Mosambik päätyi marraskuisen Afrikan matkamme yhdeksi kohteeksi tietysti siksi, ettemme olleet aikaisemmin käyneet Mosambikissa.
Etukäteen tiesin maasta lähinnä, että se on köyhä, jonkun tilaston mukaan köyhempi kuin mikään maa, jossa olimme aikaisemmin vierailleet. Listasin Itä-Timorissa käydessämme köyhimpiä valtioita, joissa olemme käyneet ja silloin listan pohjimmaisena oli Guinea-Bissau. Viime kesänä kävimme Malawissa, joka on jo tuon yhden listan 7. köyhin. Mosambik on sijalla 5. Sen jälkeen tulee enää Kongon demokraattinen tasavalta, Keski-Afrikan tasavalta, Burundi ja Etelä-Sudan.
Vierailimme Mosambikissa pääkaupungissa, Maputossa, ja Bilenen rannalla. Bilenen ”keksin” Vaihda vapaalle -blogin Mosambik-jutuista – taitaa olla ainoa suomenkielinen matkablogi ennen tätä juttua, joka on kirjoittanut Mosambik-kokemuksistaan. (Valitettavasti blogissa olevat kuvat eivät näy enää sen jouduttua muuttamaan pois Rantapallon portaalista, mutta tekstit ovat edelleen luettavissa).
Ainakaan Maputossa Mosambik ei vaikuttanut köyhältä maalta, eikä sen puoleen Bilenessäkään. Mutta Mosambik on iso maa, joten ehkä maaseudulla on sitten ihan erilaista kuin maan eteläosan vauraimmissa provinsseissa. Guinea-Bissaussa kävimme Senegalista käsin vain rajakylässä ja se vaikutti kyllä todella köyhältä. Myöskään Malawin pääkaupungissa Lilongwessa ei erityisesti tullut mieleen, että hyvähän täällä olisi elellä. Mutta ehkä maan kaupalliseksi keskukseksi mainittu Blantyre olisi ollut toisenlainen.
Maputossa asuimme epäilemättä hyvällä alueella, konferenssihotellissa, josta oli näkymät joelle/merelle. Kiersimme kaupunkia päivän verran oppaan kanssa ja lounastimme rantaravintolassa – eikä käynyt edes mielessä, että olisiko tämän ruuan kanssa pitänyt olla jotenkin varovainen.
Portugalin entinen siirtomaa
Mosambik oli aikoinaan Portugalin siirtomaa ja ensimmäinen asia sen jäljiltä, johon maahan ja hotelliin saapuessamme törmäsimme oli tietysti pastel de natat. Samaisia Lissabonin Belemissä aidoimmillaan tarjottavia leivonnaisia on ollut tarjolla myös mm. Angolassa ja Itä-Timorissa. Portugalilaisethan luopuivat vuoden 1974 neilikkavallankumouksen jälkeen melko pian kaikista siirtomaistaan ja Wikipedian tyyppiset lähteet kertovat, miten portugalilaiset jättivät myös Mosambikin sankoin joukoin nopealla aikataululla. Osaavan työvoiman puute aiheutti tietysti ongelmia, mutta vuoteen 2023 mennessä nämä ongelmat on tietysti jo ratkottu. Oppaamme kuvaus asiasta oli vähän erilainen, hänen mukaansa portugalilaiset eivät oikeastaan olisi halunneet lähteä ja mosambikilaiset joutuivat vähän heidän lähtöään vauhdittamaan. Mene ja tiedä, Mosambik joka tapauksessa itsenäistyi vuonna 1975.
Maputon kaupunkikierros
Kaupunkikierroksemme mielenkiintoisimmat kohteet olivat ehkä Fortaleza de Maputo, eli portugalilaisten jäljiltä oleva linnoitus jokseenkin keskellä kaupunkia, taidetori, 1900-luvun alkupuolelta oleva rautatieasema ja raudasta tehty talo, jonka oli suunnitellut Gustaf Eiffel. Toki kaupungissa oli myös katedraali ja sen edustan aukiolla maan ensimmäisen presidentin patsas. Rantabulevardilla oleva maapallopatsas oli kyllä mielenkiintoisempi kuin entinen presidentti, vaikka hänen entinen vaimonsa olisikin päätynyt myöhemmin myös Nelson Mandelan vaimoksi. Maputo-joen ylittävää Maputo–Katemben silta on kuulemma Afrikan pisin riippusilta.
