Parin lyhyen syysreissun lomassa olemme tätä syksynä löytäneet värejä, valoa ja luontoa kolmessa taidenäyttelyssä pääkaupunkiseudulla. Jokainen niistä on tuonut hymyn huulille. Yksi ilahduttaa räiskyvillä väreillään, toinen keskittyy lempitaidesuuntauksiini, impressionismiin ja pointillismiin ja kolmas vie kiehtovalla tavalla luonnon keskelle. Jos asut pääkaupunkiseudulla tai olet suuntaamassa tänne vielä ennen tammikuun loppua, niin suosittelen näistä jokaista!
Rafael Wardi Didrichsenillä
Näyttelyn työt olivat auringonkeltaisia, taiteilijan omin sanoin perusteltuna: ”Näin 1946 Vincent van Goghin näyttelyn Tukholmassa. Se teki minuun valtavan vaikutuksen. Ehkä näissä töissä näin ensimmäistä kertaa keltaisen niin ylivertaisen hienosti käytettynä.” Keltainen on yksi minunkin lempivärejäni, joten pitkälti keltaisen ympärille rakentunut näyttely sopi toki minullekin, loistavasti.
Yllättävin osa näyttelyä löytyi alakerrasta, jossa oli esillä myös taiteilijan toteuttamia teatterilavastuksia.
Suosikkityöni oli tämä Tampereen Työväen Teatterin Taikahuilu-tulkinnassa vuonna 2004 käytetty naamio!
Lisää kuvia näyttelystä Facebookissa aikaisemmin julkaisemassani jutussa – klikkaa ajanmääritettä Meriharakka – Iirislahdesta maailmalle ja takaisin tekstin alla.
Muotokuva ei kuitenkaan ole esillä näyttelyssä.
Väriä & valoa Ateneumissa
Väriä & valoa näyttelyyn kävin tutustumassa jo näyttelyn lehdistötilaisuuden yhteydessä.
Olen aina pitänyt impressionistisista töitä, jotka nekin tapaavat olla värikkäitä ja valoisia. Valitettavasti impressionismi taidesuuntauksena erityisesti Suomessa jäi kovin lyhytaikaiseksi, sillä se löysi tiensä Suomeen suhteellisen myöhään. Ranskassa se oli vallannut alaa jo 1870-luvulla, mutta Suomessa sen kulta-aikaa oli vuodet 1906 – 1916. Innostuksen herätti vuonna 1904 Ateneumissa järjestetty belgialais-ranskalainen näyttely, jossa esillä olleita töitä on nytkin esillä Ateneumissa. Nyt, yli 100 vuoden jälkeen, esillä on myös tuon näyttelyn innoittamana syntyneitä suomalaisten taiteilijoiden töitä.
Lehdistötilaisuudessa mukana oli myös näyttelyn toteuttamisessa mukana ollut kansainvälinen impressionismin asiantuntija professori emerita Anthea Callen. Hän kertoi mm. impressionismin synnystä näin: kaupunkilaistumisen myötä ihmiset halusivat tuoda kotiinsa luontoa ja omaa taustaansa taiteen muodossa. Maisemamaalaukset saivat sijaa usein tummien henkilökuvien rinnalla. Suomessa kaupunkilaistuminenkin tapahtui myöhemmin, joten vastaava kysyntä kauniita maisemia kuvaaville töille syntyi sekin (jos syntyi) vasta myöhemmin. Keskieurooppalaisessa impressionismissa maisema oli tyypillisesti puistomaisema, ei pelto- tai metsämaisema.
Suosikkityöni Ateneumin näyttelyssä oli tämä Camille Pissarron työ Saint Charles, lähellä Gisorsia.
Lisää kuvia näyttelystä Facebookissa aikaisemmin julkaisemassani jutussa – klikkaa ajanmääritettä Meriharakka – Iirislahdesta maailmalle ja takaisin tekstin alla.
Ateneumin näyttelyyn voit myös valmistautua netissä tekemässä juuri sopivan haastavan testin netissä.
Teosta, johon testin sadan vuoden takaista hintatietoisuutta peräänkuuluttava kysymys liittyy, yksi näyttelyn kuraattoreista kommentoi ajatuksella, että entäs jos Ateneum olisi tuota teosta ostaessaan jo uskaltanut heittäytyä impressionismin matkaan – mekin, siis Ateneum, voisi nyt tuon teoksen sijaan omistaa vaikka aidon Claude Monet’n.
