Useimmat Iguassun putouksilla vierailevat käyvät tutustumassa niihin sekä Brasilian että Argentiinan puolella – niin mekin. Aloitimme Brasilian puolella, niin putouksilla kuin blogissamme, eli vierailustamme Brasilian puolella voit jo halutessasi lukea tästä jutusta:
Asuimme Brasilian puolella, joten retki putouksille Argentiinan puolella tarkoitti myös Brasilian ja Argentiinan välisen rajan ylittämistä. Käytimme, tapamme mukaan, myös Iguassun putouksilla etukäteen varattua opasta/kuljettajaa. Pakettiin kuului myös pääsyliput, joten niistäkään ei tarvinnut huolehtia enää paikan päällä. Brasilian ja Argentiinan rajalla olimme henkisesti valmistautuneita kävelemään passintarkastukseen kummankin valtion rajalla, mutta sitäkään ei tarvittu – oppaamme pyysi vaan passimme ja koronatodistuksemme ja hoiti tältäkin osin homman mennen tullen. Teoriassa koronatodistukset piti edelleen olla, mutta käytännössä niitä ei taidettu näillä rajoilla tarvita. Paraguayn rajalla, seuraavana päivänä, ne sen sijaan katsottiin ja meiltä jopa kysyttiin, että missä maissa olemme lähiaikoina käyneet.
Junalla Paholaisen kitaan
Pääosa Iguassun putouksista sijoittu Argentiinan alueella ja niin muodoin Argentiinassa niihin tutustuminen ei onnistu lyhyellä muutaman tunnin mittaisella kävelyretkellä. Siinä missä Brasilian puolella liikenne kansallispuiston portilta putouksille hoituu kansallispuiston busseilla, niin Argentiinan puolella joukkoliikenne on toteutettu junilla. Olimme perillä Argentiinan puoleisen kansallispuiston porteilla noin tunnin siirtymän jälkeen melko tarkkaan yhdeksältä aamulla – siis samaan aikaan kuin monen monta muutakin innokasta. Oppaamme tutkaili hetken Central-juna-aseman tilannetta ja ohjasi meidät läheiselle kävelytielle todeten, että seuraavalle Cataratas-asemalle on lyhyt kävelymatka ja sieltä pääsee nopeammin junaan kuin ensimmäiseltä asemalta – joten matkaan. Lyhyt matka osoittautuikin sikäli kivaksi, että reitin varrelle osuivat ensimmäiset hotellimme piha-alueen ulkopuolella näkemämme nenäkarhut.
Cataratas-asemalta mahduimmekin heti seuraavaan junaan. Oppaamme tuntui tuntevan ellei nyt kaikkia niin ainakin ison osan paikan henkilökunnasta, joten meille järjestyi helposti paikat. Asiaa tietysti auttoi myös se, että olimme opas mukaanlukien vain kolmen hengen ryhmä. Cataratas-asemalta matka jatkui radan päätepisteeseen Garganta del Diablo -asemalle, eli suuntana Paholaisen kita.
Juna-asemalta Paholaisen kidalle on vielä jonkin verran kävelymatkaa – katso halutessasi Brasilia-jutussamme ollutta putousalueen karttaa tästä. Ihmisiä oli liikkeellä paljon – koronarajoitukset ja koronan mahdollisesti muuten matkailua rajoittava vaikutus oli ainakin täällä mennyttä aikaa. Jos korona-aika on jotain muuttanut, niin täälläkin kuulemma kotimaan matkailu on lisännyt suosiotaan ja sen myötä myös argentiinalaiset ovat sankoin joukoin tulleet katsomaan putouksiaan. Polku kulki pääosin metallisilla silloilla, jotka eivät olleet kovin leveitä, joten ajoittain kuljimmekin ihan jonossa – reitin pituus lienee noin kilometri.
Paholaisen kita -putouksen edustan katseluterassilla ei oikein vapaita paikkoja kaiteen ääreltä löytynyt – mitä nyt ajoittain ihmiset tekivät innokkaimmille kuvaaja/kuvattava pareille hiukan tilaa. Paikalla oli myös pienillä tikkailla työskenteleviä ammattikuvaajia. Paholaisen kita on toki vaikuttava vesimäärältään ja sen myötä joka puolella leijailevan sumupilven myötä, mutta toisaalta olimme saaneet siitä jo esimakua Brasilian puolella, joten vaikka täällä olimme enemmän kaiken keskellä, en pitänyt sittenkään tätä Argentiina-päivämme kohokohtana. En sittenkään vaikka Eleanor Roosevelt Iguassun putouksilla vieraillessaan sanoikin: ”My poor Niagara …”. Paholaisen kidan pudotus on 82 metriä, joten Niagaran korkeinkin putous jää uupumaan siitä 28 metriä.