Oppaamme oli kivasti kantaa ottava. Linnoituksella hän osoitteli siirtomaavallan aikaisia patsaita ja totesi, että nämä on siirretty tänne portugalilaisten lähdettyä, sillä halusimme kaupungin keskeisille paikoille paikallisia sankareita, ei portugalilaisia. Kaupungin rakennuskannasta hän totesi, että hallitus ei hoida hommiaan: kaupungin rakennuksista on itsenäisyyden aikana rakennettu ehkä vain n. 10 prosenttia, eli edelleen nojataan vanhaan portugalilaiseen perintöön. Uusi, punainen, Bank of Mozambiquen pääkonttorirakennus tuntui kuitenkin olevan hänen mieleensä. Maputo-Katembe sillan piti yhdistää kaupunkia, mutta pieleen meni kuulemma – siltamaksut ovat niin suuret, että vain rikkaat voivat asua sillan toisella puolella.
Muutto Maputoon on kuulemma jokaisen nuoren mosambikilaisen unelma, sillä mahdollisuudet työllistyä ja ansaita rahaa ovat täällä. Tämän myötä kaupungin ympärillä, hyvin lähelläkin keskustaa, on köyhien asuinalueita. Ei ehkä ihan slummeja, mutta saman tyyppistä asutusta kuin vaikka Malawi-järven kalastajakylissä. Pyynnöstämme teimme lyhyen kierroksen tällaisellakin alueella, joskin alueen kadut asettivatkin oman haasteensa jopa ihan kelvolliselle katumaasturille.
Maputon nähtävyyksiä kuvina
Ngungunyane oli Gazan kuningas ja siirtomaavastaisen taistelun sankari. Portugalilaiset vangitsivat hänet lopulta 1895 ja hänet karkoitettiin Azoreille, joissa hän kuoli vuonna 1906. Vuonna 1983 itsenäisen Mosambikin ensimmäinen presidentti Samora Machel sai Ngungunyanan jäännökset Lissabonista takaisin Mozambikiin ja nykyisin puinen arkku on esillä linnoituksessa.
Mosambikin ensimmäinen presidentti Samora Machel samaisella aukiolla. Machel kuoli lento-onnettomuudessa 1986, mahdollisesti sabotaasin tai sitten Tupolev-koneen kelvottomuuden takia. Hänen leskensä Graça nai myöhemmin Nelson Mandelan hänen erottuaan toisesta vaimostaan, Winnie Mandelasta.
Rantaretki Bileneen
Mosambik on iso maa ja eri lähteistä olin lukenut Mosambikin kohdalla valkoisista Intian valtameren rannoista. Eniten mainintoja oli ehkä saanut Tofon ranta, joka on sukeltajien ja snorklaajien ja sopivaan aikaan vuodesta siellä voi nähdä mm. valashaita. Matka Maputosta Tofoon on kuitenkin pitkä, ajoaikana arviolta 7 tuntia, joten tyydyimme lähempänä Maputoa olevaan Bilenen rantaan, jonne ajoi 3-4 tunnissa, paluumatkamme Bilenen San Martinhon rantahotellilta Maputon lentokentälle kesti lähes 4 tuntia. Matkaa on n. 180 kilometriä ja tie on ihan viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta hyväkuntoinen. Toki ihan Maputossakin on ranta, Costa do Sol.
Bilenessä majoituimme San Martinhon rantaklubilla. Paikasta tuli vähän mieleen Filippiinien matkamme rantalomaosuus Boholin saarella – myös täällä paikka tuntui olevan enemmän paikallisten kuin turistien suosiossa. Tosin eipä taida Mosambikissa ihan hirmuisesti turisteja käydäkään.
Alueella on paristakymmentä huonetta käsittävä hotelliosuus ja lisäksi lukuisia rantataloja, jotka ainakin osittain ovat myytävissä tai vuokrattavissa. Emme lähteneet selvittämään hintataso tai muita ehtoja, emme ihan usko lomaosakekonsepteihin tai loma-asuntoihin tuhansien kilometrien päässä.
