Niagaran putoukset

Niagaran putouksilla kävimme vuonna 1989 päiväseltään Yhdysvaltain puolelta osana New Yorkiin, Washingtoniin ja Bermudalle suuntautunutta matkaa. Torontosta putouksilla käy kuitenkin niin helposti, että päätimme käydä katsomassa ne uudelleen – maailman ehkä kuuluisimmat vesiputoukset ovat toki vaikka kahden vierailun arvoiset!

Helpoiten matka putouksille taittui valmiilla päiväretkellä. Valitsimme sellaisen version, johon sisältyi yhtenä etappina myös Niagara-on-the-Lake -kylä. Ystävämme olivat viettäneet kylässä useammankin päivän muun muassa viinejä maistellen ja ylistivät sitä kauniiksi.

Yhdysvaltain puolen putoukset

Matka Torontosta Niagaralle taittui mukavasti bussilla noin puolessatoista tunnissa. Matkan varrella opas jakoi meidät tarroilla ryhmiin sen mukaan, olimmeko varanneet myös veneretken tai jopa veneretken ja ryhmälounaan. Ne, jotka eivät olleet varanneet mitään lisäpalveluja, kuten me, eivät saaneet yhtään tarraa :-) Ajattelimme pärjätä ihan omillamme.

Kastuminen veneretkellä ei oikein innostanut – vaikka osallistujille toki jaetaan sadeviitat. Etenkin Kanadan puolelta putoukset näkee kuitenkin hienosti myös rannalta. Yhdysvaltain puolelta Kanadan puolella sijaitsevaa Hevosenkenkäputousta ei sen sijaan oikein näe ilman veneretkeä, joten siinä tilanteessa olisi ehkä pitänyt taipua laivamatkalle.

Niagaran putouksista tavataan puhua monikossa, ja kolmehan niitä on: American Falls ja sen vieressä oleva pieni Bridal Veil Falls Yhdysvaltain puolella sekä suurin ja komein Horseshoe Falls (Hevosenkenkäputous) Kanadan puolella.

Bussimme jätti meidät suunnilleen Sheraton-hotellin edustalle, josta oli lyhyt matka rantareitille. Sen varrelle sijoittui kaikki näkemisen arvoinen, eli ensin Yhdysvaltain puolen putoukset ja vähän myöhemmin Hevosenkenkäputous.

Niagarajoella putousten edustalla parveili lukuisia täysiä laivoja. Tarjolla olisi ollut myös mahdollisuus katsella putouksia ziplinen kyydistä. Tyydyimme edelleen kävelyyn – siinäkin muuten ajoittain, ellei nyt varsinaisesti kastunut, niin ainakin kostui.

Joen ylittävä Rainbow Bridge, eli Yhdysvaltojen ja Kanadan välinen silta, kehysti näkymää. Joen ylittäviä siltoja on melko lähekkäin kaksi: toinen, tämä Rainbow Bridge, on tavalliselle rajaliikenteelle ja turisteille, toisen Whirlpool Rapids Bridgen käyttö on rajattu NEXUS-ohjelmaan kuuluville ennakkohyväksytyille matkustajille, eli rajan usein ylittäville. Rainbow Bridgehän ruuhkautuu ajoittain pahastikin.

Hevosenkenkäputous!

Jatkoimme kävelyä kohti Table Rockia, joka on yksi parhaista näköalapaikoista Kanadan puolella. Sieltä avautui vaikuttava näkymä Hevosenkenkäputoukselle, jonka valtava vesimassa syöksyi alas taukoamattomana valkoisena kuohuna. Vaikka putouksista on nähnyt lukemattomia kuvia ja videoita, niiden mittasuhteita on vaikea hahmottaa ennen kuin seisoo itse niiden vieressä.

Table Rockilla putousta katsellessani mieleen palaa Niagara-elokuva vuodelta 1953, pääosassa Marilyn Monroe. Katsoimme sen uudelleen ennen matkaamme, kun se sattui sopivasti olemaan Areenassa. Elokuvan lopussa vene ajautuu kohti putouksia ja yksi päähenkilöistä syöksyy alas putouksista kuolemaansa.