Monen monta pienempää putousta
Paholaisen kidasta palasimme samoja siltoja pitkin takaisin samaiselle juna-asemalle ja hyppäsimme taas onnistuneesti heti seuraavaan junaan, joka vei meidät takaisin Cataratas-asemalle. Täältä aloitimme päivän toisen kävelykierroksen, vähän pitemmän, jonka varrelle jäi näkymät monelle vähän pienemmälle putoukselle. Tämä polku koostui niin metsätieosuuksista kuin metallisista silloista ja monen monen putouksen ohella näimme myös joitakin lintuja, liskoja, perhosia ja sudenkorentoja. Nenäkarhut taitavat viihtyä metsää paremmin asutuksen lähellä, sillä isomman lauman niitä näimme taas vasta palattuamme puiston portille. Cataratas-asemalta lähtee tähän suuntaan parikin reittiä, Upper Falls Trail ja Lower Falls Trail, kumpikin pituudeltaan ehkä pari kilometriä. Me kävelimme tuon alemman lenkin, joka on ehkä vähän metsäisempi ja lähempänä putouksia – ylemmällä reitillä putouksia katsotaan enemmän yläilmoista. Putousten ja luonnon lisäksi tällä reitillä näimme monia putouksia lähestyviä veneitä, mutta emme edelleenkään innostuneet niistä.
Yksityiskohdissaan hiukan erilaisia kokemuksia Iguassun putouksilta, niin Brasilian kuin Argentiinan puolelta, voit halutessasi lukea Ne Tammelat -blogin Iguassun putouksia käsittelevästä jutusta. Ilkka ja Katri kävivät myös ”kastautumassa” veneretkellä!
Nenäkarhuja ja muita eläimiä
Cataratas-asemalle palattuamme vaihtoehtoina oli kävely takaisin puiston portille tai lyhyt junamatka Central-asemalle ja tuossa vaiheessa kallistuimme jo junailun puoleen, vaikka tiesimmekin ettei matka ole pitkä – olimmehan sen aamulla jo kertaalleen kävelleet. Pääportin edustalla vietimme vielä viimeiset minuutit nenäkarhujen parissa. Selvästikin ne viihtyivät ihmisten tai ainakin ihmisten roskien äärellä, niin täällä kuin hotellimme piha-alueella. Kumpikaan alue ei ollut sotkuinen, mutta roskakorit eivät olleet ihan Alaskan tyyliin karhun kestäviä.
Argentiinan puolen putousten kiertämiseen käytimme – nenäkarhut mukaanlukien – yhteensä vajaat 5 tuntia – kiitos oppaamme, joka navigoi meidät aina nopeasti seuraavaan junaan. Paluumatkan rajamuodollisuudet sujuivat nekin vähintään yhtä sutjakkaasti kuin mennessä.
Rajamuodollisuudet tosiaan sujuivat meilläkin joitain vuosia sitten todella nopeasti. Me taisimme puolestaan nähdä Argentiinan puolella nenäkarhuja huomattavasti vähemmän kuin Brasilian puolella, mutta muutama apina onnistui meitä ilahduttamaan Argentiinan puolella.
Kiitos Mikko! Eri kanavissa saamistamme kommenteista päätellen eläimistä ei voi tietää, mutta todennäköisesti, jos vierailee molemmilla puolilla putousta, niin jommalla kummalla puolella niitä näkee.
Jaa-a, olen mä vesiputouksia nähnyt, mutta kyllä mittakaava on aika vaatimaton ollut tuohon verrattuna. Valtavilta ja vaikuttavilta nuo näyttävät! Kasteliko tuo sumu teidät, ja oliko metallisilta liukas kävellä?
Mukavaa, että tuohon yhdistyy luontevasti myös jonkinlainen luontopolku, niin on muutakin ohjelmaa siinä samassa sitten. Nenäkarhut näyttävät suloisilta. Mahtaisivatkohan pysyä enää hengissäkään ilman ihmisiä ja ihmisten roskia.
Kiitos Daniel! Tuo sumu oli kyllä läsnä noin kaikkialla, vähän kauempana vaan kosteutena ilmassa, mutta lähimpänä isoja putouksia olevilla kävelysilloilla ja katselulavoilla ihan suihkuina, eli tuulitakki tai sateenvarjo oli tarpeen jos ei halunnut kastua. Tosin tuolla on aika lämmintä, joten eipä se kastuminenkaan olisi haitannut – paitsi kameraa. Monet kuvista ovatkin minusta jotenkin vähän sumuisia, kun ei aina saanut linssiä suojattua tai kuivattua. Nenäkarhuja olemme tosiaan lähinnä nähneet turistikohteissa ja niissä tyypillisesti ravintoloiden läheisyydessä, eli ainakin ne populaatiot taitavat laskea ruokahuollon ihmisten varaan. Niin, ja vielä noista kävelysilloista, olivat kyllä sen verran karheita, etteivät olleet liukkaita.
