Jos Santa Cruz -nimisiä kaupunkeja oli monen monta, niin pitänee tämäkin juttu aloittaa selventämällä, että juttu on Bolivian La Pazista, sillä La Paz -nimisiä kaupunkejakin on maailmassa yli 100. Ihmekös tuo, aika monelle rauha kelpaisi. Boliviassa La Paz on maan hallinnollinen keskus, muttei pääkaupunki.
Bolivia pääkaupunki on Sucre (jossa emme käyneet). Välillä bolivialaiset ”kokeilivat” La Paziakin pääkaupunkina, mutta pääkaupungin siirto Sucresta La Paziin aiheutti sisällissodan ja lopulta kiista ratkaistiin jakamalla valtaa kaupunkien välillä. Sucre sai perustuslaillisen pääkaupunkistatuksen ja korkeimman oikeuden, La Paz muut virastot ja hallinnollisen pääkaupungin aseman. Santa Cruz puolestaan nyttemmin ei pidä tästäkään asetelmasta, sillä sen mielestä maan taloudellinen keskus on tätä nykyä siellä.
Me saavuimme La Paziin lentäen Paraguayn Asuncionista Santa Cruzin kautta. Tosin hetken aikaa jo La Paziin laskeuduttuamme yritimme selventää itsellemme missä olimme, sillä vaikutti siltä, että olemmekin El Altossa. Orientoitumista vielä haittasi hiukan se, että lentoaseman lattia tuntui hiukan keinuvan samaan tapaan kuin maa saattaa keinua pitemmän purjehduslegin jälkeen. La Pazin lentokenttä sijaitsee on El Alton kaupungin puolella 4061 metrin korkeudessa. Lentokenttä on maailman korkeimmalla sijaitseva kansainvälinen lentokenttä. Lentokenttä on nyttemmin menettänyt suosiotaan sen pienuuden ja korkeuden takia – pääosa kansainvälisistä lennoista lennetään Santa Cruzin Viru Viru -kentältä. El Alto ja La Paz ovat käytännössä yhtä ja samaa kaupunkia. Turistin kannalta kiinnostavat asiat ovat kuitenkin La Pazissa. Asukkaiden kannalta El Alto on luultavasti kiinnostavampi esimerkiksi siksi, että asunnot siellä ovat halvempia kuin La Pazissa.
La Paz on korkealla!
Voimakkain kokemuksemme La Pazin kaupungista (ja Titicaca-järveltä, jonne teimme parin päivän retken) oli korkeus ja sen mukanaan tuomat haasteet. Bolivian ylätasanko päätyi Etelä-Amerikan kohteistamme viimeiseksi juurikin tämän lähes 4 kilometrin korkeuden takia. Olimme aikaisemmin vierailleet Perussa Cuscossa ja nousseet Bhutanissa Tiikerinpesälle ja tiesimme, että jo kolmessa kilometrissä ohut ilmanala aiheuttaa väsymystä ja/tai päänsärkyä. Onneksi myös bolivialainen oppaamme tiesi, että kun turistit tiputetaan suoraan 4 kilometrin korkeuteen, niin lähipäivien aktiviteetit kannattaa pitää kevyinä ja välttää esimerkiksi jyrkkiä ylämäkiä tai satojen portaiden nousuja. Auringon saarella Titicaca-järvellä oli jo niitäkin, portaita, mutta silloinhan olimme jo tottuneet korkeuteen kokonaista 2 vuorokautta (ei muuten riitä!).
Vietimme La Pazissa pari iltapäivää ja yhden kokonaisen päivän. Tässä ajassa ei tietenkään suurkaupungista, La Paz 2 miljoonaa asukasta, El Alton kanssa 3 miljoonaa asukasta, ei näe kaikkea, mutta jotain kuitenkin, kuten esimerkiksi tämän:
Metron tilalla kaapelivaunut
Olemme matkustaneet yksittäisiä reittejä kaapelivaunuilla useammassakin maailman kaupungissa, mutta emme olleet osanneet kuvitellakaan tällaista kaapelivaunuratojen verkostoa, minkä La Pazissa pääsimme kokemaan. La Pazissa kaapelivaunut eivät täydennä muuta joukkoliikennettä vaan kaapelivaunuverkosto on kaupungin joukkoliikenne!
