltävä takaisin lähtöpisteeseen, luontopolkua tai muita kävelyteitä pitkin. Tuolloin joulukuisen iltapäivän jo hämärtyessä lähdimme takaisin päin Ingaksen sillalta ja ajattelimme, että kävellään sitten joskus toiste polun loppupää, eli Ingaksen sillan ja Bembölen kahvituvan välinen osuus.
Lähes kaksi vuotta siihen meni, tuohon ”joskus toiste”, mutta viime sunnuntaina otimme suunnaksi Glimsin museon, jätimme auton museon parkkipaikalle ja lähdimme etsimään luontopolun alkupäätä. Ihan kelvollisesta kartasta huolimatta joen varressa kiemurteleva polku vaati kyllä paikoitellen etsimistä!
Glimsin kivisillalta Jorvinkosken sillalle
Ensimmäinen kohde, Glimsin kivisilta, ei säväyttänyt. Vaikka kaipa se kivisilta on kivisistä reunapylväistä päätellen. Hyvää kuvakulmaa ei löytynyt, sillä pellon puoleisella reunalla, josta sillan olisi voinut kuvata, sillan vierestä oli vedetty paksut mustat putket. Näkymä toiseen suuntaan syksyn värien reunustamalle Glimsinjoelle oli kyllä kaunis.
Bembölen kahvituvan jätimme paluumatkalle ja jatkoimme kivisillalta kohti Jorvin lehtoniittyä. Tässä kohtaa ”polku” on asvaltoitu kävelytie eikä siis anna vielä minkäänlaista osviittaa varsinaisesta luontopolusta. Maisemat olivat kuitenkin kohdallaan – paitsi tietysti Jorvin sairaalan suuntaan. Harvemmin me tällä suunnalla vapaaehtoisesti oleilemme, vaikka muutamia päiviä silloin tällöin sairaalassa olenkin joutunut viettämään.
Juuri Jorvin kohdalla on syytä olla tarkkana. Lopultakin polku poikkeaa tien varrelta ja kääntyy 90 asteen kulmassa joen varteen. Alkuun polku on sentään havaittavissa kunhan on tarkkana, mutta pienen Jorvinkosken äärellä polun joutuu kyllä melkein kuvittelemaan kaatuneiden puunrunkojen ja syksyisten lehtien peittämään rinteeseen. tieto siitä, että sen pitäisi seurailla Glimsinjokea auttaa toki.
Tuttu Ingaksen silta!
Jorvinkosken sillan kohdalla polku on jo taas jopa merkitty keltaisella ympyrällä ja sillalla on opastetaulukin.
Sillan pielestä polku jatkuu joen varressa kohti Ingaksenmetsää ja Ingaksen siltaa.
Ingaksen metsän kohdalla polku nousee välillä vähän korkeammalle palatakseen kohta takaisin joen uomaan. Metsäosuudella näimme vilahdukselta pari peuraakin, mutta ne liikkuivat aivan liian nopeasti kameraa ajatellen. Olemme Espoon luontopoluilla – ja kävelyteillä – tavanneet peuroja niin Porkkalanniemellä kuin Haukilahdessa, mutta teknisesti esittelykelpoista kuvaa emme ole koskaan niistä onnistuneet ottamaan.
Vähän ennen Ingaksensiltaa palataan kävelytielle. Ingaksen sillalla koemme pienessä mittakaavassa löytämisen ja tunnistamisen riemua: tässä kohtaa viimeksi käännyimme takaisin!
Jos haluat tutustua reittiin aina Träskändan kartanolle asti, lue tämän jutun loppuosa:
Glims Cafe vai Bembölen kahvitupa?
Tarkkaan ottaen emme käänny takaisin, sillä polku kaikkiene esteineen oli kuitenkin sen verran työläs, että päätämme tyytyä kävelytiehen Vanhan Turuntien laidalla. Sitä pitkin matka historialliselle Bembölen kahvituvalle taittuu ripeämmin. Kahvituvalla olemme poikenneet muutaman kerran aikaisemminkin, mutta tällä kertaa se ei vakuuta. Sunnuntai on ruuhkainen ja paikka on täynnä ja ulkoilun jälkeen sisällä tulee kuuma. Peruutamme pihamaalle nauttimaan juomamme.