Rantataloon liittyen tarina Mosambikiin tulostamme: EU:n passilla maahan pääsee nykyisin (marraskuu 2023) esittämällä rajalla hotellivarauksen ja paluulipun ja maksamalla 10 dollarin maahantulomaksun per nuppi. Osaltamme tämä sujui Maputon lentokentällä ongelmitta, olimme tavalliseen tapaamme varautuneet printtaamalla kaiken mahdollisen. Samaan aikaan rajalla oli arviomme mukaan norjalainen mies, jonka maahanpääsy oli vähän takkuisempaa. Lentolipun osalta hän tarjosi passiaan, että eihän niitä lippuja enää tarvita, passillahan ne löytyvät, mutta eihän maahantulovirkailija niitä passilla löydä. Printtejä ei ollut, joten kaveri jäi sitten selailemaan sähköpostejaan, että löytyisikö sieltä. Hotellivaraus yhdeksi yöksi sentään löytyi – sen jälkeen hän olisi siirtymässä omistamaansa taloon. Kaverilla oli ilmeisesti passissa myös jo vanhoja Mosambikin viisumeja aikaisemmilta vuosilta useampiakin, mutta ehkä äskettäin muuttunut käytäntö siitä, ettei viisumia enää tarvita, hämäsi uusilla vaatimuksillaan hotelli- ja lentovarauksista.
Rantakävelyitä ja uintia
Majoituimme yhteen uima-altaan äärellä olevista hotellihuoneista, johon olimme ihan tyytyväisiä, vaikkei se nyt hirmuisen iso ollutkaan. San Martinho olisi tarjonnut erilaisia aktiviteetteja kalastuksesta ja vesiurheilulajeista vesiliukumäkiin. Tyydyimme kuitenkin uimiseen ja kävelyyn valkoisella hiekkarannalla. Harkitsimme myös pyöräretkeä läheiseen pieneen kylään, mutta jouduimme luovuttamaan, sillä hiekkatien hiekka oli niin pehmeää, ettei siinä pyörällä oikein päässyt eteenpäin. Tosin luultavasti olisimme kylässä pistäytymisestä huolimatta päätyneet syömään paitsi aamiaiset myös iltapäivän välipalat ja illalliset hotellin rantaravintolassa – ehkemme olisi ottaneet enää matkamme viimeisinä päivinä ruokiin liittyviä riskejä.
Lisää kuvia Mosambikista :-)
Tässä jutussakin on luultavasti jo liikaakin kuvia, mutta jos silti haluat viipyä vielä hetken Mosambikissa kanssamme, niin tässä vielä linkit tuoreeltaan Maputosta ja Bilenestä Facebookissa julkaisemiimme kuvakertomuksiin:
Olen Maputoa kovasti katsellut sillä silmällä, joten tämä tuli tarpeeseen. Ilmasto vaan on vähän hankala. Kesällä viileää ja kuivaa, talvella lämmintä mutta sateista. En oikein tiedä, milloin tuonne pitäisi lähteä, jos haluaisi uiskennella mutta välttää sateet. Miten lämmintä siellä nyt marraskuussa oli?
Liikuitteko Maputossa myös ilman opasta? Saiko kulkea rauhassa, ja miltä turvallisuustilanne vaikutti? Siitä kovasti varoitellaan, että on rosvoja ja ryöväreitä vähän liikaa. Jostain syystä nuo Portugalin entiset siirtomaat viehättävät.
Costa Rican San Joséssa on myös rautatalo, mutta sepä ei olekaan Eiffelin, vaikka nuo laatat näyttävät ihan samanlaisilta.
Kiitos Daniel! Matkamme asettui sesonkien väliin, eli riskit sateista olivat jo olemassa, mutta eihän näistä koskaan varmaksi tiedä. Okavangon suistossa iltapäivälämpötilat olivat 40 asteen luokkaa ja kaikki tuntuivat odottavan jo myöhässä olevia sateita. Okavangon jälkeen marraskuun lämpötilat Mosambikissa tuntuivat oikein mukavilta, siinä 30 asteen pinnassa – siis tämän vuoden marraskuussa.
Hotellin ympäristössä liikuimme vähän, samoin lounaspaikaksi valikoituneen rantaravintolan ympäristössä – ihmisiä kummallakin alueella oli liikkeellä vain vähän, eli emme mitenkään kokeneet oloamme uhatuksia. Oppaamme mielessä, kun asiasta kysyimmekin, Maputo on paljon turvallisempi kuin Etelä-Afrikka, mutta tiedä näistä. Jos Surinamen Paramaribossa kysyt Guyanan Georgetownista, niin siellä on ihan kamalaa, eli ehkä tässäkin oli mukana myös oma maa mansikka, muu maa mustikka, vai miten nämä marjat nyt menevät …
Maputon käsityömarkkinoilla on todella värikästä katsottavaa! Minä olisin varmasti viihtynyt täällä. Upeita värejä noissa kankaissa ja humoristisia kuvia. Pidän varsinkin noista pitkistä, hoikista ihmishahmoista, joissa on hyvin rytmikäs ote ja tulee mieleen hyvin moderni taide. Mihin tarkoitukseen nämä kankaat olivat? Huiveja, liinoja vai jotain muuta?