Väkimäärältään Bolivian kahden suuremman kaupungin, El Alton ja La Pazin välinen korkeusero on n. 400 metriä. Joukkoliikenne ruuhkaisilla, mutkaisilla ja mäkisillä kaduilla minibusseilla oli jatkuvasti vaikeuksissa ja vähitellen syntyi idea kaupunkien yhdistämisestä köysiradalla. Ihan heti idea ei edennyt toteutukseen, mm. minibussien kuljettajat vastustivat sitä, eikä rahaakaan ollut. Ideaa kuitenkin kehitettiin edelleen yhdestä radasta köysiratalinjojen järjestelmäksi ja Evo Morales käynnisti lopulta hankkeen 2012. Ensimmäisen vaiheen punainen, keltainen ja vihreä linja (Bolivian lipun värit) otettiin käyttöön toukokuussa 2014.
Tätä nykyä Mi Teleférico käsittää yli 30 asemaa, 10 linjaa (11. rakenteilla) ja yli 30 kilometriä ja se onkin maailman suurin köysiratajärjestelmä. Järjestelmä on itävaltalaisen Doppelmayr -yrityksen rakentama. Vilkaise halutessasi linjastoa tästä.
Me hyppäsimme oppaamme kanssa kyytiin yhdeltä asemalta, vaihdoimme linjaa pariin kertaan ja päädyimme lopulta jollekin asemalle, josta käytössämme ollut auto meidät taas poimi jatkamaan matkaa. Sen verran sutjakkaasti kaikki sujui, etten tullut kovin tarkkaan kirjanneeksi asemia tai vaihtoja, mutta kivaa oli!
Kuun laakso
Kuun laakso toi meille mieleen Madagaskarin Tsingy Rougen, vaikka emme ole siellä koskaan olleetkaan – mutta ystävämme kävivät siellä ja tuottivat siitä jutunkin blogiimme.
Eroosio on tuottanut hiekkakivestä ja savesta alueelle tornien ja kanjonien labyrintin, joka muuttaa edelleen koko ajan vähitellen muotoaan – ei toki päivästä toiseen, mutta vuodesta toiseen. Kiviaines sisältää erilaisia mineraaleja ja sen myötä kallioiden värit vaihtelevat vaaleanruskeasta jopa punaiseen. Nimen Kuun laakso (Valle de la Luna) alueen kerrotaan saaneen itse astronautti Neil Armstrongilta. Alueen lähistöllä on golf-kenttä ja kerrotaan, että Armstrong pelasi tuolla kentällä ja näki alueen sieltä. Hänen mielestään se näytti samalta kuin maisemat kuussa. Totta tai tarua, mutta kiva tarina joka tapauksessa. La Pazin golf-kenttä on muuten maailman toiseksi korkeimmalla sijaitseva kenttä. Pitkään se ehti olemaan maailman korkein, mutta sittemmin Nepaliin on avattu kenttä, joka on yli 4 kilometrin korkeudessa. La Pazin kenttä jää sen alle, sillä se sijaitsee ”alakaupungissa” eli ei edes La Pazin korkeimmalla alueella.
Alueella on parikin lyhyttä vaellusreittiä, toiselle ohjearvo on kuulemma 15 minuuttia, toiselle 45 minuuttia, mutta koska vierailimme alueella heti ensimmäisenä La Pazin aamunamme tyydyimme lyhyeen kierrokseen, sillä ohuessa ilmanalassa pienikin kapuaminen tuntui!