Viimeisenä pysäkkinä kiertelemme Glimsin museon pihamaalla ja kurkistamme kutsuvan näköiseen Glims Cafeeseen, jossa emme ole aikaisemmin olleet. Sääli, että olimme jo taukomme pitäneet, Glimsin kahvila olisi ollut paljon viehättävämpi vaihtoehto kuin Kahvitupa! Mutta toisella kertaa sitten, siis jos olemme liikkeellä keskiviikko-, lauantai- tai sunnuntai-iltapäivällä.
Glimsin talomuseossa kurkistamme muutamaan aittaan, katsastamme häkissä oleva kanat ja toteamme, että lampaat ovat varmaan jo matkanneet talveksi Kanarialle, mutta itse museoon emme sen paremmin paneudu.
Peuroja on tosiaan kävellessä hankala nähdä, tässä taitaa olla meidän yksi parhaista havainnoista: https://www.matkallamissamilloinkin.com/selkameren-kansallispuisto-yyterin-lietteiden-reitti/ Auton ikkunasta näkee helpommin.
Kiitos Mikko! Totta, Kirkkonummen tien varrella niitä autolla ohittaessamme ne ovat näyttäneet pysähtyneen pitkäksikin aikaan tuijottamaan liikennettä riista-aidan takana.
Ihan lähikorttelissa Haukilaudessa näimme jokin aika sitten peuroja sen verran avarassa maisemassa, että kännykällä niistä sai napattua jonkinlaisen kuvan.
Katsoin tuota juttuanne, mutta olisivatko nuo eläimet, joihin viittaat, tuossa jutussa kuitenkin olleet ylämaan karjaa eikä peuroja?
On siellä ylämaan karjastakin kauempaa kuva, mutta kappaleessa ”Selkämeren kansallispuisto veneillen” lymyilee peura varsin lähellä!
Niinpäs onkin, hieno peura kuva – miten olenkin pystynyt ohittamaan sen ensimmäisellä kerralla juttua selatessani! Sori!
Glimsissä oltiin viimekesänä nuorten kanssa, mutta tuo reitti jäi kävelemättä. Voisi kyllä lähteä. Vähän erilainen reissu.
Kiitos Melissa! Talomuseoon verrattuna luontopolku vaatii tietysti vähän enemmän aikaa ja seikkailuhenkeä :-)
Harmi, että Glimsinjoen luontopolku on niin kehnossa kunnossa. Se ilmeisesti estää monia käyttämästä sitä. Maisemat siellä ovat aika hienoja näin metsän syksyisessä asussaan, ja se sijaitseekin hyvin lähellä tiheästi asuttuja alueita.
Sekin välillä harmittaa, että kahvilat ovat auki näissä paikoissa hyvin harvoin tai menevät kiinni aikaisin iltapäivällä, jolloin niitä taukopaikkoja vasta tulee tarpeen.
Kiitos kommentistasi! Luontopolku taitaa olla yksityinen ja sikäli tietysti pitäisi sen sijaan että harmittelee sen huonokuntoisuutta lähteä mukaan aktiiviksi tuohon yhdistykseen. Ehkä jos luontopolku kulkisikin naapurissamme, Gräsanojan varrella, niin lähtisimmekin – tuo Espoon keskusta ei kuitenkaan oli ihan kotiseutujamme, joten jätämme sen muille. Kahviloiden osalta taloudelliset realiteetit taitavat tulla vastaan noiden aukioloaikojen suhteen.
Kauniita syysmaisemia kyllä tuon luontopolun varrella.
Kävin juuri muutama viikko sitten Glimsin talomuseossa. Olisi melkein vaatinut oppaan tai jonkun vanhemman sukulaisen mukaan, että olisi saanut enemmän irti niistä maatalon vehkeistä ja vempeleistä!
Bembölen kahvitupa oli päässyt syksyn ylioppilaskirjoituksiinkin (pitkä saksa, tehtävä 21). Se on ollut kahvilana jo lähes sata vuotta!
Kiitos Daniel! Enpä tiennyt tuosta, että kahvila oli päätynyt ylioppilaskirjoituksiin! Piti käväistä katsomassa ja sieltähän se tosiaan löytyi!
Das Café Bemböle kaffestuga