Lopuksi vielä kuva, joka kertoo mieltymyksestäni tähän taidesuuntaan. Vasemmalla olevan pointillistisen työn tekijää ei ole saatu selvitettyä, mutta vaikka se sellaisena on periaatteessa arvoton, niin pidän tuosta työstä siinä määrin, että se on saanut paikan olohuoneessamme. Oikealla oleva Yrjö Saarisen Kevätpuro on ollut suosikkityöni jo lapsuudenkodissani ja toiveeni siitä, että juuri minä perin tuon työn sittemmin toteutui.
Kevyenä aasinsiltana seuraavaan, eli Katarina Reuterin näyttelyyn, todettakoon, että kotonamme on myös aika paljon lintuja, pieniä puusta, paperimassasta, kivestä tai vaikka pienistä helmistä toteutettuja. Tauluinakin löytyy ainakin talitiaisia 1800-luvun lopulta ja harakoita edellisen asuntomme aidalla – ja lukuisia meriharakoita, lähinnä grafiikkana. Mutta tämä kaikki olisikin sitten ehkä joskus ihan toisen jutun aihe, joten siirrytään Katarina Reuteriin.
Katarina Reuter: Black Crow Blues
Katarina Reuterista en ollut koskaan kuullutkaan ennen EMMAn näyttelyä. Syystä, että EMMA on kuitenkin kävelyetäisyydellä ”kotitaidemuseomme” klikkasin, onneksi, näyttelystä kertovan sähköpostin auki, jopa katsoen kuvia silloin vasta tulevasta näyttelystä ja rakastuin näihin töihin heti.
Kuka Katarina Reuter? ”Olen Helsingissä v. 1964 syntynyt kuvataiteilija, ja nykyään asun ja työskentelen Raaseporissa. Taiteessani kantavana teemana on maisema ja luonto, ja työskentelen useimmiten öljyväreillä kankaalle.” Näin taiteilija esittelee itsensä omilla sivuillaan.
Katarina Reuter sai vuonna 2022 Suomen taideakatemian kuvataidepalkinnon ja EMMAn näyttely liittyy tähän palkintoon. Näyttely sopiikin useimpina päivinä, ainakin keskellä päivää, melko rauhalliseen EMMAan – museon sanoja lainaten: ”EMMAn avaraan näyttelytilaan rakennetussa esillepanossa maalaukset tarjoavat yleisölle mahdollisuuden pysähtyä ja hiljentyä taiteilijan kuvaamien yksityiskohtaisten ja monimerkityksellisten maailmojen tarkasteluun.”
Taiteilija oli mukana myös Tammisaaren uuden Chappe-museon avajaisnäyttelyssä kesällä 2023 ja tuotti yhtenä neljästä taiteilijasta oman versionsa Hjalmar Munsterhjelmin, Afton i Bärösund 1870-luku -työstä. Katarina Reuterinkin toteutus on katsottavissa Marjon matkassa -blogin Chappea esittelevässä jutussa.
Suosikkityöni Katarina Reuterin näyttelyssä EMMAssa oli tämä Näköaloja -työ. Entisenä jyrsijäharrastajana hellyn aina jyrsijöitä kuvaavien teosten äärellä.
Lisää kuvia näyttelystä Facebookissa aikaisemmin julkaisemassani jutussa – klikkaa ajanmääritettä Meriharakka – Iirislahdesta maailmalle ja takaisin tekstin alla.
Viimeistään näyttelyssä, mutta miksei jo ennen sitä, kannattaa ehdottomasti katsoa visuaalisesti upea Katarina Reuterin haastattelu:
Emme asu pääkaupunkiseudulla, mutta tiedossa on ainakin kaksi lyhyttä käyntiä siellä päin ihan lähiaikoina. Todennäköisesti ehdin kummallakin käynnillä valitsemaan näistä jonkun. Kiinnostavilta vaikuttavat kaikki.