Kivisessä maisemassa kasvaa myös joitakin kaktuksia ja mm. aloe veeraa. Joillakin kaktuksista on kuulemma hallusinogeenisia ominaisuuksia, mikä onkin kuulemma yksi syy siihen, että alueen portit ovat auki vain päiväsaikaan. Ihmisillä oli kuulemma tapana livahtaa sisään ja ”nauttia” näistä kaktuksista ja sitten vaikka ”lentää” kallioiden päällä. Kun lentäminen ei kuitenkaan oikeasti onnistunut, niin huonostihan siinä kävi.
Calle Jaen
Pieni Calle Jaen on siirtomaakauden arkkitehtuurin osalta La Pazin parhaiten säilynyt katu, joka kannattaa kävellä päästä päähän, vaikkei tarkoitus olisikaan vierailla lukuisissa sen varrella sijaitsevissa museoissa, jotka esittelevät elämää ennen, kulta- ja hopeaesineitä, historiallisia karttoja tai siirtomaa-ajan taidetta ja esineistöä La Pazin vallankumousta 1809 johtaneen Pedro Domingo Murillon kotimuseossa Casa de Murillossa.
Menneisyyden – ja kauniin kadun – sijaan paneuduimme hetken verran Galleria Mamani Mamanissa bolivialaiseen nykytaiteeseen.
Mamani Mamani on aimara-heimon edustaja ja hänen työnsä perustuvat heimon perinteisiin ja symboleihin kuten vaikka kondoreihin, aurinkoon ja kuuhun. Värit ovat voimakkaita samaan tapaan kuin bolivialaisissa käsitöissä. Kuuluisan taiteilijan töitä on ollut esillä ympäri maailmaa, vaikkei ehkä Suomessa. Vähän tuuria, kuten meillä, ja galleriassa saattaa tavata itse taiteilijankin.
Plaza Murillo
Plaza Mayor San Franciscon kirkon edustalla saattaa olla La Pazin vilkkain aukio, mutta Plaza Murillo La Pazin vanhimmassa osassa on kuitenkin kaupungin poliittinen keskus, jonka laidalla sijaitsee niin parlamentti, hallituksen palatsi kuin katedraali. Hallituksen palatsi on ajoittain toiminut myös presidentin palatsina. Aukion laidalla sijaitsee myös historiallinen hotelli Gran Hotel Paris.
Sää suosi meitä pääosan matkaamme, mutta juuri saapuessamme Plaza Murillolle taivas aukeni, joskin vaan hetkeksi. Näimme siis sateen tyhjentämän aukion sateenvarjojemme alta ja jäljelle jääneet pulut – tänään aukio ei ollut mielenosoittajien tai Bolivan poliittisten tapahtumien juhlijoiden käytössä. Hallituksen palatsin taakse on rakennettu uusi hallintorakennus, jonka sopivuudesta maisemaan voidaan olla montaa mieltä.
Noitien markkinat
Noitien markkinat sijaitsevat aivan lähellä San Franciscon kirkkoa ja Sagarnaga -katua, siis La Pazin vilkkaimmalla turistialueella. Markkinat ovatkin osaksi edelleen elävää perinnettä, mutta nykyisin niillä myydään kyllä myös paljon matkamuistoja. Taitaa olla niin, että vaikka laamasikiöt ja kuivatut sammakot käyvät nekin edelleen kaupaksi, niin pelkästään niiden myynnistä ei enää elanto irtoa.
Boliviassa elää 3,6 miljoonaan alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä ja näistä suurin ryhmä on aimarat (aymarat). Myös La Pazin oppaamme oli osuvasti nuori aimara-mies.
Noitien markkinoilla myydään erityiseti aimarojen rituaaleissa käytettäviä tarvikkeita, jo mainittujen laamojen ja sammakoiden lisäksi esimerkiksi kuivattuja kilpikonnia, käärmeitä, pöllön höyheniä ja erilaisia yrttejä. Erityisesti laamasikiöiden uskotaan tuovan onnea ja vaurautta ja niitä haudataankin esimerkiksi uusien rakennusten perustuksiin uhriksi jumalatar Pachamamalle. Varakkaimmat bolivialaiset saattavat uhrata elävänkin laaman – toivottavasti sitä ei kuitenkaan haudata elävänä rakennuksen perustuksiin!
