Churchill War Rooms – sodan ja suurmiehen historiaa

Vierailimme toissakeväänä Maltalla. Olimme käyneet saarella aikaisemminkin, joten saatoimme valita käyntikohteiksemme myös La Vallettan vähemmän tunnettuja helmiä, joista yksi on ehdottomasti Lascaris War Rooms. Kokemuksen innoittamana valitsimme myös Lontoossa yhdeksi kohteeksemme sotamuseon, eli Churchill War Rooms -museon. Museo sijaitsee Lontoossa aivan pitäisikö sanoa vallan ytimessä, sillä muutaman sadan metrin päässä siitä sijaitsevat mm. Parlamenttitalo, Downing Street 10 ja esimerkiksi Ulkoministeriö (Foreign, Commonwealth & Development Office). Toisen maailmansodan aikana valtakuntaa johdettiin näistä nykyisin museona olevista maanalaisista tiloista, joten sijainti muiden hallintorakennusten ja esimerkiksi pääministerin asunnon välittömässä läheisyydessä oli tietysti etu.
(Sivuhuomiona, museossa vierailtuamme katsoimme The Diplomat -sarjan Netflixistä ja hihkuimme joka kerta kun sarjassa piipahdettiin Ulkoministeriössä.)

Museo jakaantuu kahteen osaan: museoon, joka kertoo monin tavoin sekä sodan historiasta että Winston Churchillistä henkilönä ja maanalaiseen komentokeskukseen, jonka käytäviltä museokävijä pääsee kurkistamaan niin hallituksen maanalaiseen kokoushuoneeseen kuin erilaisiin työhuoneisiin, jopa maanalaisiin asuintiloihin. Näyttelyosuuskin jakautuu kahteen osaan, joista toinen kertoo sodasta, toinen Winston Churchillistä henkilönä.

Me teimme aluksi sen ”virheen”, että seurasimme opastusta ja aloitimme sodan historiasta kertovasta osuudesta. Itse suosittelisin kyllä aloittamaan museon keskelle diagonaaliin sijoitetulta alueelta, joka kertoo Winston Churchillin historian – onhan koko kokonaisuuden nimenä Churchill War Rooms. Sen jälkeen voisi sitten rauhassa tutustua sodan historiaan, kun ei tavallaan odota sitä, että pääsisi käsiksi tuohon koko ajan mielenkiintoisemmalta vaikuttavaan osaan :-)

Sir Winston Churchill

Winston Churchillhän (1874-1965) teki pitkän ja monivaiheisen poliittisen uran ja toimi muun muassa Iso-Britannian pääministerinä sodan aikana. Natsi-Saksan uhatessa myös Britanniaa Churchill ei antautunut vaan johti Britanniaa osana liittolaisia lopulta voittoon sodassa. Henkilönä hän oli sen verran persoonallinen, että hänestä on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja ja monet tunnistavat edelleen hänen hahmonsa, hattunsa ja sikarinsa, esimerkiksi. Hatut ovatkin saaneet ihan oman osionsa museossa. Useimmiten mies käytti mustaa villasta valmistettua jäykkää ns. Bowler-hattua, joka muodostuikin hänen tavaramerkikseen – hatut symboloivat osaltaan hänen itseluottamustaan ja omaleimaisuuttaan. Mies tunnettiin myös mieltymyksestään hyvään ruokaan ja juomaan ja jopa sodan aikana häntä palveleva keittiöhenkilökunta onnistui usein valmistamaan hänen lempiruokiaan ja samppanjaakin riitti.

Essexistä maailmalle

Museon henkilöhistoriaosuus kattaa Churchillin historian lapsuudesta kuolemaan, eli paljon yli sotien aikakauden. Churchillin elämänkerroista, suomenkielisistäkään, ei taida olla, netissäkään, pulaa, joten nostan esille vaan muutamia meidän huomiomme vierailullamme kiinnittäneitä yksityiskohtia. Kuten vaikka, että hänen vaalipiirinsä sodan alkaessa oli Essexin alueella ja siihen kuului mm. Loughton, jossa sattumalta, Nomadmanian alueen innoittamina, olimme juuri edellisenä päivänä vierailleet! Tai museon osaston, joka kertoo miehen kiinnostuksesta matkailuun, myös uran ja virkamatkojen jälkeisenä aikana. Churchillin laaja kirjallinen tuotanto käsittää myös matkakirjoja, joissa hän kertoo kokemuksistaan ja eri maiden historiasta ja kulttuurista. Sen ajan matkabloggaaja? Yksi koskettavimmista osioista on myös tarina siitä, miten suurmies oli suunnitellut omat hautajaisensa, projektinimenä Operation Hope Not. Niin, ehkei hänkään kuolemaansa toivonut, mutta tuon osalta toive on kyllä vähän mahdoton, vaikka miten olisi ollut eläessään suurmies.

Museon laajemmin sodan historiaa esittelevä osuus tutustutti kävijän monin eri tavoin myös Chuchillin puheisiin, jotka hattujen ja sikarien lisäksi ovatkin jääneet elämään selkeästi mieheen kuuluvana tavaramerkkinä. Yhdessä kohtaa kävijää haastettiin puheiden tiimoilta siten, että pääte näytti puhetta vajaa lause kerrallaan ja kävijä sai jatkaa lausetta. Osittain minäkin, suomalaisena, osasin täydentää puheet ihan oikein. Sodanaikainen retoriikka oli sittenkin jossain määrin ennalta arvattavaa tai joltain osin monet lauseet ovat jääneet aforismeina elämään omaa elämäänsä, jopa suomalaisille.
Jopa nykyiset yrityskouluttajat käyttävät niitä edelleen, esimerkiksi näitä.