Lähtikö Meriharakoiden matkaan tuo ”banaanikiekko” vai oliko liian vaikea kantaa mukana? Mikä se muuten itse asiassa on?
Upean näköinen tuo San Martinho Beach Clubin huone sekä tuo allasalue. Juuri nyt minulle kelpaisi tuolla alhaalla pulikointi ja auringossa lepäily. Ihanan paljon kuvia – tykkäsin!
Kiitos Marjo! Batiikkitöitä nuo näyttivät olevan, siis kankaina aavistuksen jäykkiä, eli eiköhän ne lähinnä tauluina, jos ne kehystää, tai seinävaatteina (suurimmat) toimisi. Banaanikiekossa olisi ehkä voinut pitää vaikka banaaneja, mutta liian haastava kuljetettavaksi :-)
Joo, tuo allasalue tosiaan näyttää oikein hienolta, siellä varmasti viihtyisi. Mosambik kohteena kiinnostaa erityisesti snorklausmielessä. Vähän taitavat kuitenkin olla logistisesti hankalia.
Kiitos Mikko! Okavangon suistossa, jossa olimme ennen Mosambikiin lähtöä, tapasimme ruotsalaispariskunnan, joka oli jatkamassa jollekin saarelle Mosambikissa juuri snorklaamaan. Saaren nimi ei jäänyt mieleen, eikä edes Mosambikin kaupunki, johon olivat lentämässä, mutta kertoivat loppumatkan taittuvan helikopterilla, muutakaan vaihtoehtoa ei käytännössä ainakaan sille saarelle ollut, kuulemma.
Harvemmin näinä aikoina pääsee turistina vierailemaan Gazassa ja vieläpä rantalomakohteessa, jonka nimi tuo mieleen rantabileet!
Tuohon valtavan suureen maahan totisesti mahtuu kaikkea mahdollista Bazaruton paratiisisaarista Mosambikin saareen, Gorongosan kansallispuistosta ja Cabo Delgadon terroristiryhmittymiin. Tai en kyllä tiedä varmaksi, vieläkö Pohjois-Mosambikissa kuohuu. Matkustustiedotteet ainakin edelleen varoittelevat siitä.
Lähtisin Maputoon koska tahansa ja olen samaa mieltä Danielin kanssa, että Portugalin siirtomaat kiinnostavat. Jotenkin niissä aistii, että ei se köyhä Portugali huonoin mahdollinen isäntä lopulta ollut. Ei niissä podeta mielestäni samanlaista ”kaunaa” siirtomaaisäntää kohtaan kuin esim. Ranskan entisissä siirtomaissa.
Portugeesejä on heidän oman maansa heikon taloustilanteen vuoksi muuttanut Maputoonkin. Sellaisen tyypin kanssa yritin värkätä aikoinaan omaa matkaani maahan, mutta portugeesit pompottelivat sähköpostiani toisilleen, eikä kukaan ikinä saanut aikaiseksi vastata :D
Toisen kerran yritin saada vuokrattua autoa maasta suurelta kansainväliseltä ketjulta, mutta kukaan ei ikinä reagoinut varauspyyntöihin, vaikka patistin vuokrausketjun Suomen-toimistonkin hätistelemään Maputon-toimistoa. Ehkä sitten joskus, vaikka siihen Lesothoon yhdistettynä!
Kiitos Anssi! Kieltämättä Gazan rajan ylittäessämme (paikalla oli komea kylttikin, vaikkei sitä autosta tullut kuvattua) tuli mieleen joku toinenkin Gaza-niminen paikka.
Facebookin jossain ryhmässä yksi suomalainen nainen kertoi asuneensa Mosambikissa 38 vuotta, jos haluat, voin yrittää välittää hänelle viestin, jos siis haluat tavoittaa paikallisia.
Auton vuokraamiseen länsimaiden ulkopuolella suhtaudumme suurella varauksella – kun emme osaa kieltä eikä poliiseista voi olla ihan varma, niin luultavasti, jos jotain tapahtuisi, se olisi kuitenkin tapahtumasta riippuen meidän syymme.