Calle Sagarnaga
San Franciscon kirkolta lähtevä Calle Sagarnaga on kokoelma matkamuistomyymälöitä ja ravintoloita. Tältä kadulta ei menoa ja meininkiä – eikä värejä – puutu. Hotellimme La Casona sijaitsi ihan näillä kulmilla, joten kävelimmekin tätä katua useampaan otteeseen. Kadullekin levittyvä tarjonta vaikkapa bolivialaista käsityötä on edullisimmasta päästä ja ehkä pahimmillaan Made in China, mutta kannattaa myös pistäytyä vähän isommissa liikkeissä sisällä ainakin katsomassa laadukasta käsityötä.
Itse arvostin erityisesti useammassakin Arts & Crafts -tyyppisissä liikkeissä tuotteita, jotka olivat malliltaan kyllä perinteisiä ponchoja tai neulepuseroita, mutta jotka oli toteutettu laadukkaista materiaaleista ja uusin raikkain kuvioin. Jos en olisi vuosien mittaan itsestäni oppinut, että villa, edes alpakan villa, materiaalina ei vaan minulla toimi, niin olisin voinut kuvitella ostavani useammankin vaatteen tältä kadulta. Hintataso vaihteli, kuten kai oikein onkin, hyvin edullisesta lähes eurooppalaiseen tasoon: mitä laadukkaammat materiaalit ja tyylikkäämpi malli, niin sitä enemmän siitä myös pyydettiin. Ulkona, kadun varrella, saattoi onnistua tinkimäänkin, mutta tyylikkäissä liikkeissä oli kiinteät hinnat, ehkä pientä käteisalennusta lukuunottamatta.
San Franciscon kirkko
Calle Sanarnagan ohella toinen näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka kotikulmillamme oli San Franciscon kirkko tai lähinnä sen edustalla sijaitseva Plaza Mayor -aukio. Kevyesti harkitsimme kirkossakin pistäytymistä, mutta se ei sitten lopulta sattunut kertaakaan olemaan auki juuri silloin kun oleilimme noilla kulmilla.
Aukiolla sen sijaan riitti elämää aamusta iltaan. Siinä missä Calle Sagarnagalla myytiin turistirihkamaa tai tyylikkäämpiäkin käsitöitä, niin tällä aukiolla näytti olevan tarjolla paljon myös tuotteita paikallisten arkeen. Lähestyvän isänpäivän alla tarjolla oli niin isänpäiväkakkuja kuin isälle sopivia pieniä lahjoja. Vähän ajankohdasta riippuen aukiolla myytiin ruokaa, hedelmiä ja juomia kojuista ja kärryistä. Lapsille tarjolla oli vaikka robotiksi pukeutuneita hahmoja ihmeteltäviksi – ja pienestä maksusta valokuvattavaksi. Aikuisille saattoi olla tarjolla vaikka lääketieteellisiä neuvoja aukiolle parkkeeratuista autoista – vähän täkäläisten punkkibussien tapaan.
Eikä aukiolla tai sen reunalla olevilla portailla oleilu tietysti tarvinnut mitään syytäkään – kivastihan siinä vaikka ilta kului auringossa istuen kavereiden kanssa seurustellessa ja aukion vilinää seuraillen, turistiltakin.