Pidin myös aivan erityisesti Churchillin asuntojen historiaa esittelevästä lyhyestä esityksestä. Vastaavan näin joitakin vuosia sitten Akseli Gallen-Kallelan museossa ja sen innoittamana kokosin omaakin asumishistoriaani yhden blogijutun verran.

Maanalainen komentokeskus

Jos tietoisuus siitä, että sodan historian sijaan voisin tutustua Winston Churchillin historiaan häiritsi hiukan keskittymistäni museon tuossa osuudessa, niin vähän samaan tapaan päästyäni henkilöhistorian loppupuolelle, halusin oikeastaan jo kiirehtiä näkemään maanalaisen komentokeskuksen. Melkeinpä sanoisin, että jos joskus vielä päätyisin asumaan Lontoossa vaikka kuukauden alle viikon piipahtamisten sijaan, niin voisin harkita uusintavierailua museoon – kun kaiken olisi kertaalleen jo nähnyt, niin ei tarvitsisi koko ajan kiirehtiä seuraavaan osaan!

Maanalainen komentokeskus oli osa Britannian sotavoimien valvontajärjestelmää toisen maailmansodan aikana. Näissä huoneissa toimi niin maan poliittinen johto kuin sodan johtokin. Näiden käytävien varrella monet myös asuivat, viikosta toiseen, työskennellen vuoroissa ja nukkuen välillä samojen käytävien varrella. Myös Winston Churchillillä oli makuuhuone täälläkin, mutta hän yöpyi siellä äärimmäisen harvoin vaikka Lontoota pommitettiinkin säännöllisesti. Maanalaisissa tiloissa on myös sodanaikainen BBC:n asema, sillä osa Churchillin puheista lähetettiin täältä.

Itse odotin erityisesti karttahuonetta, sillä Lascaris War Roomista Maltalla minulla on jäänyt erityisesti mieleen juuri karttahuoneet, niiden pienoislaivat ja puukepit, joilla laivoja liikuteltiin isolla karttapöydällä. Koko Iso-Britannan tasolla kartan oli katettava paljon enemmän kuin yksi Välimeren kolkka, joten vaikkakin karttakin löytyi, niin täällä sillä oli ”operoitu” enemmän nuppineuloilla ja villalangoilla kuin pienillä puisilla aluksilla. Isommassa mittakaavassa sota oli niin paljon isompi.

Bletchley Parkiin seuraavaksi?

Erityisen huomion täälläkin sai tietysti laivaliikenne Pohjois-Atlantilla ja Saksan sukellusveneiden ylivoima sen osalta niin kauan kunnes Saksan käyttämät viestien salausmenetelmät onnistuttiin purkamaan. Enigma oli aikoinaan kova juttu. Churchill War Rooms -museon jälkeen seuraava tähän teemaan liittyvä käyntikohde voisikin olla Bletchley Park, jossa koodinpurkajat työskentelivät. Myös saksalaisten Enigma onnistuttiin purkamaan ja onkin esitetty arvioita, että se lyhensi sotaa ainakin vuodella.

Lopulta kierroksemme maanalaisissa käytävissä eteni vääjäämättä kohti loppuaan – sen verran paljon väkeä museossa oli tavallisena tiistai-aamunakin ruuhkaisimman turistikauden ulkopuolella, että kovin paljoa ei per huone ei käytävillä voinut viipyillä.

Kunnon museon tapaan tunnelmaa oli kuitenkin tarjolla vielä museokaupassa. Satuimme sinne samoihin aikoihin pienen koululaisryhmän kanssa ja olikin oikeastaan ihan kiva katsella nuorten innostusta aiheeseen. Toki heidät oli luultavasti tuotu museoon, eli kyse ei ollut ihan omaehtoisesta kiinnostuksesta juuri tähän aiheeseen. Kommentointi monen sodan aikaan liittyvän esineen äärellä osoitti kyllä, että jonkinlainen kiinnostus asiaan oli herännyt. Käsimatkatavaroilla matkustavallekin paljon myös kirjoja, kortteja ja lainausten pohjalta toteutettuja jääkaappimagneettejakin sisältävä kauppa innosti pieniin ostoksiin. Bowler-hattu jäi ostamatta, etenkin siksi, että aika lailla samanmuotoinen virkattu hattu tuli hankittua kevättalvella Bolivian La Pazista!

 Muita kohteita museon naapurustossa

Museovierailun yhteydessä kannattaa vilkaista pari kohdetta naapurustossa, kuten vaikka osoitteen Downing Street 10, eli pääministerin asunto. Tosin nykyisin matka kyseiseen osoitteeseen tyssää jo Downing Streetin ja Whitehallin risteykseen. Joskus kauan sitten, 80-luvulla, talon usein televisiouutisissa näkyvän oven saattoi käydä ominkin silmin katsomassa. Whitehallilla sijaitsee myös The Cenotaph, eli muistomerkki ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneille sotilaille. Useimmat kansalliset muistoseremoniat Britanniassa järjestetään tämän muistomerkin luona. Cenotaph, suomeksi kenotafia, on muistopaikaksi tarkoitettu tyhjä hauta.