Oppaamme kertoi jossain vaiheessa retkeämme, että putouksista on onnistuneestikin tullut alas kymmeniä ihmisiä erilaisilla viritelmillä, esimerkiksi tynnyreissä. Ensimmäinen selviytyjä oli Annie Edson Taylor vuonna 1901. Nykyisin tällaiset tempaukset ovat kiellettyjä, ja hengissä selvinnyttä odottaisi vielä tuntuva sakko. Lähes kaikki onnistuneet laskut on tehty Hevosenkenkäputouksesta. Yhdysvaltain puolen putousten juurella on niin paljon kiviä, että niistä selviytymisen mahdollisuudet ovat huomattavasti heikommat.

Tusina tai pari kuvaa putouksista ja vuorossa pienimuotoinen lounas Table Rockin kahvilassa.

Putousten taakse

Kahvilassa katsoimme, että jono retkille putousten taakse oli lyhyt ja teimme pikaisen päätöksen, että kerrataan vielä tuokin. Kävimme nimittäin putousten takana myös vuonna 1989. Hissillä alas, keltaiset sadeviitat päälle ja tunneleihin, joista parista kohdasta voi katsoa putouksia niiden takaa. Lopuksi laskeuduimme ulos tasanteelle putousten vieressä. Vähänhän tuollakin kastui, mutta se ei haitannut – oli kivaa!

Huvikatua ja elokuvamuistoja

Kiertelimme vielä hetken Table Rockin jättikokoista matkamuistomyymälää, joka ei muuten todellakaan ole alueen ainoa. Jalkapallon MM-kisat näkyivät jo keväällä 2026 täälläkin, tarjolla oli myös yhtä jos toista jalkapalloaiheista. Punainen neulehuppari kiehtoi hetken, mutta liian painava kuljetettavaksi – ja luultavasti koti-Suomessa liian rohkea käytettäväksi :-)

Lopulta oli aika palata takaisin bussin lähtöpaikalle. Nykyisin täällä on, toisin kuin vuonna 1989, myös ripaus Las Vegas -tunnelmaa. Yhden kadunpätkän varrella on neonvaloja, pelihalleja, kummitustaloja ja mitä kaikkea nyt kuvitella voikaan vähintäänkin lapsiperheiden lisähuviksi putousten lisäksi. Meille riittivät putoukset, eikä aikaakaan enää oikein ollut.

Kävimme kuitenkin vilkaisemassa vanhaa näköalatornia, joka esiintyy näkyvästi vuoden 1953 Niagara-elokuvassa.

Niagara-joen pyörteet

Matkalla Niagara-on-the-Lake -kylään pysähdyimme vielä melko lähellä putouksia Niagara Whirlpoolilla, jossa joki tekee jyrkän mutkan ja muodostaa suuren pyörrealtaan. Sen yläpuolella kulkee vanha Whirlpool Aero Car -kaapelivaunu. Oppaan mukaan jotkut ovat vuosien varrella luulleet sen tarjoavan oikotien Yhdysvaltoihin, mutta vaunu kulkee vain edestakaisen matkan pyörteen yläpuolella ja palaa takaisin Kanadan puolelle.

Bussimme ohitti vähän myöhemmin myös kuuluisan kukkakellon, jonka kellotaulu muodostuu kymmenistä tuhansista kukista. Vain autosta nähtynä siitä oli kuitenkin vaikea saada edes kuvaa.

Vaahterasiirapin saloja

Pysähdyimme myös taukopaikalla, jossa ohjelmanumerona oli vaahterasiirappimaistiaiset. Tarjolla oli pienissä kupeissa siirappia vaaleammasta tummempaan eri sävyissä. Kaipa näitä asiantuntijat maistelevat kuin viiniä, mutta itselleni siirapin maistelu sellaisenaan vaikka ihan pieninä määrinä tuntui vähän hassulta. Vaahterasiirapin ympäriltä oli kehitetty myös erilaisia tuotteita, joista maistelimme suklaata – sen syöminen tuntui tutummalta kuin siirapin juominen ja “hairahduimme” jopa ostamaan pussillisen suklaamakeisia ylihintaan kuten tällaisissa paikoissa tapaa olla.