Ihmeellinen La Paz
Oppaamme muisti myös muutamankin kerran mainita, että La Paz on valittu tällaiselle maailman ihmeelliset kaupungit -listalle, josta kirjoitinkin jo oman juttunsa:
Erikoisia nämä maat, joissa ”pääkaupunki” ja ”hallinnollinen pääkaupunki” ovat eroteltu. Ainakin yksi muu tällainen maa muuten, joka tulee mieleen, on Etelä-Afrikka. Jos itseltäni olisi kysytty Bolivian pääkaupunkia, olisin epäilemättä sanonut La Paz. Itseäni La Pazissa kiehtoisi eniten ilman muuta nuo kaapelivaunuradat ja niiden näkeminen. Vastaavaa ei taida olla missään muualla!
Kiitos Mikko! Onhan näitä, muita mieleen tulevia on esimerkiksi Australia, Brasilia ja Myanmar, joissa toimintoja on ainakin jotenkin erotettu isojen kaupunkien ja hallinnollisen pääkaupungin välillä. Tuo, että metroverkoston sijaan miljoonakaupungin julkinen liikenne on hoidettu köysirataverkostolla on kyllä aika ainutlaatuista maailmassa.
La Pazista jäivät parhaiten mieleen knallihattuiset intiaaninaiset ja liikennevalot, jotka toimivat niin, että tolpan kyljessä olevasta avoimesta luukusta törrötti kaksi sähköjohtoa, jotka naispoliisi aina välillä liitti yhteen, jolloin valot sitten vaihtuivat. En ole tuollaista nähnyt missään muualla. Jokohan siellä nyt oli automaattisesti toimivat valot?
Vankilaan olisi saanut mennä tutustumiskäynnille, ja se olisi kiinnostanut kovasti, mutta jänistin sitten kuitenkin. Muilta osin kaupungissa ei mitään kovin erikoista ollut, paitsi se korkeus omine haasteineen.
Kuvat virkistävät muistia kyllä kivasti, nuo rappusmarkkinat olen nähnyt ja aukiotkin alkavat näyttää tutuilta, kun vähän aikaa niitä katselee.
Kiitos Daniel! Sähköjohdot olivat edelleen isoina vyyhteinä kadun kulmissa ja katujen päällä, mutta emme ainakaan huomanneet ihan irtonaisia johdonpäitä :-) Korkeudesta oli aika paljon juttua oppaamme kanssa, mm. että kaupungissa on niin vähän happea, että suuren tulipalon vaara on pieni, eli on tuo siinä mielessä aika poikkeuksellinen kaupunki.
Vautsi, onpa erikoinen julkinen liikenne. ? La Paz vaikuttaa kiehtovalta ja monella tavalla erikoiselta kaupungilta. Eipä ihme, että on päätynyt tuolle ihmeellisten kaupunkien listalle.
Kiitos Kati! La Paz on kyllä ihan omanlaisensa. Ehkä siellä vaan pitäisi pystyä viettämään enemmän aikaa, jotta ehtisi vähän sopeutua tuohon korkeuteen!
No huh, mitenkähän meikäläisen olisi käynyt tuossa korkeudessa. Reagoin jo aika vahvasti kolmessa kilometrissä. Mutta jos mahdollisuus tulisi, niin uteliaisuus uudesta paikasta varmasti voittaisi, ja lähtisin soitellen sotaan. Aika erikoinen paikka muuten tuo Noitien tori. Lapsia ei sinne ehkä viitsisi viedä kun taitaisi tulla pahoja unia.
Kiitos Paula! Minullakin oli tosiaan aikaisemapaa kokemusta parista ”kolmesta kilometristä”, mutta kyllä tämä oli selvästi vahvempi kokemus. Tai sitten vaan aika oli taas kullannut muistot Cuscosta ja Tiikerinpesältä.
Nyt täytyy tunnustaa, että en ole koskaan kuullutkaan tällaisesta paikasta. Aina oppii uutta!
Kiitos Krista! Näinhän se on, keskiverto suomalainen matkustaa Kaakkois-Aasiaan, jos matkustaa kaukomaille – ja sen myötä vaikka suomalainen lehdistö kirjoittaa lähinnä Thaimaasta. Mutta maailmaa on niin paljon enemmänkin :-)