Danielin tapaan myös minä jäin ihmettelemään putousten valtavaa kokoa. Ei noista kuvistakaan oikein pysty käsittämään alueen laajuutta. Omat näkemät vesiputoukset tuntuu tosiaan pikku liruilta noiden rinnalla :)
Nenäkarhuja tuli ihailtua Keski-Amerikassa, mutta tosiaan pienen välimatkan välimatkan päästä, koska eläinten arvaamattomuudesta ei koskaan tiedä. Hieno muuten tuo läpinäkyvä perhonen!
Kiitos kommentistasi! Näitä putouksia tosiaan riittää, eli tuolle maailman leveimmän putouksen asemalle on katetta, erityisesti Argentiinan puolella.
Kiitos maininnasta! Kiva lukea teidän kokemus ja todeta, että näköjään Argentiinan puolelle saa järjestettyä hyvinkin erilaisia variaatioita. Tuo kauimmainen silta/tasanne taisi olla pois käytöstä meidän vierailulla tai sitten emme vaan menneet sinne saakka.
Muistelen, että joku silta siellä oli rikki tulvien vuoksi silloin.
Kiitos itsellenne :-)
Itse asiassa oppaamme taisikin puhua tulvista ja osoittaa nykyisen reitin varrelta mm. tämän romuttuneen sillanosan.
Kiva kun kuva sitte myös matkaa putoukselle. Usein kun ei etukäteen edes tajua, minkälaisen etapin varrella itse nähtävyys onkaan.
Tuonne jos joskus pääsisi!
Kiitos Sari! Aika kätevästi tuo toisessa maassa käyminen kuitenkin kävi ja toimihan tuo junakin, vaikka ihmisiä oli paljon.
Iguassun putoukset ovat tosi vaikuttava näky! Ei ole mikään ihme, että ne on turistien suuressa suosiossa.
Itse olisin varmaan käynyt myös veneretkellä siellä. Tykkään kaikesta vesiseikkailusta ja aktiviteeteista, vaikka niissä saattaa kastuakin ?
Kiitos Nadine! Ne Tammelat -blogin jutussa on kuvaus myös tuollaisesta veneretkestä – ilmeisesti kokemus on sikäli vähän muutakin kuin märkä, että sen ympärillä voi helposti joutua jonottamaan ja odottamaan aika pitkäänkin, joten emme sittenkään jääneet katumaan sitä, ettemme sinne menneet :-)
Huh, onpa ne valtavat! Olen haaveillut Iguassun putouksista monta vuotta, mutta aina tuonne suunnalle lähtö siirtyy, niin tänäkin vuonna. Kiva kuulla tarkempaa kuvailua miten sinne mennään ja mitä muuta on tarjolla. Hyvä opas näköjään kannattaa olla matkassa mukana. :)
Kiitos Merja! Parhaimmillaan tosiaan hyvä opas saa käynnistä ruuhkaisessakin paikassa sujuvan, sillä hän tuntee kaikki oikotiet ja myös puistojen henkilökunnan, mistä siitäkin on aina sopivissa tilanteissa hyötyä.
Huhheijaa, miten isoja ne ovat! En ole vastaaviin missään törmännyt. Ja ihania noi nenäkarhut! Huikeaa, että näitte myös niitä :)
Kiitos Eveliina! Eipähän tuossa kokoluokassa vesiputouksia oikein ole kuin Iguassu, Victorian putoukset ja Niagara, siis ainakaan useimpien matkareittien varrella. Kiinan ja vaikka Venezuelan Angelin putoukset ovatkin sitten vähän haastavampia saavuttaa.
Upealla paikkaa muuten tuo teidä Brasilian puolen hotellinne. Näytti niin ylväältä tuolla kukkulan laella. Myös juna näytti erittäin viehättävältä tavalta reissata putouksille. Vai kalpenee Niagaran putoukset näiden edessä… ;) Toisaalta, kyllähän nämä näyttivät valtavilta!
Kiitos Sanna! Juu, jos ajattelee Iguassun putouksia once-in-a-lifetime -kohteena, niin kannattaa panostaa paikan parhaaseen hotelliin, niin sijainniltaan kuin muutenkin!