Kiitos Mikko! Ateneum tai Katarina Reuter, jos kaikkiin ei ehdi :-)
Wardin keltainen näyttely olisi itselle mielenkiintoinen kokemus, sillä en pidä keltaisesta väristä, välillä koen keltaisen jopa vastenmielisenä. Siinähän sitä tutkiskelisi samalla itseään ja mitä tunteita keltainen näyttely herättäisi. :)
Kiitos Kati! Miten joku voi olla pitämättä auringonkeltaisesta, sitruunankeltaisesta, pastellinkeltaisesta :-) Mutta tuo omien tuntojen miettiminen näyttelyssä, Katarina Reuterin näyttelyssä siihen oikein opastettiinkin.
Wardilla on (oli) kyllä niin ihanan värikylläinen tyyli.
Kävin juuri Helsingin näyttelyissä lokakuussa, valitettavasti impressionisti-näyttely ei ollut vielä alkanut ja Amos Rex oli yllättäen kiinni (tiistai-päivä). Saa nähdä milloin pääsen lähtemään seuraavan kerran.
Kiitos Terhi! Yllättävä tosiaan tuo tiistai – itselläni on lähes selkärannassa tieto, että museot ovat kiinni maanantaisin, voisin melkein tarkastamatta luottaa tuohon (ja sitten voisi selvästikin käydä huonostikin)
Aina välillä olen vähän kade teitä pääkaupunkiseudulla asuvia kohtaan. Taidenäyttelytarjonta on kerrassaan runsasta ja aina olisi jotain mielenkiintoista nähtävää. Nyt harmitti kovasti, etten millään ennätä Wardin näyttelyyn, sillä pidän taiteilijan maalauksista paljon. Onneksi sentään ehdin piipahtamaan katsomassa tuon Ateneumin impressionistien näyttelyn. Tyylisuuntana tämä on minunkin suosikkejani.
Kiitos Annemaria! Tietysti sitten runsas tarjonta tarkoittaa välillä myös sitä, että montakin hyvää vaihtoehtoa jää kokematta, kun ei sitä kuitenkaan joka viikko taidenäyttelyissäkään halua käydä :-)
Tuo Emma meinaa välillä unohtua, samoin Didrichen, kun kumpaankin pitää aina oikein erikseen suunnata, mutta nyt täytyy taas muistaa käydä katsomassa ainakin tuo Emman näyttely. Impressionistit kävin katsomassa (ja kahvittelemassa Ateneumin uudessa kahvilassa ylhäällä), mutta tuo tyylisuunta ja värien käyttö ei ole yhtään mun juttu. Kävin kuitenkin katsomassa, sillä utelias on silti syytä olla. En vieläkään kääntynyt faniksi, mutat ei se mitään.
Kiitos Hannele! Katarina Reuterin näyttelyä suosittelen kyllä lämpimästi!
Kiitos taidevinkkauksista! Minulla on omalla listallani sekä Didrichsenin Rafael Ward näyttely että myös Ateneumin impressionismin värit ja valot. Wardin työt ovat ihanan värikkäitä olen aina pitänyt hänen tavastaan myös maalata. Harmi ettei tämä näyttely ehtinyt toteutua ennen Wardin kuolemaa.
Ateneumiin olin tulossa avajaisiin mutta sitten kireä työtilanne ei mahdollistanutkaan sitä joten jäi toiseen kertaan. Tein muuten tuon impressionismin testin Ateneumin sivujen kautta ja tulokseni oli 7/10 ”Bravo! Olet ollut hereillä taidehistoriasta puhuttaessa ja nähnyt maalauksen jos toisenkin.”
EMMAn näyttelystä kiinnostui myös sinun esittelyn takia. Taiteilija on minulle vieras mutta hänen tuotantonsa puhutteli heti kun näin kuvia Meriharakoiden blogista. Jänniä töitä!
Kiitos Marjo! Tuo testi on kyllä ihan kiva :-) Kuten juuri edelliselle kommentoijalle totesin, niin Katarina Reuterille vankka suositus.
Kuulostaa kyllä todella mielenkiintoisilta näyttelyiltä. Me tykätään kierrellä museoissa ja valitettavan vähän ehditään vierailla Suomessa taidenäyttelyissä. Yksi tai kaksi mahtuu aina joka matkaohjelmaan.
Kiitos Paula! Meillä kyllä usein museot ja sen myötä taidekin maailmalla jää vähemmälle – paitsi jos sataa :-)