Vaahterasiirappiakin ostimme kotiin tuotavaksi, mutta sen ostimme vasta Toronton lentokentältä – jo senkin takia, ettei se olisi jäänyt turvatarkastukseen.

Sateinen Niagara-on-the-Lake

Viimeinen pysähdyksemme ennen paluumatkaa oli Niagara-on-the-Lake, jonka näkemistä odotimme melkein yhtä paljon kuin putousten kertaamista. Sen kanssa kävi kuitenkin hieman huonosti, sillä sää oli aamupäivän kirkkaasta auringonpaisteesta muuttunut kaatosateeksi. Lisäksi pienessä kylässä isot bussit on pysäköitävä jonkin matkan päähän keskustasta, ja etenkin sateessa matkan käveleminen ei oikein houkutellut. Aikaa kului siis onneksi tarjolla olleisiin shuttle bus -kuljetuksiin mennen tullen.

Halusin etenkin nähdä järven ja sen rannalla olevan huvimajan, josta olin nähnyt etukäteen useita kuvia kylästä tietoa etsiessäni. Jostain syystä mobiilidatammekaan ei kylässä toiminut, joten jouduimme ensimmäiseksi kysymään tietä keskusaukiolta järven rannalle – aikaa ei oikein ollut oikean suunnan etsimiseen yrityksen ja erehdyksen kautta. Onneksi matka rannalle ei ollut pitkä, ja saimme edes jonkinlaisen käsityksen kylän viehättävyydestä ihaillessamme kadun varrella toinen toistaan idyllisempiä taloja.

Keskustaan palattuamme kuvasimme kylän kellotornin ja jouduimme jälleen kysymään tietä. Halusimme nimittäin myös maistaa paikallista, kuulemma varsin tunnettua herkkua eli apple frittereitä. Päädyimme keskelle pientä keskustelua, jossa pari paikallista pohti, mihin meidät kannattaisi ohjata. Onneksi he päätyivät lopulta lähellä sijaitsevaan vaihtoehtoon, ja pääsimme maistamaan kuumia omenaleivonnaisia.

Niagara-on-the-Lake tunnetaan ennen kaikkea viinitiloistaan, mutta myös nämä omenaiset leivonnaiset näyttävät olevan alueella suosittuja.

Maailman vesiputouksista

Niagaran putoukset ovat ehkä maailman tunnetuimmat putoukset, mutta suurimmat ne eivät ole. Suurimmiksi putouksiksi ChatGPT tarjoaa tällaista listaa, joka tuntuu riittävän uskottavalta, minulle ainakin:

Olemme vuosien varrella käyneet useilla maailman kuuluisilla vesiputouksilla, muun muassa Victorian putouksilla Afrikassa, Iguassulla Etelä-Amerikassa sekä Guyanan Kaieteurilla. Niistä jokainen on erilainen. Kaieteur tekee vaikutuksen syrjäisellä sijainnillaan ja korkeudellaan, Victoria valtavalla verhomaisella seinämällään ja Iguassu putousryhmän laajuudella. Niagara puolestaan erottuu ennen kaikkea vesimassan voimalla ja sillä, kuinka lähelle putouksia matkailija pääsee. Angelin putoukset Venezuelassa saattavat jäädä meiltä näkemättä, sillä matka sinne vaatii tarpomista viidakossa ja ehkä yöpymistäkin jossain matkan varrella riippumatossa – ei enää ihan meidän juttumme.

Kaieteuria (ja Angelia) lukuunottamatta nämä kaikki sijaitsevat muuten valtioiden rajoilla, Victorian putouksia useimmat käyvät katsomassa sekä Sambian että Zimbabwen puolelta, Iguassun putouksia sekä Brasilian että Argentiinan puolelta ja Niagaran putouksethan ovat siis Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla.

Mitkä maailman putouksista ovat Sinulle tuttuja? Haluatko ehdottaa tähän listaan muita mielestäsi merkittäviä putouksia?