Kiitos vain, mutta enköhän minä Mosambikiin ilmesty sitten ominpäin, jos sinne joskus menen. :)
Olet oikeassa, että ulkomaalaisen viaksi kaikki virheet usein pannaan. Oli syy kummassa tahansa. Vähintään nollaomavastuudella aina vuokrattava ja vältettävä suurkaupungeissa ajamista…
Mosambikista en oikeastaan muuta tiedä kuin oudon lipun jossa on kuokka ja Kalashnikov rynnäkkökiväärin kuva. Olen kuullut maasta vain ”ongelmia” mutta toki viimeisestä isommasta sodasta ja terrorismin ajasta on jo aikaa. Rantakohde näytti ainakin kuvissa erittäin rauhalliselta paikalta.
Kiitos Jani! Maabongaus on sivistävä harrastus – niin kauan kuin maailmassa riittää käymättömiä maita, niin sitä päätyy ottamaan niistä ainakin jossain määrin selvää. Ainakin noilla alueilla kuin kävimme, maan eteläosissa, tilanne vaikutti ihan (afrikkalaisittain?) normaalilta.
Herää kyllä matkakuume Mosambikin suuntaan, kun näitä kuvia katselee! :) Näyttää monipuoliselta ja onnistuneelta matkalta. Afrikassa on niin paljon paikkoja omalla listalla, että täytyy pohtia minkälaista reissua jossain vaiheessa toteuttaisi.
Kiitos Sarianne! Afrikasta on tosiaan moneen matkaan – uhkarohkeimmille kaikki yli 50 maata, vähän vähemmän uhkarohkeimmillekin n. 40 erilaista!
Kiitos kiinnostavasta postauksesta! Paljon uutta mielenkiintoista tietoa Mosambikista. Valashaiden bongaus olisi kyllä huikea juttu!
Kiitos kommentista! Mosambikia kannattaa harkita kohteena vaikka yhdistämällä se johonkin naapurimaahan suuntautuvaan matkaan.
Tämä oli taas todella kiinnostavaa tietoa ja itselle ajankohtainen postaus, sillä toiveissa on saada myös Mosambik mahtumaan tämän puolen vuoden Afrikan reissumme ohjelmaan. Jos mennään, ajoitus tulee olemaan todennäköisesti helmikuu, jolloin sadekausi on varmasti menossa, mutta taitaa sinne silti paljon auringonpaistettakin mahtua sateista huolimatta. Mosambikista tosiaan harvemmin näkee blogipostauksia, mutta olen kyllä kuullut paljon hyvää maan rantakohteista, ja nämä teidänkin kokeumukset vahvistavat mielikuvaa siitä, että rannikolta löytyy kivoja rantoja ja majoituksia, eikä Maputokaan yhtään hullummalta paikalta vaikuta.
Kiitos Anne! Itse löysin tosiaan vaan tuon Vaihda vapaalle -blogin jutut Mosambikista. Ne kannattaa toki lukaista matkaa sinne suunniteltaessa.
Jäin miettimään omia köyhimpiä paikkojani. Äkkipäätä ajattelen jotain Intiaa, mutta kyllä Perun Loretossa elettiin käytännössä luonnon antimista. Ehkäpä se, että sieltä on löytynyt öljyä rukkaa BKT:tä hämäävän paljon ylöspäin.
Kiitos Stacy! Etenkin maissa, joissa varallisuus jakautuu kovin epätasaisesti tuo sijoitus ei tietysti paljoa kerro keskivertoihmisen elämäntilanteesta.
Näyttää kivalta Maputo ja erityisesti nuo käsityömarkkinat. Autotiet näyttävät olevan hiukan huonossa jamassa. Mutta se on kai tuolla ihan normaali tila.
Kiitos Sari! Jäin miettimään, että mihin tiehen viittaat, ehkä tuohon pieneen kierrokseemme slummintapaisessa. Pääosin niin Maputon kadut kuin tie Maputosta Bileneen oli oikein hyvässä kunnossa.
Mosambik onkin varsin tuntematon kohde, mutta siellä suuntaisin varmasti rannalle lomailemaan… :) En tiennytkään, että tämäkin on Portugalin siirtomaa ja ihanaa, että täältäkin päin maailmaa löytyy Pastel de Nata leivoksia!
Kiitos Elina! Rantaa näytti löytyvän myös helposti saavutettavasta Maputosta, joten siitä vaan – hyvää matkaa Mosambikiin :-)